Kun hirvi joi kirkkaan virran rannasta, näki se vedessä kuvansa ja jäi
hyväksi aikaa sitä katselemaan. »Jospa nuo vaivaisen hintelät kintut»,
tuumi hirvi, »olisivat yhtä komeat kuin monisarvinen pääni, niin
tohtisin totisesti uhmata kaikkia vihollisiani.» Tuskin se oli ehtinyt
näin pitkälle mietteissään, kun se äkkiä huomasi vimmatusti haukkuvan
koiralauman lähestyvän hurjaa vauhtia. Silloin hirvi lähti kiitämään
pakoon, pääsi eroon koirista ja saapui syvälle metsään. Mutta siellä
pyrkiessään tiheikön puhki se tarttui kiinni sarvistaan, ja sitten
koirat tulivat ja repivät sen kuoliaaksi. Juuri ennen henkensä lähtöä
se ajatteli näin: »Mikä onneton hupsu Olinkaan, kun pidin ystäviäni
vihollisina ja vihollisiani ystävinä! Luotin päähäni, mutta se on minut
kavaltanut, ja keksin vikoja koivissani, jotka kyllä olisivat minut
pelastaneet, ellei pää olisi estänyt.»