ROOPE (nauraen). Jaa, jaa, jaa, jaa! Luulen, että tulollani todellakin
panin sinut päästä pyörälle.
OSMO. Mitä sinulla on asiaa? Vastaa kysymykseeni: mitä sinulla on
täällä tekemistä?
ROOPE. Oooho! Onpas se komea kysymys! Niinkö sinä otat vastaan vanhan
koulutoverisi ja ystäväsi, joka sinusta on ollut huolissaan...?
OSMO. Niin otan. Sinulla ei ole ollut vähintäkään syytä olla
huolissasi. Minä elän ja olen terve, niinkuin näet.
ROOPE. Mutta äkäisempi kuin koskaan ennen.
OSMO. Minä kysyn vieläkin: Mitä sinulla on täällä tekemistä?
ROOPE. Mitäkö? Tulinpahan vain katsomaan, ettet olisi väärille teille
joutunut vanhoilla päivilläsi.
OSMO. Minun tieni kulkee vain kotoa tänne ja täältä kotia, niinkuin
tiedät.
ROOPE. Ja kuitenkin voit jo silläkin matkalla — kompastua, jos olet
lyhytnäköinen.
OSMO. Sinustapa on tullut salanuuskija, näen mä.
ROOPE. Minä en ole unohtanut valaani ja velvollisuuttani. Muistathan
sopimuksemme, että meidän piti valvoa toistemme askeleita, ettei
kumpikaan meistä lankeaisi kiusaajan verkkoon ja naimisiin joutuisi.
OSMO. Silloin olisi sinun ensin pitänyt lakaista puhtaaksi oman ovesi
edusta, mikäli minä olen voinut sinun askeleitasi valvoa.
ROOPE. Selitä, mitä tarkoitat!
OSMO.⁻ Että täällä taannoin käydessäsi olit jo neiti Telkiään ihastua.
ROOPE. Sinustapa on tullut salanuuskija, näen minä vuorostani.
OSMO. Minä en ole unhottanut valaani ja velvollisuuttani.
ROOPE. Ahaa! Nyt minä ymmärrän. Sinä siis olitkin jo täällä taannoin,
kun kävin sinua tapaamassa. Vai sillä lailla! No, nyt minulle selviää!
Sinä olit siis tuolla sisällä? Neitisi vain ei tahtonut sanoa. Teillä
on siis jo salaliitto valmis? Vai sillä lailla asiat sitte ovatkin?
OSMO. Suus kiinni, senkin vanha susi!
ROOPE. Hauku, hauku, mutta niin se on.
OSMO. Niin se on, että sinä näyt käyvän täällä minun konttorineitiäni
liehittelemässä.
ROOPE. Lohduttamassa vain, sillä hän näkyi olevan kovin huolissaan, kun
oli sinut kadottanut.
OSMO (innostuen). Niinkö tosiaan luulet?
ROOPE. Minä en vaan luule, vaan olen siitä vakuutettu.
OSMO. Kuuleppas! Siitä tahdoin minäkin tulla vakuutetuksi — meidän
kesken sanoen.
ROOPE. Ja mistä syystä niin?
OSMO. Hänestä, näetkös, on tullut minulle oikea kiusankappale. Siitä
saakka kun hänet tänne otin, en päivääkään ole saanut täällä rauhassa
työtä tehdä ja vielä kotonanikin, öisinkin, hän ihan kuin painajainen
vainoo minua.
ROOPE. Se on sinulle oikein!
OSMO. Kuinka niin?
ROOPE. Kukas sinun käski ottaa neidin tänne konttoriin?
OSMO. No, kun ne naiset ovat tuppautuneet jo joka alalle.
Kiusankappaleita todellakin ovat!
ROOPE. Sinä siis kadut hänet tänne ottaneesi?
OSMO. Tavallani.
ROOPE. Tavallasi siis vain?
OSMO. Hän on, näetkös, muuten niin ihmeen herttainen ihminen!
ROOPE. M—h!
OSMO. Etkös sinäkin sitä huomannut? Eikö sinustakin?
ROOPE. Ky-kyllä.
OSMO. No? Mitäs sinä siihen sanot?
ROOPE. Sinun pitäisi hyvissä ajoin toimittaa hänet täältä pois.
OSMO. Se on vähän niinkuin vaikeata.
ROOPE. Vai niin, vai on se jo sitä? Jaa, jaa! Sen minä uskon! Niin se
käy, niin se käy!
OSMO (suuttuen). Mikä niin käy? Mitä sinä uskot? Mikä niin: jaa? jaa?!
Mikä: vai niin?
ROOPE. No, no, no, älä nyt joutavia suutu!
OSMO. No, mitä sinä sitte joutavia mökötät?
ROOPE. No, aja hänet pois sitte! Pellolle!
OSMO. Sehän se on vaikeata, kun ei ole vähintäkään syytä. Hän toimittaa
kaikki tehtävänsä hyvin ja säntillisesti kuin Herran enkeli.
ROOPE. Keksi joku tekosyy?
OSMO. Minkä tähden?
ROOPE. Saadaksesi hänet pois ja toisen sijaan.
OSMO. Sääli on tyttöä, oikein sääli.
ROOPE. Ajattele itseäsi etupäässä!
OSMO. Sitähän minä teenkin. Mistä minä toisen, yhtä hyvän sijaan saan?
ROOPE. Ole ennemmin ilman!
OSMO. Pöllö!
ROOPE. Muista valaasi, muista valaasi!
OSMO (kynsien raivoisasti päätään). Kaikenlaisiin tuhmuuksiin sinä olet
minut saanutkin — huonossa seurassasi. (Nousee ja kävelee kiivaasti
edestakaisin.)
ROOPE (nauraa hiljakseen, seuraten häntä silmillään). Mikä komea
sulhasmies!!
MAIRE (tulee vasemmalta). Anteeksi, että häiritsen.
OSMO (kokonaan muuttuen lauhkeaksi kuin lammas). Tehkää niin hyvin,
neiti hyvä, tehkää niin hyvin! Mistä on kysymys? Millä voin olla teille
avulias?
MAIRE. Minä tahdoin vain kysyä teiltä, tohtori. Tässä on muuan lause,
josta minä en saa selkoa.
OSMO. Mikä se on? Saanko nähdä?
MAIRE. Se on tässä.
OSMO. Tässä, tässä? Missä? (Painaa päätään hellästi niin lähelle kuin
suinkin Maireen päin ja koskettaa hellävaroen hänen käsivarteensa.)
MAIRE. Tässä keskellä kaikkea olette kirjoittanut: »Yhdestä
kiusankappaleesta, lähetyskustannuksia niin ja niin paljon.»
OSMO. Ettekö ymmärrä?
MAIRE. En. Sehän 'ei kuulu ollenkaan asiaan.
OSMO. No, pyyhitään se lause sitte kokonaan pois. Sitä ehkä ei nyt
tarvitakaan. Siitä koituisi vain turhia ikävyyksiä ja kustannuksia.