Kuinka Theseus sortui ylpeytensä tähden.
Mutta tuo ihana Ariadne ei saapunut koskaan puolisonsa kanssa Ateenaan.
Toiset sanovat, että Theseus jätti hänet nukkumaan Kykladeille
Naksos-saarelle ja että viinin Jumala Dionysos löysi hänet ja otti
hänet luokseen taivaaseen, niinkuin te vielä joskus saatte nähdä vanhan
Tizianin taulusta, joka on maailman mainioimpia maalauksia. Toiset taas
sanovat, että Dionysos ajoi pois Theseuksen ja otti Ariadneen häneltä
väkivalloin. Kuinka lieneekään ollut sen asian laita, joka tapauksessa
kiireissään tai suruissaan Theseus unohti nostaa valkoisen purjeen.
Hänen isänsä, Aigeus, istui ja odotti Sunionilla päivän toisensa
jälkeen ja tuijotti vanhoilla silmillään yli meren nähdäkseen jo kaukaa
poikansa laivan. Kun hän näki mustan purjeen, eikä valkoista, niin hän
luuli Theseuksen kuolleeksi ja syöksyi suruissaan mereen ja kuoli. Sen
vuoksi sitä merta on kutsuttu Aigeianmereksi tähän päivään asti.
Nyt Theseuksesta tuli Ateenan kuningas ja hän puolusti maataan ja
hallitsi sitä hyvin.
Hän surmasi Marathonin härän, joka oli tappanut Minoksen pojan
Andrageoksen, ja hän karkoitti amatsonit, nuo Idän kuuluisat sotaiset
naiset, kun he tulivat Aasiasta ja valloittivat Hellaan ja tunkeutuivat
itse Ateenaan. Mutta Theseus pysäytti heidät ja voitti heidät ja
otti heidän kuningattarensa Hippolyteen vaimoksensa. Sitten hän meni
sotaan Lapithia ja heidän kuuluisaa kuningastansa, Peirithoosta,
vastaan. Mutta kun nuo molemmat uroot näkivät toinen toisensa, niin he
rakastivat toisiaan ja syleilivät ja heistä tuli jalot ystävät, niin
että Theseuksen ja Peirithooksen ystävyys on vieläkin sananpartena.
Theseus kokosi kaikki maan hajanaiset ja heikot pikkukaupungit valtansa
alle -- niin ateenalaiset sanovat -- ja yhdisti niiden asukkaat
yhtenäiseksi voimakkaaksi kansaksi. Ja monta muuta viisasta tekoa
hän teki, niin että hänen kansansa kunnioitti häntä vapautensa ja
lakiensa isänä vielä monta sataa vuotta sen jälkeen, kuin hän oli
kuollut. Ja kuusisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Marathonin
kuuluisassa taistelussa, ihmiset sanovat nähneensä Theseuksen hengen
mahtavine kuparinuijineen taistelemassa joukkojen etunenässä sen maan
edestä, jota hän rakasti, maahan hyökkääviä persialaisia vastaan.
Ja kaksikymmentä vuotta Marathonin taistelun jälkeen hänen luunsa
löydettiin -- niin kerrotaan -- merentakaiselta Skyros-saarelta;
ja ne olivat suuremmat kuin kenenkään kuolevaisen miehen luut.
Ateenalaiset veivät ne kotiin riemusaatossa ja kaikki kansa tuli niitä
vastaanottamaan ja lausumaan tervetulleiksi; ja niille rakennettiin
ylevä temppeli ja se koristettiin maalauksin ja veistokuvin, ja niissä
on kuvattuna kaikki Theseuksen jalot teot ja kentaurien ja lapithien ja
amatsonien rynnäköt; ja sen rauniot ovat vieläkin pystyssä.
Mutta kuinka Theseuksen luut löydettiin Skyros-saarelta? Minkä tähden
hän ei kuollut rauhassa Ateenassa ja nukkunut isiensä vieressä? Sen
tähden, että menestyksensä jälkeen hän kävi ylpeäksi ja rikkoi Jumalan
ja ihmisten lakeja vastaan. Hän teki erään teon, pahimman kaikista,
joka hänet vei murheella hautaan. Hän meni Manalaan ystävänsä, ylpeän
Peirithooksen kanssa ryöstämään Persefonesta, Manalan kuningatarta.
Mutta Peirithoos sai surkeasti surmansa tuolla pimeässä, maanalaisessa
tulen valtakunnassa. Ja Theseus kahlehdittiin kallioon ikuista tuskaa
kärsimään. Siellä hän istui vuosikausia, kunnes mahtava Herakles tuli
Manalaan hakemaan kolmipäistä koiraa, joka vahtii Plutonin portilla.
Herakles vapautti hänet kahleistaan ja toi hänet maan päälle vielä
kerran päivänvaloa näkemään.
Mutta kun hän tuli takaisin, niin hänen kansansa oli unohtanut hänet ja
Kastor ja Polydeukes, ihmeellisen Joutsenen pojat, olivat hyökänneet
maahan ja vieneet hänen äitinsä, Aithran, orjattareksi, siten
kostaakseen kärsimänsä kauhean vääryyden.
Ateenalaisten ihana maa hävitettiin, ja toinen kuningas hallitsi
sitä ja karkoitti häpeällisesti Theseuksen. Theseus pakeni meren
poikki Skyros-saarelle ja eli siellä surullisena ja murheellisena
Lykomedes-kuninkaan linnassa, kunnes Lykomedes hänet kavalasti surmasi,
ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistansa.
Niin on vieläkin, lapsukaiseni, ja niin on oleva maailman loppuun asti.
Niinkuin noille muinoisille kreikkalaisille, niin meillekin kaiken
voiman ja väkevyyden antaa Jumala. Mutta jos ihmiset käyvät ylpeiksi
ja omavaltaisiksi ja käyttävät väärin Jumalan kauniita lahjoja, niin
Hän antaa heidän kulkea omia teitään ja sortua surkeasti, jotta
kunnia olisi Hänen yksin. Jumala auttaa meitä kaikkia ja antaa meille
viisautta ja rohkeutta jaloihin tekoihin. Mutta Jumala ottaa meistä
ylpeyden, kun olemme niitä tehneet, jottemme sortuisi ja tulisi häpeään.
Loppu.