ROOPE. Päivää! Oli se vähän kummallista, ettet tullut vastaani, kun
tulit juuri minun mentyäni.
OSMO. Luonnollisesti, sillä sinä tulit varmaan toista tietä kuin minä.
Mutta istuhan nyt sitte! Mitäs sinulle kuuluu? Sinä siis kävit minua
tapaamassa?
ROOPE. Niin. Ja minä olen sinua jo etsinyt, sydän kurkussa, kolmesta
paikkaa. (Telkiälle.) Minä palasinkin näin pian, arvoisa neiti,
ilmoittaakseni teille, etten noista kolmesta paikastakaan löytänyt
vanhaa ystävääni, jota kahteen kuukauteen olen turhaan koettanut saada
käsiini.
MAIRE. Minä kiitän teitä, maisteri. Minä näen, että vaivanne ovat
olleet turhat, ja olen kovin pahoillani, että näin tulin turhaan teitä
vaivanneeksi.
ROOPE. Älkää olko! Teidän tähtenne ja vanhaa ystävääni löytääkseni on
se ollut rakas vaiva.
OSMO. Tuota, tuota! Sinulla siis oli minulle jotakin asiaa, vai?
ROOPE. Niin, hyvin tärkeätä päälle päätteeksi, vanha mies!
OSMO. No, puhutaan sitte! Minulla onkin hyvää aikaa. Tässä, neiti
hyvä (ottaa, paperin pulpetilta), minulla olisi eräs lausunto
kirjoituskoneella kirjoitettava. Ehkä tahtoisitte kirjoittaa sen sillä
aikaa puhtaaksi... tuolla... tuolla (osoittaa varastohuoneeseen, mutta
antaa erehdyksestä paperin Roopelle.) Tehkää niin hyvin! (Roope ottaa
paperin ja aikoo mennä. Mairelle.) No, paina puuta sitte! (Roope
ja Maire purskahtavat nauruun.) Häh? Mitä te? Kas, olinpa minä nyt
hajamielinen!
ROOPE. Oletpa todellakin!
OSMO (sieppaa paperin Roopelta ja tuppaa sen Mairelle). Menkää!
Kirjoittakaa! Sillä ei ole ollenkaan kiirettä, kunhan vain tulee hyvin
tehdyksi.