LEA. Mun kallis isäni! hyvin tekee hän kaikki, tämä mies. Sairaat hän
parantaa, syntisille saarnaa hän armoa ja orjille ijäistä vapautta. Oi!
olenhan nähnyt hänen ihmeellisen voimansa, sen näin kun talutettiin
hänen eteensä mies, joka mykkä ja kuuro oli. Liepeästi tarttui hän
mieheen, painoi sormensa hänen korviinsa ja katsahti laupeaasti ylös
taivaaseen. »Hefata», hän lausui, ja kohta aukenivat miehen korvat,
hänen kielensä siteet päästettiin, ja selvästi hän haasteli suureksi
ihmeeksi kaikille. Millä kiitollisuuden ihastuksella silloin parannettu
katsoi parantajaansa, ja millä jumalallisella hymyllä loi häneen
silmänsä Natsaretin poika, rakkautta täynnä! Mikä juhlallinen hetki,
jona kaikki kansa itkuun hyrskähti heidän ympärillään! Oi! armon-liiton
enkeli on meitä lähestynyt matalasta majasta Galilean vuorilta, mutta
Jumalan linnasta on hänen sielunsa lähtenyt alas. Ja siunattu olkoon se
kohtu, joka häntä kantoi, siunatut ne kädet, jotka häntä tuuvittivat!
Tullut on Israelin otollinen aika, nousnut on sen autuuden päivä.--
Isäni armahin!
SAKEUS. Ihmeellistä!
JOAS. (Erikseen.) Saatana on karannut kahleistansa ja villitsee nyt
maailmaa.
SAKEUS. Sano, tyttäreni, millainen on miehen muoto?
LEA. Isäni, kuinka voisin kuvata häntä, lähettilästä ikuisen aamun?
Niinkuin aamun koitto paistaa hänen kirkas otsansa, ja kuin aamun
tähteä kaksi hänen silmänsä säteilevät, lausuen maailmasta, jolla ei
ääriä ole. Vertaisinko aamun ruskoon hänen huuliensa hohtavaa kultaa,
joista hengittää puhtaus ja pyhyys? En tiedä, mutta kiharat hänen
olkapäillänsä välkkyvät niinkuin muhevat pilvet, niinkuin varjoisten
pilvien somat kierrokset Hermonin hartioilla välkkyvät. Hän halvassa
manttelissa käyskelee, samoin hameessa, Galilean vaimoin kutomassa, ja
purpurainen nauha vyöttää hänen hoikan miehustansa. Ah! hänen kuvansa
juhlallinen korkeus meitä taivuttaa alas ja taasen saman kuvan lempeä
voima vetää meitä armaasti hänen manttelinsa liepeisiin. Ja sille, joka
hänen kasvojansa katselee, hän lainaa valoa sädeloisteestansa, niinkuin
lähteelle valoa antaa auringon terä. Niin, jos äänetönnä hän seisoo.
Mutta kun aukenevat hänen huulensa, silloin kaikuu ääni voimallinen
niinä kuin Jehovan, ja kuitenkin lempeä kuin tuulen hyminä Salemissa.
Niin kaikui hänen äänensä saarnatessansa Jumalan valtakunnasta.
(Katsahtaen hartaudella ylös.) Sinne mua kerta saata, armias henki
taivahan! Sinne meitä kaikkia kerta saata!
JOAS (erikseen). Tosi! Saatana on pääsnyt irti ja villitseepi maailmaa
valkeuden enkelin haamussa.
SAKEUS. Lapseni, kerro mulle lyhyesti, mitä hän saarnasi.
JOAS (erikseen). Kas niin!
LEA. Sydämmen puhtautta, hengen siveyttä tahtoo hän meiltä ja että
hylkäämme kaikki saastaiset ja häijyt himot. Vihan, vainon hän
tuomitsee pois ja tahtoo, että rakastamme kaikkia, kaikkia, niin
vihamiehiämme kuin ystäviämme. Vihamiehiämme! Isäni, huomaitkaat tämä.
SAKEUS. Vihamiestämme rakastaa!--Se on uutta.
LEA. Mutta jaloa, ihanata, ihanata!
JOAS (erikseen). Lystillistä!
LEA. Kaikki hän kutsuu liittoonsa, niin pakanat kuin Israelin lapset,
niin publikanit kuin temppelin vartijat hän kutsuu taivaan liittoon.
JOAS (erikseen). Voi taivaallista melskaa!
LEA. Ei ketäkään katso hän ylön, ei syntistä suurimpaa, joka vaan katuu
ja parantaa itsensä. Uutta, vilpitöntä henkeä hän tahtoo, ja jo täällä
murheen laaksossa hän lupaa meille palkinnoksi omantunnon rauhan ja
puhtaan ilon, mutta viimein kuoltuamme hän antaa sielullemme
ijankaikkisen autuuden Jumalan pyhässä Sionissa.
JOAS (erikseen). Lystillistä, lystiä! Heisaa kaikki Sionin pojat ja
tyttäret!
SAKEUS. Sano missä erosit miehestä.
LEA. Kappaleen matkaa kaupungin portista, jota hän lähestyy.
SAKEUS. Minä tahdon hänen nähdä!
LEA. Rientäkäät häntä vastaan!
JOAS. Mitä mieletöntä?
LEA. Mun hyvä isäni, rientäkäät häntä vastaan!
SAKEUS. Paikalla, ja seuratkoon mua Ruben. Häntä tarvitsen; sillä
olenpa kovissa kiipaleissa vuokramiesteni kanssa toisessa talossani.
Eipä heltiä sieltä leikiten vuokra, mutta nytpä on lähteminen
kiristämään heitä, ja toimitan siis yhdellä tiellä kaksi asiaa, koska
taloni on lähellä kaupunkimme porttia.--Minä tahdon nähdä tämän miehen!
JOAS. Seisattukaat, malttakaat mieltänne!
SAKEUS. Miksi tahdot niin?
JOAS. Pysykäät hänestä kaukana, muutoin kiukkuinen perkele kiertää
päänne hulluksi.
SAKEUS. Ole pelkäämättä, poikani.
LEA. Joas, tämä puheesi on taivaalle kauhistus. Oi ylkäni! lähdeppäs
sinäkin häntä katsomaan, ja oletpa huomaitseva, toivon minä, ettei ole
hän perkele, vaan Messias itse.
JOAS. Messias! Hahaa! Missä ovat sitten hänen legionansa, siivitetty
ratsasjoukkonsa, missä voimat, joilla kukistaisi hän Roomalaiset,
syöksisi ne helvettiin alas ja rakentaisi uudestaan Davidin linnan?
Näitä kaikkia ei kuulu eikä näy.
LEA. Sinä et käsitä hänen oppiansa. Ei ulkonaisella tavalla, vaan
henkensä voimalla on hän vapahtava maailman.
JOAS. Mikä hulluus!
LEA. Viisaus taivaallinen!
JOAS. Lea, Lea, sinä olet soaistu.
LEA. Nähtyäni maailman valkeuden.
SAKEUS. Minä myös hänen tahdon nähdä.--Vartioitse huonettamme tarkasti,
Leaseni, ja liiotenkin lipasta tuolla, sinä tiedät!
JOAS. Kerran vielä teitä rukoilen: olkaat kaukana vaarallisesta
miehestä!
SAKEUS. Minä menen, mutta vartioitse viikuna~ ja palsamitarhaani sinä.
Ruben astukoon jäljissäni. Käyskele yrttimaassani, kunnes palaan
retkeltäni takasin, ja sitä, joka mielisi tunkea läpitse aidan, sitä
iske päähän, iske konnaa sauvallasi päähän. Mutta sinä, tyttäreni,
muista kallis arkkuni tuolla.--Tule, Joas, ja ole uskollinen vahti.
(Menee.)