TURUN TULIPALO.

(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)

Tuli on Turussa turmion soannt;

Vallatoin valkia, vahinkot suuret.

Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,

-- Kaikki on koanut.

Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon,

Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.

Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui

Talosta taloon.

Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,

Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun;

Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,

Jumalan julma. --

Karsast' oil kahtoa turhoa työtä --

Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.

Kauniimmat kavut oil poronna, juuri

Raunioin myötä.

Voi tätä kauhea syksyistä yötä!

Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo --

Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu

Rantoja myöten.

Ei ollut majoa monella sa'alla!

Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa

Murheissaan tuhannet panihin moata

Routalla maalla.

Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä --

Yhet jos koroitat, alennat toiset!

Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,

Nukkuivat tässä.

Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan.

Tekivät sovinnon viha ja vaino.

Ylpeys tässä, ja tässä se kaino --

-- Tapaisi toistaan.

Aura, kust' tieto, ja viisauen valo,

Valaisi moata, ja laveast loisti;

Kirjat -- jotk' asiat vanhimmat toisti,

-- Kaikki ne palo.

Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,

Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;

Tuli ei suvanna suojoa kellen.

Hirmuisat hetket!

Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)

-- Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!

(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)

-- Hävittim juurin.

Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,

Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279]

Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,

Lieskana nähtiin.

Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!

Muinoisat muistot! Voi autuas aika!

Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka

Löytyypi jälleen.

G--nd.

Viittaukset:

[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja

käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen

kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.

[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin

jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa

(Kontorist) _Alb. Joh. Brodellia_, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä

toimeissa ei ouk vähinarvattava.

[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin

paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik -- heijän

hakiissa, siitten -- heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen --

heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei

tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot

heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo

kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä

mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät.

Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin

sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran

toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei -- Teijan ostamia;

ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin;

jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.

[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet

kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa

Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen

piiritetty alku-lehti.

[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut

Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen

kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa,

sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen

Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten

Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka

ulos-antaa _Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum_, ottaa

Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista -- eikä muuta

työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä

hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta

tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän

moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa,

Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa

moassaan.

[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin

puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme

takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen

virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi

puheessamme.

[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka

oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei

yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka

tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi

auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä

eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista

Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut

tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin

myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi

tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin

tavalla: että hään panoo rahat, minä -- työn ja vaivan; voiton eli

vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja

paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei

meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman

syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita.

Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:

1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota

aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin

kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä

tuntuisi minullenkaan kalliiksi.

2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä

Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä

kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla,

182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös

Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei

kielestään, niin elämästään.

3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä,

Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä

Kartan kanssa.

4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja

Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.

5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus

vuotesta 1700 vuoteen 1720.

6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre

Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin

Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne

minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.

7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia

luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen

Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade

Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että

vanhoillen.

8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen

esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen.

5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani

luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.

9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte

en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till

upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.

10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i

Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande

handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta

Osoo, ynnä kartioin kanssa.

11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts

TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg,

åren 1700 -- 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som

under kampanjerna i Roslagen 1714 -- 1720; jemte en Samling af Sånger

och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift

af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen.

Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817

talonmieheltä _Lassi Kavialta Rynkan kylässä_ (Ruotiksi _Kroktorp_)

Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä

Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin

Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli

enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.

12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa

vuonna 1597 ja 1599.

Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös

minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan

sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin

minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi.

N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat

jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies

soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo

vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin

mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.

[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä

Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä

että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä

hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli

yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö

lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin

tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua

enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen,

(jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen

ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä,

vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan

kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä

ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin

Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä

Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla

tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä

vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä

pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja

toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua

samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain

taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin

lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä

oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks

nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä

runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko

tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että

soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin

heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo

ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa

viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta

sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle

Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian

Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä

ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan

raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja

mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat

vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän

tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat

vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti

tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen

puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki

Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja

näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä

käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata.

Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä

paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä

juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa

suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli

mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär,

Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo

heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin

minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.

[9] Jokainen kyllä oivaltaa ettei tämä ouk mikään _pakanallinen juhla_,

mutta yks johtatus Poavilaisilta, jossa ne ovat aivan ouvolla tavalla

yhteen-sotkineet ja velloineet asioita, joista Raamatussa puhutaan,

niin kuin heijän oil tapa tehä, sepittäissä vanhoja satujansa (gamla

munklegender). Koska Vapahtaja oli ristiin-naulittu hirsipuuhun ja näki

ystäviä ympärillensä, niin se pyysi heiltä juuvaksensa. Maria Magdalena

oli yksi näihen joukossa, joka silloin ojensi sienen hänellen imee,

(Joh. 19, v. 25). Hään oli myös muihen Vaimoen kanssa soapuvilla koska

asettivat Vapahtajan ruumiin hautaan (Math. 27, v. 56, 61. Mark. 15, v.

47) ja oli yksi niistä joka ensin läksi voiteineen sunnuntainaamunna

käymään hänen hauvallen (Math. 28, v. I. etc. Luuk. 24, v. 10, etc.

Mark. 16, v. I, 2.) hään puhutteli silloin Jesusta, vaan piti häntä

ensin ruohiston vartianna (Trädgårdsmästare) ennen kuin hän hoksaisi

ihtensä (Joh. 20, v. I, 14, 15, 16). Tästä vaimosta oli Vapahtaja jo

ennen poiskajottannut seihtemen pahan panemista (Mark. 16, v. 9.)

Toisessa paikassa puhutaan Raamatussa yhestä toisesta vaimosta

Mariasta, Latsaruksen ja Marthan sisärestä. Hänestä sanotaan että hään

oli suurin synnintekiä, vaan että hään syntiänsä katuin kylvetteli

Jesuksen jalkoja kyyneleillänsä, pyyhki heitä hiuksillansa, ja voiteli

heitä hyvillä hajuilla, josta hään myös sai rikoksensa anteeksi

annettuksi (Luuk. 7, v. 37-50. Mark. 14, v. 3. Math. 26, v. 7. Joh. 12,

v.3). Näitä kaikkia on Matalenan Runossa yhteen veitty, ja siihen vielä

lisätty Ruohin Ritaria, Suomen Sulhaisia, ja muita niitä näitä

lausumia.

[10] Tämä asia näyttää luonnostansa, ikään kuin se oisi yksi niitä

monesta keski-ajan Sankarin tarinoista (af de många medeltidens

Riddare-Romancer), koska tässä puhutaan Riddariloista, uskollisuutesta,

ja seittyisistä. Mutta jos on asia tapahtunnut Suomessa, tahi muualla

sitä ei lauluista selitetä. Eikä myös mikä mies, ja mikä virka

Lalmantilla oli.

[11] Tämä osottaa ikään kuin jota kuta Lappalaisen elämätä, tahi

muistuttaa meillen, peri vanhoja aikoja.

[12] Tämä laulu osottaa jota kuta Turussa tapahtunutta, ja on sen eistä

Suomalaiseksi luettava. Vaan site selvempee tietoa hänestä ei soaha.

Ainoastansa että yksi totuus ja tapaus, mahtaa tässä niin kuin

toisessakin olla perustettunna.

[13] Näin toimittivat hyö kylässä mullen asian. Soahaksein

tästä tarkemman tiion, olen minä kirjuttannut Turkuun,

Neuoittelemus-Kirjuttelian (Consistorie-Notarien) M. Hällforssin

luokse, tiiustellen häneltä jos ei Papin-neuoittelemuksen vanhoissa

kirjoissa löytyisi tästä jota kuta perustusta. Mutta hään on mullen

vastannut että ainoastansa yksi Joh. Forseliuksen nimellinen Pappi, on

ollut tässä pitäjässä Kirkkoherrana vuosien 1735 ja 1741 välillä; ja

ettei tälläistä asiata hänen ajallansa löyvy tässä ilmoitettunna.

Muutoin niin Papin-neuoittelemuksen paperit ei ole sen vanhemmat kuin

vuoteen 1681, koska hyö silloin paloivat poroksi yhessä tuli-palossa.

Sen tähen tämä asia mahtaa olla tätä aikoa vanhempi, tahi ainoastansa

moa-oikeuessa peätätty. Minä olen siitten myös kirjuttanna tästä

Kihlakunnan Tuomarillen, mutta en ole soanut vastausta.

[14] Tämä pitäjä mainitaan jo 1335 vuuen kirjoissa (Porthanin Chronic.

241 p.) ja on nimen antanut kahellen kihlakunnallen, ylä-Sääksmäin ja

ala-Sääksmäin kihlakunnat.

[15] Gananderin Mythol. Fenn. 8 p. Semmoisia Hakoisten kuhuttavia

linnoja, löytyy myöskin Janakkalassa ja Hattulassa.

[16] Se on epäilemätä, ettei nämät Runot ole näillä tienoilla

synnytetyt, ja ettei näissä löyvy mitään paikkoa jonka piällen hyö

tarkottaisi. Ei ies Helka-vuorestakaan kuulu mitään sellaista

erinomaista puhetta. Yksi Vanha ukko tässä Ritvalan kylässä, sanoi

muistavansa kuulleen puhuttavan, että ne asiat joista runoissa

mainitaan ovat tapahtuneet Virossa tahi Inkerin muassa. Mutta mikä

kieltää ne vanhat, valetta kuulemasta, niin hyvin kuin ne nuoretkin?

Merkillinen on kuitenkin että kieli ikään kuin totistaa tätä.

[17] Nämät alku-sanat osottaavat ikään kuin Helan huutajat oisivat

tällä käyttämisellä poisheittäneet kansan vanhoja tapoja ja opetuksia,

koska pelkäisivät tulla pilkan ala. Ja koska lapset käyttäävät tämän

Juhlan, ja on arvattava, että ne nuoret olivat enemmin taipuvaiset kuin

vanhat, luopumaan vanhoista tavoistansa, ja antamaan ihtiänsä ristitä,

niin on uskottava, että tämä käytös on luettavaksi siitä ajasta, kuin

Poavilaiset levittivät Ristin oppia meijän maissa. Sillä heijän oil

tapa pitämään tälläisiä kävelemisiä (prosessioner) ja laulelemisiä

(chörer, andeliga sånger) kuin tahtovat jonkun pyhän juhlallisesti

käyttää.

-- Elkäs, t. elkös, elkee, elkeä. -- Eäntämme, oisi pitänyt olla

eäntänne; tahi järkeen: "elkäämmö eäntämme hävetäk." -- Heittäjä,

affälling, den som skiljer sig från de andra, och äfvenså af dem blir

öfvergifven. Taitaa myöskin tässä m.y.k. laulaja, tahi "virren

heittäjä." -- Meri-helmet, koraller, sandperlor, ovat tulleet niin

kuhutuksi koska heitä tuotiin meren takoa; tahi oikeemmittain, koska

heitä haettiin meren pohjalta. -- Saksan pehkineet, utländska nipper

och grannlåter. -- Raakoisten puheella, "med råa, plumpa, grofva

uttryck", kan äfven få betydelse af "kraftiga ord." Mutta on myös

mahollista että oisi luettavana puhella, joka oisi samassa

taivutos-loukkaassa (samma tempus och modus) kuin eillimäiset sanat,

"Sanella ja helkytellä." -- Uikkaja, begråtare, jämrare, m.y.k.

Vaikkaja, tadlare, beklagare, belackare. -- Urvut, t. "urut"; oisi ehkä

pitännyt olla: "Turun urvuin uikkajoillen." -- Väätty-vaski, hamrad,

utsmidd, dragen koppar. -- Sinelle, oisi ehkä soveliampi sanoa:

"sisällen", nimittäin tyttölöihen parveen t. piiriin. Mutta

uskottavampi on, että se m.y.k. "sinisille"; sillä sini (blå) mahtaa

olla vanha heitetty sana, joka nyt ainoastansa tavataan liitettyissä

puheissa (i sammansatta ord), n.k.e. "sini-marja, sini-kello" j.n.e.

-- Matarat t. "mataran heinät", Galium Verum (Jungfru Marie Sånghalm,

Honungsgräs, Gul-Måra) kuin myös Lysimachia Vulgaris, (Lysing,

Gullspira). -- Tehkesme sinistä siltaa, taitaa sekä merkihtää "heinillä

pujotettunna ja kaunistettunna", että myös "heiltä iheltä koreistunna",

(jos olivat muka sinisissä voatteissa). -- Uikamme t. uikkaamme,

laulatkaamme, ruikuttakaamme. -- Käjen t. käen (Gök).

Ruotin kielellä oisi tämä laulu arvaten näin:

Låt oss börja, låt oss våga, --

Blygoms ej för våra stämmor! --

Om som unge än vi sjunga, --

Höja våra späda röster! --

Svag är den förgätnes visa. --

Låt min Sångmö lyran stämma, --

Mina perlor sakta klinga, --

Mina Tyska smycken tala --

Med de Svenskes hårda termer! --

Åbo argor åt dem som kälta, --

Messingspipor åt dem som knota!

Stigom syskon på det blåa, --

Honungsgräset såsom brudar! --

Hämtom derifrån ett såll fullt, --

Utaf Spir-gräs full en vacka; --

Bindom deraf grön en matta, --

Sjungom rosor på vår gångstig, --

Då vi gå till våra Gudar, --

Till de rena, trogne Gudar!

[18] Tämä tarina löytyypi pian yhellä tavalla toimitettu

vanhanaikuisissa Ruohtalaisissa lauluissa, jotka vielä lauletaan

erinäisissä muakunnissa. (Svenska Folkvisor af Geijer och Afzelius,

2 D., p. 229. -- Atterboms Poet. Kalend. 1816, p. 20). Jos ei

Ruohtalaisten laulu o Suomesta kiännetty, niin ei Suomalaistenkaan ouk

Ruohtalaisesta. Tämä ja ne seuravaiset Runot lauletaan samalla tavalla

kuin alku-sanat, nimittäin että jokaisen sanan perästä lauletaan aina:

"Kaunissa joukos'."

-- Neiro, t. neito. -- Korko-kengät, Skor med höga klackar. -- Hirren

päänsä päältä, merkihtee: "Oven piälystä." -- Muuttununna, t.

muuttunna. -- Karunna, t. katonna, kavonna, eli ehkä: "karanna." --

Rinta-kisko, t. solki, risku (brisk). -- Hohra t. hohta. -- Peä-hopeet,

diadem, silfver-bindlar, som brukas kring håret. -- Pajussa, merkihtee

että hään istui puussa; paremp oisi ehke sanoa: "pajukossa." --

Karjaluissa, m.y.k. "karjan-alaisessa"; sillä eihään tässä lie puhe

"Karjalasta." -- Pikarit pinona vierit, merkihtee että hänellä oli niin

paljon pikaria, että hään pani heitä pinoon, eikä siinäkään pysyneet,

vaan maahan vierivät. -- Kaalsit, m.y.k. "kalasi, t. kalisi, t.

kalahti" (skramlade). -- Pivo, t. "kopra." -- Kanniksella, pitäis

vissiinkin olla: "kanneksele", (bär hit -- "kanna tänne"), tahi jos

merkihtennöön: "kannellaisi" (med hvad du bär, tahi: med locket).

-- Mairen, t. "maihen." -- Ruoti, t. "ruoti-vaivainen." -- Ruorolla, t.

ruovoilla, kalan ruojilla (ben-knotor), taitais myös merkihtää

"ruojolla", (dorg, afskrap), ja saattais olla: "Ruojin-ruojolla

elänyt." -- Elänyn, pitäis olla "elänyt." -- Ellemme elkiäs sanelen,

jos en ilkiäis sanoa (om jag ej vårdade mig om att såga) mutta elkiäs

taitaa ehkä tässä, niin kuin jälestäpäin myös merkihtee "ilkeyttäis."

-- Tierät, t. tiiät. -- Yhren, t. yhen. -- Karkeisehen, t. kankaisehen,

multaan. -- Kiulun täysi, pitäis olla "kiulun täyvän." -- Kusmuin, t.

kuinsmun. -- Elkeeni, t. "ilkeeini, ilkeyttäini." -- Minkäs, t.

mihinkäs. -- Tahrot, t. tahot. -- Turjotella, t. heilyttellä (vagga af

och an). -- Laaja lainen larella, pitäis olla: "loajan laineen lajella"

(sköljas öfver) t. ajella (vråkas för vinden).

[19] Tämäkin tapaus kerroitetaan vanhoissa Ruohtalaisissa lauluissa,

vaan toisilla nimillä. Siinä Inkeriä kuhutaan Lilla Rosa, Lalmantia

kuhutaan Hertigen, ja Eerikkiä, Grefven. (Sv. Folk-Vis, 1. D., p. 116,

120 och 123) tähän tarkoittaa myös yks toinen laulu, kuhuttu, Oväntad

Bröllopsgäst, (2 D., p. 3, 212). Se näyttää vähän vähältä, niin kuin

asia oisi tapahtunut Suomessa tahi Virossa, ja että se Ruohtalainen

laulu olisi kiänetty Suomesta. Tämä on siitäkin uskottava, koska

muutamissa Ruohtalaisten muakunnissa alotetaan tällä versyllä: Det var

två såta vänner, som höll hvarannan kär; den ena for till (från)

Finland, ifrån sin fästemö.

-- Varas se vakuhun nais, pitäs ehkä olla: "varraain sen vaussa nai."

-- Lalmanti, mikähään nimi tämä liene? Lienöököhään Sukunimi, vaan

Virkanimi, niin kuin e.m. Vallevan (yks vanha Sankari josta vielä

nytkin paljon lauletaan), t. Vallerman (Pilgrim), tahi ehkä Lagman?

-- Kätkyä, pitäis olla "kätkyveehen, t. kätkyheesen, t. kätkyysen."

-- Ison kimpun, ett stort smycke. -- Kihlajell, t. Kihloojallen.

-- Lunasti, muka rahalla, t. osti. -- Ottakoos, t. ota siitten, t.

otapa jos. -- Muotohitteis, t. muotoseis, efter ditt tycke. -- Sorissa,

t. soassa. -- Voit'tu, supistettu (contraheradt) pitäis olla

"voitettu." -- Väein, t. väkisin, väkisek. -- Viintupa, t. vihkitupaan.

-- Miakkan, t. miekoin. -- Lutti, t. luhti (loft) ylinen, parvi. Jossa

lienet lintu-parvi, niin se lehrä lentemään, nämät sanat luetaan myös

yhessä toisessakin vanhassa Runossa (Topeliuksen kootuksessa 2:sessa

Osassa 6:lla p:lla). -- Silkki, siden. -- Kairehtima, t. kutoma,

virkad, broderad. -- Veljykkeinen, tämä sana näyttää olevan Viron

kielestä, jolla se on vellekenne ja vellikenne (veikkoinen). -- Ota

ohrilta oriis, tag din Hingst ifrån fodret. -- Irulta, taitaa merkihtee

"iteiltä" (från grodden). -- Ikä-lihanen, kuhutaan vanha Hevoinen.

-- Maata-jalka, t. lyhyt-jalkainen. -- Naera-mies taitaa m.y.k.

lankomies. -- Lareltu, t. lavottu, jaettu. -- Nasta, t. nappula.

[20] Tästä Annikaisesta, ja hänen vieraan toivomisesta mahtaa myös se

Runo puhua, jota kuulin Juvalla laulettavan, ja joka alkaa: "Annikka

soria Neito, istui saaren sillan piässä, sekä istui että itki, uoti

miestä onnellista, lykyllistä lyyretteli. Kulta mies merestä nousi",

j.n.e. (Lue: Pieniä Runoja, Upsalassa 1818, I. O. VI. josta se on

uuesta painettu v. Schröterin Finnische Runen p. 118) samasta neijosta

lausuupi toinenkin Runo, jota lauletaan Arkangelin liänissä, ja joka

alkaa: Annikk' oli soaren neiti, se oli poukkujen pesiä, voatehitten

valkaisia, j.n.e. (lue: Topeliuksen Vanhanaikuisia Runoja, 2. O. 6.

p.). Tästä arvaamme tämän asian tapahtuneen Suomenmaassa. Mutta

Ruohtalaisissakin vanhanaikuisissa lauluissa hoastetaan samoo tarinata,

yhessä laulussa kuin kuhutaan: Jungfru-köp; vaikka siinä ei nimitetä

hänen nimeensä. (Svensk. Folk-Vis. 1. D. p. 92). Merkillinen on myös

että Saksan, Hollannin ja Englannin maissa lauletaan vanhuuesta, yhestä

prinsessasta nimeltä Anna, joka niin ikään sala-kähmessä vietiin pois

vieraillen maillen, ja jota luultaan olleen yhön Englannin muinosen

Kuninkaan tyttären, jonka veivät Meklenburgin. Oisikohaan nämät

Suomalaiset runot hänestä puhuvia?

-- Kaitsea, vårda, handhafva. -- Kaupunnin Kanoja, Stadens Skönheter,

unga Damer. -- Kesti, gäst, fremmande. Muutamissa paikoissa se

merkihtee myöskin "loisi, koturi", inhysning. -- Pelto-paita, taita

merkihtee sellaista aivinasta tehtyä mekkoa, jota Hämeessä ruukataan.

-- Herantiestä lähtehä, "Hera" kuhutaan sellaista pientä vesi-juottia,

joka juoksoo kuikeroitteloo. Merkihteeköhään siitten että Hirvi oisi

juonut koko lähteen vesisestä tiestä, tahi että hään joi "Härän-tieltä

lähteestä" (ifrån källan invid fävägen). -- Haivenet, t. hapenet, hår.

-- Siihen kuolansa valutti, siihen heiti haivenensa, osottaa ikään kuin

Hirvi kovasta juoksusta ja janosta, oisi juonut ihtiensä kuoliaksi.

-- Tuomu, t. tuomi. -- Lemmen, lycka, välgång. -- Joka siitä lemmem

leikkais, den som deri skar sin lycka. -- Tehruillen, t. tehtyillen.

-- Tela, t. rakkineet, botten, underrede, grundställning. --

Aluttoillen, pitäis olla Alutetuillen.

[21] Nuoruuvessa minä kyllä kuulin vanhat sanovan, kuinka monta hetkee

luettiin tunnissa, mutta nyt se on minulta juohtunut pois piästäin,

kosk en silloin ymmertännyt panna muistiin. Hämehessä ja Turussa, on

_hetki_ ja _tunti_ yhtä merkittävä.

[22] Tunnin-tuikkari, _Bordstussare_. Vielä nytkin niin on Savossa ja

Karjalassa harva kylä kussa löytyy kelloa talossa.

[23] Se on merkillinen ettei Lapin eikä Viron kielessä löyy jotakuta

sanoo joka merkihtis _Vuorokautta_; sillä Lapin kielellä tätä kuhutaan

_peiwe akten ijan_ (päivä ynne yön), ja Viron kielellä: _ööd a päwad_

(yöt ja päivät); ei paremmin Saksank. _Tag und Nacht_; ja Latk. integer

dies cum nocte.

[24] Päivä, Vironkielellä, pääw, päiw, ja paiw; Lapinkielellä: peiwe:

Ungerin kielellä: _nap_.

[25] Yö. Virk. ö; Lapk. ija; Ungk. ey, eijel; Samojedin- ja

Vogulin-kielellä: ji; Votjan-kielellä; ui, uin; Permin-kielellä: oi;

Syrjän-kielellä: woi; Morduinin-kielella: wei; Tscheremisin-kielellä:

jyt; Turkin-kielellä: ei; Ostiakin-kielellä (Wassjungan virralla) ei;

Kiinan-kielellä: je, ö; Vogulin-kielellä (Berezowan tienoilla) eti;

Tartarin-kielellä: soey tjel.

[26] _Aamu, huomen,_ Virk. _homme, home, hommen, ommuk_; Lapk. _iddiet_

(joka mahtaa olla sukuisin Suomal. _iän_ kanssa) ja _aret_ (joka

näyttää oleva sanasta _are_, jota merkihtee sitä puolta puuta, kussa on

paksuinta kuorta; niin kuin Suomal. ovat _koarnasta_ soaneet

_koarna-pohjonen_). Muutoin niin _kaari_ Suomk. ja _kaar_ Virk.

merkihtee yhen osan kehän piiristä (_en cirkel-båge_), useemmittain

sitä taivaan piirtä jota niämme (halfva hemispheren, fästet,

firmamentet). Estin kielelläkin niin _hommiko kaar_, t. _kare pool_,

merkihtee itäisen päin, iän ilma, iän kohta; siitä _vessi kaar_ (länsi)

ja _maa kaar_ (itä) -- Ungk. _honap_.

[27] Ilta, ehto, Virk. öht, öhto, öddang (yön-tanko) koska ehto ottaa

yötä vastaan, ikään kuin tankolla t. hankolla. Lapk. _ekked_, jota

taitaa olla tehty puheesta _ekewe_ (ikuinen) koska päivä aina

iltaisella on _ikäinen_, mutta Lapissa (kussa sitä nähään kaiken yötä)

myöskin _ikuinen_. Ungk. _östwe, estwe, este_, Vogulk. (Jugurin

vuorilla) _ete, et_: Samojedink. ja Vogulk. (Verchoturjin maakunnassa)

_iti_; Vogulk. (Obin suvanolla) _edi_; Ostiank. (Berezovan ympärillä)

_etno, jetno_; Ostk. (Juranjen kymin taakse, ja aina Obin ja Vassjungan

vesillen) _itna_.

[28] Virk. sanotaan myöskin _öhto-polik, öddango-polest_.

[29] Yhen tunnin hyö kuluttaavat syömisessä, ja yhen vetjustelöövät hyö

siitten vielä pitkällänsä, niin kuin muka levätäksensä.

[30] Virk. sanotaan myös _puhte ajat_, joka merkihtee koitto-aikaa;

koska _puhte_ heillä merk. aamu-ruskoa, t. päivän koittoa.

[31] Sanotaan e.m. _kukon laulun aikana_ (Virk. kukke aeg); kukko oli

jo kahesti laulanut -- kukko lauloi kolmaannen kerran (Virk. _kukke

lauldes kolmat korda_),

j.n.e.

[32] _Suuruspaloilta_ luetaan 2 tuntia aamiaisiin, ja ennen

suuruspaloja ovat hyö jo kahta tuntia tehneet työtä. eli vähä enemmin.

Muutamissa eivät syö tätäkään einettä, vaan ovat aina oamiaiseen

syömätä. Pohjan maalla pitäis heijän paikka paikoin, Ruohtalaisten

tavalla, syyvä jo ennen kuin lähteevät työhön, jota he kuhtuvat

_ettonetta_. Viipurin tienoilla merkihtee tämä sana sitä lepoo kuin

nouetaan syötyä.

[33] Tämä sana on otettu siitä, että koska selänneet kulkoovat kaikki

yhänneppäin, nimittäin lue pohjoisesta ite-etelään, niin päivä nyt

paistaa _heijän halki_, t. pitkin päin, -- yhestä peästä toiseen. Ne

sanoovat myöskin Savossa, että se tuuloo _halki ilman_, joka merkihtee,

että se tuuloo lounalta luoteseen, tahi luoteesta lounallen.

[34] Silloin paistaa päivä poikki selänneihin. Kuin pyörähtää puolesta

poikki, niin sanotaan että se _alkaa käyvä poikki moan_.

[35] Tätä sanovat aina kuin ovat mehtä maissa työsiöillänsä.

[36]) Tälläisiä outoja nimitöksiä ruukoovat erinomattain syvänmaan

miehet, jotka puista ja päivästä ottaavat merkkinsä. Hyö sanoovat

myöskin; nyt tuuloo _päivän alta_, t. _linnun lentämästä_, t. _linnun

lennosta_, kuin tuuli on etelestä.

[37] Viipurin leänissä kuhutaan oamiainen murkinaksi, ja Torneossa

sanotaan sitä _lounaksi_.

[38] Päivä sanotaan olevan _vitaisissaan_, kuin se keäntöö paistamaan

vitalikkoon selänneitä koht; tahi teköö heitä vasten yhen 45 mittuisen

polven (45° winkel).

[39] Syvän kesällä lämmitetään saunoo jo k. 6:en aikana, mutta syksyn

puolla aikaisempana; ja talvella pannaan jo k. 3 tulennokset uuniin.

[40] Savossa sanotaan että _päivä männöö mailleen_; pohjosessapäin

sanoovat, että se _mänöö majoilleen_; meren rannoilla sanotaan, että se

_laskekseen mereen_; ne jotka ovat olevoinaan muka hyvin jumalallisia,

sanoovat että se mänöö _Jumalan nimeen_ t. _haltuun_. Virk. _päiw lät

alla_, t. _mahha_, e. _pääw katsub metsä ladwa, päiw lähhäb loja_, t.

_jumala valda_ t. _maria valda_, t. _jumalide kätte_ e. _loja kätte_.

[41] Heijän nousu-aika on erilainen eri moakunnissa. Savossa, niin ne

talonpojat jotka ovat muita ahkerammat, nousoovat talvella ja kesällä

jo k. 2, vaan keväillä, nuon maalis-kuussa, kuin heill' on vähemmän

työtä, niin makoovat aina k. 4:een ja 5:teen. Laskeaisesta eteen-päin,

ne makoovat siihen, kunnekka valkenoo päivä. Mutta kuin heill' on mitä

erinomaista työtä, niin kuin loahtia (teuramista), riihen puimista, ja

semmoista, niin silloin nousoovat jo k. 1, toisinaan yön puolessa, että

saaha tätä tehtyksi pois luotaan ennen päivän koitetta.

[42] Tätä ja niitä jälkimäisiä aikoja, ei mainitak kesällä, koska

silloin on valo kaiket yöt. Nämät sanat ovat hyö soaneet siitä, että

vanhoilla ajoilla ei ollut heillä muita kuin lautaisia ikkunoita, ja

koska tiiustelivät joko päivän piti tuntuman, niin availivat aina

lauvan. Se joka kahto toimitti siitten niillen toisillen, siinä

pimeessä tuvassa, mitenkä päivä oli joutumassa. Tästäpä ne monet nimet,

joilla eroitetaan ja tarkoitetaan ajan välityksiä, ja joita

erinomattain mehtä-miehet tapailivat. Että kellolla tarkoittoo näitä

aika-kausia, ei käyp mitenkään, silla hyö ovat pikkuruikkuisia ja

päiviä myöten vajenevaisia.

[43] Ei ouk mikään niin kaunis kahtua, kuin koska talvisi maa oamuisina

tyynennä ja pakkaisinna ilmana tullaan tällä ajalla Suomalaiseen

kylään. Silloin nousoopi savu joka lakasta taivasta kohti, ja asettaa

semmoiset kynnet eli lienet, jotka päivee vasten paistaa kuin hohtavat

hopeet.

[44] Savossa syövät hyö murkinansa, talvella aina k. 2. ja kesellä k.

3, mutta muissa paikoissa kuuluu hyö toisinaan syövä jo k. 12:nen

aikana.

[45] Minä kuulin kerran piiat kotona huutavan: "pankee pois siat kiini,

ilman Hukan poika tuloo illan viurussa, (vihissä) -- niin viep' jott'

ei tiiäkkään."

[46] _Päivän salo_, merkihtee iltaisella sitä samoa kuin _päivän

piiri_, oamuisella.

[47] Siitten kuin poavilaiset tavat tulivat tänne, niin näyttä kuin

Suomalaiset Juudalaisten tavalla oisi alottaneet vuorokauven k. 6

iltaisella, koska ne usein pitivät juhlan aatot isommassa arvossa, kuin

juhla-päivät (5 gr. sanal.)

[48] Merkillinen on että Lappalaisilla on eri nimet joka viikolle

vuuessa.

[49] _Viikko_, Lapk. _wakko_; Virk. _Näddal_, jota on otetta _Venäjän_

sanasta _Nedell_ (viikko) Ungk. _heith_ t. _hit_, jota merkihtee

_seihtemen_. Samojedink. _sati_.

[50] Måndag (dies lunæ), näyttää soaneensa nimen siitä että se oli

ensimäinen päivä kuussa -- nyt se on ensimäinen viikossa.

[51] Tisdag (dies Martis) pitäis merk. Thyrs- t. Disas-dag,

[52] Onsdag (dies Mercurii) on yhteen veitty sanoista Odins-dag.

[53] Thorsdag (dies Jovis) merkitee Thors-dag.

[54] Fredag, (dies Veneris) luullaan olevan yhteen veitty sanoista

Freys dag t. Freyas-dag.

[55] Lördag (dies Saturni) merk. löger t. löge-dag. Tämän Suomal. nimi

näyttää tulleen siitä, että hyö ennen aikana mänivät lauvantaina Herran

ehtollisellen tahi kuin se silloin kuhuttiin: "lauvallen" eli

"pöyvällen." Tätä tekivät hyö ehkä sen tautta, että Vapahtajakin asetti

atriansa juhla oattonna. Viron kielellä kuhutaan vielä nytkin sitä

ihmistä joka käypi liinallen, _laua-rahwas_ (lauta-rahvas).

[56] Söndag, Saksk. Sonntag (dies solis) on tullut näin kuhutuksi

_aurinkon_ kunniaksi; ja pietään lepo-päivänä, viimeiseksi viikossa.

[57] Ailes m. kokonainen, ehkoinen, eheä, koskematoin, rikkomatoin,

josta siitten _Ailekes_ m. pyhä. _Sodno_, merk. _häntä, sinua_; josta

sodno-peiwe saattaisi merk. Hänen, Sinun (Herran) päivä.

[58] _Arki_. Suomenkielestä on jo emä-sana (stam-ordet) hävinnä; vaan

Lapink. niin _pargo_ vielä merk. _työtä_, ja Vironk _arrima_ merk.

laittaa, parantaa, käsittää.

[59] _Pyhä_. Tämä sana on ehkä siirtynyt sanasta _puhas_, koska heijän

silloin piti olla puhtaat, voatteissansa että syvämmessänsä, Niin on

Ruoht. sana _helig_ ensin ehkä siitä venynyt, että silloin piti olla

eheissä (hela) voatteissa.

[60] _Passe_. Tämä sana on ehkä vajunut sanasta _passat_ (pestä), koska

heijän silloin piti olla pestyt; tästä tuli siitten _passotet_

merkihtemään _pyhittää_. Vaan oisikohaan tämä sana sukuisin

Morduiniläisten sanan _paasto_ kanssa, joka heijän kielellä merk.

_Jumalata_?

[61] Juhla; mistä tämä sana lie lähtenyt, liekköhään se tullut sanasta

jul (joulu), tahi lie tämä sana tullut _juhlasta_?

[62] Jos oisivat uuvesta joulusta aloittaneet luvunsa, niin se näyttää

kuin oisivat jo kuuen päivän perästä sen lopettanneet, koska kolmen

kuninkaan päivä tahi 6:nes päivä Tammi-kuussa kuhutaan _loppiaiseksi_,

(mutta tästä kohtsillään enemmin).

[63] Sillä tavalla on monet muutkin kansat ennen lukeneet päiviänsä.

Niin tekivät ne vauhat Ruomalaisetkin, kunnekka saivat toisia nimiä.

Vaan hyö alottivat aina Sunnuntaista, jota kuhtuivat _dies prima_

hebdomadis; manantai _dies altera_, j.n.e. Se näyttää vähä vähältä kuin

se Ruohtalainen sana _Tisdag_, oisi otettu siitä Suomal. sanasta _tois-

pänä_ (tois-dag).

[64] Ektas peiwe. Tämä on tullut näin kuhutuksi, koska Lapissa kesällä

päivä ei määkkään mailleen, vaan ainoastaan alentaiksen. Siinä ei

oukkaan silloin öitä, ainoastaan ehtoja, jotka eroittaavat päiviä.

[65] Samaten sanoovat myös _tois'iltana, tois'aamuna_, j.n.a.

[66] Se on merkillistä että muihen kansoin kielissä löytyy sama vika;

sillä tavalla e.m. _quondam_ ja _olim_ Latinan kielessä, merkihtee sekä

männyttä että tulevaista.

[67] _Toimitus-sana_, verbet, tids-ordet.

[68] Mistä se sana _vuosi_ liene otettu, on sanomatoin; vaan se

näyttää, kuin ne oisivat sanoneet, että aika _vuoti_ t. _vuosi_

(juoksi, kului), ja että _vuosi kausi_ merkihti kaiken sen ajan kuin

oli näin vuotanut, ennen kuin päivät rupesivat toas lisentymaän.

Lapinkielellä sanotaan kuusta vielä nytkin, kuin uusi kuu on syntymässä

_mano wuotja_ (kuu vuotaa).

[69] Sana ajastaikaa näyttää kuin se oisi yhteen veitty sanoista

_ajasta_ (yks) _aika_; Virk. _aasta, aast, ajastaig._ Lapk. _jape_, t.

_jake_ jotka ovat ehkä saatut sanoista _aike_ (aika), Ungk. _assta,

esztendö, eztendeii_. Vogulk. (Jugurin vuorilla) _ita, idö, ideje_;

joita sanoja Tschulim kymin tienoilla asuvien Tatarilaisten kielellä

merk. _aika_ jota myös Ungk. kuhutaan _igö, idö_, Suomk. _ikä_ (ålder),

_aika_ (tid).

[70] _Kesä, suvi_, Virk. _suwwi, suwwe, sui_. Lapk. _kese_; Morduink.

_kiase_. Ungk. _kies, nyar_; Mongolilaistenk. _nará, njara_;

Kalmukkiläistenk. _narán_.

[71] _Suvi_ merk. Savossa kuin on suojat ja nuoskat ilmat talvella, t.

kuin lumi on tuoresta; Hämeessä, _kesä, kevät kesä_; Turussa kaiken

kesee, ja Pernajan miehiltä kuulin minä tässä Tukhulmissa jo

_syksynkin_ näin kuhuttavaksi.

[72] _Talvi_; Virk. _talwe, talw, talli_; Lapk. _talwe_. Ungk. _télwe,

télbe, téli, teel_. Tatark. _telli_. Nämät nimet ovat suvussa sen sanan

_tuulen_ kanssa, joka useemmissa Suomen-sukuisissa kielissä on pian

yhtä kuuluvainen, e.m. Virk. _tuul_, Lapk. _pjägg_, Ungk. _szél,

szélvesz_; Tschuvaschink. _szil, szial_; Syrjänk. _tel_; Permink.

_til_; Votjank. _tél, tyél, tol_; Ostiakink. _til, tel_; Tatarink.

(Kasanin ympärillä) _gil, eil_; Tatarink. Ufan kuuluvilla, _el_;

Batschkirink. _el_; Tatarink. Tobolskin, Tsatzin ja Tschulimin

seutyvillä, _il, gil_. Samalla kielellä toisella puolla Jenisei virran,

_tsil_; ja Obin ja Irtyszin kymiin välillä, _dil, hil_; Kangatink.

Tom-virran varrella, ja Kirgisink. Aral-merestä itäiseen Kuban kymiin

saakka, _d'sil_; Chivink. pohjospuolla Aralin meren, ja Turkomannink.

Kaspin meren rannoilla, _el_; Jakutink. molemis puolen Lenan kymiä aina

jää-merehen, _tjel_.

[73] _Kevät_; Virk. _käwwäja, käwwäi, kewwade, köwwaig_; Lapink.

_kidda_; Ungk. _tawasz, tawai_; Tatarink. _towi_; Valesink.

(Valliserlandin moassa) _tovai_, Ostiakink. Berezovan ympärillä,

_towai, tauen_, Vogulink. Berezovasta aina Obin kymiin, _toja_.

[74] Kuin lumi kerran rupea Suomessa sulaamaan, niin silloin se jo

mänöökin tipotiehensä; niin että vaikka olisi minkälaisia hankia tahi

lumen nietoksia, niin lainehtivat jo useemmittain neljän viikon peastä

veinvuahenna pohjan meressä.

[75] _Syksy_ Virk. _syggise, syggisi, syggis, siggis_; Lapink.

_tjaktja_. Ungk. _ösz, eylss_; Venäjänk. _oszen_; Ostiakink. Berezovan

kohalla _szyz_.

[76] Lappalaiset jakaavat kesänsä niinikään kolmeen osaan, joita hyö

kuhtuuvat, _kidda-kese_ (kevät-kesä) ja _tjaktja-kese_ (syksy-kesä).

[77] Nämä kuut eroitettiin sillä, että Heinä-kuu aina kuhuttiin

_heinänteko-aika_, ja Elo-kuu _leikkuun-aika_.

[78] Että nämät kuut jo vanhoina aikoina luettiin talveksi, nähän

siitäkin, että Marras-kuu vielä nytkin Vironk. kuhutaan _talweku_, ja

Joulu-kuu _talwista pyhha ku_, ehkä hyö sielä etelässä mahtaa olla

monta suojemmat. Lappalaiset kuhtuvat tätäkin aikoo _tjakta pelest_

(syksyn puolla), jolla ne eroittaavat sitä syksystä; syvän talven

kuhtuuvat hyökin _talwe qwoutel_ (keski talvi).

[79] Nämät kuut kuhutaan vielä nytkin _syvän kuut_, koska silloin

pakkaiset ovat kaikkiin pahimmat -- erinomattain päivän noustessa.

Tästä on se Viron puheen parsi: _suwwe silmä talwe hamba_(suven silmä,

talven hammas). Tästä kovasta talvesta ne Suomen sanalaskut: _Takana

Joulun talvi kaikki_; ja _Kesee kekriin, syystä jouluun, siitten vasta

talvi taksahtaa_. Muotoin käyp näistä syvän kuista yksi vanha puhe,

joka kuuluupi näin: "Pieni Tammi sanoi isollen Tammellen: Jos minä

oisin sinun siassais, niin kylmäisin varsan hevoisen vattaan, akan käit

taikinaan, sian jalat tantereeseen; mutta jos yöllä vähä kilistäiksen,

niin minun toinen silmäin vettä vuotaa."

[80] _Roskuu_ t. _rospuutos_ t. _rospuutta, roskuutta_ (menh före)

kuhutaan myöskin Pohjan-maalla _kelin-rikko_ t. _kelin-riket_.

[81] _Muuttumatoin juhla_, oföränderlig, orörlig fest.

[82] Silloin nimittelivät kuin mones päivä se oli _ennen_ tahi

_jälkeen_ tätä mainittua juhla-päiveä; eikä sanonneet kuin toanon, kuin

mones päivä se oli _siitten, peästä, perästä_ t. _takoo_ (niin kuin

nimittivät, koska läksivät lukemaan siitä kulkevasta päivästä.)

[83] Erittäin on toas, mikä on seätty esivallalta, ja jota ei ykskään

saata moittia.

[84] Svensk Litter. Tidning 1817; p. 296, 297.

[85] _Joulu_ (Lapk. _joulo_, Virk. _joula_). Joulua käytetään nyt

meijän Vapahtajan syntymisen muistoksi, mutta muinon sitä piettiin

vuuen (tahi Aurinkon) syntymäpäivänä; jostapa tällä juhlalla on tätä

omoo vanhoo nimee. Hyö ovat monella lailla tiiustelleet mistä tämä nimi

on ensin otettu (Ganand. Myth. Fenn. p. 25). Eiköhään myö puolestamme

saisi luuleskella että se saattaisi tulla sanasta _joutu_ (joulu),

koska uusi vuosi sinä pänä on joutumassa. Mainittava on myös että

Suidas sanoo Greekkalaisilla olleen juhlan nimellä _ioleia_; ja Scapula

nimittää että se kiitos-virsi kuin vuuen lopulla laulettiin Cereksen

kunniaksi, kuhuttiin _oulos_ t. _iolos_.

[86] _Kekrin_, on Viipurin muinonen Piispa Mich. Agricola (ilman mitään

perustusta ja toistusta) kuhtunnut Karjalaisten _Roavain-Jumalaksi_

(Bång, Prisc. _Sveo-Goth._ Eccl. p. 206). Samaten ovat myös monet muut,

jotka lukoovat Jumaloiksi niitä vanhoja nimiä joita vanhoissa runoissa

kerroitaan, saaneet tästä _karjan-kahtojan_ (Castrén, Beskrifn. öfver

Cajaneb. Län, p. 76; Ganander, p. 37; Renvall, Suomal. Sanakirja I O.

p. 177).

[87] Laskiainen, on saanut nimensä siitä että ne sinä pänä laskivat

mäkee, ja koittelivat talvista keliä.

[88] Loppiainen, on niin kuhuttu koska se lopetti vanhoin joulua.

[89] _Runttu_ t. _vuoten-alkaiset_, t. _lakainen_ (Savolaisten

_uutiset_), kuhtuivat niitä pitoja kuin piettiin syksyllä, koska olivat

tehneet leikkuunsa pois luotaan, ja soanneet viljojansa katoksen ala.

[90] _Päivän-palaus_ on meijän nykyisissä Suomalaisissa allakoissa

(vuonna 1824, viimeinkin) kuhuttu päivän-seisoukseksi(?) jolla sanalla

tavoittanoovat Ruohiksi _Solståndet_. Muutoinkin niin on tässä

allakassa keväisen päivän tasaus pantu 4 päivee aikaisemmaksi kuin

pitäis; mutta syksyisen päivän tasaus toas 2 päivee myöhämmeksi(??)

_Päivän-palaus_ kuhutaan Virk. _päiwa känik_, t. _kään_, t. _käni_, t.

_käände_ (päivän kääntö), sitä sanotaan myöskin _pöri-pääw_ ja _päwa

pöri-pääw_ (päivän t. aurinkon pyöri-päivä), koska päivä silloin ikään

kuin pyöraistäiksen takaisin. Muutoin nimittäävät sitä lyhintä päivee

vuuessa, _lutsna-pääw_ (Lusin päivä). Sanoovat myös silloin _päiw om

pessan_ (päivä ompi pesässänsä). Lapink. kuhutaan kesäisen päivän

palaus _kukkimus-peiwe_ (pisin t. kaukaisin päivä). Karjalassa ja

Pohjan moalla sanotaan myös talvisen päivän palaamisen aikana, eitä

päivä silloin on _pesällään_, koska se oli heiltä kateessa. Hyö olivat

silloin aina murheessa ja surun alaissa. Vaan ikään kuin se taas tuli

nähtyvillen, niin ihastuivat ja iloittelivat toivoessa toisillensa

hyvee onnea, koska pisimmän yön pimeytessä synnytettiin heillen yhtä

uutta vuotta. Tästä syystä on Joulu jo aikoa ennen Vapahtajan

syntymistä, muista juhlista isoinna pietty kaikilta pohjosessa

asuvilla kansoilta. Ja rajuuttamme vielä nytkin sen vanhan tavan, että

joulu päivänä toivotella toisillemmo hyvää onnea.

[91] _Päivän-tasaus_, Virk. _suur pöri pääw_, (suuri pyori-päivä).

[92] Karkauspäivä, Virk. _liig-pääw_ (liika-päivä).

[93] Se näyttää ikään kuin ne oisivat aloittaneet vuotensa siitä

25:nestä päivästä Joulu-kuussa, tahi vanhasta joulupäivästä, koska

uuven-Joulun päivä vielä nytkin Lapin kielellä kuhutaan _kaktsad peiwe_

(kaheksaas päivä), ja Loppiainen Ruotin kielellä _Tretton-dagen_

(kolmtoistkymmenees päivä) ja Nuutin päivä (Ruohiksi), _Tjugundagen_

(kakskymmenes päivä) joka kaik tarkoittaa että ne alottivat luvunsa

vanhasta joulusta, tahi että vanha Joulu päivä luettiin ensimäiseksi

vuuessa. Ne vanhat Suomalaiset lopettaavat vielä nytkin Joulunsa ja

lukulaskunsa Loppiaisella, joka on 13:nees päivä vanhasta Joulusta, ja

joka osottaa että hyö vielä mielessänsä nouvattaavat tätä vanhoa

luvun-laskua; Ruohtalaiset loppettaavat Joulunsa ja luvunsa _Nuutin

päivällä_ joka on 13:nees päivä uuvesta Joulusta, ja joka osottaa että

hyö jo silloin nouvattivat tätä uutta luvun-laskua. Mutta minkä tähen

se kolmas-toistkymmenees päivä piti sekä vanhassa että uuveasa

vuos-luvussa olla se viimeinen, tahi heijän lopetus-päivä, ja minkä

tähen sitä kansalta piettiin Juhlana? Tiesi hänen! Merkillinen on, että

juuri se 13:nes päivä ensimäisessä kuussa vuuessa lankiaa Ruomalaisten

_iduksen_ päälle tässä samassa kuussa, jota ne muista päivistä

rajuuttivat ja pyhänä pitivät. Se oisi arvon ansaihteva että tarkemmin

tiiustella jos ei Ruomalaisten ajan-lasku oisi pohjoisessapäin asuvissa

kansoissa ollut tietty. Se näyttää piamittain kuin oisi muka syytä

näihin arvelluksiin; niin e.m. kuhuttiin ennen aikana vissiä päiviä

_katehen_ t. _katet-päiviä_, jotka piettiin juuri vaarallisinna, ja

joilla eivät uskaltanna toimittoo mitään erinäistä työtä. Heitä

rajutettiin Suomessa ikään kuin Ruomissa välitettiin _dies nefasti_. Ja

jos tarkoitamme millä tavalla kussakin paikassa jakoivatten ajankulut

vuoro-kauessa, niin tavataan siinäkin ikään kuin jotakuta

yhtäläisyyttä. Sanotaan Ruomalaisten jakaineen vuorokautensa näin:

1) Media nox (syvän yö),

2) Gallicinium (kukon-laulu),

3) Conticinium (levon aika),

4) Diluculum (koitto),

5) Mane (aamu),

6) Tempus antemeridianum (ennen puolta päivee),

7) Meridies (puolipäivä),

8) Tempus postmeridianum (jälkeen puolta päivee),

9) Solis occasus (päivän lasku),

10) Vespera (ilta),

11) Crepusculum (ilta-hämärä,)

12) Prima fax (ilta-puhe),

13) Concubium t. concubia nox (makuun aika),

14) Intempestina nox (syvän-yö).

[94] _Joulun viimeiseksi pyhäksi_ luettiin _neljäs päivä_, tahi

s. 28 p. Joulukuussa.

[95] Tätä tekivät sillä tavalla, että vetivät veitellänsä viivan tahi

kuurnan ikkunan lautaan, kuhun päivän paisto kävi korkeimmillaan, josta

näkivät että päivänpaiste oli jo neljän päivän takoo vajunut ylemmäksi.

[96] _Kuu; civil månad; Kuukaus, periodisk månad_. Myö tahomme näillä

nimillä heitä eroittoo. Näistäkin tulemme kohtsillään puhumaan.

Romuluksen Ruomin vallan perustajan sanotaan ensin asettaneen kuihen

lukua, tahi jakaneen Vuuen vissiin kuihin; mutta hään ei lukena muuta

kuin 10 kuuta aastaijassa, joita hään nimitti vuoroansa myöten, ikään

kuin Virolaiset päiviänsä, nimittäin Maalis-kuusta (Martius) joka

silloin luettiin ensimäiseksi, aina Joulu-kuuhun (December) joka

silloinkin luettiin viimeiseksi, ja joka oli hänen luvussa kymmenees,

niin kuin vielä nytkin nähään hänen nimestänsä. Mutta koska tämä

asettaminen ei luonistunna kuun- eikä päivän-juoksuun, niin tapahtui

välisten että syvän-talvi tammaisi kesäkuillen, välisten taas

kesä-kuut, keskellen talvee. Auttoaksensa tätä, täytyi Numa

Pompiliuksen, joka Romuluksen jälestä peäsi hallitukseen, jollaik

tavalla oijaistaa tätä villitystä. Hään lisäisi sen eistä näillen

10:nillen Romuluksen kuillen 2 uutta; nimittäin _Januarius_ (Tammikuu)

joka silloin pantiin ensimääiseksi, ja _Februarius_ (Helmi-kuu), joka

viskattiin viimeiksi, kunnekka se siitten Apollonin pappeilta

(Decemviri Sacrorum) -- joihen virka vaati heijän varjelemaan

Cibylliset kirjat ja pitämään huolta vuuen juhlista -- tehtiin

toiseksi. Sillä tavalla syntyi nyt vuuessa 12 kuuta, joista niillen

8:sallen ensimäisillen annettiin toisia, nykyisiä nimiä; mutta ne 4

viimeiset pitäävät vielä nytkin sen vanhan Romulukselta heillen annetun

nimen.

Mutta pappismiehet (pontifices) joihen velvollisuus oli pitämään

ajanluvusta vaaria, olivat sekä ymmärtämättömyyellänsä että

saastaisuuellansa (Lindbergs Antiqu. Lexic., p. 66) saattaneet tämän

Ruomalaisten vuosluvun semmoiseen hämmenykseen, että se eroittiin

67:ellä päivällä vähemmin kuin oisi pitänyt. Tämä pakotti Keisari

Julius Caesaria että jollakulla tavalla oijaista tätä puutosta. Tätä

tehtiin 45 vuotta ennen Vapahtajan syntymistä, Greekkalaisen oppineen

Sosigenuksen avulla; sillä tavalla, että sinä vuonna luettiin 14 kuuta,

jota vuotta seneistä kuhuttiin _hämmenös-vuosi_ (annus confusionis).

Peätettiin myös että tästäpuolin piti vuuessa luettaman 365 päivee ja 6

tuntia. Mutta näistä kuuesta tunnista syntyi aina kolmen vuuen peästä,

tahi joka neljäs vuosi, kokonainen vuorokausi, jonka tähen se vuosi

kuhuttiin karkaus-vuoteksi, ja piti 367 päivee.

Mutta Caesarin kuoltua, niin papit tekivät taas saman kokkaisen, sillä

hyö lukivat erhetyksessä 36:nessä vuuessa joka kolmannen vuuen

karkaus-vuoteksi, josta olivat tällä ajalla soaneet 12 karkauspäivee,

ehkä oisi ainoastaan pitänyt olla 9. Macrobius kirjuttaa että Keisar

Augustuksen täytyi toas tätäkin vikoo oijaista, sillä tavalla, että

niistä 12:nestä seuravaisista vuosista ei luettu yhtään karkaus-vuotta;

sillä lailla peäsivät pois näistä kolmesta liijoista päivistä. Ja ettei

vastapäin pitänyt tapahtua tällainen sotkemus, niin hään antoi käskyn

että piti kupari-tauluin piiritettämän sitä asetusta mitenkä

karkaus-vuuet piti tästä-päin luettaman.

Tämä Caesarilta toimiteltu vuosinko, jota kuhutaan _Julianuksen ajan

lasku_ tahi _vanha vuosluku_ (gamla stilen) nouvatettiin ja kahottiin

hyväksi lähes 1500 aastaikoa hänen perästä, kunnekka Paavi Gregorius

XIII vuonna 1582 paranteli tätä sillä perustuksella, että olivat

tarkemmalla luvunlaskemisella havainneet, ettei vuuessa ollutkaan

täyttä 365 päiveä ja 6 tuntia, mutta ainoasitaan 365 päivee, 5 tuntia,

49 pientä (minuter) ja 16 pikkua (sekunder). Hyö olivat sillä tavalla

vuosittain lisänneet 10 pientä ja 44 pikkua, jotka yhteen-luetut Nicæin

kokouksesta (jota pietiin v. 325) kohotti 9 päivee liikoo, ja 16

tuntia, 33 pientä. Näihen pois otettua ampui tämä _uusi vuos-luku_

(nya stilen) joka myös kuhutaan _Gregoriuksen ajan-lasku_, lähes 10

päivee takaisin, sitä kulunutta aikaa (eli 10 päivee ennen, sitä

kulumatointa). Tätä oijaistiin sillä, että se 5:ees päivä Lokakuussa

mainittuna vuonna 1582 kirjutettiin 15:eksi, ja josta taas tapahtui

että keväisen päivän tasaus peätyi sinä 21:nenä päivänä Maaliskuussa,

niin kuin se oli ollut. Nicæin kokouksen ajalla, ja niin kuin se

Dionysiuksen, Exiguuksen v. 525 jälest. Vap. synt. löyvetyn

peäsias-pyöräistyksen (cyclus paschalis) jälkeen piti tapahtua. Se oli

tämän ereyksestä, josta jo kauvaan oltiin arvoksissa tämän ajanlaskun

olevan vian-alaisen, ja jota jo 400 vuotta ennen Gregoriusta

mainittiin. Mutta se oli yhen uuven tähen tarkoittamisella

_Cassiopaean_ tähti-sikerissä, josta tämä vika tuli selkiämmäksi, ja

huokiammaksi muka auttoo. Kuitenkin ei Gregorius uskaltanna puuttua

tähän muutokseen, kaikkein Poavilaisten hallitusten kuulustelematak,

jotka sanoivat siihen muka suostuvansa. Silloin synnyttivät tätä uutta

vuos-lukua erinomattain kahen kuuluisan Laskelioihen (mathematikers)

avulla, nimittäin Alysius Liliuksen ja Christopher Clauiuksen. Ne

vastaan-peätetyt Hallitukset peättivät vasta Herroin-päivillänsä

Regensburgisaa v. 1699 että myöskin oijasta tätä vanhoo viallista

ajanlaskua, jonka kautta heillä oli jo 11 liikoo päivee, luettu Nicæin

kokouksen ajasta; jotka luetut tulevan ajan peällä ampui 11 päivee

eillepäin. Tätä oijaistiin sillä tavalla, että se 19:nees päivä

Helmikuussa v. 1700, kirjutettiin siksi 1:seksi päiväksi Maalis-kuussa.

Ainoastaan Greekkalais-uskovaiset hyö eivät männeet tähän uuteen

lukuun, vaan nouattaavat vielä sitä vanhoo, josta aina soavat 140 vuuen

peästä yhen päivän liikoo, joka luettu muihin lykkää heitä yhen päivän

taaksemmaksi. Tämä vuos-luku jota seurataan Venäjän moassa, eroittaa

heitä nyt 13 päivee muista myöhemmäksi.

[97] Tämä kuu tuli näin kuhutuksi Januksen muistoksi, Italian ennen

muinosen avullisen kuninkaan.

[98] _Februarius_, sai tämän hänen nimensä _puhistos-juhlasta_

(_Februa, Renings-festen_) joka piettiin tässä kuussa, ja jota Numa oli

ensin asettana. (Silloin luettiin tätä kuuta viimeiseksi vuoessa).

[99] _Martius_, tehtiin Marsin nimelliseksi, jonka luultiin olleen

Romuluksen Isä.

[100] _Aprilis_, sanotaan saaneen nimensä _Aphroditiltä_ t.

_Venukselta_, Rakkauen Emoiselta. Muutamat ovat myöskin aprikoineet,

että se on tullut sanasia _apricus_ (avonainen) koska se oli ikään kuin

aurinkollen avattu.

[101] _Majus_, luullaan näin tulleen kuhutuksi _vanhoin_ muistoksi, ja

_Junius_ kunniaksi _nuortein_, sillä Romulus oli jakanut koko

Ruomalaisen kansan kahteen osaan, _Vanhat_, (_majores_) ja _Nuoret_

(_juniores_). Toiset taas aprikoivat että tarkoittivat tällä nimellä

Jupiteria, joka myös _Majuksi_ kuhuttiin, liioitenkin Tusculumin

kaupunnissa; toiset taas että ne tällä nimellä tapailivat _Majaa_,

Merkuriuksen äitiä.

[102] _Junius_, ne jotka eivät usko että Romulus tällä nimellä tahtoi

kunnioittoo Ruomin nuorta kaasoo, ovat luulleet, että tätä kuuta

nimitettiin _Junon_ muistoksi, joka oli Jupiterin sisar ja puoliso.

Toiset ovat taas arvanneet, että tällä nimellä kunnioitettiin Junius

Brutusta, joka lopetti kuninkaan-vallan Ruomin hallituksessa.

[103] _Julius_, tätä kuuta kuhuttiin ennen _Quintilis_ (viies kuu),

koska se oli viies vuuessa, Romuluisen kuun-luvussa. Mutta Consulin

Marcus Antoniuksen voatimuksella, niin muuttivat nimen kunniaksi

Keisarin Julius Caesarin, joka oli syntynyt s. 12 päiv. tässä kuussa.

[104] _Augustus_, tätäkin kuhuttiin muinon _sextilis_ (kuueens kuu)

koska se Romuluksen luvussa oli 6:nnes vuuessa; mutta Consulien

peätöksellä muuttivat nimen Keisar Augustuksen muka muistoksi, koska

hään tässä kuussa sai sen kuuluisan voiton Antoniuksen ja Cleopatran

yliten.

[105] _September_, tämä ja ne jälkimäiset kuut ovat vielä pitänneet sen

vanhan nimensä kuin Romulus heilien anto. Tätä nimitettiin heijän

sanasta septem (seihtemän), koska tätä luettiin seihtemänneksi kuuksi

vuuessa, luettua Maalis-kuusta; nyt se on yheksääs.

[106] _October_, merkitee kaheksaas kuu, ehkä se on kymmenees meijän

luvussa; se on nimitettynnä sanasta _Octo_ (kaheksan).

[107] November, joka merkihtee yheksääs kuu, on nyt ykstoistkymmenees,

ja on soanut nimensä sanasta _novem_ (yheksän).

[108] December, on tullut näin kuhutuksi sanasta _decem_ (kymmenen),

koska se ennen luettiin kymmeneneeksi kuuksi; nyt se on

kaksitoistkymmenees.

[109] Tämä tapa jota tavataan kaikissa kansoissa, nimittäin etta pestä

ihtiänsä jouluksi, on varsin vanha. Ruomalaisetkin ruukaisivat jo että

vuuen lopussa tahi viimeisellä kuulla vuuessa, pestä ja puhista

ihtiänsä, soahaksensa sillä Jumaloiltansa rikouksensa anteeksi. Hyö

tekivät tätä juuri juhlallisesti ja sauvuttivat ihtiänsä pihkalla ja

tulikivellä. Tästä kuhuttiin myös tätä viimeisiä kuuta puhistos kuuksi

(Februarius). Suomalaiset, peseiksevät vielä nytkin joka pyhä aattona,

tahi viimeisellä päivällä viikossa. Ja se näyttää kuin Ruohtalaisetkin

ennen oisivat rajuuttanneet tämän tavan, kosta _lauantaina_ vanhuutessa

kuhuttiin _Löger-dagen_ (pesu-päivä). Sillä jos eivät ennenkään

pesenneet ihtiänsä, niin pesöövät vielä nytkin voatteitansa ja

huoneitansa.

[110] _Mullo_ tämä sana ei eneä löyvy Suomenkielessä, vaan uskottava

on, että se on ennen löytynyt, koska _mulli_, ja _mullikka_, merkihtee

(Hämeessä) yhen vuuen vanhaa varsaa, ja (Savossa) yhen vuuen vanhaa

härkä-vasikkaa. Sanoomme myös _muulloin_ (muilon) joka merkihtee

männyttä aikoo (muinon), ehkä sillä ei tarkoitetak tätä viimeistä

vuotta.

[111] Lappeenrannan tappelus pietiin s. 3. päiv. Syysk, v. 1741.

[112] Kyrön tappelus pietiin s. 14 paiv. Maaliskuussa v. 1714.

[113] Mainittava on että minä juuri näinnä päivinä satun

lueskentelemaan yhtä vanhoa juttelemusta annettu Erik Castrènilta, ja

painettu Turussa v. 1754, nimeltä: _Historisk och oeconomisk

beskrifning öfwer Cajaneborgs län_. Siinä luetaan 72 p. että talonpojat

Paltamossa lukivat muinon aikojansa näin: Rauha vuosi, joka

merk. vuonna 1721; Pouta-kesä v. 1730, Yksinäinen halla-vuosi, 1731;

Kemiläis-talvi v. 1742 (koska Kemin-komppania silloin asetettiin

Kajanaan, rajan varjellokseksi); Kasakka-talvi, v. 1743 (jollon

Venäläiset viimeisen kerran näitä maita vallotteli). Siinä mainitaan

myös, että muinonen Rovasti Joh. Frosterus, joka niinnä aikoinna oli

Kirkkoherrana Kajanassa, oli tavanut yhessä vanhassa virsikirjasta

kannella näin kirjutettuna: v. 1600, hyvä olki-vuosi; v. 1608, Johan

Otin pojan maavero-paneminen (jordrefning); v. 1611, ensimmäinen

karku-vuosi; v. 1622 matkusti kuninkas _Gustav Adolph_ Säräsmäin,

Käkilahten ja Säresniemen kyliin kautta; v. 1656 toinen karku-vuosi; v.

1669, vaikia vuosi; v. 1675-1677 kalliit ajat pohjanmaalla; v. 1676

sito-vuosi (silloin vietiin miehiä tästä Juntin sotaan); v. 1687, 1688

katovuosia ja kallis aika Pohjanmaalla. V. 1695; 1696, 1697; mahottomat

nälkä-vuoet; v. 1712, s. 13 p. Maalis-kuussa kankas sota; v. 1716, s.

14 p. Helmikuussa otettiin Kajanan linnoa.

[114] Ei ainoastaan ajan luvussa, mutta muissakin maallisissa

toimituksissa, niin kuin e.m. kalastamisessa, linnustamisessa,

kylvämisessä, j.n.e. rajuuttaavat paljon jos on _ylä tahi ala-puol_

kuuta.

[115] Että vanhat ovat heitä ennenkin lueneet, tarkoittaissa miten

kauan eläimet käyvät tiineenä, oommo jo nähnyt (Otava I. O.)

[116] Lapinkielellä sanotaan toas päivästä, _peiwe lueje_, kuin se

iltaisella rupia hämärtämään, ja synnyttämään toista päiveä.

[117] Turun puolella sanotaan jo Ruohtalaisten tavalla, _ensimmäinen

kortteli; toinen kortteli_ (första qwarteret, andra) j.n.e.

[118] Kaikki nämät tarkoittamiset vissiin päiviin on otetta nuon

arvolla (på höft, gisningswis) ilman tarkempata tiiustelemista.

[119] Koska kuu kahesti kuukauvessa oli puolillaan, tahi

näytti puolta pohjansa, niin kuhtuivat yhtä _ylä-puoleksi_, toista

_ala-puoleksi_; mutta usseemmittain merkihtee _ylä ja alapuol_ yhtä

kuin _ylä ja ala-kuu_.

[120] _Kuumet, kuuvalo, kuutama t. kuutain_ kuhutaan _kuun paiste_.

Virk. _ku valgejt, valio_; Lapk. _Mano tepe_; -- _kuu kuumottaa_, t.

_kuuluu_, sanoovat kuin se paistaa kuulakkasti. Virk. _ku aimoke_.

[121] Meijän talonpojat ovat päivän ja ajan tuntemisessa niin tarkat,

että jos heitä pantaisiin vaikka mihin äkkinäiseen paikkaan, niin kuin

vaan kahtoovat taivasta koht tahi ympärillänsä, niin tuntoovat samassa

ilman-kaaret (väderstrecken) tuulet ja ajan-kulut. Paitti päivästä,

josta hyö tarkoittaavat aikansa, ottaavat hyö merkkiänsä muistakin

paikoista. _Etelän_ tuntoovat siitä, että oksat ovat puussa aina sillä

puolla tihjämmät, ja kuori paksumpi, mäit ja rinteet ovat myöskin sillä

puolla aina lihavammat ja puistosemmat. _Pohjoinen_ tunnetaan siilä,

että oksat ovat sillä puolla harvat ja kuori ohut, mäit laihat, ja puut

vaivaisia. Hoavassa juoksoo kuoren peällä yksi musta juova pohjos

puolla; ja kusiais-pesät ovat aina sillä puolella jyrkät, vaan loitot

ja viettävät etelän puolella. Tyynenä ilmana tiiusteloovat _tuulen

henkee_, sillä että kasteloovat nuolu-sormen suussansa, ja pitelöövät

sitä ilmassa pystyssä, jollon se tuulen puolla vilusteloo.

[122] Se on merkillinen että vanhoilla Greekkalaisilla oli

juuri samallainen sananparsi. Anakreon kirjuttaa kolmannessa

laulussansa: Mesonuktiois toth' orais, otrepsetai ot' Arktos ede kata

kheira ten Boooton (Otava keännäiksen jo yön syvämmellä miehen, Boutin,

vastaan). Greekkalaiset tarkoittivat näillä sanoilla _miehen- eli

kyntäjän_ -tähteä taivaassa; vaan Suomalaiset tavoittaavat

sanallaskullansa _miehen t. ihmisen_ maassa.

[123] Egyptiläiset jotka ensin ja enin harjoittivat _tähti-tietomusta_

(Astronomi) ei nekkään Ptolomaeuksen ajalla tunteneet usseempaa kuin 21

tähti-sikeriä pohjosessa taivaan-kaaressa, johon siitten ovat lukeneet

20 uutta.

[124] _Otava_, mitä tämä sana alustapäin on toimittanut, on arvamatoin,

ja oisi tarkka tietäksemme. Totta se on merkinnyt yhtä eläintä, koska

tähet a ja b kuhutaan _sarvet_; d ja g, _pursto_; ja e, ks, n, _häntä_.

Muutoin kuhtuuvat Lohen verkoakin _Otavaksi_.

[125] _Ämmän-rukki_, näyttää olevan sukuisin sen vanhan

Ruohtalaisen sanan kanssa _Frenas rock_, jolla ne tarkoittivat kuuta.

[126] _Abrudijus_, kuuluu ikään kuin se oisi sukuisin sen Greekkalaisen

sanan _Aphroditeksen_ kanssa, joka siitä vielä enemmin on arvattava,

että Ruomalaiset kuhtuivat tämän saman tähen (iltaisella) _stella

Veneris_ (Afroditeksen tähti).

[127] Haaga on yksi kuninkaallinen huvituspaikka (_lustslott_) 3

virstaa Tukhulmista. Se jok on käynyt näissä soreissa Haagan

puistikoissa, erinomattain kesällä pyhäiltoina, koska kuninkaalliset

oleskelevat siinä, hään taitaa ehkä paremmin, ilman näitä puheitak,

arvata tämän asian.

[128] Tämä ilta oli Josephinan ja Oskarin _vihkimisen oatto_. Monet

tuhannet vallasväeistä vietteli tämän päivän Haagan huvitusmehissä,

jossa myös minä muutamien Suomalaisten valtoin kanssa iloittelimme sinä

iltana. Minä heitän Ruohtalaisillen Runojoillen lauleskella Juhlan ja

Hiäpäivän jaloisuutta, ja ite mielessäin muistuttelen tämän päivän

suloisuutta, -- minullen vielä liiaksi.

[129] Mahotoin on ilman näkämätä uskoa sitä paljoutta

vallasväin vaimoväkee, joka silloin tässä kuhaili. Prinsitär

(Prinsessan) tuli jo s. 12, p. kaupunin saatamaan, vaan vanhan tavan

jälkeen häntä ei laskettu kaupunkiin ennen kuin häntä vietiin sinne

vihillen. Häntä johdatettiin sen eestä Djurgårdin kautta Haagaan,

(jossa hään oleskeli sinnek asti, kuin häntä s. 19 vihittiin). Kaikki

kaupunkin vaimoväki karkaisi tännä, kahtomaan heijän mielitietoansa. Se

joka tuntoo sitä levottomuutta, kuulustelemisuutta, ja utelevaisuutta,

joka heitä vaivaa, niin hään ei kaho paljoksi, jos sanoisimme että

kaiken tämän ajan oli jokapäivä 3 tahi 4 tuhatta Naisväkeä Haagan

mehissä.

[130] Nämät oli kaks kuninkaallista soutokasta (slupar) jotka aina

löytyy Haagan tarhassa, kuhuttu yksi _Galten_, toinen _Suggan_. Ne ovat

katoksen kanssa varuistetut, ettei paljon selitäk onko heissä väkee

tahi ei. Kuninkaalliset mänivät nyt niillä Haagasta Vanhaan Haagaan,

josta Kuninkas ja Kuninkatar läksi Tukhulmiin, vaan Prinsi ja

Prinsitär, ynnä koko heijän seuransa, maata myöten takaisin linnaan,

niin kuin kohta luetaan.

[131] Olivat Ouluista äsken tulleita.

[132] Tällä kauniilla ja armollisella käytöksellä tahto Hään

ikään kuin suosioitella ja kostoo minua siitä viiattomasta

Polisin-tarinasta, joka kohtais minua pari viikkoa sitä-ennen tässä

Tukhulmissa, ja jota hään mielellään oisi estellyt, jos oisi suinkin

käynyt.

[133] Sanan-salaus, Achrostichis.

[134] Senpä tautta hyö myöskin ovat keänetyt muihin kieliin, ehkä hyö

ussein ovat tulleet kehnosti käytetyksi. Koska Suomenkieli on vielä

minullakin liiaksi kankea, ja tähän laulu-loatuun aivan sopimatoin,

niin olemme myö toimittaaksemme ottaneet yhtä työtä, joka ei suinkaan

ouk kostoa meillen tuottava.

[135] _Mittaus_, méter.

[136] _Jambi_, on kaks-polvinen niveli, jonka ensimmäinen polvi on

lyhyt, vaan toinen pitkä, e.m. _kauniin, ajaa_, j.n.e. _Kolm-niveliset

Jambit_, tre-taktige jamber (_versus jambicus ternarius_).

[137] _Jatkaus_ tahi _Liitto-polvi_, kuhutaan yhtä liikoo polvee joka

liitetään värsyn loppuun.

[138] _Uupuva neljä-nivelinen_, bristande fyrtaktige. _Quaternarius

mutilus t. catalecticus_.

[139] _Aloittamus_, för-slag, optakt, _Anacrusis_.

[140] _Lovistaa_, skandera.

[141] _Ditrochæus_, kuhutaan sitä neljä-polvista niveltä, kussa löytyy

kaks _Trochæit_ e.m. _Suomen-maata_, _mielisuuven_.

[142] _Pituus t. Paino_, lue Otavan 1. osaa, 238 p.

[143] _Into_, lue sam. paik.

[144] E.m. "Pantiin tähään pahaan paikkaan", oisi e.m. yks jambin

versy, vaan ei se kuulu millenkään, jos ei alkupolvia hyvin karaistak;

ja se kuuluu siittenkin paremallen että lukea häntä kohasten

toisin-puolin (tvertom) niin kuin _Trochæit_.

[145] Amphimacer kuhutaan yks kolmpolvinen niveli, kussa ensimäinen ja

viimeinen polvi ovat pitkät, vaan keskimäinen lyhyt, e.m. _juotavoo_,

_piikaisuus_.

[146] Tällaiset ovat N:o III, IV, V, VI, IX ja X; mutta niissä

värsyissä kussa ainoastaan löytyy 7 polvee, ei käy muuten lovistaminen,

kuin _Jambiloin_ tavalla. Semmoiset ovat N:o I, II, VII, VIII, XI ja

XII.

[147] Tässä ensimmäisessä _Odessa_, ilmoittaa Anakreon aivan suloisella

tavalla mitenkä hään niinkuin muutkin kuuluisat Runojat oisi

mielestänsä laulanut _soasta_ ja _sota-uroista_; vaan että hään ei

soana muita soittoja taipumaan kantelelleen, kuin _rakkauen ja

helleyen_.

_Ode_, kuhtuivat Grcekkalaiset sellaista laulua, jota kantelen

soittaissa laulettiin. Hyö lauloivat heitä väin joukossa, hauskaksensa

ja huvitokseksens. -- _Atreidit_, kuhuttiin Atreyn pojat Menelaus ja

Agamemnon; jolla sanalla tässä tarkoitetaan "Trojan sotaa", _Kádmos_,

oli kuninkaan Agonorin poika Phæniciasta, joka ensin perusti Kadmean

tahi Thében kaupunkia Bæotian moassa. Vaan tässä ymmärretään

sitä sotaa, jota piettiin tässä kaupunnissa 35 vuotta ennen

Troijan sotoo, veljeisten Polyniken ja Etheoklen välillä, jotka olivat

Kadmon pojan-poikia. Thében ja Troijan tappelukset olivat ne

kuuluisammat soat ennen vanhuutessa, joista Greekan muinoiset Runojat

ovat lausunncet lauluissansa. -- _Suova_, merk. _gunst, ynnest,_ mutta

myöskin _kåttja, brånad, kärlekstrånad_. Tämä sana ei ouk nykyisessä

Suomenkielessä varsin tavallinen, kuitenkin sanotaan sitä vielä yhessä

taipumuksessa, nimittäin (kuin puhe on noaraista): "Se on suovallaan",

tahi "se on suovakas." Koska meijän kielessä ei löyvyk muuta kuin yks

ainua sana joka merkihtee _rakkautta_ (Eros) ja sekiin on karkia ja

aivan roaka puheessamme, niin olemme löytänyt, sekä tarpeelliseksi että

myös otolliseksi, että muilla someimmilla sanoilla, täyttää tätä

puutosta meijän kielessämme, niin kuin e.m. sanoilla: _suova, helleys,

mieloisuus, suloisuus,_ m.m. Rakkautta kuhutaan Viron kielellä, _arm ja

armastus_, josta meijän kielellä _armo ja armollisuus_ ovat haettavat.

Lapinkielellä sanotaan _kereshwot_. -- _Herakles_ t. _Herkules_, oli

Zeuksen poika Mycenan Hallittaren (Drottning), Alkmenen kanssa, ja on

verratoin hänen väkevyyvestänsä ja voimallisuuvestansa. Ilman monta

muuta hänen urhollista _työtä_, on ne erinomattain kuuluisammaksi

luettavat, jotka hään teki ollessansa hänen sukulaisen Eurysthein

hovissa, ja jotka kuhuttiin hänen 12 suuremmiks vehkeiks. Näitä hänen

töitänsä ja tekojansa ylistivät Greekkalaisten Runonlaulajat ja

virren-virittäjät. -- _Uroot uljaat_ t. "sankarit", jolla ymärretään

Troijan ja Kadmean sotioita, niin myös kuin Herkulesta ja hänen

riita-toveriansa. -- _Helkyy helleyttä_, on yhtä kuin toanoinen "raikuu

rakkuutta."

[148] Tässä puhuupi Runoja mitenkä luovut saivat kukiin aseitansa

toisiaan vasta, paitsi vaimot. Hyö saivat kauneuen aseheksensa, joka

oli muita voimallisempi.

Saivat nimittäin "Luojalta." -- _Karhut_. Perustus-kielellä seisoo

_Léouo'i_, joka merkihtee "Jalopeurat" (Lejuonat); vaan koska tämä sana

on Suomeksi niin pitkä ettei sitä saahak sopimaan värsyyn, niin olemme

ulos vaihtanut sitä _karhuksi_, joka on meijän Jalopeurana, ja joll' on

hyvät kyllä hampaat että kynnet. -- _Uima-neuvot_ t. ujmukset,

uistimet, evät. -- Lento-keinot t. lennättimet, löyhyttimet, siivet.

[149] Laulaja lausuupi tässä Runossa, mitenkä Rakkaus lapsen hoamussa,

kerran pyysi yö-sioo piian vuotehella; ja suatuansa tätä, hivuitteli

häntä niin kauvan himoillansa, kunnekka se sai piikillänsä hänen

syvämmeensä pistänneeksi. Yksi vertaus jota ehkä moni tyttö saattaa

toeksi sanoa.

_Koska ohta Otavaisen_, t. "koska pohjos pohjinensa"; jolla tarkoitetaan

tähet Otavassa. _Boútes_ (Juhtan-hoittaja) tahi _Arktóphylax_

(Karhun-vartia) oli yksi tähti-sikeri, joka oli heti luoepuolla Otavan;

kuin sanovat että Otava "kiännäiksen Boúten kätehen," niin se

merkihtee, että se "laskeksen luoteeseen", joka taas toimittaa, että yö

oli jo hyvin puolessa. -- _Siiven-kynkät_, t. "pienet siven ripalet."

-- _Nuolen-kontti_ (koger) oli yksi tuppi jossa nuolet piettiin ja joka

kannettiin selässä. -- _Vetkistynnä_, t. "vetynynnä, venynnä." --

_Kivut_, merkihtee tässä ne "vammat" jotka sikiävät _rakkautesta_. --

_Eros t. Cupido_, merkihtee _rakkautta_ kuvaeltu pojan hoamussa,

kantava kourassansa jousen nuolineen.

[150] Anakreon muistuttaa meitä tässä meijän lyhyvestä ja

tietämättömästä elämästä, kehottain meitä ettei joutavilla juonilla

kuluta aikoamme, mutta vietellä häntä ilossa ja riemussa, viinan ja

tyttölöihen turvissa. Hään totistaa ettei se maksa mitään, jos kohta

meitä kuoleman perästä ylistettäisiin, jos myö eläissämme

olemme surussa ja murheen alaisia. -- _Myrti-heinä_ (jota Eestiläiset

kuhtuuvat "sinniko-vardet"), on yks pensas joka kasvaa eteläisämmissä

maissa, ja jonka oksat että lehet ovat aivan kuin meijän

puolukanvarret. Tämä puu joka oli Venuksen pyhittämä osotti jo

vanhuuesta syvämmen rakkautta, ja on vielä tänä päivänäkin tätä

merkihtevä. Ne vanhan-aikuiset pitivät hänen marjansa pippuriksensa.

-- _Lotos_ on (niin kuin Myrtikin) yks lehvakas ja hyvällen haiseva

puu-laatu, joka kasvaa Aasian ja Affrikan maissa. Hänen hetelmistä

puserretaan viinoa, ja hänen oksat (toisellen annettu) osottaavat

ystävyyttä, rauhallisuutta ja melisuosiota, tahi (vieraillen)

terve-tulemista. -- _Niiniin kanssa nivoittunna_. Juvenalin puheen

perästä, niin orjat ja palkolliset solmuttivat hameensa Papyruksen

niinillä hartiallenssa, koska olivat jossakussa työssä eli

toimituksessa. -- _Sinkoileekse_ t. "luiskahtaaksen, vieretäksen." --

_Hautain haisuttaisit_ Homerus puhuu että tapa oil hyvillä hajuilla ja

voiteilla voijella ystävien ja tuttavien hautakiviä, kuin myös että

heijän muistoksensa ja kunniaksensa uhrata heijän hauvalla kaikellaisia

antimia, niinkuin viinaa, hunajaa jo maitoo, jotka vuotatettiin

mullallen; ne köyhemmät lahjoittivat, myös vettä ja vehnä-jauhoja. --

_Pujota_, vira, infläta ikring tinningarne.

[151] Että suuremmalla huvitoksella ja mielisuosiolla pitee ilojansa ja

juominkiansa, niin Anakreon rukoilee hänen juoma-veikojansa, että hyö

Ruusun-pannoilla (med rosenkransar) ja kukan-sankoilla (med

blomstergirlandet) kaunistaisi ohimuksensa, koska viinan ja Rakkauenkin

jumalat pitivät näitä heiniä muita mieluisampana. Näin kukilta

koristettu, tahtoisi tämä Runoniekka Bacchuksen pyhityksissä soittaa

kantelettansa, juua pulloansa, iloitella ja tyttölöitä pyöritellä.

_Kantakaamme Eron ruusut Dionysiukselle_, m. kaunistelkaamme häntä

Ruusun sankoilla; joka taas merk. kunnioittakaamme sekä _viinan_ että

myös _rakkauen_ Jumalat. -- _Dionysios_ t. _Bacchus_, oli Zeuksen ja

Semelen poika. Hään oli ensimmäinen olven-seppä, ja sanotaan hänestä,

hänen ensin osanneen viinoa valmistella, ja saattaneen ihmisillenkin

tämän jumalan viljan, jonka tähen häntä kuolemansa perästä

kunnioitettiin ilon ja juomisen Jumalana. -- _Kultakarvoinensa_

t. "kauniskarvoillansa," -- _Pujotkaamme_, t. "sitokaamme,

kuvoitkaamme, puetkaamme." -- _Kypros_ (Cypern) on yksi suari,

keskimeren itäpuolimmaisessa lahessa, Syyrin rannan kohalla; joka on

mainittava hänen onnellisen Luontonsa suhteen, sekä maan

viljelemisestänsä, että ilman-lämpeytestänsä, ja kaikellaisesta

avaruutestansa. Vaan vielä siittenkin kuuluisammaksi on tämä saari

tullut siitä, että _Venuksen tahi Aphroditeksen_ (joka oil _ihanaisuuen

ja kauneuen_ Luonnotar) sanotaan merivuahtena tulleen alloilta ajetuksi

tämän soaren eteläisimmään rantaan; Jonka tähen nämät paikat luettiin

hänen asuma-majoiksensa, ja olivat kokonansa hänellen pyhitetyt.

Venusta kuhutaan sen eistä toisellakin nimellä _Kypris_, koska se oli

Kyprosta kotoisin. Amathus Kythyra ja Paphos oli ne kaupunkit tässä

saaressa, jossa häntä erinomattain rajutettiin ja kunnioitettiin; ja

jossa ne julkisemmat juhlat piettiin hänen muistoksi. Tästä häntä

välistenkin kuhutaan _Amathusia, Kythére ja ja Páphia_. --

_Chariteijat_, Ilottaret (Graserna) olivat ilon ja riemun tyttäriä,

jotka kulkivat aina Venuksen seurassa, ja jotka suojeli kaikki mitä oli

häneltä tehty kauniiksi ja koreeksi, erinomattain vaimoväin ruumiissa.

Hyö olivat aina läsnä ilopaikoissa ja leikinteoissa, liioitenkin

tyttölöihin likistellessä ja nauraissa. Vaan tässä kohassa ymmärretään

ylikynteen hyvänäköisiä ja iloisia neitoisia. -- _Kantakaamm' siitt'

kantelemme_, m.y.k. "soittakaamm' siitt' kantelettamme." -- _Viinan

maillen vihityillen_ m. niitä paikkoja, jotka olivat Dionysiokselle

pyhitetyt. -- _Kaunistetut_, omkransade, bekrönta, smyckade, utsirade.

-- _Nännäkkäitä neitoisia_ (täckbarmade tärnor); Neijot joilla on

pienet nännät, nuon kouran-kokonaiset mukurat.

[152] Anakreon osottaa tässä vertauksen kautta, että Rakkaus voatii

mielen taipumista, kärsimistä, ja keskinäistä rakastamista; ja

jok' ei siihen taivuk, tahi joka kahtoo tätä vaikiaksi -- olkoon

hään pois tytöstämästa, sillä hänessä ei suinkaan löyvyk rakkauen

ainetta. _Hyakinthos_ (Hyacinthi) on yks kukka, jota luvetaan

Lehmänkiel-heinäisten sukulaiseksi, ja jonka kasvattamisesta puhe oli

tämmöinen: _Hyakinthos_ oli yksi hilpiä nuorukainen Lakonin maassa,

jota Apollo rakasti hänen kauneutensa suhteen. Niin tapahtui kerran,

että koska hyö olivat kahenkesken leikkiä tekemässä, ja villikissoa

(kierukka, trissa) viskoamassa, niin Zephyrus (_Etelätär_) joka myöskin

oli poikoa likistämässä, otti tämän hänen rakkauensa Apollonia kohtaan

vihaksensa, ja tuulellansa käytti asian niin, että kissa ampui

Hyakinthoksen ohtaan, josta hään kuoli. Apollo surkutteli kyllä paljon

tätä hänän kultansa kuolemaa, ja kasvatti hänen vuotatetun verensä

yheksi kauniiksi kukaksi, jonka hään pani _Hyacinthin_ nimelliseksi.

Tämän kukan kuvussa (i dess blomkrona) vielä nytkin nähään valkoisia

juovia, jotka sanan _ai!_ piirittäävät, joka on merkihtevä hänen

voivotustansa. Atterbom on hänen 1812 vuotisessa Kalenderissa p. 41,

ottanut tämän asian aineeksensa puhuissaan kukan synnyttämisestä. --

_Hiihtäissäini_, t. "kuljessaini, käyvässäini." -- _Syvän kasvoini

kajahti_, merk. että ma olin jo niänyksissä, ja henkestymässä,

nimittäin uupumisesta ja liian paljon juoksemisesta. -- _Luulin kurja

kuolevaini_, t. "milt'en luuli kuolevaani." -- "_Silkisillä_", m. pehmät

ja hienot, kuin oisivat muka silkistä tehyt.

[153] Runoja rukka ikävöipi jo ite tässä Runossansa, ettei hään jo

aikoa siitten oltu ottanut _Rakkauen_ neuvoituksia korvihinsa, vaan

niin kauvan sotinut häntä vastaan; sillä viimein, niin Rakkaus

kuitenkin häntä voitti, ja soattoi häntä sualiksensa. -- _Ett' oisin

rakas_, m. että olisin tullut. -- _Koalsin_, jag grep efter, grep till

-- _Kulta kontin_, (det gyllene kogret) kussa hään piteli

nuoliansa -- _Varjo_, pantsar, brynja, oli nahasta tahi rauasta tehty

paita, joka pujotettiin peällä rinnan varjelokseksi. -- _Kilvet_, oli

myöskin tehtyt paksummasta härän nahasta, johon ei miekka pystynnä. --

_Lempo_, knäswulen, hin håken. -- _Ruumiin raukeis_, t. tuli

hervottomaksi. -- _Tuli_, m. Rakkauen halut. Anakreon lausuupi tässä,

että se on muka tyhjä yritellä rakkautta vastaan niskoittelemaan, kuin

on jo kerran ilmautunna syvämmessä.

[154] Niin lyhykäinen, kuin tämä laulu kohta lienee, niin selvästi se

kuitenkin osottaa miehen mieli-viepahtamisen tyttöänsä toivottaissa,

tahi hänen nyöryytensä hänen tahtoansa mielen-nouattaissa. Tämä pieni

ja soma laulu, on siitäkin merkillinen, että se ikään kuin tavoittaa

sanoin tointumista (rim, allitteration) myö olemme sen eistä

perustus-kielellänsä hänet tässä liitteneet. -- _Tantalon tyttö_, t.

tytär, hänestä ne Greekkalaiset toimittajat puhuuvat, että Niobe oli

Tantalon ja Taigéten tytär, ja Amphionin rikoisa puoliso. Kauneutensa

ja lapsiinsa suhteen pöyhisteliin hään Jumaloitakin vasten, josta

Latona niin suuttui, että hään yllytti Apollonia nuolillansa ampumaan

hengettömiksi hänen 14 lapsensa. Nióbe pelasti henkensä sillä että hään

muuttui kiveksi tahi yheksi marmoran pylvääksi, joka seisoi

(Apollodoroksen toistuksella) Sipylumin nimisellä Phrygin vuorella. --

_Pandionin neito_, hänestä oli puhe toas, että _Prokne_ ja _Philoméla_

olivat Pandionin tyttäret Athénistä. Thrákian kuninkas Tereus oli

nainut Prognen, joka synnytti hänellen pojan, nimellä Itys. Koska

siitten Terens kerran läksi Athénistä noutamaan kälyänsä, niin hään

tiellä otti häneltä väkisen, ja siitten peittääksensä muka

pahat-työnsä, leikkaisi häneltä kielen suusta, ja salpaisi häntä

vanhaan linnaan. Kuitenkin sai sisar tätä tietäkseen, yhestä

kaulavaatteesta johon Philoméla oli kullalla kuvonut tämän tapauksen ja

onnettomuutensa. Kostoaksensa tätä tappoi Progne oman poikansa, ja

keitti hänestä lientä isälle. Isä syöpi ja kiittää. Kuin oli syönyt,

kysytteli ukko poikoansa. "Ompa se lähempi sinua kuin luulet", vastais

akka. -- "Missä?" -- "Mahassais!" ja silloin viskais hään pojan peän,

jota hän kätki helmassansa, isän silmiin. Vihapäissänsä karkaisi ukko

hänen peälle, häntä muka tappoaksensa, mutta siihen liittoon muuttui

Progne Peäskyseksi, ja lensi tiehensä. (Tästä on hänen kaula vielä

nytkin verinen). Nyt kiiruhti Tereus Philoméloakin murhataksensa,

vaan hänestä muuttui Yö-sirkuinen (en näktergal) ja peäsi sillä

pakoon. (Hään laulaa vielä nytkin yön syvämmellä, surkutellen

onnettomuuttansa). Anakreon puhuu tässä heistä, ja sanoo, että koska

hyö taisi näin muutella ihtensä, niin häänkin muka soisi muuttaimaan

tytöllensä peiliksi, hameeksi, pesu-veiksi, helmeksi m.m. ainoastaan

hään saisi häntä käsitellä ja likistellä.

_Myrrha-puu_, on korkeueltansa yksi 5 kyynärän pituinen pensas, joka

kasvaa liioitenkin Arabian maissa, ja josta lähtöö yks mehu tahi

mahala, heinäpäinen karvaltansa, ja maultansa katkera, joka kuhutaan

_Myrrhaksi_, ja joka on siitä luonnosta, että koska kuolleita sillä

voijellaan, niin heijän ruumiit ei ikänäns mätäne. Kuivattunna niin

Myrrha on vaksin eli pihkan näköinen. Tästä tehään eteläisimmissä

maissa hyvin haisevaisia voiteita, joilla vaimoväki voiteloo

hiuksiansa, soahaksen heitä kiiltäviksi ja hyvänhaisuviksi. --

_Nännäriepu_ (korsett) on yksi semmoinen pieni riepu, jolla tytöt

peittelöövät rintojansa (schalett) -- _Virsu_, Sandal, fotsäla.

_Vajuis'n_, t. vajuisin e. vaipuisin.

[155] Tässä niin kuin myös seuravaisessakin _Odessa_, on Anakreon sillä

suloisella ajatus-juohtumuksellansa kuvaillut miehen että vaimon

täyvellistä kauneutta, ruumiinsa puolesta. Tätä hään toimitti sillä

tavalla, että hään oli käskevänänsä yhen maalarin piirittämään hänen

pois-olevaisen tyttönsä kuvaa, hänen muka puheensa peällä. Tätä

tehessä, niin soapihaan sillä välillä tilaisuutta että ite

(puheellansa) kuvailla kultansa. Se on meistä varsin vaikee sanoa,

pojan -- vainko tytön kuvan, hään tieti kauniimmaksi. Mutta jos meillen

oisi lupa jotaik muistuttoo, niin se on meijän mielestämme merkillinen,

ettei Anakreon mainihte niitä paikkoja, jotka meijän luultaksemme ovat

ne kaikkiin kauniimmat neijoisten jäsenistä, nimittäin heijän nisut ja

nännät. Eihään hampaitakaan nimitä, eikä monta muuta paikkoo, jota hään

vasta pojan ruumiissa hoksaisi. -- _Tietävä_, snillrik, genialisk. --

_Tekiä_, Konstnär, Artist. -- _Rhódos_ oli yks Soarimaa Kypron soaresta

luoteeseen, jonka ensimmäiset asukkaat sanotaan olleen Apollon lapsia.

Rhódilaiset olivat niin kuuluisat heijän maalaamisensa, piiriitämisensä

ja kuvailtamisensa kautta, että heitä luettiin silmän-keäntäjöiksi.

Senpä tautta Anakreon kuhtuu maalamista, _Rhódin konstiksi_; koska se

oli sieltä ikäan kuin kotoisin. -- _Näyttämätä_, t. näkemätä. Tämä on

kahappäin otettava; sillä Anakreon tahtoi että Piirittäjän piti

Tyttöänsä tietämätöinnä, ja hänen pois ollessansa, valmistamaan hänen

kuvansa; ja että tyttökin piti olla tietämättömyytessä tästä hänen

piirittämisestänsä. Molemmat eivät soaneet niinmuotoin olla toisen

nähtyvissä. -- _Taivollaisi_, t. konstillaisi. -- _Varusta_, omhvälf,

krinqgjut, beskugga. -- _Käppyrä_, e. käkkärä, kähärä, lock. Ruotiksi

niin oisi: _bestugga med mörka lockar, den, från de rodnande kinderna,

höghvälfda, mjelthvita pannan._ -- _Elä yhtä, eikä kahta silmän väliä

vetele_, on merkihtevä sitä, ettei hänen pitänyt vetämän hänen

kulmakarvojansa aivan yhteen, eikä taas liiaksi heitä toinen toisestaan

eroittoo, vaan että tämä heijän väli piti oleman, niin kuin tytölläkin:

pikkuruinen piiramatak, smått, chateradt, lätt bessuggadt -- eller

(efter orden) att blott ett litet ställe vore obeskuggadt. -- _Silmän

karvan karvallista_, af samma färg som ögonbrynen. -- _Athénellä_, eli

Minervalla sanottiin olevan mustat, tahi harmaansinisiet silmät, sen

tautta häntä myöskin kuhuttiin _glaukopio_ (sinisilmä). --

_Kythäre_, t. Vénus. -- _Peitho_ (t. Ruomalaisten _Suada_) oli

mieliviettelemisen, syväntaipumisen ja hyväpuheliaisuuen jumalatar;

joka on Suomalaisten _Sukkamieleen_ verrattavana. Tässä on puhe: että

Piirittäjä tekisi kuvallensa hunajasta huulet, ikään kuin Peithollakin,

että hänen suussa olisi sanan suloisuutta ja puheen laupeutta;

ja vielä siitenkin, että hään tekisi heitä niin ihannaiksi ja

mielenvietteleväisiksi, että hyö ei ainoastansa oisik suuta

houkuttelevaisa (kysstäcka) mutta myöskin _suuta tahtovaisia_ (räckande

sig efter kyssar) -- yks verratoin vertaus. _Peittele_, öfverhölj,

kasta öfwer henne, neml. med lätta penseldrag. -- _Punapurpurin hame_,

en skir skarlatans-slöja, en purpur-robe. -- _Että pinta

pilkistäiksen_, att hennes hy, eller hull, skulle liksom bryta sig

derigenom, d.v.s. genomskina. - _Olkaan!_ Håll! Hållupp! nog nu! --

_Keksin_ t. äkkäisin, oivalsin, förmärka, hastigt blifwa något varse,

och att dervid likväl igenkänna det. -- _Koht' on kuva kielellissä_, t.

Kohta on kuvakin puhuva.

[156] Tässä ei ouk kysymys, että kuvailla yhen täys-kasvanneen miehen;

vaan yhen morukaisen, nuon 14 vuotisen pojan. Se on kaikillen tietty,

ettei Greekkalaiset pitänyt nuoria hyvänäköisiä poikia tyttölöitä

halvempana. Hyö rakastivat kauneutta ja jäsenien järjestystä

(proportion lemmarne emellan, sköna former) sekä miehessä että

vaimossa, ja näiten verrattaissa, pitivät aina pojan ruumiin

täyvellisempänä ja kauniimpana kuin tytön. Se luettiin heissä

kunniaksi, että olla tällainen nuori mielenviettelevä poika, kuin myös

että häntä hyväillä ja mieluisteila. _Bathyllos_ oli yksi tällainen

poika, jonka ihanaisuus ja nuoruus mielytti Anakreonia. -- Ei suinkaan

muuten, kuin koska myökin järähtämätä ja hervottomat seisomme kuvoo

kaunista kahellessamme. -- _Piät_, m. hiuksen-päitä; -- _Säistäviksi_;

stjerngnistrande, glänsanbe, strålande. -- _Palmikkoillen panemmatak_,

t. "ilman konstin koitamatak"; sillä hään tahtoi, että hänen hiuksensa

piti maata omassa mielivallassansa. -- _Niin kuin kiärmeet

kiännellessään_ t. "maon mustan muotoisia, kasteheesen kauniheesen",

som ett par swarta drakar, utsträckande sig i den sköna daggen (som låg

utgjuten öfver hans panna) -- Romal. _Mars_ e. Greekal. _Ares_ oli

soan-suojelia ja julmuuten jumala. Häntä sanottiin välisten Zeuksen

pojaksi, välisten toas Krónon. Anakreon tahto että kuvantekiän piti

tekemän silmät, yhthaavan sekä tuliset ja uhkavaiset (kuin Marsin) kuin

että myös leppeet ja mielittäväiset (kuin Venuksen). -- _Kypris_ t.

Kythéreija. -- _Untuiset_ t. _utuiset_, fjuniga, hään tahtoi että

posket piti olla punaiset kuin Ruusut, mutta kuitenkin piti heissä

löytymän pieniä pehmeitä karvan-juuria, joka toimittais että hänessä

oli miehen luontoa. -- _Punakkaat_, med hög rodnad, rosenröda. --

_Aidós_ (Rom. _Púdor t. Verecundia_), oli kainuus ja kainustaminen,

kuvailtu piijan kuvassa. -- _Pehmiämmät_, t. puheliaiset, mieluisammat.

-- _Kieletöinnä kielellissä_, ehuru mållös, likväl talande.

-- Adonis oli yksi kaunis nuorukainen, joka oli niin suloinen, että

Venus ite suostui häneen. Vaan koska hään mieluisasti miilusti metässä

petonpyytämisellä, niin Venus usein varotti häntä kavahtaaksensa

tällaisia siivottomia ja henken-vaarallisia huvituksia. Mutta Adonis,

joka oli Hippaa hilpiämpi, ei ottanut korviinsa tällaisia kuiskutoksia,

vaan hiiskutti aina synkiöissä, Hallan parran laitumilla. Niin

tapahtuipa kerran, että koska hään keihäällänsä oli pannut Karjun

(vild-svin) kellelleen, niin hään ajattelemattomuutessansa (af

oeftertänksamhet) lähestyi häntä, niin että tämä aika yötyr, joka jo

oli henkensä vähällä heittämässä, sai häntä torahampaillansa

toukanneeksi. Kuultua tätä, lennätti Venus sinnek hänen avuksensa, vaan

hänen kultainen oli jo kuolemallansa. Eukko kantoi kahmaloillansa

sulhaistansa kukoisto-paikkaan, jossa vuohenkukkaiset tulivat punasiksi

hänen verestänsä. Näistä ryvetyistä heinistä kasvatti Venus hänen

muistoksensa ne kukat, jotka vielä nytkin kuhutaan _Adónit_. Että

lepyttää Jumalat Adonista vastaan, lupaisi hään puolen siitä soavusta

siasta Zeuksellen, ja toisenpuolen Proserpinallen, joka oli Tuonen

neito. Kostoaksensa tästä hyvästä työstä, lupaisi Jupiter että koska

Adónin sielu oli puolen aastajan manalassa moanut, piti hänen

piästättämän häntä Olympiin eli taivaiseen. Mutta jos Adonis lopetti

päivänsä näin ouvolla tavalla, niin hään alotti elämätänsä vielä

ouvommalla. Sanotaan että Myrrha, kuninkaan Kinyran tytär Kyprin

saaresta, oli ollut sekä hänen äitinsä että sisarensa. Sillä ehkä monet

kosiat kävivät hänen luonna, niin tämä nuori neito ei heihin mieltynyt.

Syyn tähän taipumattomuuteen ilmotti hään viimeisellä vanhalle

vartiallensa ja imettäjällensä, (amma) sanoissaan muka lapsen

tyhmyyessä, että hänen oma isänsä oli hänestä rakkahin. Kuultua tätä

hämmästyi ämmä, ja uhkaisi ja peloitti häntä poisluopumaan näistä hänen

turhista ajatuksistansa. Josta tyttö niin pölestyi, että hään oli

hirttee ihtensä. Että jälleen lepyttää häntä, taipui tämä vanha Vappo

hänen puoleesek, ja täytti asian niin, että isä pimenpiässä likisteli

omoo tytärtänsä. Mutta koska hään viimein sai tämän tietäkseen, niin

hään vihapäissänsä tahto lastansa tappoo. Mutta Myrrha piäsi

karun-jalalla pakoon Arabiaan, jossa hään uuvuksissa tästä pitkästä

kuljeskelimisestansa, ja katuava syntiänsä, rukoili Jumaloita, että hyö

tekisivät häntä yheksi järjettömäksi kappaleeksi, ettei hänen

rikoksensa kautta muita vainutettaisi, ei eläviä eikä kuolleita.

Jumalat kuulivat hänen anomuksensa, ja muutti häntä yheksi vaivaseksi

kasvavaksi pensaaksi, joka vielä nytkin hikoiiee tuskansa ja vuotattaa

kyyneleitänsä, joita kuivettunna pihkaksi vielä nytkin kuhutaan

_myrrhaksi_; ja josta jo ennen on puhuttu. Vaan ikään kuin hään oli

muuttumassa, niin silloin hään myöskin oli synnyttämässä, ja synnytti

Adónin, tämän suku-rutsauksen sikiän.