V.

Kuinka Perseus palasi kotiinsa.

Kun vuosi oli loppuun kulunut, niin Perseus palkkasi foinikialaisia

Tyrosta ja kaatoi seetripuita ja rakensi itselleen komean soutulaivan;

ja hän maalasi sen saalinkipönkät tulipunaisiksi ja tervasi sen kyljet;

ja pani laivaan Andromedan ja kaikki hänen myötäjäisensä; jalokivet ja

kalliit saaliit ja Idän mausteet; ja suuri oli itku ja parku, kun he

soutivat pois. Mutta hänen uskaliaan tekonsa muisto jäi jäljelle, ja

Andromedan karia näytettiin Iopen rannalla Palestiinassa vielä enemmän

kuin tuhat vuotta sen jälkeen.

Perseus souti foinikialaisineen länttä kohden ja Kreetan meren poikki,

kunnes he tulivat siniselle Aigeianmerelle ja Hellaan hymyileville

saarille ja Seriphokseen, Perseuksen muinoiseen kotiin.

Hän jätti laivansa rannalle ja kiipesi ylös niinkuin entisinä aikoina;

ja hän syleili äitiänsä ja Diktystä, hyvää kasvatusisäänsä, ja he

itkivät kaikki kauan aikaa, sillä siitä oli seitsemän vuotta ja

enemmänkin, kuin he viimeksi olivat tavanneet toisensa.

Sitten Perseus lähti Polydekteen palatsiin; ja vuohennahassa hän kantoi

Gorgon päätä.

Kun hän astui saliin, niin Polydektes istui pöydän päässä ja kaikki

hänen ylimyksensä ja maanomistajansa molemmin puolin kukin arvonsa

mukaan, ahmien kalaa ja vuohen lihaa ja juoden veripunaista viiniä.

Harpunsoittajat soittivat ja kemuilijat huusivat ja viinipikarit

kilahtelivat iloisesti, kun ne kulkivat kädestä käteen, ja kova oli

melu Polydekteen salissa.

Perseus seisahtui kynnykselle ja huusi kuningasta nimeltä. Mutta kukaan

vieraista ei tuntenut Perseusta, sillä niin hän oli muuttunut pitkällä

matkallaan. Hän oli lähtenyt poikana ja palasi kotiin uroona; hänen

silmänsä loistivat kuin kotkan silmät, ja hänen partansa oli kuin

leijonan harja ja hän seisoi siinä komeana kuin villi härkä.

Mutta häijy Polydektes tunsi hänet ja paadutti sydäntänsä vielä enemmän

ja huusi pilkaten:

"Kas, löytöläistä! Onko mielestäsi ollut mukavampi luvata kuin täyttää

lupauksesi?"

"Ne, joita jumalat auttavat, ne täyttävät lupauksensa; ja ne, jotka

heitä halveksivat, niittävät, mitä ovat kylväneet. Kas, tässä saat

Gorgon pään!"

Perseus veti pois vuohennahan ja piti ylhäällä Gorgon päätä.

Kalpeaksi kävivät silloin Polydektes ja hänen vieraansa, kun he

katsoivat noihin kauneihin kasvoihin. He koettivat nousta istuimiltaan;

mutta he eivät koskaan niiltä nousseet, vaan jäykistyivät kukin

paikalleen ja muuttuivat kylmiksi harmaiksi kiviksi, jotka seisoivat

ympyrässä pöydän ympärillä.

Silloin Perseus kääntyi ja jätti heidät ja meni lahdessa odottavalle

laivalleen; ja hän antoi valtakunnan kunnon Diktykselle, ja purjehti

pois äitinsä ja puolisonsa kanssa.

Polydektes ja hänen vieraansa istuivat hiljaa viinipikarit edessään

pöydällä, ja vuotten vieriessä kattohirret romahtivat heidän päittensä

päältä ja seinät sortuivat heidän takaansa ja pöytä luhistui heidän

keskeltään ja ruoho alkoi rehottaa heidän jalkojensa ympärillä; mutta

Polydektes ja hänen vieraansa törröttävät vielä tänäkin päivänä

mäenrinteessä.

Mutta Perseus souti länteenpäin Argosta kohden ja laski maihin ja meni

kaupunkiin. Kun hän sinne saapui, niin hän sai tietää, että hänen

isoisänsä Akrisios oli paennut. Sillä hänen ilkeä veljensä Proitos

oli uudestaan noussut sotaan häntä vastaan ja oli tullut joen yli

Tirynsistä ja valloittanut Argoksen, ja Akrisios oli paennut Larissaan

hurjien pelasgien maahan.

Perseus kutsui Argoksen kansan kokoon ja sanoi heille, kuka hän oli,

ja kertoi kaikista niistä jaloista teoista, joita hän oli tehnyt. Ja

kaikki ylimykset ja vapaat maanomistajat tekivät hänet kuninkaakseen,

sillä he näkivät, että hänellä oli kuninkaallinen sydän. He taistelivat

hänen kanssaan Argosta vastaan ja valloittivat sen ja tappoivat

Proitoksen ja tekivät kykloopit palvelijoiksensa ja panivat heidät

rakentamaan muuria Argoksen ympärille, samanlaista kuin ne muurit,

joita kykloopit olivat rakentaneet Tirynsiin; ja suuresti iloittiin ja

riemuittiin nyt Argoksen laaksossa, kun oli saatu kuningas Zeus-isältä.

Mutta Perseus ikävöi sydämessään isoisäänsä ja hän sanoi: "Onhan hän

minun lihaani ja vertani, ja varmasti hän on rakastava minua nyt, kun

olen tullut kotiin kunniaa ja mainetta saavuttaneena. Menenpä häntä

hakemaan ja tuon hänet kotiin ja sitten hallitsemme sovinnossa yhdessä."

Perseus lähti matkaan foinikialaistensa kanssa ja purjehti

Hydrea-saaren ja Sunionin, Marathonin ja Attikan rannikon ohi ja

Euripoksen ja pitkän Euboian meren poikki, kunnes hän tuli Larissan

kaupunkiin, jossa hurjat pelasgit asuivat.

Kun hän tuli sinne, niin kaikki kansa oli kedoilla, ja siellä oli

suuret juhlat ja kaikenlaisia kilpaleikkejä; sillä heidän kuninkaansa,

Teutamenes, tahtoi kunnioittaa Akrisiosta, koska tämä oli mahtavan maan

kuningas.

Perseus ei ilmaissut nimeänsä, vaan meni tuntemattomana leikkeihin;

sillä hän sanoi itsekseen: "Jos minä saan palkinnon kilpaleikeissä,

niin varmaan heltyy isoisäni sydän minua kohtaan."

Hän riisui kypärinsä ja rautapaitansa ja kaikki vaatteensa ja seisoi

Larissan nuorukaisten joukossa; ja kaikki ihmettelivät häntä ja

sanoivat: "Kukahan on tuo nuori muukalainen, joka tuolla seisoo kuin

komea villihärkä? Varmaankin hän on uroita, Olympoksen Taivahisten

poikia."

Kun leikit alkoivat, niin he ihmettelivät vielä enemmän; sillä Perseus

oli paras juoksija ja hyppääjä ja paininlyöjä ja keihäänheittäjä;

ja voitti neljä seppelettä ja otti ne ja sanoi itsekseen: "Vielä on

viides seppele voitettavana. Tahdon voittaa senkin ja laskea ne kaikki

isoisäni polville."

Niin sanoessaan hän katsoi sinne, missä Akrisios istui

Teutamenes-kuninkaan vieressä, ja näki kuinka hänen valkoinen,

aaltoileva partansa ulottui polviin asti ja että hän piti

kuninkaansauvaa kädessään; ja Perseus itki häntä katsellessaan,

sillä hän ikävöitsi sydämessään isoisäänsä. Ja hän sanoi: "Hän on

todellakin kuninkaallinen vanhus, mutta eipä hänen tarvitse hävetä

tyttärenpoikaansakaan."

Sitten hän otti kiekot ja singautti ne viittä syltä edemmäksi kaikkia

muita, ja kansa huusi: "Vielä edemmäksi, uljas muukalainen! Ei koskaan

ennen ole ollut sellaista heittäjää tässä maassa."

Siiloin Perseus kokosi kaikki voimansa ja heitti. Mutta tuulenpuuska

tuli mereltä ja kantoi kiekon syrjään ja kauas kaikkien muiden edelle,

ja se sattui Akrisioksen jalkaan, ja hän pyörtyi tuskasta.

Perseus kirkaisi ja juoksi hänen luokseen; mutta kun vanhus nostettiin

ylös, niin hän oli kuollut, sillä hänen henkensä oli heikko ja hauras.

Silloin Perseus repäisi vaatteensa ja heitti tuhkaa päänsä päälle ja

itki kauan aikaa isoisäänsä. Viimein hän nousi ja huusi kansan kokoon

ja sanoi:

"Jumalat ovat vanhurskaita, ja sen täytyy tapahtua, mitä he ovat

säätäneet. Minä olen Perseus, tämän vainajan tyttärenpoika, maankuulu

Gorgon surmaaja."

Sitten hän sanoi, kuinka oli ennustettu, että hän tappaisi isoisänsä,

ja kertoi heille koko elämänsä tarinan.

Akrisiokselle pidettiin suuret hautajaiset ja hänet poltettiin

kalliisti koristellulla roviolla; ja Perseus meni temppeliin, ja hänet

julistettiin syyttömäksi Akrisioksen kuolemaan, koska hän oli sen

tahtomattaan aiheuttanut.

Sitten hän palasi Argokseen ja hallitsi sitä hyvästi kauniin

Andromedansa kanssa; ja heillä oli neljä poikaa ja kolme tytärtä, ja he

elivät vanhoiksi.

Ja kerrotaan, että heidän kuoltuaan Athene otti heidät taivaaseen

Kefeuksen ja Kassiopeian kera. Ja tähtikirkkaina öinä saatatte

nähdä heidän siellä vieläkin loistavan; Kefeuksen kuninkaallisine

kruunuineen ja Kassiopeian norsunluisissa vaunuissaan palmikoiden

tähdillä koristettuja kutrejaan, Perseuksen Gorgon pää kädessään

ja hänen vieressään kauniin Andromedan, joka kurottaa pitkiä

valkoisia käsivarsiaan yli taivaan kannen, kuten silloin kuin hän oli

kahlehdittuna kallioon merihirviön ruoaksi. Koko yön he loistavat

purjehtivien merimiesten majakkana; mutta päivät he viettävät jumalten

iloissa Olympoksen rauhaisilla, sinisillä kukkuloilla.