LEA (yksin). Kurja isäni, sun kulta-arkkusi on sun rakas maailmasi,
joka painaa sinua niin päivällä kuin yöllä. Tuskallinen ompi rikkautesi
onni, vaikka olisitkin koonnut tavarasi oikeuden mitalla. Mutta, isäni,
oletko aina käytellyt tätä mittaa? Toista pelkään minä ja pelkään
taivaan rangaistusta, joka taitaa kiroukseksi muuttaa huomenlahjan
mennessäni miehelään. Rikkaasta isästä lähden rikkaalle miehelle, mutta
luulenpa, että on heillä molemmilla syytä katsoa surun pimentämällä
silmällä rehellisyyden kultavaakaa, ja silloin ehkä synkistyy heidän
elämänsä päivä. Ah! heidän aarteensa ovat mun sielulleni kauhistus.
Mutta ilon ja rauhan tarjoo sydämelleni köyhä Aram. Hän lempii Leaa
Lean tähden, vaan ei hänen isänsä kullan tähden, ja Lea lempii häntä ja
tahtoisi mennä hänen vaimoksensa, mutta toisin on isäni tahto. Ah,
kuinka katkerata erota sinusta, sä päiväni lempeä! Sinua lemmin, vaikka
oletkin Sadusealainen etkä usko, että kuolemme elämään ijankaikkisesti.
Mutta ehkä uskot toki, vaikka et usko, ehkä epäilet, nuorukainen,
kaunis ja ylevä. Ylevä sä olet kuin Jerikon palmupuu, joka taivaan
korkeudessa humisee, ja kaunis sä olet; ihanata ompi sua katsella kuin
Nebon harjalta luvattua maata. Niin sua sieluni kuvailee. Mutta
jalompana, kirkkaampana seisoisit mun edessäni vielä, jos uskoisit
taivaallista oppia Natsaretin profeetan suusta. (Istuu.) Oi! ei poistu
mielestäni ihmeellinen mies, ei hänen haamunsa, ei hänen äänensä
helinä; ja pyhänä tarinana väikkyy muistossani mennyt päivä ja mennyt
valvottu yö. (Unisena.) Sun jalkojesi juurehen, punehtuen kainosti,
minun sieluni vaipua tahtoo ... vaipua, nukkua ... nukkua uneksimaan
suloisinta unta. Siitä alkaa pelastuksen tie, Jumalan valtakunnan tie.
Sinne minua saata ... saata minua sinne, laupias Goell (Nukkuu.--Aram
tulee.)