Kanalan seinälle oli ripustettu kettu varoittavaksi esimerkiksi,
jonka piti peloittaa muita kettuja tulemasta ryöstöretkelle. Sen
näki kukko ja kauhistui niin, että kipin kapin riensi tiehensä niin
vinhasti kuin koivilla ja siivillä pääsi. Muut linnut katselivat tätä
menoa ja sähisivät pilkkahuutoja. »Kuulkaapa, te mestarit», selitti
kukko, »tiedän kyllä minäkin, että on olemassa eläviä kettuja ja
kuolleita, mutta ajatelkaa, että pari päivää sitten kettu oli ihan
kiinni pyrstössäni, ja silloin olisitte saaneet lyödä vetoa vaikka
mistä, etten siitä pinteestä ikinä pelastu. Jos joku teistä olisi ollut
moisessa hengenhädässä, niin ettekö myönnä, että ketun pelkät jäljetkin
voivat säikähdyttää, vaikka muuten olisi kuinkakin rohkea, ja vielä
pahempaa on nähdä ketun hahmo sen omassa nahassa.»