Synkkä tuskallinen nauru vastaa hänen huutoonsa.
Erland hyppäsi ylös ja paljasti metsästyspuukkonsa mennäkseen tulijaa
vastaan. Singoalla tarttui hänen käteensä, mutta hän riuhtaisihe irti.
Musta Assim näki veitsen kimmeltävän kuutamossa; hän heitti pois
viittansa, hypähti taapäin samalla kun kouransa haki vyössä riippuvan
tikarin kahvaa, ja virkkoi:
"Päällikön tytär ja linnan herran poika! Singoalla parka! Naiset
tulevat sinua aina pilkkaamaan ja miehet sinua ylenkatsomaan!"
Ja näin puhuessaan heitti hän tikarinsa Erlandin päätä kohti. Mutta
Assimin heitto ei sattunut; kiukku ja hämärä saattoivat taitavan
tikarin heittäjän häpeään. Erland astui häntä vastaan veitsi kohona.
Assim teki hyppäyksen taaksepäin, vikkelän hyppäyksen: hän ojensi
kätensä, hänen mustat silmänsä seurasivat uhkaavan aseen liikkeitä,
sormet aukenivat tarttuakseen sopivana hetkenä Erlandin ranteeseen ja
tuo notkea ruumis kumartui väistääkseen odottamattomalla
syrjähyppäyksellä iskua, jos ei käsi voisi sitä torjua.
"Assim on aseeton, armoa Assimille!" huusi Singoalla ja repi
raivoisasti tukkaansa.
"Oletko aseeton?" kysyi Erland ja laski kätensä.
"Olen", vastasi Assim, "mutta minä olen mies."
Erland heitti metsästyspuukkonsa nurmikolle, taistellakseen
pohjoismaalaisten tavoin aseetonna aseetonta vastaan.
Erland, vaalea gootti, oli seitsentoistavuotias, parraton ja
keskenkasvuinen vielä; Assim, Ganges virran kansan musta jälkeläinen,
oli vaeltanut kuusikolmatta kesää, lukuunottamatta niitä kahta, jotka
hänen äitinsä oli häntä selässään kantanut.
He käyvät toisiansa vastaan, levittävät kätensä, painavat rinnan vasten
rintaa; heidän suonensa paisuvat, heidän jänteensä ojentuvat, heidän
lihaksensa jännittyvät kiireestä kantapäähän.
Mutta nyt on voitto ratkaistu. Vaalea gootti on heittänyt mustan
muukalaisen maahan; hänen polvensa painaa kovasti kaatuneen rintaa, ja
käsi tarttuu hänen kurkkuunsa.
Silloin rientää tyttö taistelevien luo, voittajaa hellyttääkseen,
rukoillakseen voitetun puolesta. Erland kuuntelee, päästää
vastustajansa ja nousee ylös.
Assim nousee ylös hänkin, mutta maahan hän tuijottaa. Hän ottaa
viittansa, kääriytyy siihen ja hiipii pois.
"Voi minua!" huutaa Singoalla. "Hän on kertova leirissä kaikki. Isäni
on minua lyövä, miehet ylenkatsovat minua ja naiset minua piikkaavat."
"Ei", sanoi Erland, "niin ei ole käyvä."
"Ei", huudahti Singoalla, "niin ei saa käydä, sillä me olemme mies ja
vaimo."
"Tule", sanoi Erland, "minä seuraan sinua leiriin, puhuakseni isäsi
kanssa. Kun minä olen vierelläsi, ei Singoallan tarvitse mitään
pelätä."
"Mieheni", sanoi tyttö.
"Vaimoni!" virkkoi poika, nosti hänet syliinsä, kantoi hänet puron yli
ja katosi hänen kanssaan metsän peittoon.