Pekka Nord. -- Miten Salaman kävi sen ensimäisellä matkalla. -- Nenätön
venäläinen. -- Suudelma on hyvä, kun se vain ei haise kynsilaukalta
eikä pistä kuin karrikka. -- "Pojat vartioikaa tarkoin!"
Kahdeksan päivää oli Salaman katteini saanut "purjehtia lemmen
merellä", s.o. saanut nähdä ja puhutella Mimmiä, mutta kahdeksannen
päivän iltana oli Salama lastattu, sen paperit suoritetut ja kaikki
valmiina matkaan lähdettäväksi. Patruuna oli kirjottanut venäläiselle
kauppiaalle Ivan Bodukov'ille Helsinkiin Salaman tulosta ja pyytänyt
häntä laivan toimimieheksi. Milenius katteini puristi Mimmin pientä,
hienoa ja valkoista kättä jäähyväisiksi, lupasi kirjottaa hänelle
Haaparannasta, sai patruunan viimeiset käskyt ja höyrysi varhain
yhdeksännen päivän aamulla Geflen satamasta, välttäen vaaralliset
Finn-karit ja suunnaten pohjoista kohden eteläisen merenkurkun lävitse.
Aurinko nousi kauniina ja kirkkaana eikä ainoakaan pilvenhattara
varjonnut sen säteitä, mutta kuitenkin oli aamu purevan kylmä, vaikka
jo oltiin toukokuussa, kuten sanottu on. Kolkko pohjoistuuli puhalsi
yli meren. Mutta jos kannella sai vilua kärsiä, kyllä konehuoneessa sen
sijaan oli kuuma; siellä poltettiin parhaimpia Englannin kivihiiliä.
Salaman koneet olivat suoraan vaikuttavat, sen vaakasuorat sylinterit
yksinkertaisimpaa laatua. Konehuone ei ollut avarampi kuin 16 jalkaa
pitkä, pannut olivat rakennetut 15 naulan paineelle joka neliötuumalta
ja kun liian suuri lasti ei rasittanut laivaa, oli sen vauhti 12
solmuväliä. Miranda oli lähtenyt Geflestä neljä päivää varemmin kuin
Salama. Sen luultiin yhtyvän päälaivastoon, jota johti vanha Napier ja
oli nyt Hankoniemen lähellä Suomenlahdessa.
Sanoimme, että patruuna vakinaiseksi luotsiksi Salamallensa oli
saanut taitavan ja paljon kokeneen Pekka Nordin. Pekka oli syntynyt
pienellä Prestö-saarella Ahvenanmaan saaristossa, tuossa saari-,
luotoja kariryhmässä, joita tuskin 25 penikulman matkalla Tukholmasta,
on yhteensä 80 ihmisten asumaa ja 200 asumatonta saarta. Viittä
penikulmaa lavea Ahvenanmeri eroittaa sen Ruotsista ja 3 penikulmaa
leveä n.s. Kihti Suomesta. Niitten 15,000 reipasta ja hilpeää asukasta
saa elatuksensa osittain maanviljelyksestä ja karjanhoidosta,
mutta suurimmaksi osaksi kalastuksesta ja luotsaamisesta. He eivät
mielestänsä ole ruotsalaisia eikä suomalaisia, vaan kerskaten olevansa
ahvenanmaalaisia "aalantilaisia." He sanovat 10 neliöpenikulman suurta
pääsaartansa mantereeksi; koko saariston ala tekee 110 neliöpenikulman
paikoilla. N.s. manner-Ahvenalla on monta hyvää satamaa, joitten
joukossa turvallinen ankkuroimispaikka Lumparen, johon voi mahtua
koko Venäjän sotalaivasto. Sen rannalla oli luja Bomarsund'in
linnoitus, johon saattoi sijoittaa 60,000 miestä. Vuosina 1742 ja 1808
valloittivat venäläiset Ahvenanmaan, mutta jälkimmäisellä kerralla
karkoittivat saarelaiset venäläiset ja vangitsivat heidän päällikkönsä,
majuri Neidhardtin. V. 1809 valloittivat venäläiset taaskin Ahvenanmaan
ja siitä asti on se heidän vallassaan pysynytkin.
Pekka Nord oli siis Venäjän alamainen, mutta ei liioin rehellinen,
sillä omasta mielestänsä hän oli ruotsalainen. Hänen asuntonsa
oli Prestön-saarella ja ijältään hän oli jo kuudenkymmenen. Hänen
ammattinaan oli laivojen luotsaaminen ja monta vuotta oli hän jo ollut
luotsina niillä höyrylaivoilla, jotka matkailivat Tukholman, Helsingin
ja Pohjois-Ruotsin kaupunkien väliä.
Vanha Nord seisoo jäykkänä Salaman komentosillalla, missä raikas
pohjoistuuli liehuttelee hänen tuuheata, harmaata tukkaansa ja hänen
vilkkaat silmänsä tähystelivät merelle. Tämä vankka ja harteva ukko on
sellaisen saarimaan asukkaan oikea perikuva, jonka kasvot lapsuudesta
asti ovat ahavoittuneet Itämeren tuulista ja joka siitä ajasta saakka
on tutustunut vaaraan ja kuolemaan. Tuo ukko, vaikkei olekaan muuta
kuin halpa luotsi, ei milloinkaan kiroo; hän juo lasinsa, kun joutuu
koko yöksi valvomaan aaltojen loiskinnassa laivan kannelle, mutta
juovuksissa ei kukaan ole häntä nähnyt. Hänen äänensä on voimakas,
puheensa lyhyt. Hän on tyynimielinen silloinkin, kun moni merimies
vapisee; hän tekee velvollisuutensa viimeiseen silmänräpäykseen asti,
sillä hän on jumalinen ja rehellinen, täyttäen velvollisuutensa
velvollisuuden tähden. Tämmöinen on Pekka Nord, ukko, joka seisoo
uhkapurjehtija-laivan komentosillalla halvassa merimiespuvussaan.
Katteini Milenius tuli nyt laivan kannelle. Salama teki 12 solmun väliä
vauhtia ja katteinin muoto loisti mielihyvästä. Olihan se hyvä vauhti,
kun oltiin kulkemassa suoraan tuulta ja meren hyökyä vastaan. Valkeat
pilvenhattarat varjostivat tuon tuostakin aurinkoa ja lunta rupesi
pyryyttämään, joka siinä ilmapiirissä ei ole toukokuussakaan tavatonta.
Katteini astui luotsin luokse ja tervehti häntä ystävällisesti.
"Hyvää huomenta, luotsi, vieläkö näette maanrantaa lumipyryssä?" kysyi
katteini. "Luultavasti on nyt rajuilma tulossa?"
"Kun kuu nousee, muuttuu tuulikin; luultavasti alkaa silloin
lounainen", vastasi luotsi: "vasemmalla on Korkeakarin, oikealla
Merihaaran majakka. Nyt sopii muuttaa suuntaa idemmäksi, jotta tulee
näkyviin Matalakarin majakka. Jos ilma vastoin luuloani tulisi
myrskyiseksi, niin me Matalakarin, Uussataman ja Korkeakarin majakkain
johdolla vietämme yötä Ahvenan merellä."
"Mutta jos tulee hyvä sää ja esteetön näkö, mitä ehdottelette silloin?"
Luotsi heitti pitkän tiedustelevan silmäyksen kapteeniin. Häntä lienee
miellyttänyt se minkä näki, sillä hän hymyili mielihyvillään ja vastasi:
"Silloin, katteini, käännetään suunta Ahvenan saaristoon, ei
maataksemme yötä Sottungassa, kuten Suomeen menevät matkailija-laivat
tekevät, vaan pyrkiäksemme yhä Hankoniemelle, ollaksemme auringon
noustessa Helsingissä."
Nyt tuli katteinin vuoro tutkistellen katsella luotsia. Sen hän tekikin
ja sanoi sitte:
"Te olette uskalias mies, luotsi, ja hyvin varma teidän pitää olla
asiastanne kun rohkenette ehdottaa laivan johtamista yöaikana näitten
lukemattomien saarien, luotojen ja karien välitse. Te lausuitte suuret
sanat; saadaanpa nähdä, miten ne täytätte. Minä hyväksyn ehdotuksenne,
joka kuitenkin riippuu säästä ja tuulesta."
"Minä luotan Jumalaan ja tarkkaan silmääni sekä siihen, että varmasti
tunnen nämä vedet", vastasi, luotsi. "Muistakaa se, että olette
sellaisen laivan päällikkö, jonka tarkoitus on pettää satamansulkijat
sotalaivat ja onnistuaksensa täytyy sellaisen olla uskalias. Jos
sotalaivat ennättävät oppia tuntemaan vedet ja väylät, kyllä sitte jo
tulee vaikeaksi heitä pettää."
Katteinin keskustellessa luotsin kanssa oli lumipyry kiihtynyt ja ilma
käynyt sakeammaksi. Etumastossa istui Yrjö Evert, komennettuna sinne
tarkkaa vaaria pitämään. Siellä istui hän lumiäijän muotoisena, mutta
mielensä oli reipas ja iloinen. Olihan toivonsa toteentunut ja hän
päässyt merille, minne mielensä niin kauan oli hehkunut. Ilo lämmitti
hänen sydäntänsä ja sai hänet unohtamaan sekä pyryn että pohjoistuulen.
"Onhan tämä oikein lystiä", jupisi hän itseksensä, "ja vielä lystimpi
on, että vaikka kiikun täällä korkealla ilmassa, ensinkään en tunne
merikipua. Mutta oikein susimainen nälkä minun on, ja olisipa jo
mielestäni aika, että Edvard Ryd tulee päästämään minut, jotta saisin
maistaa merimiehen muonaakin."
Edvard Ryd oli kuten Yrjökin nuorimpia miehiä laivalla. Mutta hän
oli jonkun vuoden vanhempi kuin Yrjö ja kun hän jo oli tehnyt kaksi
pitkää matkaa, toisen Amerikaan, toisen Välimerelle, oli hänen
todistekirjassansa sanat: "hyvin kokenut", jommoista mainetta Yrjö ei
voinut odottaa ennen kuin monta vastusta nähtyänsä. Ryd oli luotettava
ja rivakka merimies ja oli Salamalla ottanut Yrjön erityiseen
suojelukseensa.
Aamulla oli Ryd sanonut Yrjölle:
"Sinä ja minä saamme vuorotellen olla vartijoina mastossa. Ylös
etumaston märsiin eläkä siellä huoli silmiäsi ummistella. Jos laiva
tulee näkyviisi, huuda siitä ulos kannelle. Kun sinun tulee nälkä,
hotki mahaasi meri-ilmaa; muuten tulen minä sinut päästämään, kun
sopiva aika tulee. Iske kyntesi kiivetessä hyvin kiinni eläkä näytä
arkurilta."
Se joka oli päälaellaan seisonut Presiosa-laivan ison maston huipulla,
eihän se arastellut Salaman etumastoa. Kevyenä kuin orava ja vikkelänä
kuin kissa, kiipesi hän köysiä myöten korkealle paikallensa ja lauloi
siellä:
Koska ärjyvä tuuli käy purjehisin,
Sepä mulle on riemua vaan.
Josko kävisi purtenikin karihin,
Sen saan kyllä irtaumaan.
Merirosvo jos tielleni sattuvi, sen
Kiinni laivani kylläkin saa;
Kita tykkien kuulia tuiskuvien
Tuolle kuoloa tuo kamalaa.
"Tuosta tulee aikanansa kunnon merimies, se nyt on varsin varma", sanoi
Edvard Ryd, joka kummastellen oli katsellut Yrjön reipasta mastoon
kiipeemistä. "Siinä en pety, että tuo kerran on herra omalla laivallaan,
jos vain saa elää ja pitkittää samoin kuin nyt alottaa."
Jopa nähtiin Yrjön kädellä varjostavan silmiänsä ja tarkoin tähystävän
suoraan eteensä.
"Tuo suuri valkoinen pilvi, mikä näkyy kokasta suoraan, on joku laiva
tai siirtyvä lumisade. Hiisi vieköön, se onkin purjeellinen höyrylaiva,
sillä nyt näen savunkin. Julman suuri se onkin. _Höyrylaiva suoraan
edessä_!" huusi hän alas kannelle.
"Höyrylaiva suoraan edessä!" kertoi kansivartija katteinille, joka
vielä oli komentosillalle.
"Kiireesti, Willner, katsomaan, millainen sen asema on!" komensi
katteini apumiestänsä, joka heti kiipesi ylös, mutta; ei ennättänyt
edemmäksi kuin jo huusi:
"Peräsin tiukasti vasemmalle, sillä olemme toisiamme jo vallan lähellä."
Salaman peräsin muutettiin silmänräpäyksessä, kuten käsketty oli.
Peräsimelleen kuuliainen laiva kääntyi heti oikealle. Se valkoinen
pilvi, minkä Yrjö oli huomannut, näkyi nyt ihan lähellä Salaman
toisella puolella. Se oli Miranda, katteini Hall, joka avoimilla
purjeilla ja puolella höyryllä liikkui vartija-asemallansa, joka
ulottui Ahvenanmeren suusta lähes Ruotsin rantaan, Svartklupin
majakkaan asti.
Salamaan kuului laivapillien ja komentosanojen ääni vastaantulevalta
sotalaivalta. Samalla jymähytti Miranda merkkilaukauksen ja nosti
englantilaisen pysäyskäskylipun -- tämä kaikki käskyksi Salamalle tulla
sotalaivan viereen tutkittavaksi, mitä laivassa oli ja millä asioilla
se liikkui.
Salaman katteini noudatti heti meren valtiaan vaatimusta. Olivathan
sen paperit täydessä kunnossa ja oltiinhan oikeassa kulkuväylässä eikä
epäluuloisessa suunnassa, sillä hyväksi onneksi ei Salama vielä silloin
kuin Miranda nähtiin, ollut suuntaansa muuttanut siksi kuin luotsi oli
ehdotellut.
Somaa oli nähdä nämä molemmat laivat näin toinen toisensa vieressä.
Pyry oli vähentynyt ja himmeän lampun tapaisena valaisi aurinko,
jonka valossa lumihiutaleet välkkyivät. Aallot tanssivat, ei nyt enää
hurjasti, mutta sen verran vilkkaasti, että näky oli kyllin elävä.
Salaman komentosillalla seisoi sen katteini ja luotsi. Ei pienintäkään
levottomuutta näkynyt näitten miesten katseissa eikä muodossa. Molemmat
näkivät miten Mirandan sivuvene laskettiin veteen, miehiä astui siihen,
miten se jonkun minuutin kuluttua laski irti ja souti Salamaa kohden.
"Ne tulevat nyt jo", sanoi katteini luotsille. "Meillä on kaikki
hyvässä kunnossa eikä mitään pelkäämistä."
"Varo, Willner, että tarttumisköysi on selvillä laivan oikealla
puolella. Kutsu vartijapalvelijani tänne."
Palvelija tuli kiireesti katteininsa luokse.
"Pane salongin pöydälle lasia ja pullo parasta sherry-viiniä ynnä
juustoa ja makeisia", käski katteini. "Lasin ääressä käy keskustelu
parhaimmin ja vilkkaimmin", lisäsi hän, hymyillen luotsille.
"Teidän tyyneytenne ilahuttaa minua", sanoi Pekka Nord, pistäessään
uuden tupakkamällin leveään suuhunsa. "Minä palvelen mielihyvällä
teidän käskynne alaisena."
Tämä yksinkertainen, koruton ylistys sai nuoren päällikön punastumaan
mielihyvästä. Hän kiiruhti alas komentosillalta vastaanottamaan
englantilaista upseeria laivan sivurappujen luo, sillä Mirandan vene
oli jo vallan lähellä. Jonkun hetken kuluttua suhisi ilma köyden
heitännöstä. Veneen väki tarttui siihen, vene tuli laivan kupeelle
ja rappusia myöten kiipee laivalle keski-ikäinen mies Englannin
meriupseerin virkapuvussa. Hänen muotonsa on niitä, joita ei helposti
unhota, hänellä on tuuhea vaaleanlainen poskiparta ja rintaansa
koristaa useampi kunniaraha sekä Viktoria-risti mikä osottaa, että
hän on ollut todellisessa sotaleikissä osallinen. Tämä ei ole kukaan
muu kuin Mirandan päällikkö, katteini Hall, Englannin sotalaivaston
etevimpiä nuorempia päällikköjä. Hän ja Salaman päällikkö esittelivät
itsensä toisilleen. Minuutin ajan katselivat nämä miehet toinen
toistaan, aivan kun vaistontapaisesti aavistaen, ett'ei tämä yhtymys
ollut heidän viimeinen, vaan että heillä vast'edes tulisi olemaan yhtä
ja toista tekemistä toistensa kanssa. Eikä tämä aavistus pettänytkään.
Molemmat katteinit kävivät laivan peräkantta kohden.
"Minne on laiva matkalla?" kysyi yhtäkkiä Mirandan päällikkö.
"Haaparantaan, ja lastina on sekatavaraa", vastasi katteini Milenius.
"Sallikaa minun nähdä laivan paperit."
"Aivan mielelläni, sir (herra). Suvaitsetteko astua salonkiin?"
Katteini Hall kiitti ja molemmat astuvat Salaman soreaan salonkiin,
jonka yksinkertainen, mutta miellyttävä sisustus vaikutti vieraassa
upseerissa ihmettelyä.
"Tämä on oikein oivallinen laiva", sanoi katteini Hall, "minä olen sitä
jo ennenkin ihmetellyt, kun joku aika sitten Mirandan kanssa olin
Geflessä. Arvattavasti tekee se tehtävänsä kunnollisesti myrskyssäkin?"
"Oikein oivallisesti, sir, meren kovimmastikin lainehtiessa ui se kuin
myrskypääsky aalloilla. Suvaitsetteko lasillisen sherryä?"
"Vallan mieluisasta. Sen sanon rehellisesti, sir, että minä niin
ihastuin teidän laivaanne, että lujasti olen päättänyt hankkia sen
piirustukset."
Katteini Milenius viivytteli vastaustansa, sillä hän ajatteli
itsekseen, että englantilainen piirustusten sijaan voisi saada ehkä
koko laivan. Mutta hän varoi sanomasta, mitä ajatteli; sanoi vain, että
katteinin halu siinä kohdin helposti voisi tulla täytetyksi. Sitte
näytti hän laivan paperit.
Englantilainen katseli niitä tarkoin. Satamasulun tähden
piti Pohjanmaan satamiin menevillä kauppalaivoilla olla
suorimispapereistansa toinen kappale tehtynä joko englannin taikka
ranskan kielellä. Mirandan päälliköllä ei ollut mitään muistuttamista,
iloisesti hän siis lausui all right, sir (kaikki oikein, herra) ja
antoi paperit Salaman päällikölle takaisin. Sitä ennen kirjoitti
kuitenkin hän niihin nimensä, todisteeksi, että Salama oli tarkastettu
ja ollut oikeilla ja luvallisilla asioilla.
"Ja nyt sallinette anteeksi, että olen viivyttänyt matkaanne", sanoi
englantilainen kohteliaasti; "mutta totta puhuen, epäilen minä vähän
teidän ruotsalaisten tahtovan rikkoa satamasulkua Suomen ja Ruotsin
rannoilla. Pari viikkoa sitten olin Mirandan kanssa Tukholmassa
viemässä valtiollisia kirjeitä meidän ministerillemme Ruotsini hovissa.
Teidän puolueettomuus määritystenne mukaan minä en laivallani saanut
mennä edemmäksi kuin Vaksholmaan, josta muuan teidän sotalaivoista vei
minut Tukholmaan. Siellä tapasin moniaita teidän kansalaisianne jotka
sanoivat suoraan aikovansa ruveta sulunsärkijöiksi, sillä suomalaiset
muka ovat ruotsalaisten veljiä joita kaikin tavoin tulisi auttaa."
"Kaunis aikomus, myöntäkää se, sir", vastasi katteini Milenius
kilistäen upseerin kanssa.
"Niinpä kyllä, joll'eivät oma hyöty ja voiton pyynti olisi sen
päävaikuttimet. Mutta nyt hyvästi ja onnellista matkaa. Minä toivon,
että me vielä monta kertaa tapaamme toisemme, jos ei muun, niin sen
huvin vuoksi, että saisin maistaa teidän oivallista vanhaa sherryänne."
"Jota minä annan viedä tusinan verran pulloja teidän veneesenne,
ell'ette sitä pahaksenne pane."
"Enpä suinkaan ja kun kuulen teidän laivanne olevan kotoisin Geflestä,
minne minä huomispäivänä menen, niin jos haluatte jollekulle siellä
jotain tietoa antaa, otan ruvetakseni postinkulettajaksi."
"Siitä kiitän teitä sulimmasti ja lähetän siis pari riviä laivani
reitaajalle tukkukauppias Wulffille Geflessä."
Katteini otti paperin ja kirjoitti kiireesti seuraavat rivit:
"Herra tukkukauppias!
Laivalla on kaikki hyvin. Ahvenanmeren suussa pysähytti
Miranda-niminen Englannin sotalaiva, katteini Hall meidän
Salaman. Me joimme toistemme onneksi sitä oivaa vanhaa sherryä,
jota annoitte minulle mukaan matkavirkistykseksi. Ensi yönä
toivon vanhan kuun antavan minulle hyvää apua ja jos Jumala suo,
toivon huomenna saada tehdä tuttavuutta herra Ivana Budukovan
kanssa. Tuhansia terveisiä Mimmille! Katteini Hall on oikea
kunnon mies ja ansaitsee teidän luonanne hyvän aterian.