Epätoivoisin katsein kuningatar silmäili poistuvaa vierastaan.
»Voimakas kuningatar!» toisti hän. »Se on kenties mahdollista miekkasi
avulla. Mutta onnellinen nainen. Ei milloinkaan, ei milloinkaan!»
Hänen päänsä vaipui sohvan pieluksiin, ja hänen huulensa
supisivat nimeä, joka päivä päivältä kävi hänelle rakkaammaksi ja
tuskallisemmaksi lausua: Chainyn, nimeä!