Mutta seuraavassa tuokiossa, ikäänkuin kuningasmieliset olisivat
halunneet uhmata uusia kansanedustajia, parvekkeet huusivat:
»Eläköön hänen majesteettinsa!»
Pitkällistä murinaa kuului kansanedustajain tuoliriveiltä.
Käännyttiin silmäilemään parvekkeita ja todettiin, että huuto oli
lähtenyt etupäässä niiltä parvekkeilta, jotka oli varattu edellisen
kansalliskokouksen jäsenille.
»Hyvä on, herrat», sanoi Couthon, »huomenna käsitellään teidän
juttuanne!»
Kuningas viittasi haluavansa puhua, ja häntä kuunneltiin.
Hänen puheensa, Duport du Tertren sommittelema, oli oikea taidonnäyte
ja tehosi voimakkaasti. Alusta loppuun se korosti välttämättömyyttä
pitää yllä järjestystä ja liittyä yhteistoimeen isänmaanrakkauden
nimessä.
Pastoret, kuningasmielinen, oli kokouksen puheenjohtajana.
Kuningas oli maininnut puheessaan, _että hän tarvitsi kansan rakkautta_.
»Myöskin me, sire», sanoi puheenjohtaja, »tarvitsemme teidän
rakkauttanne!»
Koko sali puhkesi suosionosoituksiin.
Puheessaan kuningas oletti vallankumouksen päättyneen.
Sillä hetkellä koko kansalliskokous luuli samaa.
Sitä varten, sire, teidän ei olisi tarvinnut olla pappien vapaaehtoinen
ja emigranttien vastentahtoinen kuningas!
Kansalliskokouksen saama vaikutelma levisi heti Pariisiin.
Illalla kuningas meni perheineen teatteriin. Häntä tervehdittiin
myrskyisin suosionosoituksin.
Monet itkivät, ja kuningaskin, joka yleensä pysyi kylmänä
tämäntapaiselle tunteilulle, vuodatti kyyneliä.
Yöllä kuningas kirjoitti kaikille Euroopan hallitsijoille ja ilmoitti
hyväksyneensä vuoden 1791 hallitusmuodon.
Tiedämme jo muuten, että eräänä päivänä innostuksen puuskassa hän
oli vannonut valan tälle hallitusmuodolle, ennenkuin se vielä oli
valmiskaan.
Seuraavana päivänä Couthon muisti, mitä oli eilen luvannut entisille
edustajille.
Hän ilmoitti tekevänsä erään ehdotuksen.
»Kansalaiset», sanoi Couthon, »minä ehdotan, että tästä kokouksesta
poistetaan kaikki etuoikeuksien jäljet ja että sen mukaan kaikki
parvekkeet avataan yleisölle.»
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Sitä seuraavana päivänä rahvas anasti entisten edustajien parvekkeet
ja tämän anastuksen tieltä kaikkosi perustuslakia säätäneen
kansalliskokouksen varjo.