Herran salatuomio! --
N‰in viime yˆn‰ unta, ett‰ Gloster
Ol' ‰‰netˆn, ei saanut sanaa suustaan.
(Kuningas pyˆrtyy.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ah! Mit‰ nyt? -- Kuningas kuolee! Apuun!
SOMERSET.
Kohottakaa, ja puristelkaa nen‰‰.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois, pian, apuun! -- Henrik, silm‰s avaa.
SUFFOLK.
H‰n virkoo. -- Rouva hyv‰, rauhoittukaa!
KUNINGAS HENRIK.
Oi, suuri Luoja!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuinka voitte, armo?
SUFFOLK.
Tyyntyk‰‰, majesteetti, tyyntyk‰‰!
KUNINGAS HENRIK.
Mua Suffolk-herttuako tyynnytt‰‰?
Vastik‰‰n mulle kaarneen virtt‰ lauloi,
Jonk' onsi s‰vel vei mult' elinvoiman,
Ja nytkˆ peukaloisen sirkutukset
Ja tyhj‰n rinnan ontto lohdutus
Vois karkoittaa tuon ensin kuullun ‰‰nen?
Makeilla sanoilla sa myrkkys peit‰t.
Pois k‰tes minusta! Pois, sanon ma!
Sen koskentaa kuin k‰‰rmeen kielt‰ kammon
Pois n‰kyvist‰, kurja sanantuoja!
Silmiss‰s julman ylev‰n‰ istuu
Maailman kauhuks murhan hirmuvalta.
ƒl‰ katso minuun; silm‰s haavoittaa. --
Ei, ‰l‰ mene! -- Tule, basiliski,
Katseillas syytˆn katselija tapa!
Ma kuoloss' ilon lˆyd‰n, elossa
Vain kaksoiskuoleman, kun poiss on Gloster.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Miks Suffolk-herttuaa noin soimaatte?
Vaikk' oli Gloster h‰lle vihamies,
Kuin kristitty h‰n t‰m‰n surmaa suree.
Ja min‰ -- vaikka vihamiehet oltiin --
Jos kyynelvedet, tuskan huokaukset,
Veriset voihkinat sais h‰neen elon,
Sokeaks silm‰ni ma itkisin,
Huokailust' uuveltuisin, liljankalvaaks
Muuttuisin hiuttavasta voihkinasta,
Jos henkiin voisin Humphreyn her‰tt‰‰.
En tied‰, kuin mua mailma tuomitsee;
On tietty, ett'ei yst‰vi‰ oltu,
Ja kenties mua murhaajaksi luullaan.
N‰in mainettani pahat kielet kalvaa,
Ja hovit h‰pe‰‰ni huutavat.
Sen surmastaan ma saan. Mua onnetonta!
Kuningatar, ja pilkka-kruunu p‰‰ss‰!
KUNINGAS HENRIK.
Voi, Glosteria s‰‰lin; voi, mies-raukkaa!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua s‰‰li, paljo raukemp' olen min‰.
Kuin? Poisko k‰‰nnyt? Kasvosiko peit‰t?
En spitaalinen ole; katso minuun.
Oletko tullut kuuroksi kuin kyy?
Siis myrkkyinen myˆs ole, tapa vaimos.
Humphreynko hauta kaiken lohtus k‰tkee?
Ilosi siis ei Margareeta ollut!
Humphreylle patsas laita, sit‰ palvo,
Ja mun tee kuvastani juomakyltti.
T‰‰n vuoksko olin haaksirikkoon tulla
Ja vastatuuli kahdesti mun ajoi
Englannin rannikolta omaan maahan?
Se oli enne; tuulikin se n‰ytti
Mua varoittavan: karta k‰‰rmeen pes‰‰,
ƒl' astu jalkaas tuohon tylyyn maahan!
Mut min‰ hyv‰nsuopaa tuulta toruin
Ja h‰nt‰, joka vaskiluolasta
Sen irroitti, ja huokua sen k‰skin
Englannin siunattua rantaa kohti
Tai k‰‰nt‰‰ jylh‰‰n luotoon laivan keulan.
Mut Aeolus ei ollut murhamies,
Sen inhan toimen sinulle h‰n j‰tti.
Mua aallot vyˆryv‰t ei hukuttaneet,
Ne tiesiv‰t, ett' tyly k‰ytˆksesi
Kuivalla maalla viel‰ kyyneliin
Mun hukuttaisi merta suolaisempiin.
Ter‰v‰t luodon suiput hiekkaan peittyi;
Ei tahtoneet mua murskata, ne tiesi
Kovemman viel‰ kivisyd‰mmesi
Mun t‰‰ll‰ linnassasi murskaavan.
Niin pitk‰lle kuin liituvuores siinti,
Kun myrsky meid‰t ajoi rannikolta.
Kannella seisoin raju-ilmassa,
Ja synke‰ kun meriusva alkoi
K‰rkk‰ilt‰ silmilt‰ni kaihtaa maan,
Juveelin kalliin otin kaulastani --
Timanttikehysteisen syd‰mmen --
Ja heitin maalle p‰in; sen meri otti,
N‰in, toivoin, sin‰i syd‰mmeni otat.
Samassa haihtui kaunis Englanti;
Syd‰nt‰ silm‰in seurata nyt k‰skin,
Ja himmiks kaukoputkiks niit‰ sanoin,
Kun rakkaan rannikon ne kadottivat.
Pakotin usein kielt‰ Suffolkin --
Tuon inhan horjumieles edustajan --
Mua lumomaan, niinkuin Ascanius teki,
Kun Dido-hupsulle h‰n kaikki kertoi
Is‰ns‰ teot Trojan palon j‰lkeen!
Min' enkˆ ole lumottu kuin Dido?
Ja sin‰ petollinen kuin Ascanius?
Ah! En voi en‰‰. Kuole, Margareeta!
N‰et, Henrik itkee, kun niin kauan el‰t.
(Melua ulkoa. Warwick ja Salisbury tulevat.
Kansaa tunkeutuu ovelle.)
WARWICK.
Huhutaan, majesteetti, ett‰ Suffolk
Ja kardinaali Beaufort kavalasti
On hyv‰n herttuan Humphreyn murhanneet.
Nyt kansa, niinkuin hurja mettisparvi,
Jolt' emo vietiin, hyˆrii sinne t‰nne
Ja raivossaan ei katso, ket‰ pist‰‰.
Kapinan hurjan min‰ asetin,
Siks kunnes itse saavat toden kuulla.
KUNINGAS HENRIK.
Niin, liian totta, Warwick, h‰n on kuollut.
Vaan kuin, sen tiet‰‰ Herra, eik‰ Henrik.
K‰y tuonne, tutki kuolleen ruumista
Ja t‰st‰ ‰kkisurmast' ota selv‰.
WARWICK.
Sen tahdon tehd‰. Sin‰, Salisbury,
Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.
(Warwick menee lis‰huoneeseen ja Salisbury vet‰ytyy syrj‰‰n.)
KUNINGAS HENRIK.
S‰, joka kaikki tuomitset, oi, torju,
Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii,
Ett' t‰ss' on v‰kivallan tyˆt‰ tehty!
Jos v‰‰r‰‰ luulen, anna anteeks, Herra!
Sa yksin olet tuomari. Oi, sent‰‰n!
Kalpeita huuliaan ma l‰mmitt‰isin
Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen
Valaisin suolakyynelt' ulapoittain,
Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin,
Ja tunnustaisin k‰tt‰ tunnotonta;
Mut turhaa nuo ois tyhj‰t muistiaiset,
Ja kuolleen mullan-kuvan n‰keminen
Se vain mun suruani suurentais.
(Pariovet sis‰huoneeseen avataan, ja Gloster n‰hd‰‰n
kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin
ymp‰rill‰.)
WARWICK.
Kuningas, n‰hk‰‰s t‰t‰ ruumista!
KUNINGAS HENRIK.
N‰en siin‰, kuinka hautani on syv‰.
Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa
Pakeni pois, ja h‰net kun ma n‰en,
Niin kuolleena n‰en oman el‰m‰ni.
WARWICK.
Niin totta, sieluni kuin el‰‰ soisi
Sen majesteetin turvissa, jok' otti
Miehuuden p‰‰lleen, meit‰ pelastaakseen
Is‰ns‰ vihan kirouksesta,
Niin totta luulen, ett' on v‰kin‰ist‰
Kuululle t‰lle herttualle tehty.
SUFFOLK.
Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua!
Mut mill‰ Warwick todistaa sen!
WARWICK.
N‰hk‰‰s,
Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin!
Olen usein n‰hnyt luontaisesti kuolleen:
Veretˆn on se, kalvas, tuhkanharmaa,
Kun veri kaikki syˆksyy syd‰mmeen,
Ja t‰m‰, kuolon kanssa kamppaillessaan,
Sen avuks ottaa vihollista vastaan.
Kun syd‰n j‰‰htyy, j‰‰htyy myˆskin veri,
Ja poskia ei palaa punaamaan.
Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat,
Ja silm‰t, kuopistansa pullollaan,
Kamalan j‰yk‰t on kuin kuristetun,
Sieraimet laajat, tukka sotkuinen,
Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii
Henkens‰ kaupall' ylivoimaa vastaan.
Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet,
Ja siro parta takkuinen ja pˆrrˆ
Kuin myrskyn lakoama viljapelto!
Niin, murhattu h‰n t‰ss' on; n‰ist‰ merkeist'
On pieninkin jo todistuksen voipa.
SUFFOLK.
Ken, Warwick, herttuan ois murhannut?
Min‰ ja Beaufort h‰nt‰ vartioimme,
Ja me tok' emme murhaajia liene.
WARWICK.
Olitte Humphreyn veriviholliset,
Te kumpikin, ja tekˆ vartioiksi?
H‰n varmaan yst‰v‰in ei hoidoss' ollut,
Ja vihamiehen saikin, niinkuin n‰hd‰‰n.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Siis ep‰ilette n‰it‰ loordeja
Glosterin ‰kkisurmaan vikap‰iksi?
WARWICK.
Ken n‰kee hiehon veriin kuolleena.
Ja teurastajan kirveinens‰ l‰sn‰,
Ep‰ilee heti, ett‰ tuo sen tappoi.
Ken tapaa teiren haukan pes‰ss‰,
Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut,
Vaikk' onkin haukan nokka veretˆn.
Niin ep‰ilt‰v‰ t‰‰kin murhen‰ytˆs.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi?
Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?
SUFFOLK.
Ei veist‰ mulla, nukkuvien surmaks,
Vain koston miekka, rauhan ruostuttama;
Sen kirkastan tuon herjan syd‰mmess‰,
Mi minuun painaa murhan verileiman.
Sano, jos tohdit, ylv‰ Warwick-herra,
Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syyp‰‰!
(Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)
WARWICK.
Sen Warwick tohtii, mink‰ Suffolk tohtii.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei suistaa tohdi kielt‰‰n solvaavaa
Eik' ylpe‰t‰ herjamielt‰‰n heitt‰‰,
Vaikk' uhkais Suffolk h‰nt‰ tuhannesti.
WARWICK.
Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon.
Jokainen sana h‰nen edukseen
Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.
SUFFOLK.
Sa tomppeli ja tollo loordiksi!
Jos koskaan vaimo petti miest‰ns‰,
Niin saastaisessa vuoteessaan sun ‰itis
Syleili moukkaa typer‰‰ ja siten
Istutti jaloon runkoon maatis-oksan.
Sen oksan sin‰ olet hedelm‰,
Etk' ylev‰t‰ Nevillen kantaa.
WARWICK.
Jos ei sua verivelkas varjeleisi,
Ja jos en palkkaa riist‰is pyˆvelilt‰,
N‰in s‰‰st‰is sulta sadat h‰pe‰t;
L‰sn'olo kuninkaan jos ei mua sitois,
Niin, kurja konna, polvillasi saisit
Puheesi pyyt‰‰ anteeksi ja myˆnt‰‰
Ett' omaa ‰iti‰si tarkoitit,
Ja itse ett‰ ‰p‰r‰n‰ synnyit;
Ja anteekspyyntˆs j‰lkeen, pelkuri,
Sa palkkas saisit, saisit hornaan menn‰,
Katala, joka nukkuvain juot verta.
SUFFOLK.
Sinusta valveilla ma verta lasken,
Jos l‰hte‰ nyt tohdit kanssani.
WARWICK.
No, tule heti, tai sun t‰‰lt‰ raastan!
Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen;
N‰in Humphreyn haamulle teen palveluksen.
(Suffolk ja Warwick menev‰t.)
KUNINGAS HENRIK.
On puhdas syd‰n paras panssari;
Mies hurskas kolmasti on varustettu;
Mut alaston, vaikk' ylt‰‰n aseiss' ois,
Se mies on, jonka tunnon tahraa v‰‰ryys.
(Melua kuuluu ulkoa.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Haa! Mit‰ melua?
(Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)
KUNINGAS HENRIK.
No, mit‰, loordit?
Meid‰nko n‰hden paljastatte t‰‰ll‰
Vihaista miekkaa? Mik‰ rohkeus!
Mit' ‰‰nek‰st‰ meteli‰ t‰m‰?
SUFFOLK.
Kavala Warwick Buryn miesten kanssa
Mua miekoin ahdistavat, majesteetti.
(Kansanjoukko meluaa ulkona. Salisbury palaa.)
SALISBURY (ulkona olevalle kansalle).
Seis! Kuninkaalle kerron pyyntˆnne. --
N‰in, herra, sanoa mun kansa k‰skee:
Jos Suffolk ei saa heti surmaansa,
Tai h‰nt‰ Englannist' ei karkoiteta,
Niin linnastanne riist‰v‰t he h‰net
Ja vitkaan kiduttavat kuolemaan.
Sanovat, ett‰ hyv‰n Humphrey-herttuan
H‰n surmas; sanovat myˆs pelk‰‰v‰ns‰,
Ett' ehk‰ majesteetinkin h‰n surmaa.
Siis rakkkaast' alamaisen innosta, --
Ei uhkan halust', eik‰ niskoittelun,
Ik‰‰nkuin vastustaa teit' aikoisivat, --
He h‰nen karkoitustaan vaativat.
Sanovat, hengest‰nne huolehtien,
Ett', armonne jos tahtois nukkua
Ja k‰skis, ettei h‰irit‰ sais teit‰
Vihan tai hengenmenon uhalla,
Niin, t‰st‰ kiellostanne huolimatta,
Jos n‰kisiv‰t kyyn, mi hankokielin
Pujahtais salaa majesteetin p‰‰lle,
Olisi pakko teid‰t her‰tt‰‰,
Niin ettei vaarallista unen h‰rm‰‰
Tuo surmamato iki-uneks muuttais.
Siis kiellon uhallakin aikovat,
Jos tahdotte tai ette, teit‰ kaita
Moisilta k‰‰rmeilt‰ kuin viekas Suffolk,
Jonk' onneton ja myrkyllinen pisto
Set‰nne hengen salaa vei, jok' oli
Tuhansin kerroin h‰nt‰ arvokkaampi.
KANSA (ulkona).
Kuninkaan vastaus, lord Salisbury!
SUFFOLK.
Kyll' uskon, ett‰ raaka roskajoukko
Voi moisen sanan kuninkaalle laittaa;
Vaan te, mylord, sen asioita k‰ytte
Vain loistaaksenne puhetaidollanne.
Mut muuta kunniaa ei Salisbury saanut,
Kuin sen vain, ett‰ luona kuninkaan
K‰vi padanpaikkurien l‰hettin‰.
KANSA (ulkoa).
Kuninkaan vastaus, taikka sis‰‰nmeno!
KUNINGAS HENRIK.
Salisbury, sana viek‰‰, ett‰ heit‰
Hell‰st‰ huolenpidostaan ma kiit‰n,
Ja vaikk'ei mua kehoittaneet oiskaan,
Niin tehd‰ aion mit‰ vaativat.
Suffolkist' olen totisesti aina
Tuhoa kruunulleni aavistanut.
Siis vannon nyt sen majesteetin kautta,
Jonk' olen halpa edustaja vain:
H‰n kauemmin kuin kolme p‰iv‰‰ ‰lkˆˆn
T‰t' ilmaa saastuttako hengell‰‰n,
Jos el‰‰ tahtoo!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rukoilen tuon hyv‰n.
Suffolkin puolesta.
KUNINGAS HENRIK.
Et ole hyv‰,
Jos Suffolkia sanot hyv‰ksi.
Vait, sanon; h‰nen puolestaan jos puhut,
Niin vihaani vain lis‰‰t. Sanassani
Jo yksin sanotussa pysyisin;
Mut kun sen vannoin, on se j‰rkkym‰tˆn. --
Jos kolmen p‰iv‰n p‰‰st‰ sinut n‰hd‰‰n
Maatilkulla mun hallitsemallani,
Niin mailma henkes lunnaiksi ei riit‰. --
Tule, Warwick, hyv‰ Warwick, tule mukaan!
Minull' on suurta sulle ilmaistavaa.
(Kuningas Henrik, Warwick, loordit y.m. menev‰t.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuho ja tuska teit‰ seuratkoon!
Syd‰mmen katkeruus ja karvas piina
Ne olkoot teid‰n seurakumppaninne!
Olette kaksi, piru kolmas olkoon!
V‰ijyilkˆˆn teit‰ kolminainen kosto!
SUFFOLK.
Pois, hyv‰ kuningatar, sadatukset!
Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyi, arka akka, hell‰ raukka, sin‰!
Kirota vihamiest‰s etkˆ tohdi?
SUFFOLK.
Kirotut nuo! Miks heit‰ sadattaisin?
Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku,
Niin keksisin niin h‰ijyt myrkkysanat,
Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat,
Hammasten kirskeell' esiin k‰ristetyt
Ja paatunutta vihaa yht‰ t‰ynn‰
Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan.
Kiivaudest' ‰nkytt‰isi kieleni;
Kuin piit‰ iskein silm‰ s‰kenˆisi;
Hivukset tˆrrˆtt‰is kuin mielipuolen;
Niin, joka j‰sen sadattais ja kirois.
Mult' ihan syd‰n s‰rkyis, jos en saisi
Sadattaa heit‰. Myrkky juomans' olkoon!
Vihava sappi hienoin herkkunsa!
Sypressimets‰ armain siimeksens‰!
Suloisin silm‰nruoka basiliskit!
Vienoinkin kosketus kuin k‰‰rmeenpisto!
Kyyt sihisev‰t soittokuntanaan,
Ja s‰ist‰jin‰ turman-huuhkain kuoro!
Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin --
KUNINGATAR MARGAREETA.
Rakas Suffolk, tyynny; itse‰s vain kiusaat.
Kirosi nuo -- kuin peilist' aurinko
Tai liika panos pyssyss‰ -- ne taapp‰in
Vain ponnahtaa ja itse‰si kohtaa.
SUFFOLK.
Kirota k‰skit; nytkˆ k‰sket j‰tt‰‰?
Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu!
Kirota voisin koko talvis-yˆn,
Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin,
Miss' ei suo kylm‰n viima ruohon nousta,
Ja pit‰‰ kaikki hetken leikkin‰.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, pyyd‰n, tyynny! Mulle k‰tes anna,
Sit' ett‰ huolivesin kostuttaisin.
Paikasta tuosta ‰lkˆˆn taivaan sade
Suruni muistoksia haihduttako!
(Suutelee h‰nen k‰tt‰‰n.)
Tuo muisku k‰tees painukoon, ett' aina
N‰‰ huulet muistaisit, jotk' ovat sulle
Tuhannet huokaukset huokuneet!
Nyt mene, tuskan ett‰ tuta saisin;
T‰‰ll' ollessasi vain sit' aavistan
Kuin kyll‰inen, jok' ajattelee n‰lk‰‰.
Takaisin kutsun sun, tai minut myˆskin
Maanpakoon syˆskˆˆt; ja maanpaossa
Ma olenkin, jos sinust' olen erin.
Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! -- Oi, ‰l‰ viel‰!
Kaks tuomittua yst‰v‰‰ n‰in erii
Tuhansin suuteloin ja j‰‰hyv‰isin,
Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo.
Hyv‰sti! Hyv‰st' el‰m‰ ja Suffolk!
SUFFOLK.
N‰in kymmenesti maasta karkoitettu
On Suffolk parka: kerta kuninkaan,
Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas.
En maata sure, sun vain pois kun saisin;
On kyllin v‰kirikas er‰maa,
Jos sun on taivaallinen seuras mulla;
Miss' olet sin‰, siell' on itse mailma
Ja mailman riemut; miss‰ et sin' ole,
Siell' er‰maa on. Enemp‰‰ en jaksa. --
Oi, el‰ sin‰, elost' iloitse;
Mun iloni on, ett‰ sin‰ el‰t.
(Vaux tulee.)
KUNINGATAR MARGAREETA.
Mihink‰ Vaux'lla kiire? Mit‰ tied‰t?
VAUX.
Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on
Juur' kuolemaisillansa kardinaali:
ƒkisti k‰‰ntynyt on kovaan tautiin,
Tuijottaa, l‰‰hˆtt‰‰ ja ilmaa haukkoo,
Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa.
V‰list‰ puhuu, niinkuin Humphreyn haamu
Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta,
Patjalleen kuiskaa, niinkuin t‰lle kuiskais
Syd‰mmen raskaan salaisuuksia.
Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle,
Ett' ihan nyt h‰n h‰nt‰ ‰‰neen huusi.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Vie surusanomasi kuninkaalle.
(Vaux menee.)
Voi inhaa ik‰‰! tuskan sanomaa!
Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken,
Suffolkin unhottaen, kalleuteni?
Miks en ma sure sua yksin, Suffolk,
Ja suvituulen kanssa kilpaa itke?
Se maata kastaa; min‰ suruani.
Pois joutuin! Tulossa on kuningas;
Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.
SUFFOLK.
En el‰‰ voi, jos sinust' eri‰n;
Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta
Kuin vieno uinahdus sun syliss‰si?
T‰ss' ilmaan henkeni ma huokuisin
Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi,
Jok', ‰idin n‰nni suussa, kuoloon vaipuu.
Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu
Huutaisin ummistamaan silm‰ni
Ja huulillasi suuni sulkemaan.
Niin sielun lennossaan sa pid‰tt‰isit,
Tai sinun ruumiisees sen huokuisin;
Elysiumiss' el‰isi se silloin.
Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo,
Mut sinust' erin tuskan kidutus.
Oi, suo mun j‰‰d‰, tulkoon mit‰ tulkoon!
KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta,
Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen.
Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita;
Jos miss‰ mailman sopess' oletkaan,
Niin mull' on Iris, joka sinut lˆyt‰‰.
SUFFOLK.
Ma menen.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Ota syd‰mmeni myˆt‰.
SUFFOLK.
Juveeli kurjimmassa lippaassa,
Mik' arvokalun k‰tkenyt on koskaan.
Kuin laiva s‰rkynyt, nyt erit‰‰n:
T‰‰ mun on kuolintieni.
KUNINGATAR MARGAREETA.
Minun t‰‰.
(Menev‰t eri taholle kumpikin.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Kardinaali Beaufortin makuuhuone.
(Kuningas Henrik, Salisbury, Warwick y.m. tulevat.
Kardinaali makaa vuoteessaan, palvelijoita seisoo
vuoteen vieress‰.)
KUNINGAS HENRIK.
Kuin voit sa, Beaufort? Puhu kuninkaalles.
KARDINAALI.
Jos kalma olet, Englannin saat aarteet,
Joll' ostaa toisen voit sa moisen saaren,
Jos mun vain annat el‰‰ tuskitta.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, mik‰ merkki huonon el‰m‰n,
Kun noin on kauhistava tuonen tulo!
WARWICK.
Se kuningas on, joka puhuu, Beaufort.
KARDINAALI.
Jos mieli, viek‰‰ minut oikeuteen.
H‰n kuoli vuoteessansa: miss‰s muuten?
Pakottaa voinko ihmist' el‰m‰‰n? --
Oi, laatkaa r‰‰kk‰‰m‰st‰! Tunnustan. --
Taas elossako? N‰ytt‰k‰‰, miss' on:
Tuhannen puntaa, jos saan h‰net n‰hd‰! --
Ei silmi‰! Ne soaissut on multa.
Oi, silitt‰k‰‰ hiukset! Pystyss' on ne
Kuin tym‰puikot, joihin sieluni
Takeltuu siivet. Tuokaa juotavaa!
Sanokaa rohtoherralle, ett' antaa
Sen tuiman myrkyn, jonka h‰lt‰ ostin.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, ikihallitsija taivasten,
Luo armon katse tuohon onnettomaan!
Pois aja tunkeileva vihollinen,
Jok' ahdistaa tuon raukan sielua!
Povestaan huuhdo musta ep‰toivo!
WARWICK.
Kas, kuinka kuolontuska muodon murtaa!
SALISBURY.
H‰nt' ‰l‰ h‰iri; rauhass' eritkˆˆn.
KUNINGAS HENRIK.
Sielulleen rauha, jos niin Herra tahtoo! --
Jos taivast' ajattelet, kardinaali,
Niin k‰tt‰ nosta, anna toivon merkki. --
Ei merkki‰! H‰n kuolee. Armo h‰lle!
WARWICK.
Hirmuista el‰m‰t‰ todistaa
Noin julma kuolo.
KUNINGAS HENRIK.
ƒlk‰‰ tuomitko;
Me syntisi‰ kaikki olemme. --
H‰lt' ummistakaa silm‰t; uudin eteen!
Ja kaikki hartauteen vaipukaamme.
(Menev‰t.)
NELJƒS NƒYT÷S.
Ensimm‰inen kohtaus.
Kent. Merenrannikko l‰hell‰ Doveria.
(Laukauksia kuulun merelt‰. Sen j‰lkeen astuu venheest‰
maalle merikapteeni, per‰mies ja alaper‰mies, Valter Mereinen
ynn‰ muita; niiden joukossa Suffolk valepukuisena, ja muita
ylimyksi‰ vankeina.)
KAPTEENI.
On kailava ja arka p‰iv‰-lˆrpp‰
Jo meren helmaan hiipinyt, ja sudet
Nyt ulvonnallaan her‰tt‰v‰t kaakit,
Jotk' yˆt‰ murheen-synkk‰‰ hinaavat
Ja veltot lerppasiipens' yli hautain
Levittelev‰t, kidast' usmaisesta
Tymp‰‰v‰‰ pimeytt' ilmaan huokuen.
Nyt anastetun laivan miehet tuokaa;
Sill' aikaa s‰rk‰ll‰ kun ankkuroimme,
He t‰ss‰ lunastakoot henkens‰
Tai verin s‰rk‰n hiekkaa kirjavoitkoot.
Tuon vangin sulle annan, per‰mies; --
Ja, sin‰, alaper‰mies, saat t‰m‰n; --
Ja tuo (osoittaen Suffolkia) on, Valter Mereinen, sun osas.
1 YLIMYS.
Per‰mies, mit‰ lunnaiks vaadit? sano.
PERƒMIES.
Tuhannen kruunuako tai kaula poikki!
ALAPERƒMIES.
Te saatte saman antaa -- taikka p‰‰nne.
KAPTEENI.
Tuhannen kruunuako Teist‰ liikaa,
Ja sent‰‰n k‰ytte ylimyksist‰? --
P‰‰ poikki konnain! -- Kuolla teid‰n t‰ytyy.
Ei niiden p‰it‰, jotka meilt‰ kaatui,
Noin turhan turha raham‰‰r‰ korvaa.
1 YLIMYS.
Ma maksan sen, kun s‰‰st‰t henkeni.
2 YLIMYS.
Ja min‰ myˆs; ja heti tilaan rahat.
MEREINEN.
Kun iskin laivaan, meni multa silm‰;
(Suffolkille) Ja siit‰ kostoksi sun t‰ytyy kuolla,
Ja noiden myˆs, jos min‰ p‰‰tt‰‰ saan.
SUFFOLK.
Ylimys olen: t‰ss' on Yrjˆn-risti;
Sa vaadi mit‰ vain, ma kaikki maksan.
MEREINEN.
Ja min‰ myˆskin olen ylimys;
Nimeni Valter Mereinen. No, mit‰?
Miks tuijottelet? Kuolemaako pelk‰‰t?
SUFFOLK.
Nime‰s pelk‰‰n, siin' on kuolon sointaa.
Minulle tiet‰j‰ on ennustanut
Mereiseen h‰t‰‰n ett‰ hukkuisin.
Mut verenhimos ‰lkˆˆn t‰st‰ nousko;
Nimes' on, oikein ‰‰nt‰in, Merinen.
MEREINEN.
Mereinen taikka Merinen, yks kaikki!
Nimeemme viel' ei tahraa ole j‰‰nyt,
Jot' ei ois siit‰ miekoin pesty pois.
Siis kostollani jos ma kauppaa hieron,
Niin miekka multa murskatkaa ja kilpi,
Ja pelkuriksi minut huutakaa.
(Iskee kiinni Suffolkiin.)
SUFFOLK.
Seis, Mereinen, sun vankisi on prinssi,
Suffolkin herttua, William de la Poole.
MEREINEN.
Suffolkin herttuako ryysyiss‰?
SUFFOLK.
Niin, mut n‰‰ ryysyt herttuaan ei kuulu;
Zeus valepuvuss' oli, miks en min‰?
KAPTEENI.
Mut Zeus ei surmaans' saanut kuin nyt sin‰.
SUFFOLK.
Katala moukka, kuninkaan ei verta,
Ei Lancasterin arvokasta verta
Saa moinen tallirenki vuodattaa.
Suutelit k‰tt‰in, jalustinta pidit,
Lakitta juoksit juhdan vieress‰,
P‰‰n nyˆkk‰yksest‰ jo autuaana.
Mua maljain ‰‰ress' usein palvelit,
Nuoleksit t‰hteit‰, ja pˆyd‰n luona
Matelit polvillas, kun atrioin
Ma kuningatar Margareetan kanssa.
Sa tuota muistele ja harjas laske,
Ja ajatonta rˆyhkeytt‰s hilli.
Sa usein seisoit eteisess‰ni
Ja nˆyr‰st' odottelit tuloani.
T‰‰ k‰si usein on sua suositellut,
Ja nyt se tukkii sulta riettaan suun.
MEREINEN.
Kapteeni, pist‰nkˆ ma tuota konnaa?
KAPTEENI.
Jahk' ensin min‰ h‰nt‰ sanoin pist‰n,
Niinkuin h‰n mua pisti.
SUFFOLK.
Halpa orja,
Sanas on tyls‰t niinkuin sin‰ itse.
KAPTEENI.
Pois viek‰‰ tuo ja isonveneen laitaan
P‰‰ katkaiskaa.
SUFFOLK.
Siin' omas uskallat.
KAPTEENI.
Niin, Poole.
SUFFOLK.
Poole?
KAPTEENI.
Poole, puolherra, rupaherra,
Lika ja loka, jonka saasta sokaa
Englannin hopeaisen juomal‰hteen.
Nyt tukin ammottavan suusi tuon,
Jok' ahminut on valtakunnan aarteet;
Tomua suudella saa huules, jotk' on
Kuningatarta suudelleet; ja sin‰,
Jok' ilkuit hyv‰n Humphrey-herttuan surmaa,
Nyt suotta irjut tunnotonta tuulta,
Jok' ivaten sua viuhuu vasten naamaa.
Vihille mene hornan noitain kanssa,
Siks ett‰ valtaherralle sa naitit
Tytt‰ren halvan kuninkaan, mi vailla
On maata, kruunua ja alamaista.
Sa pirun-taidollasi suureks kasvoit
Kuin vallan-ahnas Sulla, herkutellen
Emosi syd‰nveren pisaroilla.
Anjoun ja Mainen Ranskalle sa mˆit;
Sun tauttas ynse‰t normannit meit‰
Ei kutsu herroikseen; ja Picardie
Voutimme tappoi, linnat vei, ja miehet
Verisn‰, ryysyisin‰ kotiin laittoi.
Ylev‰ Warwick ja Nevilit, jotka
Ei koskaan suotta miekkaa paljastaneet,
Vihasta sinuun, s‰il‰‰n tarttuvat;
York-suku -- jonka hallinnosta syˆksi
Kuninkaan viattoman halpa murha
Ja kopea ja rˆyhk‰ hirmuvalta --
Kostosta palaa; lipuiss' ylv‰iss‰
Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme,[6]
Ja alla seisoo: _nubibus invitis_.
Aseissa kansa t‰‰ll‰ Kentiss' on,
Ja p‰‰tteeks h‰pe‰ ja mieronkˆyhyys
On kuninkaamme linnaan hiipinyt;
Sun syysi kaikki. -- Pois! -- Pois h‰net viek‰‰.
SUFFOLK.
Josp' oisin Jumala, ja salamoilla
Nuo kehnot orjat murskata jos saisin!
V‰h‰ll‰‰n kurja pˆyhkeilee; tuo konna.
Vain purren p‰‰llikkˆ, on uhkaavampi
Kuin Bargulus,[7] Illyrian merirosvo.
Ei kotkain verta ime kuhnurit,
Vain mehil‰isten pesi‰ ne ryˆst‰‰.
On mahdotonta, ett‰ minut surmais
Mokoma halpa palkkamies kuin sin‰.
Ei nosta sanas katumaa, vaan vihaa.
Kuningatar mun Ranskaan l‰hetti;
Ma vaadin, ett‰ joutuin viet mun sinne.
KAPTEENI.
Mereinen! --
MEREINEN.
Pois, Suffolk, min‰ kuolemaan sun vien.
SUFFOLK.
_Gelidus timor occupat artus_: -- sua pelk‰‰n.
MEREINEN.
Ja syyst‰ pelk‰‰t, sen saat kohta n‰hd‰.
No, joko poiss' on miehuus? Joko taivut?
1 YLIMYS.
Rukoile, Suffolk, puhu kauniisti.
SUFFOLK.
Suffolkin vallaskiel' on tyly, tuima,
Se voi vain k‰ske‰, ei kerj‰t‰.
Pois se, ett' alamaisin rukouksin
Ma mokomia kunnioisin! Ennen
Panisin p‰‰ni mestauspˆlkylle,
Kuin polveani muille notkistaisin
Kuin jumalalleni ja kuninkaalle;
Niin, ennen p‰‰ni veripuussa keikkuu,
Kuin halvan orjan eess‰ paljastuu.
Pelosta tosi-aateli on vapaa:
Enemm‰n kest‰n, kuin sa tehd‰ tohdit!
KAPTEENI.
Pois h‰net vie, ja tuki h‰lt‰ suu.
SUFFOLK.
Soturit, n‰ytt‰k‰‰ nyt julmuutenne,
Ett' ikikuuluks tulis kuolemani. --
Saa konnilt' usein suuret miehet surman:
Niin roomalainen miekkailija-orja
Hyv‰n tappoi Tullion; ‰p‰r‰ Brutus
Caesarin surmas; villi saarikansa
Pompejon; rosvot murhaa Suffolkin.
(Suffolk menee Mereisen ja muiden kanssa.)