»Hyvä», sanoi kuningatar, »siinä onkin kaikki mitä pyydämme».
Ja hän veti Charnyn syrjään ja sanoi:
»Teillä on nyt avoin valtakirja. Tehkää, kuten kuningas sanoi, kaikki
mitä luulette voivanne tehdä.»
Sitten hän lisäsi kuiskaten:
»Mutta tehkää pian ja toimikaa tarmokkaasti tai muutoin olemme hukassa!»
»Hyvä on, madame», vastasi Charny. »Sallikaa minun neuvotella hetkinen
noiden herrojen kanssa. Mitä me päätämme, se pannaan heti täytäntöön.»
Tällöin astui herttua de Choiseul huoneeseen. Hänen kädessään oli
muutamia veriseen nenäliinaan kiedottuja papereita.
Hän ojensi ne sanaa lausumatta Charnylle.
Kreivi ymmärsi, että ne paperit oli löydetty hänen veljeltään. Hän
otti käteensä tuon verisen perinnön, kohotti nenäliinan huulilleen ja
suuteli sitä.
Kuningatar nyyhkytti.
Mutta Charny ei edes kääntynyt. Hän pani paperit poveensa ja sanoi:
»Hyvät herrat, voitteko auttaa minua siinä viimeisessä yrityksessä,
johon aion nyt ryhtyä?»
»Olemme valmiit uhraamaan siihen henkemme», vastasivat nuoret miehet.
»Voitteko taata minulle kymmenen uskollisina pysynyttä miestä?»
»Meitä on tässä kahdeksan, yhdeksän.»
»Hyvä. Minä palaan seitsemänkymmenen husaarini luo.
Minun hyökätessäni katusulkuja vastaan hyökkäätte te takaapäin.
Tämä hyökkäys jakaa heidän huomionsa kahtaalle, joten minä kykenen
valtaamaan katusulut. Yhdistynein voimin me sitten tunkeudumme tänne
saakka ja viemme kuninkaan.»
Vastaukseksi nuoret miehet ojensivat kätensä Charnylle.
Kreivi kääntyi sitten kuningattareen päin.
»Madame», sanoi hän, »tunnin kuluttua teidän majesteettinne on vapaa
tai minä olen vainaja».
»Voi, kreivi, kreivi, älkää lausuko sitä sanaa! Se koskee minuun liian
kipeästi!»
Olivier vahvisti kumarruksella äskeisen vakuutuksensa ja piittaamatta
uudesta melusta ja hälinästä, joka oli tunkeutumassa taloon, hän riensi
ovelle päin.
Mutta juuri kun hän laski kätensä säpille, aukeni ovi ja kynnykselle
ilmestyi uusi henkilö tuomaan lisänsä tähän jo ennestäänkin hyvän
monivivahteiseen murhenäytelmään.
Tulija oli neljänkymmenen tai viidenviidettä vuoden ikäinen, jonka
piirteet olivat synkät ja ankarat. Viisto kaulanauha, auennut takki,
väsymyksestä tulehtuneet silmät, pölyiset vaatteet todistivat selvästi,
että hänkin oli, jonkun voimakkaan intohimon kannustamana, taivaltanut
nopeasti pitkän matkan.
Hänen vyössään näkyi kaksi pistoolia ja kupeella heilui sapeli.
Ovea avatessaan hän huohotti eikä voinut äännähtääkään. Hän näytti
rauhoittuvan vasta kun huomasi kuninkaan ja kuningattaren. Tyydytetyn
koston hymy levisi hänen kasvoilleen ja välittämättä toisarvoisista
henkilöistä, jotka olivat ryhmittyneet huoneen perälle, hän kohotti
kätensä jo oviaukossa, jonka hän miltei täytti kookkaalla varrellaan,
ja sanoi:
»Kansalliskokouksen nimessä minä vangitsen teidät kaikki!»
Salamannopeasti herttua de Choiseul syöksähti esiin pistooli kädessä.
Hänkin kohotti kätensä ampuakseen tuon uuden tulokkaan, joka
julkeudessaan ja päättäväisyydessään tuntui voittavan kaikki, mitä
tähän asti oli nähty.
Mutta vieläkin nopeammalla liikkeellä kuningatar tarttui hänen
uhkaavaan käteensä ja sanoi herttualle puoliääneen:
»Älkää jouduttako perikatoamme, herra. Kärsivällisyyttä! Näin me
voitamme aikaa, eikä markiisi de Bouillé voi enää olla kaukana.»
»Olette oikeassa, madame», vastasi herttua.
Kuningatar silmäili Charnyta ihmeissään, ettei kreivi ollut syöksynyt
esille tätä uutta vaaraa torjumaan. Mutta omituista! Charny näytti
haluavan väistellä tuon uuden tulokkaan katsetta ja oli siirtynyt
huoneen pimeimpään soppeen.
Mutta kuningatar, joka tunsi kreivin, aavisti, että oikean hetken
vaatiessa Charny tulisi esille tuosta pimeästä ja salaperäisyydestä.