Uljaat, ylväät Puolan paanit
rautapaidat ratsastaa,
heidän yllään hehkuu taivas,
alla vaaruu vankka maa,
kupehella kuolo, turma,
ympärillä myrsky, yö;
noin he liikkuu linnoistansa,
kaiken Karjalan he lyö.
Paha tulla paimenessa
paanin kanss' on vastakkain,
nuotiolta nukkumasta
nousta, nähdä paani vain;
koht' on mennyt miehen henki,
hienohelman hempeys,
paanille on outo näätsen
sääli, laupeus, lempeys.
Vaan jos ratsasparvi raisu
lehviköstä lennähtää,
koht' on kypenissä kylä,
hiilumaan vaan hirret jää,
kaatuu sukupuuttoon kansa;
parhaan pääni myötään vie,
ketut, kullat, helmet, viljat,
kaiken, mikä kallis lie.
Ties' kuink' oisi käynyt kansan,
ellei oisi turvanaan
Maaria ja Kristus ollut
ynnä usko Jumalaan,
joka pyhimysten kautta
avun, armon aina toi,
milloin uhkas surma suurin,
hurme vuolain huppeloi.
Heill' on omat templit, muiden
kirkkoja he kiroaa,
vihaa Herran huonehia,
luostareita luhistaa,
mutta silloin aina nousee
Aunus kaikki kansoineen,
sokaisevi Herra heidät,
syöksee pilkkopimeyteen.
Johtaa heitä Dobrowolski,
uros yrmy, arpinen,
vierellänsä Wielopolski
kukass' ensi nuoruuden;
totta tekee vanhan kalpa,
jälkehen ei nuoren jää,
viatonta verta juoden,
vaatein aina enempää.
Äänisjärven, Äijön korven,
päältä kaiken Karjalan
käy kuin Hiiden hirmumyrsky;
tullaan kylään Volkovan.
Kilvet kiiltää, kalvat kalskaa,
jouset joikuu, taisto soi,
taittuu karhunkeihäs, missä
rinnan rauta haarniskoi.
Kysyy kylmä Dobrowolski:
"Joko armo annetaan?"
Huutaa hurja Wielopolski:
"Armo vasta alla maan!
Viel' on ruhjomatta Rubesj,
ryöstämättä temppeli,
minne miesten miekan tieltä
kansa kurja karkkosi!"
Mennään. Silloin silmät heiltä
saartaa niinkuin sankka yö,
kohoo toistaan kohti kalvat,
paani paanin maahan lyö;
kaatuu nuori Wielopolski.
Syöksyy paanit pakohon:
kanssa näkymättömien
tässä taisto outo on.
Kalpeana kannetahan
nuori Wielopolski pois
tanterille taaton, jolta
on kuin mennyt kaikki ois
mielen miehuus, urhon uljuus;
vapisee vain valkohaps,
ja hän paarein ääreen painuu,
nyyhkii, itkee niinkuin laps.
"Tään on Dobrowolski tehnyt!" —
sitten kiroon kimmahtaa —
"kun ei saanut Sallimalta
poikaa mointa eikä saa!
Niinpä sukukosto, surma
meidän kesken vallitkoon,
niinkuin ylväs ystävyyteen,
vainohonkin valmis oon!"
Kauhistuu jo paanit kaikki,
vanha Wielopolski ei,
virkkaa tuima Dobrowolski:
"Kuolo parhaan paavin vei,
veipä kunnon kumppaninkin,
miehen voimaa viel' ei vie,
vaikka liian raskas paino
harteillein nyt pantu lie."
Siirtyy linnaan, jonka nimi
niemellään on Agafon,
tuota vastapäätä Sjinkow,
Wielopolskein linna on;
ylimpinä ystävinä
ovat aina eläneet,
nyt on heidän välillänsä
heimokoston väljät veet.