Tunnonvaivoiksi minulle.
Olisiko ehkä linnun lasta surullinen kokemus kehittänyt ja
viisastuttanut? --
Ainakin araksi, varovaksi ja epäluuloiseksi ihmisiä kohtaan.
Pitikö pikku kaupunkilaistyttösen vielä minun tekoani jatkaa?
Vapaaksi, vapaaksi tahdon hänet päästää. Lennä omiesi luo suureen
kotiisi, lintuseni!
Minä päästin lintuni puutarhaan omille valloilleen ja toivoin
näkeväni sen ilosta hypähtelevän, jopa lentävänkin.
Mutta vaikeasti, toinen siipi lamassa, se vinona pyrki yli puutarhan
lavojen metsään, isiensä valtakuntaan päin.
Se oli viallinen, raajarikko.
Sen jälkeen on minulle tuntunut tuskalliselta kuunnella keväisin
peipon laulua: se soipi valittavasti ja surullisesti -- se soimaa
minua.
(Nuori Suomi XII.)