CLIFFORD.

Cade h‰nkˆ Henrik viidennen on poika,

Kun kiljaisitte h‰nt‰ seuraavanne?

H‰n Ranskaan teid‰t johtaako ja tekee

Halvimmastakin herttuan ja kreivin?

Ah! H‰ll' ei kotia, ei pakopaikkaa;

Ja muu ei h‰nt‰ el‰t‰ kuin saalis,

Jonk' yst‰vilt‰nne ja meilt‰ ryˆst‰‰.

Oi h‰pe‰‰, jos, teid‰n kiistelless‰,

Nuo voittamanne vauhkot ranskalaiset

Meritse saapuis teid‰t voittamaan!

Jo t‰ss‰ kansais-sodassa ma heid‰t

N‰en Lontoon kaduill' ylv‰stelev‰n,

Kiljaisten jokaiselle: _Villageois!_

Ei, ennen tuhat Cadea kaatukoon,

Kuin ett‰ Ranskan armoon taipuisitte!

Pois Ranskaan, voittamaan min menetitte!

Englannin kotiranta s‰‰st‰k‰‰!

Rahaa on Henrikill‰, teill‰ voimaa;

Jumal' on apumme, ja voitto varma.

KAIKKI.

El‰kˆˆn Clifford! El‰kˆˆn! Me seuraamme kuningasta ja Cliffordia.

CADE.

Voiko hˆyhent‰k‰‰n niin herk‰sti sinne ja t‰nne puhaltaa kuin tuota

joukkoa? Henrik viidennen nimi vet‰‰ heid‰t senkin satoihin

onnettomuuksiin ja panee heid‰t j‰tt‰m‰‰n minut pulaan. N‰en jo, kuinka

lyˆv‰t p‰‰ns‰ yhteen hyˆk‰t‰kseen minun kimppuuni. Miekkani minulle

tiet‰ raivatkoon, sill‰ t‰nne ei auta j‰‰d‰. -- Helvetin ja

perkeleitten uhallakin hyˆkk‰‰n suoraa p‰‰t‰ teid‰n l‰vitsenne; ja

taivas ja kunnia olkoot todistajani, ettei rohkeuden puute minussa,

vaan ainoastaan seuralaisteni halpa ja h‰pe‰llinen petos ajaa minut

k‰p‰l‰m‰keen.

(Menee.)

BUCKINGHAM.

Pakoonko l‰hti? Takaa ajakaa!

Ken h‰nen p‰‰ns‰ kuninkaalle tuo,

Se tuhat kruunua saa vaivastansa.

(Muutamat joukosta menev‰t.)

Soturit, tulkaa; mietin, mill‰ keinoin

Kuninkaan kanssa teid‰t sovitan.

(Menev‰t.)

Yhdeks‰s kohtaus.

Kenilworthin linna.

(Torventoitauksia, Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta

ja Somerset tulevat linnan terassille.)

KUNINGAS HENRIK.

Maan p‰‰ll‰ liekˆ kuningasta toista,

Joll' iloa ois v‰hemm‰n kuin mulla?

Kehdosta tuskin kˆmpyrˆin, kun tulin

Yhdeks‰n-kuisena jo kuninkaaksi.

Niin kruunua ei halaa alamainen,

Kuin min‰ alamaisen tilaa halaan.

(Buckingham ja Clifford tulevat.)

BUCKINGHAM.

Kuningas, terve! Ilon sanomia!

KUNINGAS HENRIK.

Cade petturiko vangittu? Vai onko

Paennut ko'otakseen lis‰‰ voimaa?

(Alhaalle ilmestyy joukko Caden seuralaisia, nuora kaulassa.)

CLIFFORD.

H‰n pakeni, ja joukkons' antautui;

Nyt, naru kaulass', odottavat nˆyr‰st'

Elon tai kuolon tuomiota teilt‰.

KUNINGAS HENRIK.

Oi, taivas, porttis avaa ikuiset

Ja ota vastaan ylistys ja kiitos! --

Henkenne t‰n‰‰n lunastitte, miehet,

Ja osoititte, kuinka maatanne

Ja kuningastanne te rakastatte.

Pysyk‰‰ siin‰ kunnon mieless' yh‰,

Ja Henrik, vaikka onkin onneton,

Ei koskaan ole armoton, se varma.

N‰in kiitoksen ja armon teille suoden,

Nyt p‰‰st‰n teid‰t kunkin maallensa.

KAIKKI.

Jumala kuningasta varjelkoon!

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.

Kuningas, saanko luvan kertoa,

Ett' ‰sken York on tullut Irlannista.

Mukanaan valtava ja suuri joukko

On kernej‰ ja gallowglasseja,[13]

Ja uljaassa nyt marssiss' astuu t‰nne,

Julistain kaikkialla, ett‰ h‰ll‰

Vain mieless‰ on luotas karkoittaa

Somerset, jota sanoo petturiksi.

KUNINGAS HENRIK.

N‰in Caden v‰lill‰ ja Yorkin v‰rjyn

Kuin laiva, joka, v‰ltetty‰‰n myrskyn,

Tyyness‰ joutuu merirosvoin k‰siin.

Cade joukkoineen on tuskin pakoon lyˆty,

Kun York jo asestuu h‰nt' auttaakseen. --

Buckingham hyv‰, mene h‰nt‰ vastaan

Ja kysy, miksi aseiss' on, ja sano

Ett' Edmund-herttuan laitan Toweriin; --

Ja, Somerset, sua siell‰ s‰ilyt‰n,

Siks kunnes joukkons' on h‰n hajoittanut.

SOMERSET.

Kuningas hyv‰,

Ma omin ehdoin menen vankeuteen

Tai kuolemaan, jos maani etu vaatii.

KUNINGAS HENRIK.

Mut muista, ett‰ tylysti et haasta:

Kopea on h‰n, kovaa kielt' ei sied‰.

BUCKINGHAM.

Tahtonne teen; ja toivon ett‰ k‰‰ntyy

Hyv‰ksi kaikki.

KUNINGAS HENRIK.

Tule, puolisoni;

Paremmin hallitsemaan oppikaamme;

Viel' Englanti mun hallintaani kiroo.

(Menev‰t.)

Kymmenes kohtaus.

Kent. Idenin puisto.

(Cade tulee.)

CADE.

Riivatun kunnianhimo! Riivattu min‰ itse, kun kannan miekkaa, ja

kuitenkin olen kuolla n‰lk‰‰n! Kokonaista viisi p‰iv‰‰ olen piillyt

n‰iss‰ metsiss‰, enk‰ tohdi t‰‰lt‰ ulos kurkistaakaan, sill‰ koko maa

minua v‰ijyy. Mutta nyt olen niin n‰liss‰ni, ett‰, vaikka saisin tuhat

vuotta el‰m‰n vuokra-aikaa, en voisi en‰‰ kest‰‰ kauempaa. Sen vuoksi

olen kiivennyt muurin yli t‰h‰n puutarhaan n‰hd‰kseni, voinko syˆd‰

ruohoa tai poimia muutteesta v‰h‰n kyp‰r‰kaalia, joka ei ole hullumpaa

vatsanj‰‰hdykett‰ t‰ss‰ kuumuudessa. Luulenpa, ett‰ se kyp‰r‰-sana on

tehty aivan minua varten; monta kertaa olisi tappara halkaissut

kalloni, jos ei olisi minulla kyp‰r‰‰ ollut; ja monta kertaa, kun olen

vahvasta marssista saanut palavan, olen juonut siit‰ niinkuin

halstoopinpullosta; ja nyt se sana kyp‰r‰ saa k‰yd‰ ruoan verosta.

(Iden tulee palvelijoilleen.)

IDEN.

Oi, kuka tahtois hovin humuss' el‰‰,

Maan tyynt‰ rauhaa kun saa nauttia?

T‰‰ pieni maa, jonk' is‰lt‰ni perin,

Kuningaskunnan arvoinen on mulle.

En tahdo nousta muiden h‰viˆst‰,

En koota kultaa, tiesi mill‰ keinoin;

Ma tyydyn, kun saan elantoni vain,

Ja kerj‰l‰ist' en tyˆnn‰ oveltain.

CADE.

Tuossa tulee kartanon herra ja ottaa minut kiinni maankuljeksijana, kun

olen luvatta tullut h‰nen tiluksilleen. -- Haa, konna, sin‰ tahdot

pett‰‰ minut ja saada tuhat kruunua kuninkaalta, kun viet h‰nelle minun

p‰‰ni! Mutta min‰p‰ opetan sinua syˆm‰‰n rautaa niinkuin kamelikurki,

ja nielem‰‰n miekkani niinkuin suuren nuppineulan, ennenkuin t‰st‰

eri‰mme.

IDEN.

Haa, raaka mies, ken lietkin! En sua tunne;

Kuin siis sun pett‰isin! Siin' eikˆ kyll‰,

Ett' omaan puistooni sa tunkeut

Ja niinkuin rosvo mua ryˆst‰‰ tahdot,

Kavuten varkain yli muurini?

Ja herjasanoinko mua viel‰ uhmaat?

CADE.

Sua uhmaanko? Niin, sen teen, kautta parhaimman veren, mit‰ ik‰n‰ on

juoksutettu; nyk‰isenp‰ viel‰ sua parrastakin. Katso tarkasti minuun:

en ole viiteen p‰iv‰‰n einett‰k‰‰n haukannut, ja kuitenkin, tule sin‰

vain viiden miehesi kanssa, ja jos en teit‰ kaikkia nutista hengen

pisarattomiksi, niin rukoilen Jumalaa, etten koskaan en‰‰ ruohoa sˆisi.

IDEN.

Niin kauan kuin on pystyss' Englanti,

Ei sanota, ett' Aleksander Iden,

'sqvire Kentist‰, on n‰lk‰suolen kanssa

Ruvennut ep‰tasaan tappeluun.

Silm‰‰ni vastaan pane siirosilm‰s,

Niin n‰et, mun s‰ikyt‰tkˆ katseellasi;

Vastakkain raajat, niin n‰et heikkoutesi.

T‰‰n nyrkin suhteen k‰tes on vain sormi;

Vain tikku s‰‰res t‰t‰ rankaa vastaan;

Mun jalkani sun koko voimas voittaa;

Kun ilmaan nostan k‰sivarteni,

Niin hautas on jo maahan kaivettuna.

Sanaasi pˆyhk‰‰n sanaa antamatta

T‰‰ miekka puhukoon mit' ei voi kieli.

CADE.

Kautta miehuuteni, muhkein miekkailija, mist‰ ik‰n‰ni olen kuullut! --

Rauta, jos nyt ter‰si pett‰‰ eik‰ tuota jykev‰luista kolhoa survo

pelkiksi lihaviipaleiksi, ennenkuin taasen tupessasi lep‰‰t, niin

rukoilen polvillani Jupiteria, ett‰ muuttuisit hevosenkenk‰naulaksi.

(Taistelevat. Cade kaatuu.) Oi, olen mennyt mies! N‰lk‰, eik‰ mik‰‰n

muu, on minut tappanut. Tulkoon vaikka kymmenen tuhatta perkelett‰

kimppuuni, niin, kun vain saan nuo kymmenen hukkaan mennytt‰ ateriaa

korvatuksi, k‰yn niit‰ kaikkia vastaan! -- Lakastu, puisto, ja ole

t‰st‰ l‰htien hautauspaikkana kaikille, jotka t‰ss‰ talossa asuvat,

siksi ett‰ Caden voittamaton sielu t‰‰lt‰ pakoon lensi.

IDEN.

Cadenko, julkipetturinko tapoin?

Sun, miekka, t‰st‰ tyˆst‰ pyhit‰n

Ja haudalleni panetan, kun kuolen.

K‰rjest‰s tuot' ei verta pois saa pest‰,

Vaan se sua peitt‰kˆˆn kuin airutkaapu,

Julistain is‰nt‰si kunniaa.

CADE.

Hyv‰sti, Iden, ja ole ylpe‰ voitostasi. Vie terveiseni Kentiin ja sano,

ett‰ se on menett‰nyt parhaimman miehens‰, ja kehoita koko maailmaa

rupeamaan pelkuriksi; sill‰ minut, joka en koskaan mit‰‰n pel‰nnyt, on

voittanut n‰lk‰, eik‰ miehuus.

(Kuolee.)

IDEN.

Teet mulle v‰‰ryytt‰, sen tiet‰‰ taivas.

Katala, kuole, sin‰, maasi kirous!

Ja niinkuin ruumiisees tuon miekan tyˆnn‰n,

Niin sielus tyˆnt‰isin ma helvettiin.

P‰istikkaa sinut kantap‰ist‰ kiskon

Pois tunkiolle, jossa hautas olkoon;

Siell' inhottavan p‰‰si katkaisen,

Ja vien sen riemusaatoin kuninkaalle,

Mut ruumiis heit‰n korpin ruoaksi.

(Menee palvelijoineen, kiskoen per‰ss‰‰n ruumista.)

VIIDES NƒYT÷S.

Ensimm‰inen kohtaus.

Tasanko Dartfordin ja Blackheathin v‰lill‰.

(Toisella sivulla kuninkaan leiri. Toiselta sivulta tulee

York liehuvin lipuin ja helisevin soitoin; h‰nen sotavoimansa

n‰kyy et‰‰lt‰.)

YORK.

N‰in Irlannista tulee York ja vaatii

Nyt oikeuttaan ja kruunun riist‰‰ heikon

Henrikin p‰‰st‰. Kellot, ‰‰neen soikaa!

Kirkkaasti, ilotulet, leimutkaa

Laillista kuningasta tervehtien!

Ah, _sancta majestas_, kuink' olit kallis!

Se totelkoon, ken hallita ei osaa;

K‰si t‰‰ vain kultaa pit‰m‰‰n on luotu;

En sanoilleni t‰ytt‰ pontta saa,

Jos sit' ei valtikka tai miekka anna.

Totta kuin el‰n, tahdon valtikan,

Jonk' ymp‰rille Ranskan liljat k‰‰rin.

(Buckingham tulee.)

Ken tulee? Buckingham, mua h‰iritsem‰‰n?

Kuninkaan luota varmaan? Teeskelk‰‰mme!

BUCKINGHAM.

Jos hyv‰‰ aiot, York, niin tervetullut.

YORK.

Buckingham, tervehdykses otan vastaan.

Tuletko k‰skyst‰, vai muuten vain?

BUCKINGHAM.

Henrikin, majesteetin, k‰skyst‰

Kysym‰‰n, mit‰ rauhass' aseet tiet‰‰?

Miks sin‰, alamainen niinkuin min‰,

Ja vastoin pyh‰‰ uskollisuusvalaa,

Ker‰sit omin p‰in noin suuren joukon,

Ja hovin eteen n‰in sen tuoda tohdit?

YORK (syrj‰‰n).

Voin tuskin puhua, niin kiehuu sappi.

Piin voisin pirstata ja vuoren murtaa,

Niin halvat sanat nuo mua suututtaa.

Kuin Ajax Telamonius nyt voisin

Vihani purkaa lampaisiin ja h‰rkiin.

Suursukuisempi olen kuningasta,

Ja mielelt‰kin kuninkaallisempi;

Mut nˆyrty‰ mun t‰ytyy, kunnes Henrik

On heikennyt ja min‰ voimistunut. --

Oi, Buckingham, ma pyyd‰n, anteeks suo,

Odottaa sait n‰in kauan vastausta:

Mun sieluani vaivaa raskas synkkyys.

Syy, miksi sotajoukon toin, on se,

Ett' aioin ylv‰n Somersetin poistaa,

Jost' uhkaa maalle on ja kuninkaalle.

BUCKINGHAM.

Se liioin rohkea on teko sulta;

Mut jos ei muuta mielt‰ hankkeillas,

Niin t‰ytt‰nyt on Henrik vaatimukses:

Jo Toweriss' on herttua Somerset.

YORK.

Sano kunniasi kautta: vankinako?

BUCKINGHAM.

Niin, kunniani kautta: vankina.

YORK.

Siis joukkoni ma p‰‰st‰n, Buckingham. --

Soturit, kiitos teille; kotiin menk‰‰;

Huomenna tulkaa Yrjˆn kedolle,

Niin saatte palkkanne ja mit‰ mieli. --

Jos valtiaani, hurskas Henrik, vaatii

Uskollisuus- ja alamaisuus-pantiks

Vanhimman poikani -- tai kaikki pojat, --

Niin annan ne niin mielisti kuin el‰n.

Maat, ratsut, aseet, tavarat, niin, kaikki

H‰n ottakoon, jos Somerset vain kuolee.

BUCKINGHAM.

York, kiit‰n tuota nˆyr‰‰ alttiuttas.

Nyt kahden k‰ymme telttaan kuninkaan.

(Kuningas Henrik tulee seuralaisineen.)

KUNINGAS HENRIK.

Buckingham, eikˆ pahaa aio York,

Kun h‰nen kanssaan noin k‰yt k‰sityksin?

BUCKINGHAM.

Kaikessa alamaisen nˆyryydess‰

York itse kuninkaalleen esiintyy.

KUNINGAS HENRIK.

Mut miksi sotavoima tuo?

YORK.

Sill' aioin

Somerset-petturin ma karkoittaa

Ja kaataa ilki-kavaltajan, Caden,

Jok' onkin, kuulemma, jo kukistettu.

(Iden tulee, kantaen Caden p‰‰t‰.)

IDEN.

N‰in alhainen ja halpa-arvoinen

Jos l‰hesty‰ tohtii kuningasta,

Niin t‰ss‰ olis kavaltajan p‰‰,

P‰‰ Caden, jonka taistelussa tapoin.

KUNINGAS HENRIK.

Cadenko p‰‰? -- Vanhurskas olet, Luoja!

Mun n‰hd‰ suo sen kasvot kuolleena,

Jok' el‰v‰n‰ niin mua tuskautti.

Sin‰kˆ h‰net tapoit, yst‰v‰?

IDEN.

Niin, armollinen majesteetti, min‰.

KUNINGAS HENRIK.

Mik‰ on nimesi ja mik‰ s‰‰tys?

IDEN.

Aleksander Iden on mun nimeni,

'sqvire Kentist‰, ja kˆyh‰ alamainen.

BUCKINGHAM.

Ois kohtuullista, jos niin suvaitsette,

Teostaan lyˆd‰ h‰net ritariksi.

KUNINGAS HENRIK.

Polvistu, Iden! (Iden polvistuu.)

Ritarina nouse!

Tuhannen markkaa palkinnoksi saat

Ja seurueeseemme sun kutsumme.

IDEN.

T‰‰n armolahjan Iden ansaitkoon,

Ja kuolkoon, jos h‰n uskottomaks n‰hd‰‰n!

KUNINGAS HENRIK.

Kas, Buckingham:

Somerset ja kuningatar. Sano, ett‰

H‰n oiti h‰net k‰tkee Yorkilta.

(Kuningatar Margareeta ja Somerset tulevat.)

KUNINGATAR MARGAREETA.

Sadalta Yorkilt' ei h‰n p‰‰t‰‰n peit‰,

Vaan katsoo h‰nt‰ rohkeasti silmiin.

YORK.

Haa! Mit‰? Somersetko vapaana?

York, vihdoin ajatukses p‰‰st‰ valtaan

Ja kieles saata sointuun mieles kanssa!

Tuon n‰kˆ‰kˆ pit‰‰ minun siet‰‰? --

Miks sanas sˆit, sa viekas kuningas,

Kun tied‰t, ett' en loukkausta k‰rsi?

Kuningas, sanoin; kuningas et ole:

Et kelpaa hallitsemaan joukkoja,

Kun petturia hallita et tohdi;

Sun p‰‰s ei kruunuun sovellu; sun k‰tes

On luotu pyhiinvaeltajan sauvaa,

Ei valtavaltikkata kantamaan.

Tuon kullan tulee kiert‰‰ t‰t‰ otsaa,

Jonk' uhkaus ja hymy vuorotellen

Surmaa ja auttaa, kuin Akhilleen peitsi.[14]

T‰‰ k‰si kannattaa voi valtikkaa

Ja arvoon, voimaan nostaa lain. -- Pois tielt‰!

Kautt' taivaan, sin' et hallita saa miest‰,

Min taivas sulle haltijaks on luonut.

SOMERSET.

P‰‰kavaltaja! -- Vangitsen sun, York,

Kuninkaan, maan ja kruunun petturina.

Katala, polvistu, ja anteeks ano!

YORK.

Min‰kˆ? Mit‰? Kysyn ensin noilta,

Mun sallivatko kelleen polvistua. --

Mies, kutsu poikani, he mua taatkoot.

(Muudan seuralainen menee.)

Ennenkuin sallivat mun tyrm‰‰n menn‰,

He lunnaikseni miekkans' antavat.

KUNINGATAR MARGAREETA.

Heti Clifford kutsukaa; h‰n todistakoon,

Nuo Yorkin ‰p‰r‰tkˆ kelpaavat

Is‰ns‰, kavaltajan, takaukseksi.

(Buckingham menee.)

YORK.

Sa, veren saastuttama napolitar!

Napolin hylky, maamme verivitsa!

Sua suurisukuisemmat Yorkin pojat

Is‰‰ns‰ taata voivat; surma niille,

Jotk' aikoo moisen takuun ev‰t‰!

(Edward ja Richard Plantagenet tulevat sotajoukkoineen

toiselta puolelta; toiselta tulevat vanha Clifford ja h‰nen

poikansa, hekin sotajoukkoineen.)

Tuoss' ovat! Puoltaan pit‰v‰t, sen takaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.

Ja tuoss' on Clifford; h‰n sen takuun polkee.

CLIFFORD (polvistuen).

Menestys, onni majesteetille!

YORK.

Sua kiit‰n, Clifford! Kerro, mit‰ uutta?

Meit' ‰l‰ vihan katsein s‰ikyttele;

Me olemme sun valtiaasi, Clifford;

Taas polvistu, niin erhees tuon saat anteeks.

CLIFFORD.

T‰‰ herrani on, York; en erehdy;

Mut sin‰ erehdyt, kun moista luulet.

Pois hourulaan! -- Mies onko mieletˆn?

KUNINGAS HENRIK.

On, Clifford; vallanhimon hulluudessa

On noussut vastustamaan kuningastaan.

CLIFFORD.

H‰n petturi on; Toweriin h‰net viek‰‰.

Ja kapinoitsijalta poikki p‰‰!

KUNINGATAR MARGAREETA.

H‰n vanki on, mut totella ei tahdo:

Poikansa h‰nt‰ takaavat, h‰n sanoo.

YORK.

Niin, eikˆ totta, pojat?

EDWARD.

Kyll' is‰, jos vain meid‰n sana pystyy.

RICHARD.

Ja jos ei sana, kyll‰ miekka pystyy.

CLIFFORD.

Haa, noita kavaltaja-pentuja!

YORK.

Noin sano kuvastas, kun peiliin katsot.

Min' olen herras; sin‰ kavaltaja. --

Ajakaa t‰nne karhuparini,[15]

Niin, kun vain kahleitaan he ravistavat,

Nuo luihut h‰nt‰rakit s‰ikkyv‰t:

Salisbury ja Warwick t‰nne kutsukaa.

(Rummun p‰rrytyst‰. Warwick ja Salisbury tulevat sotav‰kineen.)

CLIFFORD.

Nuo sinun karhusiko? Usutamme

Nuo karhus hengilt‰, ja kahleillaan

Sidomme itse karhunkaitsijan,

Jos tohdit heid‰t h‰rn‰paaluun tuoda.

RICHARD.

Vihainen, ‰rj‰s koira k‰‰ntyy p‰in

Ja puraisee, jos sit‰ pid‰tet‰‰n;

Mut jos vain joutuu karhun k‰p‰liin,

Niin, h‰nt‰ jalkain v‰liss‰, se kiljuu;

Ja samaa koiran virkaa tekin teette,

Warwickin kanssa voitteloon jos k‰ytte.

CLIFFORD.

Pois ‰k‰-mˆhk‰, tˆnkk‰ kuvaton,

Joll' yht‰ kiero sielu on kuin muoto!

YORK.

Me teille viel‰ kuumat laitamme.

CLIFFORD.

Varokaa, ett'ette vain itse pala.

KUNINGAS HENRIK.

Mit‰, Warwick? Eikˆ polves en‰‰ taivu?

H‰pe‰, Salisbury, valkohiuksiasi,

Kun hurjaa poikaas, hullu, v‰‰r‰‰n johdat!

Haudanko partaall' irstailijaa matkit

Ja silm‰laseill' etsit surua?

Oi, miss' on kuuliaisuus, uskollisuus?

Jos pois ne karkoitetaan lumip‰‰st‰,

Niin miss‰ suojaa saavat p‰‰ll‰ maan? --

Aiotko haudast' esiin kaivaa sodan

Ja verin ryˆtt‰‰ kunnon vanhuutes?

Miks ik‰‰ sull' on, eik‰ ‰ly‰?

Tai jos sit' on, miks sit‰ v‰‰rin k‰yt‰t?

H‰pe‰! Nˆyr‰st' alistukoon polves,

Mi vanhuuttaan jo hautaan k‰yristyy.

SALISBURY.

Kuningas, tyystin olen harkinnut

T‰‰n suurisynnyn herttuan vaatimusta,

Ja tunnon mukaan katson, ett' on h‰n

Englannin kruunun tosi-perillinen.

KUNINGAS HENRIK.

Mut teith‰n uskollisuus-valan mulle.

SALISBURY.

Sen tein.

KUNINGAS HENRIK.

Valasi voitko taivaan n‰hden purkaa?

SALISBURY.

On synti suuri syntiin vannoa,

Mut synti suurempi on syntisess‰

Pysy‰ valassaan. Ei kell‰‰n pakko,

Ei juhlallisen valan nojallakaan,

Harjoittaa murhaa, ryˆst‰‰ l‰himm‰ist‰‰n,

V‰kisin puhtaalt' immelt' ottaa piikuus,

Perintˆ riist‰‰ is‰ttˆm‰lt‰

Ja sortaa lesken peri-oikeutta,

Jos muut' ei syyt‰ ole v‰‰ryyteen,

Kuin ett' on juhlallisen valan tehnyt.

KUNINGATAR MARGAREETA.

Ei viekas vilppi kaipaa verukkeita.

KUNINGAS HENRIK.

Buckingham t‰nne! Asestukoon heti.

YORK.

Buckingham tuo, ja kaikki yst‰v‰skin;

Min' aion kruunun voittaa taikka kuolla.

CLIFFORD.

J‰ljemm‰n takaan, jos ei unet pet‰.

WARWICK.

Pois mene maata, lis‰‰ uneksimaan,

Niin s‰‰styt taistelujen myrskyilt‰.

CLIFFORD.

Min' aion kest‰‰ myrskyn ankaramman,

Kuin mink‰ sin‰ t‰n‰‰n nostaa voit;

Sen kirjoittaa ma aion kyp‰r‰‰si,

Jos vain sun sukumerkist‰si tunnen.

WARWICK.

Kautt' is‰n kilven, Nevil-suvun merkin,

Tuon ryhmypaaluun lyˆdyn pystykarhun!

Ylh‰‰ll‰ t‰n‰‰n kannan kyp‰r‰ni,

Kuin vuoren kukkulalla setripuu

Uhalla myrskyn kantaa lehv‰stˆns‰,

Ja sun jo s‰ikytt‰‰ sen pelkk‰ n‰ky.

CLIFFORD.

Ja kyp‰r‰st‰s min‰ karhun riist‰n

Ja ilkkuen sen jalkan' alle poljen

Uhalla itse karhunkaitsijan.

NUORI CLIFFORD.

Aseisiin siis, sa is‰ voitokas!

Kapinamiehet joukkioineen kuolkoot!

RICHARD.

Hyi! Hiljaa! Hyi! Noin tyly olla voit,

Kun t‰n‰‰n Kristuksen kanss' atrioit!

NUORI CLIFFORD.

Kuvaton rujo! Sin' et tied‰, miss‰.

RICHARD.

No, jos et taivaassa, niin helvetiss‰.

(Menev‰t eri taholle.)

Toinen kohtaus.

Sanct Albans.

(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Warwick tulee.)

WARWICK.

Hoi, Clifford Cumberland, sua Warwick kutsuu!

Ja jos et piill‰ aio karhulta,

Niin nyt, -- kun ‰rj‰s h‰ikk‰torvi raikuu

Ja surmattujen huudot ilman t‰ytt‰‰, --

Nyt tule, Clifford, taisteluun sua vaadin!

Sa, ylv‰ pohjolainen, Cumberland,

Sorroksiin huudan ‰‰neni sun t‰htes.

(York tulee.)

Mit‰ n‰en, jalo loordi? Jalkaisinko?

YORK.

Tuo turkka Clifford tappoi multa ratsun,

Mut samalla ma maksoin mitalla,

Ja uljaan lempihevosensa laitoin

Varisten ruoaksi ja korppien.

(Clifford tulee.)

WARWICK.

Nyt toisen on tai toisen hetki tullut.

YORK.

Seis, Warwick! Toinen otus valikoi!

Min' ajan t‰t‰ valtael‰int' itse.

WARWICK.

Niin oikein, York: sa kruunust' ottelet. --

Niin totta onnea kuin toivon, Clifford,

Niin tuskaist' on sua k‰sist‰ni p‰‰st‰‰.

(Menee.)

CLIFFORD.

Miks minuun katsot, York? Mit' aikailet?

YORK.

Sun rakastuisin reimaan ryhtiisi,

Jos sin' et verivihollinen oisi.

CLIFFORD.

Kiitosta sunkin miehuutesi saisi,

Jos sit' et k‰ytt‰is halpaan petokseen.

YORK.

Se miekkaas vastaan nyt mua auttakoon,

Niin totta kuin on oikeus sen puolla!

CLIFFORD.

T‰ss' alttiiks panen sielun sek‰ ruumiin.

YORK.

Kamala panos! Ole valmis siis!

CLIFFORD.

_La fin couronne les oeuvres_.

(Taistelevat. Clifford kaatuu ja kuolee.)

YORK.

N‰in sota rauhan toi: nyt pois on tarmo.

Sielulles rauhan suokoon taivaan armo!

(Menee.)

(Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD.

Tuho ja h‰pe‰! Pois kaikki kaikkoo.

Sekasorron pelko tuo, ja sekasorto

Se haavoittaa, kun pit‰isi sen auttaa.

Oi, sota, sin‰ hornan sikiˆ,

Jot' aseenansa taivaan viha k‰ytt‰‰,

Nyt koston tulikek‰leit‰ viskaa

Poviimme j‰isiin! -- Kukaan ei saa v‰ist‰‰:

Ken oikea on soturi, ei helli

Se itse‰‰n, ja itse‰‰n ken hellii,

Se luonnostaan ei saa, vaan sattumalta

Urohon nimen. --

(Huomaa is‰ns‰ ruumiin.)

Sorru, inha mailma!

Viimeisen p‰iv‰n lieska ennen aikaans'

Yhdeksi sulattakoon maan ja taivaan!

Nyt mailman tuomiotorven r‰ikk‰ soikoon,

Ja heikot pikku-‰‰net vaietkoot! --

Oi, kallis is‰, osasiko oli

Menett‰‰ rauhaan nuoruutes, ja sitten,

Vanhuuden hopeoihin puettuna

Ja kunnian ja levon p‰ivin‰si,

Noin kuolla hurjaan taisteluun? -- Tuo n‰ky

Kivett‰‰ syd‰mmeni; kivest' olkoon,

Niin kauan kuin se mun on! York h‰n meid‰n

Ei s‰‰st‰ vanhuksia; min‰k‰‰n siis

En heid‰n lapsiansa; immen kyynel

On mulle samaa mit‰ kaste lieskaan;

Ja kauneus, josta leppyy tyrannitkin,

Vihani liekkiin ˆljy‰ vain kaataa.

T‰st'edes s‰‰list‰ en tiet‰‰ tahdo;

Jos lapsen kohtaan Yorkin suvusta,

Niin useammiks kappaleiks sen silvon

Kuin Absyrtuksen hurja Medea.

Mainetta tahdon niitt‰‰ julmuudella.

Sa, uusi pirsta vanhan Clifford-suvun,

(Nostaa maasta ruumiin.)

Niin kuin Aeneas vanhaa Anchisesta,

Sua min‰ miehen-harteillani kannan.

Mut taakkaa el‰v‰‰ Aeneas kantoi.

Ei vain niin raskasta kuin t‰m‰ tuska.

(Menee.)

(Richard Plantagenet ja Somerset tulevat taistellen;

Somerset kaatuu.)

RICHARD.

Niin, makaa sin‰ siin‰! --

Nyt kurjan olutkrouvin kilven alla,

"Albansin pyh‰n linnan", Somerset

On tehnyt velhon kuuluks kuolemallaan.

ƒl' uuvu, miekka! Papit palvokoot

Vihamiehen eest‰; prinssit tappakoot!

(Menee.)

(Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Kuningas Henrik,

kuningatar Margareeta y.m. tekev‰t pakoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.

Pois! Miksi aikailet? Hyi! H‰pe‰‰!

KUNINGAS HENRIK.

Ken taivaan tahdon v‰ltt‰‰? T‰nne j‰‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.

Mik' olet mies? Et taistele, et v‰isty.

Nyt miehuutt', ‰ly‰ ja puolustusta

On v‰isty‰ ja turvaa etsi‰

Miten vain voi, ja varmin tie on pako.

(Sodan h‰lin‰‰ kuuluu kaukaa.)

Jos teid‰t vangitaan, niin onni kaikki

On meilt‰ mennyt; mut jos pakoon p‰‰st‰‰n --

Ja p‰‰st‰‰n, jos ei aikailla -- niin l‰hell'

On Lontoo, miss‰ teill' on yst‰vi‰;

Ja siell‰ t‰m‰ meid‰n onnen rikko

Piankin korjataan.

(Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD.

Jos sieluni

Ei turmaa vastaist' aavistais, niin ennen

Jumalaa herjaisin, kuin pakoon teit‰

Ma k‰skisin. Mut paeta nyt t‰ytyy:

Parantumaton valtaa h‰mmennys

Nyt koko meid‰n puolueemme mielen.

Pois joutuin siis! Se p‰iv‰ kerran koittaa,

Kun mekin viel‰ saamme heid‰t voittaa.

Pois, kuninkaani, pois!

(Menev‰t.)

Kolmas kohtaus.

Tasanko l‰hell‰ Sanct Albansia.

(Sotamelskett‰ ja per‰ytymist‰. Torventoitauksia;

sen j‰lkeen tulevat York, Richard Plantagenet, Warwick

ja sotamiehi‰ liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

YORK.

Tiet‰‰kˆ kukaan Salisburyst‰ mit‰?

Se talvileijona ei raivoissaan

Ik‰‰ns‰ muista eik‰ ajan taakkaa,

Vaan niinkuin kukkea ja reipas sulho

H‰d‰ss‰ nuortuu vain. T‰‰ ilon p‰iv‰

Ei iloks ole, turhaan koko voitto,

Jos Salisbury on mennyt.

RICHARD.

Jalo is‰,

Kolmasti autoin h‰nt‰ ratsun selk‰‰n,

Kolmasti suojasin ja kolmasti

Talutin pois ja vaadin syrj‰‰n j‰‰m‰‰n:

Mut aina, miss‰ vaara, siell‰ h‰nkin;

Ja niinkuin mˆkiss' uljaat sein‰verhot,

Niin tuossa ruumisr‰hj‰ss' oli tahto.

Mut tuossa, kas, se jalo mies jo tulee.

(Salisbury tulee.)

SALISBURY.

Hyvin t‰n‰‰n sodit, kautta miekkani!

Niin, totta, kaikki teimme. -- Kiitos, Richard!

Kuin kauan el‰‰ saan, sen tiet‰‰ Herra;

Mut H‰n sen salli, ett‰ surman uhkan

Kolmasti minusta sa t‰n‰‰n torjuit. --

Omaamme viel‰ emme omaa, loordit;

Ei vihollisen pako viel‰ riit‰;

Mokomat vastustajat pian tointuu.

YORK.

Niin, varminta on ajaa heit‰ takaa.

Kuningas paennut on Lontooseen

Ja kokoon kutsuu kohta parlamentin.

Siis ajoon, ennenkuin on k‰sky valmis! --

Lord Warwick, l‰hdet‰‰nkˆ per‰ss‰?

WARWICK.

Per‰ss‰? Ei, vaan edell‰, jos voidaan,

T‰‰ suur' on p‰iv‰, loordit, jumal'auta!

Albansin tappelu, min voitti York,

On mainittava kautta vuosisatain. --

Hoi, torvet soimaan! -- Lontooseen nyt vainen!

Ja tulkoon moni p‰iv‰ t‰m‰nlainen!

(Menev‰t.)

SELITYKSIƒ:

[1] _Kuin syd‰mmehen Calydonin prinssin_ j.n.e. Calydonin prinssin,

Meleagerin, el‰m‰ riippui kek‰leest‰, jota h‰nen ‰itins‰ Althaea

s‰ilytti. Kostoksi siit‰, ett‰ Meleager oli tappanut h‰nen veljens‰,

heitti h‰n sen tuleen, ja Meleager kuoli suurissa tuskissa.

[2] _Viel' el‰‰ herttua, Henrik, kukistajas_. T‰m‰n ennustuksen

kaksimielisyys on tahallinen.

[3] _Sauva, jonka p‰‰ss‰ on hiekkapussi_. Ritarit ja ylimykset

suorittivat kaksintaistelunsa peitsell‰ ja miekalla, mutta alhaiso yll‰

mainitulla aseella.

[4] _Charneco_, makea, espanjalainen viini.

Kuningas Henrik Kuudes II · 第 5 / 6 段