Illalla, sovittuun aikaa, Dumouriez tuli palatsiin mukanaan neljä
kirjelmää. Herrat de Grave ja Cahier de Gerville olivat jo paikalla ja
odottelivat kuningasta.
Kuningas puolestaan näkyi vain odotelleen Dumouriezin saapumista
tullakseen esille, sillä tuskin oli tämä astunut huoneeseen yhdestä
ovesta, kun kuningas jo astui esille toisesta.
Molemmat ministerit nousivat nopeasti. Dumouriez oli vielä seisoallaan,
ja hänen tarvitsi vain kumartaa. Kuningas tervehti heitä nyökkäämällä
päätänsä.
Sitten hän istuutui nojatuoliin pöydän keskikohdalle ja sanoi:
»Istumaan, hyvät herrat!»
Dumouriez oli tällöin huomaavinaan, että ovi, josta kuningas oli
tullut, oli jätetty auki ja että oviverho liikahti.
Tuuliko sitä häilytti? Vai koskettiko sitä joku henkilö, jota ei
näkynyt verhon takaa, mutta joka kuuli kaikki, mitä huoneessa sanottiin?
Ministerit istuutuivat.
»Onko teillä kirjelmät mukana, hyvä herra?» kysyi kuningas
Dumouriezilta.
»On, sire.»
Ja kenraali otti taskustaan neljä kirjettä.
»Mille valloille ne on osoitettu?»
»Espanjalle, Itävallalle, Preussille ja Englannille.»
»Lukekaa ne.»
Dumouriez silmäili toistamiseen oviverhoa, jonka häilähtely sai hänet
vakuutetuksi, että joku kuunteli sen takana.
Hän alkoi lukea lujalla äänellä.
Hän oli sepittänyt kirjelmät kuninkaan nimessä, mutta perustuslain
henkeen — uhkailematta, mutta osoittamatta heikkoutta.
Hän kosketteli niissä kunkin valtion todellisia etuja, mikäli Ranskan
vallankumous oli omiaan niihin vaikuttamaan.
Koska jokainen näistä valloista valitteli jakobiinien kyhäämiä
häväistyskirjoituksia, syytti hän näiden halveksittavien sepustusten
synnystä painovapautta, joka auringon lailla panee monenlaisen
vahingollisen rikkaruohon rehoittamaan, mutta samalla saa viljavan
sadon tuleentumaan.
Lopuksi hän pyysi rauhaa vapaalle kansalle, jonka perinnöllinen
edustaja kuningas oli.
Kuningas kuunteli jokaista uutta kirjelmää yhä tarkkaavammin.
Kun Dumouriez oli lopettanut, sanoi hän:
»Ah, en ole vielä milloinkaan moista kuullut, herra kenraali!»
»Sillä tavalla pitäisi ministerien aina kirjoittaa ja puhua
kuninkaitten nimessä», huomautti Cahier de Gerville.
»Hyvä on», sanoi kuningas, »antakaa kirjelmät tänne.