Päivä istuttu ol' alla haapain,
vehreällä sammalmättähällä,
laulut liedot kertoi lemmen tulta,
naurut raikkaat rinnan puhtautta,
päämme päällä haavan lehdet helkki,
aallot läikkyi alla jalkojemme.
Joutui ilta, painui päivän kulta,
utuisiksi lientyi lahden rannat,
tuuli tyyntyi, talttui rannan aalto,
poistui punapilvi, haapain helke
kuiskeeks suli, tuskin kuultavaksi.
Lakkas silloin liedot lempilaulut,
naurannasta raikuneet ei rannat,
äänetönnä, sanatonna siinä
istuttiin vain käsi kättä vasten;
tunteet yhtyi, aatos toistaan etsi.
Kumma kudos, haaveherkkä huntu
huoli yhteen kesä-yössä meidät,
kuteet toivehista kultaisista,
niidet siinä auer-aatteihista.
Yö se kuteet kutoi, nitoi niidet,
metsärastas polkusia polki,
sukkulata heitti illan henki,
pirtaa veti rannan viime laine.
1893.