Vuoren rinteellä seisoo asuinhuone; aamun aurinko paistaa ison aikaa
sinne sisään, ja ken hyvänsä huonetta katselee, sen silmät ilosta
loistaa, sillä ensi katsanto sanoo: täällä asuu onnellisia ihmisiä; ja
oikein omanlaatuisia ihmisiä he ovat. Heidän on täytynyt kauan ja
kovasti kamppailla, ennenkun ovat onnen omassa povessaan löytäneet; he
ovat seisoneet kuoleman esikartanossa ja uusina ihmisinä kuolleista
nousseet...
Tuossa tulee emäntä; hänen kasvonsa ovat nuoret, kauniit, heleänvereät,
mutta hänen hiuksensa ovat lumivalkeat. Hän hymyilee eräälle
vanhukselle, joka askaroitsee puutarhassa ja huutelee lapsille,
etteivät pitäisi semmoista melua.
"Tule nyt jo sisään Maisu ja tulkaa tekin lapset. Wilhe lähtee nyt
kotoa pois", sanoo nuori valkotukkainen emäntä; vanhus seuraa häntä
syvälle kyyristyneenä ja hyvään aikaan hypistellen esiliinaansa
pakoittavia kyyneleitä varten.
Vähän ajan takaa astuu huoneesta ulos mies nuoren pojan kanssa, jolla
on pieni reppu selässä, ja mies sanoo: "Wilhe, sano tässä äidille
hyvästi ja käytä itseäsi aina niin, ettes tee mitään, josta ei saata
ajatella: minun isäni ja äitini saavat sen tietää. Sitte saatat,
Jumalan avulla takasin tultuasi ilomielin astua tämän kynnyksen yli".
Nuori valkohiuksinen emäntä syleilee raitista nuorukaista ja sanoo
nyyhkien: "Minulla ei ole enempää sinulle sanomista, isä on sanonut
sinulle kaikki. Mutta jos sinä Sveitsin vuorilla löydät vilun-ihania,
tuo niistä kukkanen kotiin".
Nuorokainen lähtee matkalle, sisarukset huutavat hänen jälkeensä:
hyvästi, Wilhe! hyvästi! hyvästi! Heistä on hauskaa huutaa hyvästi eikä
heidän tee mielensä ollenkaan lakata.
Isä huutaa taaksensa: "äiti, minä seuraan Wilheä ja Lorentsia rajaan
saakka vaan, ja Pilgrim saattaa heitä ensimmäiseen yöpaikkaan. Minä
tulen kohta takasin".
"Se on oikein, mutta ole hätimättä, äläkä tee hyvästijättöä itsellesi
noin raskaaksi. Ja sano Fallerin emännälle, että hän tulee meille
päivälliselle ja ottaa Liisan kanssaan".
Isä menee poikinensa ja nuori emäntä sanoo vanhukselle: "Minusta tuntuu
niin turvalliselta se, että Fallerin Lorentsi on meidän Wilhen
matkakumppanina..."
* * * * *
Me tiedämme kertoa, minkätähden nuori äiti harmaantuneilla hiuksilla,
halajaa vieraille maille matkustavaiselta pojaltansa vilun-ihania. Tämä
on tuskaloinen, haikea, jopa melkein arvoton kertomus, mutta rakkauden
aurinko vihdoin tulee kirkkaasti paistaen näkyviin.