* * * * *
Ja annas aurinko nousi ja valaisi kuollutta kamarissa. Lakastunut
silmä joi häijästymättä sen säteitä. -- Veri-lätäkkö välkkyi lattialla.
* * * * *
"Katso tekoasi, sinä joka kerran olit veljeni", sanoi Autio-isäntä
Ödeberg'ille Erikin paarien vieressä. "Sinä, juuri sinä, turmelit tuon
onnettoman ja saatit tekoon, mikä katkasi häneltä mahdollisuuden päästä
vielä Jumalansa armoon. Hänen verensä tulkoon sinun päällesi."
Ödeberg kohautti olkapäitänsä. "Sano mitä tahdot; en minä suutu enkä
kaipaa sinun ystävyyttäsi. Mutta vastaanhan kumminkin vähän tuohon
juhlalliseen tuomioosi -- täytyy vähän vastata arvoni kannalta. Erikin
kuolemaan minulla ei ole vähääkään syytä, siihen on selvin todistus
juuri hänen kuolemansa. Luuletko sinä tosiaan, että minun oppilaani
olisi ottanut mailman murheet niin raskaiksi, että tuolla tavalla
täytyisi niitä paeta. Pois se! vaikka mullin mallin menisi -- ihan
minun edessäni, minua se ei liikuta. Meikäläinen ei kiinnitä mieltänsä
mihinkään mailmassa -- vie kaikki, vähät siitä! Niin olen tyytyväinen
rauhassani, aikanansahan pääsee tästä vanhasta mätä-pesästä.
"Muuten, mitäs suret, mistä sen tiedät vaikka poikasi olisi päässytkin
sinne mihin hänet toivoit. Näet, nyt puhun teidän omalta kannaltanne.
-- Syntiä tehdään joka hetki -- olisihan niitä vuosi vuodelta karttunut
hänelle yhä enemmän vaan. Kelvollisempi hän siis oli Jumalallesi nyt
kuin tuonnempana, eikö se ole aivan loogillista. Te vaaditte ennen
kuolemaa kurssin parannuksessa ja elävässä uskossa -- mutta kuka tässä
paranee, kuka uskoo elävästi, sanoppas se -- jotkut haaveksijat, joilta
alinomaiset uskonnolliset mietiskelyt ja surut ovat vääntäneet mielen
nurin niin että luulevat itsensä pyhiksi ennen aikojaan."
Autio kääntyi inholla Ödeberg'istä pois.
* * * * *
"Itsemurhaajana siis loppui tuo Erik, rakastajani", virkkoi Hedvig,
haukotteli ja heitti pöydälle sanomalehden, josta oli lukenut. "Niin,
niin -- ja eiköhän vaan ollut syynä siihen nuo rukkaset, mitkä hänelle
annoin. -- Heikko sielu, huono mies! Ei hän parempaa ansainnut, tuo
vitkallinen, saamaton sulhanen -- tomppeli, joka uskalsi minua niin
solvaista, -- niin, niinkauan kuin muistan, enhän minä itse-murhaajaa
suvaitse albumissani --"
Hän nousi ylös, avasi albuminsa, otti sieltä kuvan irti ja repäsi tämän
pieniin kappaleisin, mitkä viskasi uunin-pesään.