I.

Kello oli kolme aamupuolella yötä, kun jätin "Sinikissan" ravintolan;

mutta miten nyt saisin aikani kulumaan?

Minusta kävi tuo elämä ikäväksi; -- joka päivä samat laulut, ennestään

hyvin tunnetut kaksimielisyydestään; samat laulajattaret, toisella

vaalea toisella tumma tekotukka päässä; rähinä, olut, viini, punssi,

sikarit, hiusvoiteen haju, hurjat tanssit, tuuppaukset, huono samppanja

ja naiset, joille sekin kelpaa; tytöt, joita sinutellaan ja miehet,

joiden arvonimi on "lurjus"; ei ihmekään, jos tämmöisessä seurassa

menettää kaikki paremmat tunteensa.

Jos olisin kirjailija, niin harmissani ja ikävässäni kuvaisin elämää

"Sinikissassa" kasvavalle nuorisolle hyödylliseksi lukemiseksi, ja

lisäisin lopussa, että tämä on kuvailtu ihan todellisuuden mukaan ja

kaikella tarkkuudella, jotta semmoista elämää tietäisivät pelolla

välttää kaikki, jotka sitä eivät tunne, ja koettaisivat oman

kokemuksensa pohjalla oppia inhoomaan tuota ilettävää elämää. Voisin

kuvata sitä niin kauniisti, että olisi kauheata lukea.

Mutta kaikista märistä aineista pelkään minä enimmän mustetta; sitä ei

saa kukaan minua käyttämään; olkoonpa missä muodossa tahansa.

Mutta suoraan sanoen, ei olisi haitaksi, jos joku kirjailija ottaisi

kokoon kyhäelläksensä, mitä minä olen sauhut kokea.

Niinkuin jo mainitsin oli kello kolme aamupuolella enkä voinut tulla

päätökseen, minne nyt menisin.

Liian aikaista on mennä kotiinkin. Jos menen maata niin nukun

puolipäivään saakka, mutta tänään on suuri äänestys valtiopäivillä; jos

jään pois, niin puolueeni painattaa nimeni karkurien joukkoon.

Jos sentään olisin tuonut puolisoni kaupunkiin, niin olisi tiedossa

hauska työ, kun kohta kotiin saavuttuani tutkittaisiin: "missä olet

ollut?" Silloin saisin keksiä valheita toisen toistaan kauniimpia.

Onhan sekin huvitusta; vihdoin saisin aika nuhdesaarnan, onhan sekin

hauskaa, mutta menneenvuotiset tulot eivät sallineet sellaista

ylellisyyttä. Täytyy kärsiä tätä ikävää elämää!

Entä jos menisin Kasinoon, ehkä vielä tapaisin pelitoveria. Tosin he

näin aamupuoleen pelaavat suuria summia ja tänään on juuri minun

häviö-päiväni.

Entä jos laittaisin sähkösanoman valitsijoitteni esimiehelle kotia. Kai

hän tulisi hyvin iloiseksi, kun hän puoli neljän aikaan ajettaisiin

vuoteelta tiedolla, että on tullut sähkösanoma ja saisi lukea, että

Rotschild on tehnyt vararikon tai että Venäjän keisari on julistanut

tasavallan. -- Kun vain tietäisin, josko tytöt tähän aikaan toimittavat

sähkösänomain lähettämistä?

Päähäni pisti ajatus. Menen kun menenkin P. Gerhardin vuorelle.

[Yksinäinen vuori Budapestissä, Unkarin pääkaupungissa, saks.

Blocksberg. Suom.] En ole koskaan nähnyt auringon nousua. Sanotaan

olevan sangen kaunis näky. Raitis tuulikin saa puhaltaa pois höyryt

päästäni. Paluumatkalla saatan sitte poiketa "Kolmen miekan"

ravintolaan, missä saa mainiota makkarasoppaa ja puhdasta

koiruoho-viiniä.

Kaikkia hullutuksia ihminen tekee kun on kiivastunut.

Gerhardin kukkulalle siis!

Tonavan sillalla tuli vastaani konstaapeli ja kysyi, minne menen?

Sanoin ajavani takaa varasta, joka oli varastanut Brasilian keisarinnan

timantit ja koettavani saada häntä kiinni. Nytpä konstaapeli

rukoilemaan, että päästäisin hänet menemään, hän ei koskaan enää olisi

minua estävä.

Saavuttuani sillan ensimmäisen osaston päähän, näin naisolennon

seisovan lyhtypatsaan vieressä.

Naisolento on jo itsestään jotain merkillistä mutta vielä merkillisempi

tämä näky sillankorvassa, lyhdyn vieressä kello kolmen aikaan

aamuyöstä.

Yllänsä oli yksinkertainen musta puku, hartioille kulunut nelikulmainen

huivi huolettomasti heitettynä, kädet paljaat, hattu rypistynyt, siinä

vanha sulka sivulla; mutta nämät puutteet korvasi runsaassa määrin

paksu sysimusta tukka, joka oli hämmästyttävän kaunis.

Kuullessaan narisevat askeleeni, poistui naisolento lyhtytolpan taakse

ja näytti kolkoin katsein mittaavan sillan ja virran väliä.

Minä seisahduin hänen selkänsä taakse, jotta hän äkäisesti veti

päähänsä huivin ja peitti sillä kasvonsa.

Tuosta suutuin minä ja astuin lähemmäksi.

-- Älä pelkää, tyttöseni; vuosisatamme ja kansamme ei ole vielä niin

siveellisesti turmeltunut (nykyisen hallituksen kirousta tuottavan

järjestyksen kautta) että väkisin veisimme tyttöjä, kyllä ne ilmankin.

tulevat, kun heitä vähän vain katselee. Hyvästi!

Mutta kuljettuani toiseen lyhtypatsaasen saakka, en voinut olla

katsahtamatta taakseni.

Nyt näin tuon naisolennon äkkiä heittävän yltä huivinsa ja hattunsa, ja

kaikin voimin kiipeevän ylös sillan rintavarustukselle; -- riensin

juuri paraaseen aikaan estämään häntä hyppäämästä Tonavan virtaan.

Ensiksi sain kiinni toisesta paksusta palmikosta. Näytti olevan oikeat

omat hiukset, kosk'eivät irtaantuneet.

-- Hyvä herra, älkää vetäkö minua tukasta! -- huusi hän ja peitti

toisella kädellä kasvonsa.

-- Mistä minä sitte pitäisin kiinni?

-- Päästäkää, antakaa minun mennä!

-- Niin mieletön en toki olekaan. Tulkaa alas sieltä!

Mutta kun hän ei tahtonut totella sanaa, nostin minä hänet pitkittä

mutkitta alas vaarallisesta asemastaan.

Silloin tulivat hänen kasvonsa aivan lähelle minun kasvojani.

En vielä milloinkaan ollut nähnyt täydellisempää kaunotarta.

Mitkä ihanat silmät! Ihanat lyhdyn valossakin!

En milloinkaan ole nähnyt niin kirkkaasti tuikkaavia silmiä.

Näitten kauneuden on kertomukseni vast'edes tarkemmin osoittava.

Kohta kun näin nämät elävät tähdet, tuli mieleeni, että olisi suuri

vahinko heittää niitä Tonavaan.

-- Mikä on saattanut teitä tämmöiseen kauheaan päätökseen? kysyin

isällisestä. Olettehan, vielä aivan nuori! Ehkä onneton rakkaus?

-- Minulla ei ole rakastajaa.

-- Kenties emäntänne on teitä loukannut?

-- En ole palkollinen.

-- Suokaa anteeksi! Siis huono toimeentulo?

-- Älkää tutkiko! Hellittäkää vaatteeni; sillä jos ne ratkeevat, ei

minulla ole toisia.

-- Ennen kaikkea tulkaa pois täältä sillalta.

-- Miksi niin? Jos annatte minut poliisin haltuun, panevat he minut

vankeuteen, tutkivat minua, ja vapaaksi päästyäni tulen taas tänne.

-- Kuulkaa minua. Sanokaa minulle huolenne! Entä jos voisin keksiä

avun? Minä olen perheenisä; siis teidänkin isänne. Velvollisuuteni on

suojella kärsiviä: siis teitäkin; se on minun ohjelmani.

-- Miten voisitte te minua auttaa? Huomenna tulee isäni talo ja tehdas

ryöstöön pantavaksi. Sitte -- tiedän kyllä, mikä minun kohtaloni on!

-- Paljoko isänne on velkaa?

-- Oi paljon, paljon.

-- Mutta jos minä voisin laittaa tarvittavan summan.

-- Jos vielä kerran noin sanotte, hyppään minä kohta virtaan.

-- No, no, tyttöseni! Älä ymmärrä väärin. En aiokaan itse antaa rahoja,

vaan käännyn edustajakunnan puoleen valtiopäivillä; sinne tulee joka

päivä samanlaisia anomuksia. Valtiopäivämiehet eivät maksa muuta kuin

hyväntekeväisyyden veroa. Sen he tekevät aivan mielellään.

-- Velka on liian suuri.

-- Olkoonpa.

-- Tietääkseni tuhannen floriinia ja siihen vielä oikeuskustannukset.

(Tuhannen floriinia. No, sen verran on minulla paraikaa taskuissani.

Tosin olen säästänyt nämät rahat maksaakseni erään vekselin. Mutta jos

lupaan yhden prosentin korkoa lisää, niin kai juutalainen suostuu ajan

pidennykseen. Olenhan ennenkin tuhlannut tuhat floriinia kauniin

silmäparin tähden, vaikkeivät olleet niinkään kauniit kuin tämän

tytön).

-- Eihän tuo summa ole niin surmaavan suuri. Entä jos antaisin sen

isällenne?

Tyttö katsoi surullisena minuun.

-- Älkää tehkö sitä. Ettehän tahdo yllyttää minua hyppäämään Tonavaan.

-- Älkää ymmärtäkö väärin. Tiedän, että teille ennenkin on tehty

loukkaavia tarjouksia kauneutenne tähden, mutta älkää luulko minua

_semmoiseksi_ mieheksi. Mitä isänne tehdas valmistaa?

-- Nitroglyseriiniä,

(Kemian taito ei koskaan ole ollut vahva puoleni. Glyseriinistä tiedän

sen verran, että sitä löytyy kahta lajia. Toista lajia glyseriiniä

käyttää vaimoni käsiensä voiteeksi, ja kun minä suutelen niitä, tulee

suuhuni makea maku; ja eräs valtiopäivämies-kumppanini, joka on aika

juoppo, panee glyseriiniä viiniin, jonka sanoo siitä tulevan

paremmaksi; se on siis toista lajia. Sana "nitro" tietää tavallisesti

salpietaria. Nuo kaksi ainetta yhdessä mahtavat olla jotakin hyvää

parempaa; kun vain tietäisin, miten sitä nautitaan).

-- No, sitte ostan tuhannesta floriinista osakkeita tuohon

nitroglyseriini-tehtaasen, Älkää katselko minua noin epäilevästi.

Minä olen kaiken kotimaisen teollisuuden innokas harrastaja.

Ohjelmanikin velvoittaa minua siksi. Semmoisissa yrityksissä on

nimeni kaikkialla tavattava. Minä olen yksi perustaja-jäsen

Balaton-höyrylaiva-osakeyhtiössä, kotimaan silkkiteollisuus-seurassa,

kirsikkapuisten piipunvarsien tehtaan osakeyhtiössä, sateenvarjojen

varastuksen vakuutus-seurassa ja Corvina yhdistyksessä! Pöytälaatikko

on kotona täynnä semmoisia osakkeita. Niistä minä elän. Olen myöskin

perheenisä. Ja kun itse suosin nitroglyseriiniä, pitää minun ehdoittaa

laki, joka velvoittaa maata nauttimaan nitroglyseriiniä. -- Tarjoukseni

on siis kokonaan affääri, joka ei siis missään suhteessa liikuta teitä.

Mutta kenties sopisi siitä paremmin keskustella teidän arvoisan isänne

kanssa; jos sanoisitte, missä hän asuu.

Tyttö mahtoi näistä sanoistani tulla täydelleen vakuutetuksi, että

minulla on todelliset ihmisystävälliset tuumat; eikä enää epäillyt,

kumpi on parempi, minä vaiko Tonava.

-- Sallikaa minun siis saattaa teitä isänne luo. Missä hän asuu?

-- Sinne on pitkä matka.

-- Tuolla kadun kulmassa on issikka. Hän vie meidät pian sinne.

-- Emme voi mennä sinne issikalla.

-- Ettekö ehkä luota minun ritarillisuuteeni?

-- Minä en tiedä, mitä ritarillisuus on. Sanoin ett'emme voi mennä

sinne issikalla, kun siellä kadulla ei ajeta koskaan hevosella.

-- Mikä katu se onkaan?

-- "Kuiskaaja-katu".

-- Kummallinen nimi! Kenties sillä kadulla kulkijat puhuvat aina

kuiskutellen?

-- Kenties.

-- Minä seuraan teitä sitte jalkasin sinne.

Tyttö katsoi minua kiireestä kantapäähän.

-- Tuollaisessa puvussa te ette saata tulla sinne.

-- Mitä? Enkö olisi tarpeeksi hienosti puettu? Kaulukseni tosin on

hieman rypistynyt.

-- Päinvastoin. Kohta voidaan huomata teidän olevan herrasmiehen.

-- Tähänkö aikaan? Onhan nyt yö.

-- Löytyy ihmisiä, jotka juuri öiseen aikaan ovat liikkeellä.

-- Ettekä pelkää semmoiseen aikaan käydä ulkona?

-- Läksin kotoa jo illalla ja olen siitä saakka kävellyt täällä

Tonavan rannalla ja katsellut vettä.

-- Mutta olkaa huoleti minun suhteeni. Ei minua kuoliaaksi lyödä. Olen

minä kummallisemmissakin paikoissa ollut. Lontoossa Rotherhydessä,

Pariisissa Montmartrella; taskussani on "hengensuojelija" ja taidan

tapella kuin paraskin nyrkkimies.

-- Oh! Tuossa asussa ette saata tulla sinne kanssani.

-- Tiedättekö mitä? Täällä on Doroteankadulla "Kranatyörin-kellari".

sangen oiva kapakka, vastapäätä vapaamielisten klubia. Siellä olen minä

hyvä tuttu. Kapakan isännältä pyydän minä vanhan puvun, jota hän

käyttää mennessään siankauppoja tekemään; semmoisessa puvussa kai saan

täyden kansalais-oikeuden "Kuiskaaja-kadulla", Te juotte lasin

munapunssia, sill'aikaa kun minä muutan pukua; se tekee teille hyvää,

kun olette ollut ulkona yökylmässä. Tiellä saamme sitte miettiä, mitä

sanomme isällenne.

-- Eipä hänen kanssaan voi tähän aikaan puhuakaan.

-- Miks'ei?

-- Siksi että -- -- --.

Arvasin asian; tuo kunnon mies on kai tähän aikaa tavallisesti

semmoisessa tilassa, ett'ei hän tiedä tästä maailmasta niin mitään.

-- Saanko tarjota teille käteni?

Yhä vielä huomasin, ett'ei hän luottanut minuun.

-- Te ette tunne minua vielä tarpeeksi, sanoin hänelle; minä en ole

samanlainen kuin muut. -- Tunnetteko Yrjö Sztupaa? Ehkä nimeltä? No

niin, melkeinpä olen hänen kaltaisensa. Olen kaikkein lastenkotien,

armeliaisuus-laitoksien ja punaisenristin-yhdistysten suojelija.

Vaimoni on valiokunnan jäsen useassa hyväntekeväisyys-laitoksessa

naisia varten.

Sana "vaimoni" vaikutti. Tyttö huomasi, että hänellä on tekemistä

kunnon miehen kanssa, joka ei väitä olevansa naimaton nuorimies, jotta

viettelevillä valheillansa saisi pauloihinsa kokemattomia

tyttöraukkoja, vaan tunnustaa elävänsä laillisessa avioliitossa.

Tämän tunnustuksen tehtyäni tarttui hän käsivarteeni ja tuli kanssani

"Kranatyorin kellariin". Kun minä tartuin hänen käteensä, paremmin

sovittaakseni sitä kainalooni, tunsin käden olevan hennon ja pienen,

mutta kämmen oli kova ja sormien päät neulanläpiä täynnä: tyttö

ansaitsee leipänsä pesemällä ja neulomalla. Kapakassa ei tällä kertaa

ollut niin paljon tupakansavua, jott'ei olisi voinut löytää isäntää.

Erään sotamiehen, joka oli ottanut haltuunsa kaksi tuolia maaten

niitten päällä, laskin kauniisti pöydän alle, toivoen hänelle hyvää

jatkoa, ja laitoin sijaa meille kulmapöydän ääressä, vaatien kuolemasta

pelastamaani naista istumaan toiselle tuolille. Tällä hetkellä vapisi

häh kuin haavan lehti.

Isäntä käsitti kohta pyyntöni ja vei minut makuuhuoneesensa, missä sain

ylleni toiset vaatteet. Niin täydellinen oli valekuoreni, että

sattumalta katsahtaissani peiliin, tuli mieleeni tuo suloinen ajatus:

ehkä joku nautasaksa rupee kanssani siankauppoja hieromaan.

Näin ulkonäöltä muuttuneena palasin holhottini luo. Muotoni oli

muuttunut siihen määrään, että hän, astuessani toisen tuolin luo,

vakavasti kieltäen lausui: "tämä sija on toisen".

Kun tyttö-raiska sitte tunsi minut äänestä, naurahti hän. Tosin tämä

naurahdus kesti vain silmänräpäyksen, mutta oi kuinka se somisti hänen

muotoansa. Kasvonsa olivat lasitetun porsliinin näköiset, johon ruumiin

väriä on päälle puhallettu. Kasvonpiirteet hienot, silmät vetovoimaa

täynnä ja huulten takana loistava helmirivi; mutta somin kuitenkin oli

hänen puhdas ja kirkas otsansa.

Mutta höyryävä punssilasi seisoi koskematta pöydällä.

-- Miks'ette juo? kysyin häneltä.

-- Pelkään sen hajua, vastasi hän; -- se haisee samanlaiselta kuin

isänikin, kun hän tulee myöhään yöllä kotia ja vetää minua molemmin

käsin tukasta ähisten korvaani: "sinäkö se oletkin?" Hänen henkensä

haisee juuri tuommoiselta.

Tuleva yhtiö-mieheni mahtaa olla mainio perheenisä! Käskin viedä pois

punssin ja tuoda holhotilleni kahvia, jota hän joi ja kiitti.

-- Joko lähdemme? Olenko nyt kelvollinen kulkemaan Kuiskaaja-katua?

-- Olette aivan. Mutta ottakaa mukaanne myöskin paksu keppi, sillä

siellä on paljo vihasia koiria, jotka öisin ovat liikkeellä.

-- Minulla on toiset tuumat. Isännällä on hevonen ja kuormarattaat,

joilla hän kulettaa oluttynnörejä. Minä otan hänet kyytiin. Me kaksi

mahdumme kuskin tuolille. Hän saa istua keskellämme.

Ehdotus hyväksyttiin.

Kun ilmoitin ehdotukseni kapakan isännälle, suostui hän siihen,

kuitenkin sillä ehdolla, ett'ei hänen tarvitse tulla kauemmas kuin

Kuiskaaja-kadun kulmaan, sillä itse Kuiskaaja-kadulle hän ei tohdi

ajaa, pelkää rattaitansa.

-- Mahtaa olla mainio katu, kosk'ei semmoisilla rattailla uskalla ajaa,

jotka jokapäivä kaksi kertaa kulkevat Asema-katua!

Hevonen oli valjaissa, ja minä autin holhottiani rattaille kuskin

viereen; itse asetuin seisomaan heidän taaksensa, jott'en olisi heille,

haitaksi. -- En vielä ollut kysynyt tytön ristimänimeäkään.

Mutta nyt pankaamme tähän alle kolme tähtöstä, kuten on tavallista

uutta lukua alkaessa, ja otaksukaamme niitä kolmeksi lasiksi viiniä,

jotka minä join hyvän ystävyyden vuoksi kuskin kanssa.