Jo pieni paimen Erkki
käy metsiin karjoineen
ja avojaloin hyppii vaan
noin rallattain ja laulaen.
Kil -- kal -- noin vaskikellot soi,
pien' Erkki paimentaa,
min pieni rinta huutaa voi
sen kaiku kuljettaa,
ja kanervalla hyppien
käy rallattain ja laulaen
pien' Erkki karjoineen.
Ja tanotorveen Erkki
tu -- tuu -- taa -- toitottaa
ja yli kumpuin, kuilujen
noin karja kulta kutsun saa.
On tuohireppu olallaan
ja vitsa kädessään,
on mättään marjat herkkujaan,
jos väsyy, pikku pään
hän sammalpatjaan uinuttaa
ja puron viinit juoda saa
pien' Erkki karjoineen.
Mut hämyn harmaa harso
kun hiipii metsihin
ja nummi tummuu kukkineen,
käy murheiseksi Erkkikin;
hän istuu mielikannollaan
ja huoliin tuudittuu,
yön keijut kuiskaa pensaistaan
ja mieli arastuu;
ei lietorinnoin rallattain
hän juokse maita, vait on vain,
vait paimentorvikin.
Ja pieni Erkki miettii:
"oon huutopoika vaan,
kun äiti multaan muutettiin
pois Erkki vietiin maalimaan,
myös siskot raastoi leipätyö,
uus koti mullai on,
ne siellä mua herjaa, lyö,
ma oon niin turvaton!"
Hän soittaa karjan yhtehen
ja karjateitä vaijeten
pien' Erkki vaeltaa.