Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti,
vähä paimen pappilassa,
meni messuhun kesällä,
pisti piiat pilkkojansa:
"Tuossa Tyhjätär tulevi
vailla kirkkovaattehia."
Tuli itkien kotihin. —
Yksin yöhyet kutovi,
ometassa ompelevi,
joka neulan pistämättä
suli pistos sydän-alasta;
sai hamonen valmihiksi,
meni Herran huonehesen.
Kyseli kyläinen kansa:
"Kuka Tuhkimo tulevi
vailla Herran helmilöitä?"
Tuli itkien kotihin. —
Kesän helmiä keräsi
karjan kaahlamo-sijoilta,
joka helmeltä hyvältä
kuivui kyynel poskipäältä;
päärlyt rihmahan pujotti,
meni Herran huonehesen.
Seisoi sulhot tien ohessa
kullakin kädessä kukka,
kukin kultansa varalta;
minkä otti neiti nuori,
se oli kiltti kirkkotielle,
mitä katseli kädessä,
se oli kaunis karkeloihin,
minkä piilotti povelle,
se oli kaupattu kananen.
Tuo oli tyhjä Tyyrin tytti
kulki Herran huonehesen
ilman kukkaa. —
Impi rukka
Istui itkien aholla.
Kulki Luoja karjatietä
muodossa maallisen urohon.
"Mitä itket impi rukka?"
"Tuota vaivainen valitan,
kun olen tyhjä Tyyrin tytti,
vähä paimen pappilassa."
"Miksi et mene kisahan?"
"Kuinkapa minä kisahan,
Kun ei mulla kumppalia."
Kukan antoi armo-Luoja:
"Sulho on sinulla suuri."
Karkeli kyläinen kansa
kummulla välillä vetten,
auringon alimenossa;
siellä Tyyrin tyhjä tytti
suuren sulhonsa keralla.
Riensi riemuiten kotihin. —
Kukan kätki lippahasen,
pani alle päänalaisen;
kun heräsi, avasi arkun:
oli kukka kultalehti.
Tuosta tunsi suuren sulhon,
jonk' oli kanssa karkeloinut
kummulla välillä vetten;
eikä itkenyt enempi.