Sinä 18:nä päivänä Kesä-kuussa v. 1823.[128]

Emminä soasta laula,

Tappeluksista tiek tarinoo;

Mull' on muutakin puhua,

Parempoa pannakseini.

Runomaan minä rupian

Ilosta monen ihmisen,

Luonnon loajan laitoksista,

Suloisuutta tämän suven.

Kuin sain minäkin kuulla:

"Ett' oil Ruotiin jo joutunut

Josephina joukkoinensa

Tullut tännä muilta mailta,

Meijän maihen-mieltymääni,

Oskarimmo ottamaani,

Vahvistamaan meijän valta."

Niin läksin minäkin tuonek,

Tuonne Haagahan halaisin,

Kahtella tätä kaunoista,

Tätä Neitoa nähtäkseini,

Tätä suloista suen tuloa.

Päivä paisto palavasti,

Kuumotteli Heinä-kuussa,

Ett' oil varista vaivaa,

Tuska suuri tullessamme.

Kuin oil aurinko alenna,

Päivän sappi laskeeillunna,

Niin tuli ilmakin iloinen,

Aivan raitis rakkahillen,

Suosioksi juur suloinen.

Haagan portiin piästyämme

Heitimmo hevoiset siihen,

Vaunut moantien varrelle.

Ite työnsimm' tylväkköhön,

Tepaistimmo tietä myöten

Kohti kuninkaan kotia.

Moni mies, moni hevoinen

Tässä toistaan kohtaisivat,

Seisotteliin tien sivulla.

Väki kulki niinkuin virta,

Niin kuin lauma lapsillinen

Toinen toista seuraisivat.

Kaunis oii tässä kahelia

Miehen monen miekkoisia,

Valjupäitä vaimoisia,

Tyttölöitä monen tuhannen,

Jotk oil tulleet Tukhulmista,

Kaupunnista tänn karana.

Kultahansa kurkistella,

Nuoren nuorikon nähhÄkseen.[129]

Haagan mehet mieluisammat,

Hänen lehvakkaat lehot

Hajotti hyvän hajunsa

Koko korven ympärillä.

Koivukkoot (jotk oil koreet,

Suloiset tällä suvella)

Pitivät tätä pyhännä,

Juhlahanna julkisilla,

Koska saivat sen kunnian

Säilytellä seittyisiä,

Suojella tätä suloista,

Kahen rakkahan välillen

Asettaa tämän avion.

Hiljan kuuset kuiskuttivat,

Hiljan piättivät petäjät

Tosin käyvä toivoamme,

Mielestämme meijän mielet.

Lausui Hoavat latvoiltansa

Lehet salassa sopotti

Onnea näitten molemman,

Rakkautta Ruohissamme.

Lohet niin kuin lammikotkin

Soattoivat samat sanat,

Ilon ison ilmoittivat.

Salmehen sulassa veissä,

Tyvennössä saarein tykönä

Jouhtenet veti juovia,

Sinisiä siivillänsä,

Punaisia purstollansa,

Jaloillaan monenjuovikkaat;

Jotka kiärmeenä kävivät,

Juovissansa juoksi yhteen.

Eistaas Sorsat soutelivat,

Siiven kynkät kylvittivät,

Pesivät joka kynänsä,

Joka purston puhtahaksi,

Valkeeksi joka varpaansa.

Kunniaksi tämän juhlan,

Tähän päivään peästyänsä.

Emät heilui heinikossa,

Riäkyivätten ruohikossa;

Pojat pohjahan pulahti,

Pisteliivät vein pintaan.

Kalamies, joka kaloja

Oli käynyt ottamassa,

Puoti onken onnellisen

Kitahan suurimmiin kaloin,

Isoimihin vein isänniin.

Lauloi saalins saatuansa,

Lauloi kotiin tultuansa;

"Täma iltapa iloinen!

Onnellinen, otollinen,

Kosk' on kontti jo kotona

Täynnä punapurstoisia,

Täynnä kauniita kaloja.

(Mutt' mitäs ma kontista puhun,

Kaloista kauvan juttelen).

Kuin tultiin Linnoa likelle,

Lähes Hovin hoitajoita,

Niin oli kansoa kauhiasti,

Koottunna koko kummasti,

Kahtomaani näitä kahta.

Kaupunkin Naisväki

TÄSSÄ toistaan tunkeisivat,

Survaisi sekä sysäisi.

Oli armotoin ahistus

Väen suuren tunkehissa.

Vielä akkunoin alaten

Merimiehet miehuisivat,

Talonpojat tappelivat

Piästäksensä piällen toisten

Lasia hyvin lähellen.

Moni kana Kaupunkista,

Moni hattupeä-harakka,

Jokapa joutui joukkohon,

Näihin velhuriin väliin,

Tuli kovin kohtatuksi,

Tuli pahoin painetuksi,

Kouralla juuri kovalla.

Viimein piästy pois käsistä

Kiiti kyllä kynsiänsä

Kuin oil hatut jo hajallaan,

Rinta-rievut reväistynnä,

Helmukset varsin helpoilla,

(Josta pojat paljon nauroi,

Piiat ehkä viel' enemmin).

Hovin passarit parahat,

Hovin kävyt käskyläiset

Sukissansa supittivat,

Kenkissänsä käyskelivät.

Körtit köytätyt takana,

Jos oil juovat juotettunna,

Jos oil viivat viitattunna,

Koreistut monet koukerot.

Mikä kannun kannatteli,

Mikä leivän lennätteli,

Hätähesti herrain herkut.

Kuin oil ruuvat ruoskinunna,

Sukina kukiin suuhunsa.

Mitkä oil jälelle jäänyt,

Tähteheksi tämän päiväns

Niin tuli sana jo samaten

'Lykätä venet vesillen,

Terva lauvat lainehillen'[130]

Siitten korkea-sukuiset

Astui kauniisT kaukaloihin,

Joilla laskiit lahen taakse,

Tuonek toiseen valkamahan;

Jossa nousi Nuorukaiset

Rannallen ite _Rakkaus_.

Siinä käv'vät koivukossa,

Leikitellen lepikossa,

Piiloitellen pihlakossa

Vaelsi nämät valitut,

Kahet taivaan tapaiset.

Laitettiin laivat takaisin

Lainehtimaan lahen peähän,

Ite käytiin maata myöten,

Rannan teitä tietävästi.

Pitkin teitä, poikki potkuin,

Myöten uusia uroja.

Kuinpa keäntyi keulat tännä,

Kokat kotiinpäin tulivat,

Laivat omaan laiturihin,

Silloin jouvuttiin jokainen

_Oskarinsa_ outtamaani,

halittuansa varttumaani,

Mutta pettyivät perätin,

Jouten tuonnek juoksuttivat.

Purjeet tyhjänä tulivat,

Haakset ilman haltiansa,

Koaret kaunoista vajoolla.

Nämät mokomat molemmat

_Josephina Oskarineen_

Maata myöten matkustivat,

Käsityksin kävelivät,

Ihaillivat tätä iltoo,

Tätä ilmoo ihanaksi,

Parahaksi tätä paikkoo.

Nauroi vielä kuin näkivät,

Mitenk väet vehkaisivat

Mitenk kansat kahisivat,

Kuhisi vähän kukiin,

Kuin oil poisi poijistansa,

Kahetessa nämät kahet.

Juoni pitkä joukostansa,

Kävi jänkytti jalestä.

Astuivat niin autuasti

Hoikkaisimmat hovin miehet,

Lihavimmat linnan miehet

Kävi liähätti perästä.

Somasti vanhat soturit

Kupeillansa kuljettivat

Hovin vaimoja valitten

Mitk' oil soaneet soalihiksi,

Voitoksi monen voitetun.

Tytöt nuoret typittivät,

Kepein kenkin keikahtivat,

Hienot helmukset helisi.

Iskiin silmänsä sinisen

Nuoillen nuorillen uroillen,

Suloisillen sulhaisillen,

Jotka nauroi noama-suulla,

Parta-viiksillä vihelsi.

Vaimot vanhat ne vaelsi

Niin kuin ämmät ähkyisillään,

Niin kuin vanhat voivuksillaan,

Mikä suutansa supisti,

Mikä levitt' leukojansa,

Irvisti vanhat ikeneet.

Höyhenillä häyhettynnä,

Heinen-päillä peitettynnä,

Pää oil purstoksi pujottu,

Heiluvaksi hännähäksi.

Tullessansa linnan luokse

Oli keot, kankaat kaikki,

Pihat piripintanansa

Täynnä väkiä paljon,

Kansan kanssa kaikellaisen.

Minä mies poloinen poika

Seisotteliin matkan peässä

Mäin töyrällä kökötin.

Tyttäret[131] minun turvissain

Kaukoapa kahtelivat

Mitenk renkit rehvaisivat,

Mitenk herrat hernyisivät

Piästä _Oskarin_ ohillen,

Tiellen hänen tiettyvillen.

Kuin kulkivat kaikk ohitten,

Siirsivät meijän sivuitten,

Prinsi pian silmillänsä

Tapaisi meijät jo takana

Mehän luonna seisomasta.

Keänsiin kohta niin kevakast,

Poikkeis poisi poluiltansa

Kohten meijänkin mäkee.

Kaikki kahtoi karsahasti,

Ihmitteli ite kukiin:

'Mihinkä tuo nyt mänööpi,

Viepi Neijon vieressänsä?

Mehtääkö, vai männykköhön,

Vaanko tuonek varvukkohon,

Korven koreen korjuhulle,

Sisään sinisen lepiston?'

Tuopa tuli mun luokseini,

Kysytteli, kuulusteli;

'Millon tulimmo Tukhulmiin?

Viivytäänkö viikon tässä?'

Lausutteli, lasketteli

Niitä näitä lausumia.[132]

Minä puhuin puolestaini

Mitenkä oli asiat,

Minun kurja laitoksiain.

(Siinä saimmo kaikitekkin

Näitä kahta nähtäksemme,

Kuuleskella heitä kukiin).

Väki että kansat kaikki

Jotka juoksivat jalestä,

Perkaisi heijän perästä,

Aattelivat kumma tuokin

(Oikein outo mielestämme)

Kuin rupeisi tuon puheille

Poika-miehen pakinoillen!

Mistä se on? -- Mikä se on?

Kusta tuokin lie kotoisin?

Jok oil kehno meijän kieleen,

Sanoissamm' varsin typerä.

Murtaisi kuin muukalainen

Meijän puhtaimmat puheet

Pani tuo pakana pahasti."

G--nd.

Otava, Osa II eli Suomalaisia huvituksia · 第 19 / 161 题