OSMO (kotvan kuluttua, kuin lukien paperista). Asia on nyt sillä
kannalla, ettei enää käy päinsä, että te istutte minua vastapäätä
toisella puolen pulpettia. Minä en voi sitä enää sietää. Se on
mahdotonta. Siitä on tehtävä loppu.
MAIRE (samaan äänilajiin). Pitääkö minun siis väistyä ja lähteä pois?
(Vetäytyy kauemmaksi.)
OSMO (lyhyesti). Ei. Päinvastoin. Teidän pitää tulla lähemmäksi minua.
MAIRE (vetäytyy lähemmäksi). Paraneeko asia siitä?
OSMO. Jos tulette ihan lähelle minua! Tahdotteko? (Maire epäröi.) Minä
kysyn: tahdotteko?
MAIRE. Tahdon.
OSMO. Tulkaa sitte ihan minun viereeni, rinnalleni!
MAIRE. Eihän tästä vertailemisesta näin tule mitään.
OSMO. Minä pyydän teidän kättänne!
MAIRE. Mitä te sillä teette? Tuossa on!
OSMO. Te olette verraton! Minä pyydän teitä vaimokseni. (Roope
kurkistaa peräovesta, mutta rykäisee ja paiskaa oven jälleen kiinni.)
MAIRE. Maisteri Roope varoitti minua äsken ja sanoi, että minun pitää
sitä asiaa tarkoin punnita ennenkuin annan teille vastauksen.
OSMO. Ja te?
MAIRE. Minä olen sen jo punninnut.
OSMO. Mitä näyttää puntari?
MAIRE. Se kallistuu teihin päin. Minä suostun.
OSMO. Se on siis päätetty. Menkäämme paikoillemme! (Nousee ja menee
paikalleen.)