TULLIA: Hän ei ole kotona.
TARQUINIUS: Eikö? Missä hän siis on?
TULLIA: Tietääkseni on hän juuri mennyt sinua etsimään.
TARQUINIUS (hiukan kummastuneena): Todella? — Tulen juuri kotoani.
TULLIA: Te olette käyneet toistenne ohitse siis. Sellaista saattaa
joskus tapahtua.
TARQUINIUS: Niin. Paras, että kiirehdin näin ollen takaisin kotiini.
Hyvästi! (Aikoo mennä.)
TULLIA (nopeasti): Varro vähän! — (Venyttäen merkitsevästi sanojaan.)
Luuletko hänet sieltä löytäväsi?
TARQUINIUS: Epäilemättä, jos hän todella on mennyt minua etsimään,
kuten sanot.
TULLIA (aina merkitsevämmin): Tarquinius Superbus! Etkö pelkää
ollenkaan, että voit jälleen veljesi ohitse käydä?
TARQUINIUS: Häh? Oletpa sinä hupaisa! — (Naurahtaa, katsoo häneen ja
tulee taas totiseksi. Arastuen.) Mitä tarkoitat?
TULLIA: Tarkoitan: etkö luule hänen samoin kotiinsa kiirehtivän,
kuultuaan sinun menneen häntä etsimään?
TARQUINIUS: Se on totta. Paras siis, että varron täällä häntä.
TULLIA: Mutta jos _hän_ vartoo siellä?
TARQUINIUS (kokonaan ymmällä): Niin. Tällä tavoinhan me kaksi emme
ikinä tapaa toisiamme.
TULLIA: Katsopas! — (Hymyillen sisäänpäin.) Nyt et sinä tiedä enää
ollenkaan, pitääkö sinun jäädä vai lähteä. Eikö se ole hullunkurista?
TARQUINIUS: Kyllä. — (Tyytymättömänä.) Mutta sinulla, kallis kälyni,
onkin omituinen taito sotkea sekaviksi kaikkein selvimmät ja
yksinkertaisimmat asiat maailmassa. — (Päättävästi.) Nyt menen minä.
(Aikoo mennä.)
TULLIA (salaman-nopeasti): Et! Sinä et liiku paikaltasi!
TARQUINIUS: Mitä tarkoitat?
TULLIA: Tarkoitan: — (jälleen hymyilevänä) ellei minun sisareni
_siellä_ ole onnistunut veljeäsi paremmin pidättää kuin minun on sinua
_täällä_ pidättää onnistunut, on mahdollista, että hän on tuossa
tuokiossa jo takaisin kotonaan. — Paras siis, että varrot täällä häntä.
TARQUINIUS: Tahdon tavata veljeni, siinä kaikki. Voin vartoakin. (Istuu
kivipenkille. Hetken vaitiolo.)
TULLIA (helähtävällä äänellä): Sinä rakastat veljeäsi?
TARQUINIUS: Kysymys sekin! — (Olkapäitään nykäyttäen.) Etkö sinä
sisartasi?
TULLIA: _Sisarena_ olen minä häntä aina rakastanut.
TARQUINIUS (terävästi): Mutta et minun vaimonani?
TULLIA: Minä en vastaa sellaisiin kysymyksiin.