Ensimmäinen kohtaus.
Kirkossa.
(Don Pedro, Don Juan, Leonato, munkki, Claudio,
Benedikt, Hero, Beatrice y.m. tulevat.)
LEONATO.
Niin, pater Fransiscus, lyhykäisesti vain; ei muuta kuin pelkkä
vihkimäkaava; heidän velvollisuuksistaan voitte sitten erikseen
huomauttaa heille jäljestäpäin.
MUNKKI.
Tahdotteko, kreivi, tulla naiduksi tämän neiden kanssa?
CLAUDIO.
En.
LEONATO.
Mennä naimisiin hänen kanssaan, pater; nainen tulee naiduksi.
MUNKKI.
Tahdotteko, neiti, mennä naimisiin tämän kreivin kanssa?
HERO.
Tahdon.
MUNKKI.
Jos tiedätte jompikumpi jotakin sisällistä estettä,[20] joka kieltää
teitä naimisiin menemästä, niin velvoitan teitä sielunne autuuden tähden
ilmoittamaan sen.
CLAUDIO.
Tiedättekö te, Hero, jotakin?
HERO.
En, herrani.
MUNKKI.
Tiedättekö te, kreivi, jotakin?
LEONATO.
Minä rohkenen hänen puolestaan vastata: ei.
CLAUDIO.
Oi, mitä kaikkea ne ihmiset rohkenevat! Mitä kaikkea ne ihmiset tekevät!
Mitä kaikkea he joka päivä tekevät, tietämättään mitä tekevät!
BENEDIKT.
Mitä nyt? Huudahduksiako! No niin, toisia niitä käytetään
naurettaessa,[21] niinkuin: ha, ha, ha!
CLAUDIO.
Takaisin, munkki! -- Luvallanne, isä:
Vapaasti, pakottako mulle soitte
Tään immen, tyttärenne?
LEONATO.
Vapaasti,
Niinkuin on Luoja hänet mulle suonut.
CLAUDIO.
Ja mitä tulee minun teille antaa
Näin kalliin lahjan palkaksi?
DON PEDRO.
Ei mitään,
Jos ette häntä anna takaisin.
CLAUDIO.
Teilt' ylevää ma kiitollisuutt' opin.
Tuoss' saatte hänet takaisin, Leonato;
Mädästä hedelmäst' ei ystävälle;
Hän kunnian on varjo vain ja kuori.
Kas, kuinka punastuu hän niinkuin impi!
Oo, mihin hurskauden arvoverhoon
Ovela synti osaa pukeutua!
Tuo verihän se puhtaan siveyden
On kaino ilme! Hänet kun nyt näette,
Näöstään ettekö te kaikin vanno,
Ett' on hän impi? Mut se ei hän ole:
Hekuman hehkun tuntee hän; tuo puna
On syyllisyyttä, eikä kainoutta.
LEONATO.
Mit' aattelette?
CLAUDIO.
Ett'en häntä nai;
En sido sydäntäni julkiporttoon.
LEONATO.
Jos itse, kreivi, hältä viekoitellen
Nuoruuden vastustuksen voititte
Ja langetitte hänen impeytensä, --
CLAUDIO.
Kyll' arvaan; tarkoitatte, että häntä
Jos koskin, niin mua miehenään hän piti,
Ja syntins' ajattoman sillä peitti.
Ei, Leonato!
En julkeata sanaa lausunut,
Ain' osoitin, kuin veli sisarelle,
Häveliään lemmen arkaa puhtautta.
HERO.
Olenko minä muuta näyttänyt?
CLAUDIO.
Haa! näyttänyt! Teen kirjan sitä vastaan.
Olevan näytit kirkas kuin Diana,
Ujo kuin umppu ennen kukkimistaan;
Mut raivokkaampi olet himoissasi
Kuin Venus tai nuo riettaat elukat,
Jotk' irstaass' aistin hurmass' elämöivät.
HERO.
Pahoinko voitte, noin kun hourailette?
LEONATO.
Miks vaiti, prinssi?
DON PEDRO.
Mitä puhuisin?
Häveten seison, hyvän ystävän
Kun autoin liittoon julkiporton kanssa.
LEONATO.
Haa! näinkö puhutaan, vai näenkö unta?
DON JUAN.
Näin puhutaan, ja totta puhutaan.
BENEDIKT.
Ei näistä häiksi.
HERO.
Totta! Jumalani!
CLAUDIO.
Leonato, minäkö se tässä seison?
Tuo onko prinssi! Tuoko prinssin veli?
Tuo Heroko? Nää silmät omammeko?
LEONATO.
On oikein. Mutta mitä tää on, kreivi?
CLAUDIO.
Kyselmän saanko tehdä tytöllenne?
Te luonnon voimasta ja isänvallan
Manatkaa häntä totta puhumaan.
LEONATO.
Se tee, niin totta lapseni kuin olet!
HERO.
Jumala, auta! Voi, mua, lapsi parkaa!
Miks nimitätte moista kuulustusta?
CLAUDIO.
Totuuden mukaan, mikä nimenne?
HERO.
Se eikö Hero? Ken sen nimen tahraks
Voi tosi syytteen heittää?
CLAUDIO.
Sen voi Hero.
Niin, Hero itse Heron hyveen tahraa.
Ketä miestä ikkunasta viime yönä
Puhuttelitte kahdentoista jälkeen?
Jos impi olette, niin vastatkaa.
HERO.
En ketään miestä silloin puhutellut.
DON PEDRO.
Siis ette ole impi. -- Leonato,
Pahoittaa mieltäni, kun teidän täytyy
Tämmöistä kuulla: kautta kunniani,
Minä, veljeni ja loukattu tää kreivi
Kuulimme, näimme hänen öiseen aikaan
Puhuvan ikkunastaan ruojan kanssa,
Jok' itse tunnusti, se rietas konna,
Tuhansin kerroin salaa hänen kanssaan
Rivoa pitäneensä yhteyttä.
DON JUAN.
Hyi! hyi! Ei sitä saata kertoa,
Ei nimin nimittää; niin kyllin puhdast'
Ei ole kieli, että loukkaamatta
Puhua siitä vois. Siis, kaunis lapsi,
Mua surettaa sun huono käytöksesi.
CLAUDIO.
Oi, Hero! Mikä Hero olisitkaan,
Jos asuis puolet muotos suloutta
Sydämmes aikeissa ja aatoksissa!
Hyvästi, riettain! Hyväst', ihanaisin!
Sa puhdas synti, synnillinen puhtaus!
Sun tähtes kaikki lemmen ovet suljen
Ja silmilleni sidon epäluulon,
Jok' ilkimielin kauneutta katsoo
Eik' enää koskaan siitä ihastu.
LEONATO.
Mua varten eikö tikaria kellään?
(Hero pyörtyy.)
BEATRICE.
Mik' on sun, serkku? Miksi maahan vaivut?
DON PEDRO.
Pois tulkaa! Häpeä kun tuli ilmi,
Hält' elon kyven sammui.
(Don Pedro, Don Juan ja Claudio menevät.)
BENEDIKT.
Kuinka voi hän?
BEATRICE.
On kuollut, pelkään minä. -- Auta, setä!
Voi, Hero! Setä! Pater! Benedikt!
LEONATO.
Pois, turma, raskast' älä kättäs ota!
On hänelle kuolo kauniin verho,
Mit' osaa toivoa.
BEATRICE.
Kuink' on sun, Hero?
MUNKKI.
Huoletta, neiti!
LEONATO.
Silmäs auki luotko?
MUNKKI.
Luo kyllä; miks ei sitä tekis?
LEONATO.
Miksi?
Oi, eikö koko luomakunta huuda
Hänelle häpeää? Hän kieltää voiko
Rikosta, jonka verikin jo leimaa? --
Ei, Hero; silmiäsi älä avaa!
Jos arvelisin, ett'et oiti kuole
Ja ettei henkes sorru häpeääsi,
Niin nuhteitteni päätökseksi itse
Sun surmaisin. Ma surisinko sitä,
Ett' yks on laps vain mulla? Moittisinko
Ma luonnon saituutta? Oi, sinä mulle
Yks olet liikaa! Miksi tätä yhtä!
Miks olit koskaan silmilleni rakas?
Miks laupiaan' en kädell' ottanut
Kadulta lapsekseni mieron lasta?
Jos liassa ja saastassa se rypeis,
Sanoisin: "siihen mull' ei ole osaa,
Häpeä tuo on vieraan rungon kasvain."
Mut mun, mun omani, jot' ylistin,
Rakastin, jumaloin; mun siihen määrään,
Ett' itse oma itseni en ollut
Ma häneen nähden; hän -- oi, hän on kuiluun
Vajonnut sysimustaan! Meress' aavass'
Ei kyllin vettä häntä puhdistamaan,
Ei kyllin suolaa, millä inhan lihan
Pilaumasta estäis.
BENEDIKT.
Tyyntykää!
Niin ihmeissäni minä olen tästä,
Ett' en ma tiedä mitä sanoa.
BEATRICE.
Parjattu serkkua on, toden totta!
BENEDIKT.
Te hänen makuutoverinansako
Olitte viime yön?
BEATRICE.
En viime yötä;
Mut siihen saakka olen vuoden umpeen
Levännyt hänen kanssaan.
LEONATO.
Todistettu
Ja vahvistettu! Lujemmaksi tehty,
Mik' oli pönkätty jo rautateljin!
Prinssitkö valehtelis? Claudioko,
Mi häntä lempi niin, ett' immen tahran
Pois kyynelillään huuhtoi puhellessaan?
Ei, tulkaa pois! Hän kuolkoon!
MUNKKI.
Mua kuulkaa:
Ma neittä pidin silmällä ja siksi
Vait olin tähän asti, puuttumatta
Asian menoon. Näin, kuink' immen poskiin
Syöksähti tuhansina punan ilmeet,
Ja tuhansina valkoenkeleinä
Viaton häpy karkoitti sen punan;
Ja hänen silmissänsä hehkui tuli,
Jok' epäluulon poltti, millä prinssit
Ryvetti hänen puhdast' impeyttään.
Mua narriks sanokaatte; oppiani
Epäilkää, elämäni havaintoja,
Jotk' antaa kokemuksen vahvan leiman
Mun kirjatiedoilleni; vanhuuttani
Epäilkää, pyhää virka-arvoani,
Jos neiti tuo ei ole syytön uhri
Purevan parjauksen.
LEONATO.
Mahdotonta!
Se ainut hyve, mikä viel' on hällä,
On, ettei pattovalan synnillä
Enennä kiroustaan: hän ei kiellä.
Miks sitten puolustellen tahdot peittää,
Mink' alastonna näemme silmissämme.
MUNKKI.
Ken mies se, josta teitä syytetään?
HERO.
Sen tietää syyttäjäni, enkä minä.
Jos kestään miehest' enempää mä tiedän,
Kuin mit on puhtaan immen lupa tietää,
Niin minust' armo väistyköön! -- Oi, isä,
Jos todistetaan, että miehen kanssa
Kesk'yöllä puhelin, tai viime yönä
Kenenkään luodun kanssa sanaa vaihdoin,
Niin lyö mua, hylkää, kuoliaaksi kiusaa.
MUNKKI.
Erehdys kumma pettänyt on prinssit.
BENEDIKT.
Kaks heist' on täysin kunnon miehiä;
Jos heidän älynsä on harhaan viety,
Niin Juan bastardi on juonitellut,
Jonk' aatos aina konnantöitä hautoo.
LEONATO.
En tiedä. Jos se totta on, niin tytön
Tuo käsi ruhjoo; vaan jos valhett' on se,
Niin ylpein heistä saa sen vielä tuta.
Niin kuivannut ei aika vertani,
Niin kalvanut ei ikä älyäni,
Niin tuhonnut ei varojani köyhyys,
Niin vaurio ei ystäviä vienyt,
Ett' en vois näyttää, että mulla vielä
On hengen tarmoa ja ruumiin voimaa
Ja varoja ja ystäviä kyllin
Tuon uhkan maksaakseni.
MUNKKI.
Älkää vielä!
Mun suokaa tässä kohden antaa neuvo.
Lähteissään prinssit luuli neiden kuolleeks;
Pitäkää piiloss' impi joku aika
Ja tosikuolleeks julistakaa hänet.
Surua ulkonaista osoittakaa
Ja ripustakaa vanhaan perhehautaan
Murehtivainen muistokirjoitus
Ja valmiiks hautajaiset laittakaa.
LEONATO.
Ja mitä sitten? Miksi tämä kaikki?
MUNKKI.
Niin, hyvin tehtynä se sääliks muuttaa
Voi parjauksen, ja se on jo hyvä.
Vaan tämän vuoks en tätä tuumaa haudo,
Nää sätket suuremman on synnyn alku.
Hän kuoli -- niin on tapaus kuvattava --
Samana hetkenä kuin syytös tehtiin;
Ja siitä surku, sääli, anteeksanto
Kaikissa herää; sillä niin käy aina:
Mit' omaat, sit' et miksikään sa arvaa,
Kun sitä nautit, vaan kun menetät sen,
Niin saa se liian arvon; silloin huomaat
Sen hyvän, jot' et omatessas nähnyt.
Niin Claudionkin käy. Kun saa hän tietää,
Ett' immen surmannut on sanoillaan,
Niin tämän kuva ilmi suloudessaan
Sukeltaa miehen mielikuvattiin,
Ja kaikki hänen elämänsä hempeys
Puvussa vielä ihanammassa
Ja kiehtovampana ja täydempänä
Kuvastuu sielun silmään sisimpään,
Kuin hänen eläissään. Mies silloin suree --
Jos rakkautt' on tuntenut hän koskaan --
Ja toivoo, ett' ois syyte tekemättä,
Jos kohta todeksikin syytteens' uskoo.
Näin toimikaa, ja asia, sen takaan,
Paremmin luonnistuu, kuin mitä itse
Nyt saatan sattumoilleen arvata.
Mut jos ois kaikki muutkin laskut väärät,
Niin pelkkä usko, ett' on impi kuollut,
Tukauttaa tämän kumman herjajutun.
Jos sekin pettää, piilottakaa tyttö --
Jok' onkin paras hänen maineelleen --
Hiljaiseen, pyhään luostariin, pois kaikkein
Silmistä, kielistä ja parjauksista.
BENEDIKT.
Leonato, tehkää niinkuin munkki käskee;
Ja vaikk' on tietty, että likeisessä
Ma suhteess' olen Claudioon ja prinssiin,
Niin, kautta kunniani, tässä olen
Niin vilpitön ja vait, kuin sielu omaan
Ruumiisen nähden.
LEONATO.
Tässä tuskain virrass'
Ohuinkin rihma voi mua ohjata.
MUNKKI.
Se hyvä; siitä kiinni pitäkää;
Lääkettä kummaa tauti kumma vaatii. --
Te, neiti, kuolkaa elämään; hääpäivä
Vain lykkäytyy; siis malttain kärsikää.
(Munkki, Hero ja Leonato menevät.)
BENEDIKT.
Neiti Beatrice, oletteko itkenyt koko ajan?
BEATRICE.
Olen, ja tulen kai itkemään vielä kauemmin.
BENEDIKT.
Sitä minä en tahtoisi.
BEATRICE.
Ei teidän tarvitsekaan; teen sen omasta tahdostani.
BENEDIKT.
Luulen totisesti, että kauniille serkullenne on tapahtunut vääryys.
BEATRICE.
Oi, kuinka suuren kiitoksen se mies minulta ansaitsisi, joka hankkisi
hänelle oikeutta!
BENEDIKT.
Onko mitään keinoa, millä osoittaa semmoista ystävyyttä?
BEATRICE.
On hyvin suora keino, mutta semmoista ystävää ei ole.
BENEDIKT.
Voiko mies sen tehdä?
BEATRICE.
On se miehen tehtävä, vaan ei teidän.
BENEDIKT.
En rakasta mitään maailmassa niin paljon kuin teitä. Eikö se ole kummaa?
BEATRICE.
Kummaa kuin asia, josta minä en mitään tiedä. Yhtä hyvin saattaisin minä
sanoa, että en rakastanut mitään niin paljon kuin teitä; mut älkää
uskoko minua, ja kuitenkaan en valehtele; en tunnusta mitään, enkä
kiellä mitään. -- Surkuttelen vain serkkuani.
BENEDIKT.
Kautta tämän miekan, Beatrice, sinä rakastat minua.
BEATRICE.
Älkää vannoko sen kautta; te syötte sen.
BENEDIKT.
Vannon sen kautta, että te rakastatte minua, ja syötän sen sille, joka
sanoo, että minä en rakasta teitä.
BEATRICE.
Ettekö aio sanaanne syödä?
BENEDIKT.
En, vaikka mitä kastinta siihen keksittäisiin. Vakuutan, että rakastan
teitä.
BEATRICE.
No siis, Jumal' antakoon minulle anteeksi!
BENEDIKT.
Minkä synnin, kaunis Beatrice?
BEATRICE.
Te keskeytitte minut parhaaseen aikaan; olin juuri vakuuttamaisillani,
että rakastan teitä.
BENEDIKT.
Tee se koko sydämmestäsi.
BEATRICE.
Rakastan teitä niin koko sydämmestäni, ettei jää mitään, millä
vakuuttaa.
BENEDIKT.
Käske minun tehdä jotakin edestäsi.
BEATRICE.
Tappakaa Claudio.
BENEDIKT.
En, vaikka koko maailman saisin.
BEATRICE.
Minut tapatte kiellollanne. Hyvästi!
BENEDIKT.
Varro, armas Beatrice.
BEATRICE.
Olen poissa, vaikka vielä täällä. -- Teissä ei ole rakkautta, ei. --
Rukoilen, sallikaa minun mennä.
BENEDIKT.
Beatrice, --
BEATRICE.
Toden totta, tahdon mennä.
BENEDIKT.
Tulkaamme ensin ystäviksi.
BEATRICE.
Uskallatte ennemmin ruveta ystäväksi minun kanssani kuin tapella
viholliseni kanssa.
BENEDIKT.
Onko Claudio teidän vihollisenne?
BEATRICE.
Eikö hän ole näyttänyt olevansa ylimmäinen konna, kun on panetellut,
herjannut ja häväissyt sukulaistani? -- Oi, jospa minä olisin mies! --
Mitä? Kantaa tyttöä käsillään siihen asti, kuin heidän tulisi lyödä käsi
käteen, ja sitten julkisella syytöksellä, suoralla häväistyksellä,
hillittömällä ilkeydellä, -- hyvä Jumala, jos minä olisin mies! Minä
söisin sen miehen sydämmen turulla julkisesti.
BENEDIKT.
Kuulehan, Beatrice, --
BEATRICE.
Vai puhellut miehen kanssa ikkunasta! Soma juttu?
BENEDIKT.
Mutta, Beatrice, --
BEATRICE.
Se herttainen Hero! Häntä on loukattu, häntä on paneteltu, hänet on
onnettomaksi tehty!
BENEDIKT.
Beat--
BEATRICE.
Ruhtinaat ja kreivit! Todellakin, ruhtinaallinen todistus! Sievä kreivi,
sokurikreivi, soma poika, toden totta! Oi, jospa minä olisin mies hänen
puolestaan, tai jos minulla olisi ystävä, joka tahtoisi olla mies minun
puolestani! Mutta miehuus on haihtunut pelkkiin kohteliaisuuksiin ja
miehentavat kumarruksiin, ja miehet ovat muuttuneet kokonaan kieliksi,
jopa nätitkin miehet. Joka osaa valheen laskea ja sen todeksi vannoa, se
on nyt yhtä uljas mies kuin Herkules. -- Kun en voi toivomuksillani
mieheksi tulla, niin tahdon vaimona harmiin kuolla.
BENEDIKT.
Varro, Beatrice! Kautta tämän käden, sinua rakastan!
BEATRICE.
Käyttäkää sitä sitte minun tähteni johonkin muuhun kuin pelkkään
vannomiseen.
BENEDIKT.
Uskotteko sydämmestänne, että Claudio on tehnyt Herolle vääryyttä?
BEATRICE.
On, niin totta kuin minulla on usko ja sydän.
BENEDIKT.
Hyvä! Luottakaa minuun; minä vaadin hänet miekkasille. Suokaa minun
suudella kättänne ja sanoa hyvästi. Kautta tämän käden, Claudio saa
vielä kalliisti maksaa tekonsa. Mitä minusta kuulette, sitä minusta
ajatelkaa. Menkää lohduttamaan serkkuanne; minun tulee sanoa hänet
kuolleeksi; hyvästi vain!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Vankila.
(Moilanen, Muikkari ja kirjuri tulevat, kaikki kolme
virkapukuun puettuina; Conrad ja Borachio vartioineen.)
MOILANEN.
Onko koko komplottimme koossa?
MUIKKARI.
Ah! tuoli ja tyyny herra ahtivarjukselle.
KIRJURI.
Ketkä tässä ovat syytteenalaiset?
MOILANEN.
He, hitto olkoon, minä ja tämä virkaveljeni, tiedämmä.
MUIKKARI.
Niin, se on tietty: meillä on ortelit tehdä toimitustutkinto.
KIRJURI.
Mutta ketkä ovat ne pahantekijät, jotka ovat tutkittavat? Tuokaa ne
tänne herra konstaapelin eteen.
MOILANEN.
Niin, hitto olkoon, tuokaa ne tänne minun eteeni. -- Mikä on teidän
nimenne, hyvä ystävä?
BORACHIO.
Borachio.
MOILANEN.
Olkaa hyvä ja pankaa rotokollaan: Borachio. -- Ja teidän, munsööri?
CONRAD.
Olen kavaljeeri, herraseni, ja nimeni on Conrad.
MOILANEN.
Pankaa rotokollaan: munsööri kavalieri Conrad. -- Sanokaa, miehet,
pelkäättekö Jumalaa?
CONRAD ja BORACHIO.
Niin ainakin luulemme.
MOILANEN.
Rotokollaan, että luulevat että pelkäävät Jumalaa; -- ja pankaa Jumala
ensin; sillä Jumala varjelkoon, että Jumala antaisi perään mokomille
lurjuksille. -- Miehet, todistettu on jo, ett'ette ole paljon parempia
kuin aika konnia, ja vähällä pitää, ettei sitä jo pian uskotakin. Mitä
vastaatte itse puolestanne?
CCONRAD.
Sanomme siihen, että emme ole konnia.
MOILANEN.
Vorpannatun sukkela mies, se täytyy myöntää; mutta kyllä minä hänestä
selvän otan. -- Tulkaahan tänne, munsööri; kuiskaan jotakin korvaanne,
herraseni: sanon teille, että teistä luullaan, että olette aika konnia.
BORACHIO.
Mutta minä sanon teille, että emme ole.
MOILANEN.
Hyvä, menkää syrjään. -- Jumalauta, he puhuvat molemmat akuraatisti
samaa. Onko pantu rotokollaan, että eivät ole.
KIRJURI.
Herra konstaapeli, tutkinto ei käy laillisella tavalla; teidän tulee
ensin kutsua esiin vartijat, jotka ovat heidät syytteeseen panneet.
MOILANEN.
Niin tosiaankin, se on mukavin tapa. -- Vartijat, tulkaat esiin! --
Hyvät miehet, käsken prinssin nimessä, että panette nämä miehet
syytteeseen.
1 VARTIJA.
Tämä mies sanoi, hyvä herra, että Don Juan, prinssin veli, on konna.
MOILANEN.
Rotokollaan, että prinssi Juan on konna. -- Mitä! Onhan ilmeinen
pattovala sanoa prinssin veljeä konnaksi.
BORACHIO.
Herra konstaapeli, --
MOILANEN.
Pidä suusi, mies! Minä en kärsi naamaasi, kuule se.
KIRJURI.
Mitä muuta kuulitte hänen sanovan?
2 VARTIJA.
Sanoi mar senkin, että oli saanut tuhannen tukaattia Don Juanilta
tehdäkseen väärän kanteen Hero neitiä vastaan.
MOILANEN.
Sehän on ilmeistä murtovarkautta.
MUIKKARI.
Niin, totisesti, onkin.
KIRJURI.
Mitä muuta, poikaseni?
l VARTIJA.
Ja että kreivi Claudio, hänen puheensa nojalla, aikoi häväistä Hero
neitiä koko seurakunnan edessä eikä naida häntä.
MOILANEN.
Senkin lurjus! Tuosta sinä vielä tulet tuomituksi ijankaikkiseen
autuuteen.
KIRJURI.
Mitä muuta?
2 VARTIJA.
Siinä kaikki.
KIRJURI.
Ja tämä on enemmän, miehet, kuin mitä voitte kieltää. Don Juan on tänä
aamuna salaa paennut paikkakunnalta. Hero on sanotulla tavalla joutunut
syytteeseen ja niinikään sanotulla tavalla hyljätyksi ja tästä
harmistuneena yht'äkkiä kuollut. Herra konstaapeli, panettakaa kiinni
nämä miehet ja toimittakaa heidät Leonaton taloon; minä menen edeltä ja
näytän hänelle tutkinto-pöytäkirjan.
(Menee.)
MOILANEN.
Kas niin, pankaa heidät köysivärkkiin.
MUIKKARI.
Niin, kruunun hanskat käteen.
CONRAD.
Tiehesi, hölmö!
MOILANEN.
Herran Kiesus! Missä on ahtivarjus? Pankoon rotokollaan, että prinssin
palvelija on hölmö. -- Kas niin, köyttäkää heidät! -- Senkin hävytön
mies?
CONRAD.
Tiehenne! Senkin aasi! Senkin aasi!
MOILANEN.
Etkö arvostele ammattiani? Etkö arvostele ikääni? -- Oi, jos hän nyt
olisi tässä ja panisi rotokollaan, että minä olen aasi? -- Mutta, te
miehet, muistakaa, että minä olen aasi; vaikkei sitä ole rotokollaan
pantu, niin älkää unhottako, että minä olen aasi. -- Niin, sinä kanalja,
sinä olet täynnä moraalia, sen voin minä luotettavilla vierailla
miehillä sinulle todistaa. Minä olen älykäs mies ja, mikä vielä parempi,
oikeudenpalvelija ja, mikä vielä parempi, oman huoneen haltija ja, mikä
vielä parempi, niin hyvää lihaa kuin kuka muu tahansa Messinassa; mies,
joka tunnen lait ja reklamentit, tiedä se, ja jolla on varaa aitassa,
tiedä se, ja mies, jolla on tappioita ollut, ja mies, jolla on kaksi
takkia ja muutenkin kaikki hienoa ja somaa. Viekää hänet pois! Voi, jos
sentään olisi tullut rotokollaan, että minä olen aasi!
(Menevät.)