Sakeus. Joas.
JOAS (erikseen.) Tuossa istuu ukko yksin ja, niinkuin luulen, lukee
aarteitansa. Niin, siinäpä se voima, joka minua, puhdasta fariseusta,
vetää väkisin ylönkatsotun publikanin huoneeseen. Tästäpä saan pitää
hyvänäni paljon nuhteita ja kylmyyttä monelta vanhurskaalta ystävältäni
ja heimolaiseltani. Mutta ukolla tuossa on kultaa ja tavaraa, joista ei
sydämeni mieli enään erota, ei, vaan kaiken tämän rikkauden
perilliseksi tahdon tulla hänen tyttärensä kautta. (Katsoen yli
Sakeuksen olan.) Haa, mitkä kiiltävät kulta-kasat!
SAKEUS (huomaa Joaksen ja lyö äkisti lippaansa kiini). Mies, mitä näit?
JOAS. Kultaa, kultaa!
SAKEUS. No, miksi näytti?
JOAS. Mullaksi, mullaksi!
SAKEUS. Mullaksi? Jos niin aattelet kullasta, niin etpä koskaan pysy
varallisena miehenä, vaikka ammentaisi onni sun arkkuusi vielä
suuremmat perinnöt kuin ne, jotka jo saanut olet.--Multaa! Mitä? oletko
tyttäreni ansaitseva ja hänen kauttansa viimein kaiken tämän kullan,
jonka hiellä ja vaivalla olen koonnut vuosien kuluessa?
JOAS. Älköön tämä teitä huolettako, isä. Kuitenkin pois, kauvas minusta
se, että rakastaisin täällä ylitse kaikkea tuota maallista tavaraa,
jonka koi syö, ruoste raiskaa ja varkaat kaivaa. Minä pelkään ja
rakastan ainoastaan Israelin Herraa, joka tähän asti on minua varjellut
ja tästälähin varjelee kaikesta synnin loasta. Joas ei jumaloitse
kultaa ja rikkautta; mutta hänen säästäväinen luontonsa tekee, että
rikkaus hänen hallussansa ei vähene, vaan enenee päivä päivältä.
Tavaraa en katso ylön, vaan rehellisellä tavalla tahdon sitä
lakkaamatta koota. Ja mistä syystä? Siitä syystä, että viimein kuin
näen itseni kyllin varakkaaksi, taidan harjoitella laupeuden töitä
Herran kunniaksi.
SAKEUS. Mutta aina varovasti, aina varovasti, muistellen pahoja päiviä,
jotka voivat meitä lähestyä.
JOAS. Varovasti, sen tiedätte.
SAKEUS. Minä tiedän, että toimitan Lealleni miehen, joka ei tuhlaa,
mitä Sakeus on koonnut, vaan saattaa säästöt paisumaan yhä enemmän ja
pitää köyhyyden kaukana siitä huoneesta, jossa tyttäreni emännöitsee.
Joas, rakastatko lastani?
JOAS. Vähemmän kuin Jehovaa, enemmän kuin itseäni.
SAKEUS. Ja enemmän kuin minun kultaani?
JOAS. Mitä kysytte?
SAKEUS. Yhtä kysyn. Katso, jos nyt pahapäiväni tulisi, ryntäisi
päälleni tuulen puuskana, kuin ennen Jobin onnettomuuden päivä,
temmaisten minulta kaikki, ja minä seisoisin kerjäläissauva kädessä;
sano, ottaisitko sittenkin tyttäreni vaimokses?
JOAS. Elohimin nimessä, minä ottaisin hänet.
SAKEUS. Terve sinä!
JOAS. Rakkauteni häntä kohtaan ei ole kullan pyyntiä, vaan puhdas
ihastus, niinkuin ennen Jaakopin povessa Raakkelia kohtaan.
SAKEUS. Poikani, minä tahdon uskoa sen, ja olen valmis laittamaan
häitä.
JOAS. Yhtä mielin kerran vielä kysyä. Naituani tyttärenne, kuinka
suuren huomenlahjan saan?
SAKEUS. Kaksi tuhatta penninkiä.
JOAS. Ei, kolme tuhatta.
SAKEUS. Kaksi tuhatta, ei äyriä enemmän. Mutta mentyäni viimein isieni
luokse, silloin tiedät saavasi kaikki; ole tyytyväinen.
JOAS. Vakaasti suostun odottamaan, kun vaan kerran olen saanut
tyttärenne. Mutta siinähän on solmu.
SAKEUS. Jonka avaa isän valta.
JOAS. Hänen sydämmensä on minua kohtaan kylmä, mutta Aramille aivan
hempeä.
SAKEUS. Vaan sinä hänet saat, mutta Aram saakoon sauvastani, jos kerran
vielä hän uskaltaisi astua minun huoneeseni. Monta on minulla syytä
hyljätä tämä mies. Katso, hän on saduseus, vaikka alhaista säätyä, ja
siis enemmän vielä inhoittava kuin itse saduseusten päämies. Hän on
puoleksi Kreikkalainen, lukee yhtä kevytmielisesti Moseksen lakia kuin
pakanain saastaisia kirjoituksia. Tutkistella muukalaisten eksyttäviä
kirjoja: rangaistuksen alainen teko!
JOAS. Kivitystä ansaitseva, kivitystä.
SAKEUS. Ja mikä on hän vielä? Köyhä rotta. Ja se on pykälistä pahin.
Antaisinko siis tyttäreni hänelle? En, niin kauvan kuin elää Israelin
Jumala!
JOAS. Minä kiitän teitä. Mutta olkoon asia lujasti vahvistettu,
vierasmiesten kuullen.
SAKEUS. Se tapahtukoon, kun tyttäreni tulee.
JOAS. Missä viipyy hän? Ehkä tuon kirotun saduseuksen luona taas, hänen
viekkaan äitinsä puheilla.
SAKEUS. Erehdytpä. Nyt on hän luvallani pois, mutta kadunpa toki, että
päästin hänen. Jo eilen läksi hän erään ystävänsä seurassa katsomaan
tuota profeettaa, näkemään hänen ihmeitänsä, joista kerrotaan
loppumatta. Kimahtihan--ja sen mahdat tietää--eilen kaupungissamme
suuri huuto ja maine tuosta eriskummallisesta miehestä, tuosta
Natsarenuksesta, jota kutsutaan profeetaksi, vieläpä Messiaaksikin.
JOAS. Kaikki hulluutta! Tutkistele kirjoja; niistä olet löytävä
järkähtämättömän todistuksen, ettei tule profeettaa Natsaretin
kaupungista, saatikka Messias, Israelin luvattu ylkä, Davidin huoneen
herra.
SAKEUS. Minä sanon: niin kertoilee kansa.
JOAS. Tämä kansa, tämä viheliäinen joukko, joka ei tunne lakia eikä
profeettoja, olkoon kirottu! Kirottu olkoon tomppelikas roistokansa!
Ah, että laskitte neidon siihen petolliseen virtaan.
SAKEUS. Toivon kuitenkin...
JOAS. Vaiti! Seitsemännen rukouksen hetki on tullut. (Laskee
polvillensa ja rukoilee.) Minä nostan käteni ylös korkeuteen ja kiitän
sinua, Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala ja meidän
isäimme Jumala! Minä kiitän sinua, etten ole ryöväri, en varas enkä
valehtelija, etten istu siellä, missä pilkkaajat istuvat, vaan
käyskelen kaukana jumalattomain retkiltä. Katso, minä olen kuin
istutettu viikunapuu juoksevan virran reunalla, joka aina on kantava
hedelmänsä oikeaan aikaan ja jonka lehdet eivät lakastu. Kaksi kertaa
viikossa minä paastoan, kerran viikossa lahjoitan uhriarkkuhun äyrin,
ja aina Sinua sapattina ylistän, veisaten temppelin pyhässä savussa.
Herra, ken palvelee sinua hartaammin Benjamin maassa, ja ken on siis
enemmän ansaitseva, että hänen hyvin kävis, niin istuessa kuin
astuessa, niin maatessa kuin valvoessa? Herra, suojele Joasta aina,
mutta syökse hänen vihamiehensä helvetin tuleen! Kuule rukoukseni,
isäimme Jumala, sotajoukkojen ruhtinas, Herra Sebaot!
(Nousee ylös. Tämän kuluessa on Sakeus korjannut lippaansa ja tehnyt
yhtä ja toista siivoamista huoneessansa.--Lea tulee.)