(Kylänpoikien pilalaulu.)
No kukkuuhan käkönen kauniisti illoin
ja rastahat raksavat puussa
ja on sitä, on sitä aamulla ääntä
myös Lampolan kukonkin suussa.
Ja on siinä Puuskassa soittajamiestä,
voi, siltäkös liiruja piisaa
ja kuuntele, veikkonen, karjassa kerran,
niin kuulehan karjassa Liisaa!
Mut tiedänpä, tunnenpa miehistä parhaan,
se meidän on lukkari Tuuska,
ei enkelit, Liisat niin soittoa taida,
ei kukko, ei pelmanni Puuska.
Mut annapa Tuuska kun kirkossa veisaa,
niin voi sitä kummaa ja taikaa,
kuin Jerikon sympaali äänensä soipi
ja tanhuan pelloilla raikaa!
Nyt muijat ei torku, ei haukota miehet
ja pyrynä pyörivi virsi,
soi, kaikuvi katto ja akkunan pielet
ja holvissa ristikkohirsi.
Kas, lukkarin kaulassa nauhat heiluu,
ja vaskiset sangat ne kiiltää,
ja on kuni kurkusta pasuuna soisi,
se selkäpiitäkin viiltää.
Viis siitä, jos lukkari väärin laulaa
ja nauravi Liisa ja Puuska,
niin tuumipa sinne ja tuumipa tänne,
mut mestarikukko on Tuuska!