SAKU. Perhana!... Sieltä tulee joku... Tule, mennään tuonne
jokirannalle... Siellä ei ole ketään häiritsemässä... (Katsoo) Se on
meidän Ruoka-Leena... Ota sinä se rinkelivyyhti! (Lähtevät vasemmalle.
Saku riiputtaa konttia mukanaan.)
LEENA (Saapuu oikealta pieni hernesäkki selässä ja kaksi palvattua
lampaan jalkaa kädessä. Heittää säkin kattilan luo). Siinä häntä nyt on
hernettä muutamaksi päiväksi koko roikalle. (Tarkastelee lihaa) Kolme
markkaa näet otti jalasta se Juoperi... Mutta onhan se hyvää
rokkalihaa. (Haistelee) Suolaisellehan tuo haisee. Joutavatpa he siinä
riippua. (Ripustaa lihat oksaan ja ryhtyy keittopuuhiin) Tulevatkin
kohta miehet sieltä Harjukoskelta syömään... Joutaapahan jo ruveta
siinä soppa vähän kerrassaan kiehumaan. (Katsahtaa kattilaan)
Riittääkin tuota tuossa... niin että ei tarvitse vettä lisätä...
(Poistuessaan) Ja syökööt vähemmän ja juokoot vettä suorastaan joesta
viljemmältä.
PIRKKA (Saapuu, istahtaa kivelle, nypläilee arpaheinää ja hyräilee):
Pien' aalto rantaan rientää
ja siihen nukahtaa.
Vain haudan tyyneydessä
mun syömein rauhan saa.
JUKKA (Saapuu, pysähtyy). Pirkka!.. (Pirkka luo katseensa maahan)
Pirkka!
PIRKKA (Maahan katsoen). Hyvä päivä!
JUKKA. Niinkö minun olisi pitänyt tervehtiä sinua... minun lintuni ja
minun pulmuni ja minun kuk... (Yrittää syleillä.)
PIRKKA (Keskeyttäen). No!.. (Lyö leikillä heinällä) Tuosta saat...
telmäjä!
JUKKA. No niin!... Kukapa nyt enää surra osaisikaan!... Pääskynen se
tuo kesän taloon ja tyttö ilot kullallensa... En uskonut sinun
uskaltavan tänne tulla. (Levittää sylinsä taas) Annahan kun sylei...
PIRKKA (Asetellen). No... no!... no... no... no! Istuhan nyt tänne ja
ole siivolla vähä aikaa. (Tekee tilaa vierellensä) No istu nyt tuohon
noin!
JUKKA (Istahtaa). No istun sitten... Istun ja olen onnellinen, kun on
kulta vierelläni... Mutta miksi olet taas suruinen, Pirkka?
PIRKKA (Suruisena). Niin... no!
JUKKA. No mitä, kultani?
PIRKKA (Huoaten). Ka tiedäthän sinä sen... Eikös se Ella sinulle jo
puhunut?
JUKKA (Kuohahtaen). Ah!...
PIRKKA. Vahtii minua alituiseen, jotta näkisi minkä näköinen minä
olen... Nytkin pääsin vain onnen kaupalla pois talosta ennen kun se
ennätti tulla!
JUKKA. Ah, tätä köyhyyttä nyt! Miksi minun pitää juuri nyt köyhä
olla!... Mutta odota, Pirkka! Kaikki voi vielä kirkastua!
PIRKKA. En minä muusta niin surisi, mutta äitiä on sääli... Se kun yhä
vain valittaa, jotta kontu menee, jos en siitä huoli.
JUKKA (Kuin jatkaen omaa puhettansa). Odota vain eläkä sure... Kaksi
vuoroa teen työtä tukkijoella: yöt ruhkalla ja päivät lautalla ja joka
pennin säästän. Syksyllä sitte Ameriikkaan ja kun siellä ponnistaa yöt
ja päivät hiilikaivoksessa ja kahdeksankaan taalaa, eli neljäkymmentä
markkaa päivässä irrottaa, niin kohta siinä on koossa Vännin velka...
Ja kun on kerran isän talo lunastettu, niin silloin on etäällä hätä...
Itse me elämme vaikka paljaalla kalliolla, kunhan on taivasta sateen
suojana palanen ja seinänä pikkunen ilman pieltä... Vai mitä, Pirkka?
PIRKKA (Huokaa, miettiessään). Niin!
JUKKA. Heitä siis surut hitolle! Ei se päivä ainiaaksi pilveen peity.
(Kietoen kätensä vyötäisille) Sinä minun iloni ja minun onneni ja
(suutelee) ja (suutelee) minun ystäväni...
PIRKKA (Estellen). Et saa!
JUKKA (Yrittää suudella). Minun!...