Yht'äkkiä ilmestyy hänen eteensä keskeltä pimeyden elävän miehen
kasvot, kasvot kalvakat, ja kohtapa kohoo koko mieskin, pieni,
vaivainen vanhus, kohoo kuin maan alta... kaihoisin katsein silmää
häneen. Silloin järkähtää jännitetty ruumis, hätähuuto pääsee
huulilta ja Romana on romahtaa polvilleen maahan...
-- Uh, uh, ku... kuka? kysyy, vaikka jo huomaakin vanhuksen kylän
kerjuumunkiksi.
-- Minä se vain olen, vaivainen kulku-ukko, elä minua ensinkään
pelkää. Näin vieno ääni pimeydessä, ja jatkaa: Tulin vain tänne,
kun tiesin sinun tulevan tänä yönä tätä ryöstämään, tulin -- pyysin
vahti-ukolta avaimet -- pelastamaan erästä säästölaatikkoa, johon
olen itse ainoat pennini pannut ja johon ovat muutkin, armeliaat
ihmiset, enimmät roponsa uhranneet. Tulin pelastamaan sitä laatikkoa,
jonka rahoilla kerran _rakennetaan luostari turvaksi niille, jotka
ovat rosvo-Romanan käden kautta turvattomiksi ja orvoiksi tulleet_...
Ei mulla muuta... laatikko on jo tässä... elä minua ensinkään
pelkää --, menen jo pois.
Tämän sanan kuultuaan jäykistyivät Romanan jäsenet, oudot humaukset
alkoivat päässä käydä, ja hän jäi naulattuna paikoilleen seisomaan.
Ei tiennyt mitä sanoa, ei osannut mitä tehdä... ja kylmä hiki
hiihteli kaikkialla ruumiissa, jaloissa, päässä, selässä... Seisoi
siinä kuin kivipatsas tai kirkon pilari, ei päässyt minnekään --,
kunnes aamun valjetessa, vanhan vahti-ukon tullessa kirkkoon, havahti
ja lähti kiireisesti juoksemaan -- ensin alttariin päin, Täitten
kirkon sivuille ja vihdoin ovelle... Oudot oli merkit miehessä
silloin: silmät välkkyivät ja kädet huitoivat -- ja kun ulos pääsi,
niin hihkaisi ja lähti laukkaamaan korpeen päin.
* * * * *
Siitä asti on salon Romana käynyt munkin kaapussa ja kantanut kiviä
Rairannan raunioon. Ei ole kukaan kuullut häneltä suorastaan, mitä
hän tekee; vaan yksi ja toinen on sattunut salaa kuulemaan kuinka hän
itsekseen sopottaa:
-- Itse, itse aion tuon luostarin rakentaa, en muiden salli. Veden
päälle sen rakennan, niinkuin on Valamokin. Sitten, kun saan sen
valmiiksi, saavat siihen tulla kaikki köyhät ja orvot. Itse rupean
iguumeniksi ja pidän rukouksia joka hetki heidän edestään. -- Kunhan
tässä nyt vain tulisi vankka perustus lasketuksi...
(Syystarinoita korvesta.)