»Miksi niin?»
»Koska hän kysyisi teiltä, olenko pelastanut kuninkuuden, kuten hänelle
lupasin, ja teidän täytyisi vastata kieltävästi. Vaikka», jatkoi
Mirabeau hermostuneesti naurahtaen, »se on hänen vikansa yhtä paljon
kuin minunkin».
»Ette siis halua, että sanoisin hänelle liikatyön ja taistelun
puhujalavalla surmaavan teidät?»
Mirabeau tuumi hetken.
»Sanokaa vain», vastasi hän sitten. »Tehkää minut, jos tahdotte,
sairaammaksi kuin olenkaan.»
»Miksi niin?»
»Muuten vain... olen utelias... haluan saada selville erään seikan.»
»Olkoon menneeksi.»
»Lupaatte siis, tohtori?»
»Lupaan.»
»Ja toistatte minulle, mitä hän sanoo?»
»Toistan teille hänen omat sanansa.»
»Hyvä. Näkemiin, tohtori, tuhannet kiitokset!»
Ja hän ojensi Gilbertille kätensä.
Gilbert katseli Mirabeauta tutkivasti. Silmäys näytti hämmentävän
kreiviä.
»Asiasta toiseen», sanoi potilas, »ennenkuin lähdette, mitä määräätte
minulle?»
»Oh, kuumaa, vain janoa sammuttavaa juomaa, sikuria tai purasruohoa,
kevyttä ruokaa ja ennen kaikkea...»
»No, ennen kaikkea?»
»Ei sairaanhoitajatarta, joka on viittäkymmentä vuotta nuorempi...
Ymmärrättehän, kreivi?»
»Tohtori», sanoi Mirabeau nauraen, »jotten rikkoisi määräyksiänne, otan
kaksi viisikolmattavuotiasta!»
Ovella Gilbert tapasi Teischin.
»Voi, herra», sanoi tämä, »miksi lähdette?»
»Lähden, koska minut ajetaan, kunnon Teisch», vastasi Gilbert nauraen.
»Ja kaikki tämä on sen naisen vika», mutisi vanha palvelija. »Ja kaikki
johtuu siitä, että se nainen on kuningattaren näköinen. Niin nerokas
mies, kuten hän kuuluu olevan, ja kuitenkin niin lapsellinen!»
Tämän huomautuksen jälkeen hän avasi Gilbertille vaununoven. Tohtori
nousi ajoneuvoihin ja tuumi itsekseen:
— Mitä hän tarkoittanee naisella, joka on kuningattaren näköinen?
Hetkeksi hän tarttui Teischin käsivarteen kysyäkseen tältä, mutta
malttoi mielensä ja jupisi:
»Mitä minä sille voin? Se on Mirabeaun salaisuus eikä minun... Ajuri,
Pariisiin.»