Lukija muistanee vielä, minkälaiseen asemaan herttua de Choiseul,
ensimmäisen Pont-de-Sommevelleen sijoitetun joukko-osaston päällikkö,
oli joutunut nähdessään kapinan hetki hetkeltä yltyvän ympärillään.
Odottamatta kauempaa kuningasta hän oli sanonut huolettomasti, että
aarre oli kaiketi jo lähetetty edelleen, ja oli itsekin lähtenyt
Varennesin suunnalle.
Mutta välttääkseen Sainte-Menehouldia, joka, kuten muistamme, oli
täydellisessä kuohumistilassa, hän oli valinnut sivutien. Siihen asti,
jolloin hän poikkesi isolta tieltä, hän oli ratsastanut käymäjalkaa,
jotta kuninkaan lähetti ehtisi tavoittaa hänet.
Mutta lähetti ei tavoittanut häntä ja Orbe välissä hän poikkesi
oikotielle.
Vähäistä myöhemmin Isidor sivuutti tienhaaran.
Herttua oli varma, että jokin odottamaton tapaus oli keskeyttänyt
kuninkaan matkan. Ja jos hän onneksi erehtyisikin, jos kuningas
voisikin jatkaa matkaansa, tapaisi hän Dandoinsin Sainte-Menehouldissa
ja de Damasin Clermontissa.
Olemme nähneet, kuinka Dandoinsin kävi. Valtuusto pidätti hänet ja
hänen miehensä. Herra de Damasin täytyi paeta melkein yksinään.
Mutta minkä me tiedämme, jotka niin sanoaksemme liitelemme
kuusikymmentä vuotta korkeammalla tätä kauhun päivää ja näemme
edessämme tämän suuren murhenäytelmän esiintyjien selostuksen, sitä
ei herttua de Choiseul nähnyt silloisen pilven takaa. Herttua, joka
Orbevalissa oli poikennut maantieltä, saapui illan hämärtyessä
Varennesia ympäröivään metsään samaan aikaan kuin Charny toisella
taholla tunkeutui samaiseen metsään ajaakseen takaa Drouetia.
Neuville-au-Pontissa, viimeisessä metsäkylässä, hänen täytyi odottaa
kokonainen tunti opasta. Sillaikaa kaikissa lähikylissä moikui
hätäkello ja talonpojat pidättivät erään nelimiehisen etuvartioston.
Asiasta ilmoitettiin herttualle heti ja hänen onnistui — tosin
väkivalloin — vapauttaa husaarinsa.
Siitä hetkestä lähtien hätäkello soi entistä raivokkaammin eikä
tauonnut hetkeksikään.
Näiden metsien halki johtava tie oli perin vaivaloinen kulkea, usein
hengenvaarallinenkin. Tahallaan tai tietämättään opas johti tuon pikku
joukon harhaan. Jyrkkiä rinteitä kiivettäessä tai laskeuduttaessa
täytyi hypätä maahan ja toisinaan oli tie niin kaita, että miesten oli
kuljettava perätysten. Muuan husaari suistui syvänteeseen ja kun hänen
hätähuudoistaan päätettiin, ettei hän ollut kuollut, kieltäytyivät
toverit jättämästä häntä oman onnensa nojaan. Hänen pelastamiseensa
kului kolme neljännestuntia. Juuri näiden kolmen neljännestunnin aikana
kuningas pidätettiin, pakotettiin astumaan vaunuistaan ja menemään
Saussen asuntoon.
Kello puoli yksi, de Bouillén ja de Raigecourtin karauttaessa Dunin
suunnalle, herttua de Choiseul ynnä hänen neljäkymmentä husaariaan
ilmestyivät kaupungin laidalle oikopolulta.