MIINA. Kuule Liisa, mitä vehkeitä sulla on isän kanssa?
LIISA. Vehkeitä, mitä vehkeitä?
MIINA. Mitä! Älä kieräile. Kumma että kehtaatkin. Ei pidä nuolaista,
ennen kuin tipahtaa. (Nyrkkiä puiden.) Siihen on, kuule, vielä pitkä
aika, ennen kuin tuollainen tähän emännäksi pääsee.
LIISA. Älä nyt haukkumaan ala. (Alkaa itkeä.) Isäsi sitä tahtoo.
MIINA. Mitä sellaisen tahtomisesta.
LIISA. Kuka sulle on sanonut?
MIINA. Sanoi kuka sanoi. Mitä te täällä äsken puhuitte?
LIISA. Niin mekö?
MIINA. Te, sinä ja isä.
LIISA. Älä nyt ole niin tomerana, ei täällä mitään pahaa puhuttu
enkä ... minä olisi tahtonut, mutta isäsi se tahtoi.
MIINA. Sinuako emännäksi?
LIISA. Niin.
MIINA. Sinä tietysti lupasit tulla.
LIISA. Noo, et taitaisi sinäkään kieltää, kun niin rikkaat kosisivat.
MIINA. Olet sinäkin hölmö. Mitä se isä sanoi?
LIISA. Se sanoi että.. Vaan mitähän tuosta ... niin se vaan sanoi, että
minä olisin tähän sopiva emännäksi, kun lehmätkin jo hyvin tuntevat mun
ja... (Nyyhkien:) Ja kyllä mä sen tiedän sanoa vissiin, etten minä
sulle ainakaan olisi ilkeä, niinhän olet ollut tähänkin asti kuin oma
lapseni.
MIINA. Älä nyt Liisa tee itseäsi hullummaksi kuin olet.
LIISA (Itkien:) Niin mutta kun köyhää katsotaan ylön joka paikassa, ja
vaikka kuinka koettaisi olla mielillä, niin ei koskaan ole hyvä... Jos
minä olisin isällesi kieltänyt, olisi pian minut pois ajanut ... ja nyt
sinä tulet niskaan. (Itkee.) Eikä näin puolivuodessa kukaan piikaakaan
tarvitse.
MIINA. Älä nyt niin huuda.
LIISA. Tottahan nyt edes itkeä saa, vatsansa täyteen.
MIINA. Mutta et sinä ainakaan tähän emännäksi pääse.
LIISA. Kyllähän tässä sitten on maantie edessä. (Itkien.) Voi sitä
köyhän lasta!
MIINA (Nauraa.) Ei sinun tarvitse lähteä mihinkään, kyllä sinä piikana
tässä saat olla, kun vaan lupaat ettet enää ala äitipuoleksi pyrkiä.
LIISA. Minä en ole ikänä riitaa haastanut, enkä tahdo tähän tuppautua,
vaikka, kun se isäsi puhui päivällä siitä asiasta, niin minä ajattelin
että, jos et sinä olisi vastaan, niin kyllähän tämä mulle hyvä paikka
olisi. Enkä minä sitä millään pahalla tarkoittanut.
MIINA. Sovitaan pois nyt ja sano isälle, ettet sinä huolikaan hänestä.
Sanotko?
LIISA. Noo, jos sinä niin tahdot.
MIINA. Ettehän te voisi kuitenkaan rakastaakaan toisianne, vanhoja
ihmisiä kumpanenkin?
LIISA. Kyllähän me nyt sentään kohtuudella voisimme rakastaa.
MIINA (Nauraen.) Kohtuudella?
LIISA. Niin, mutta olkoon nyt, kun sinä niin tahdot. Minä haen lutista
ne sinulle.
MIINA. Mitkä?
LIISA. Ne kihlarahat.
MIINA. Joko hän kihlarahoja antoi?
LIISA. Antoi hän.
MIINA. Paljonko?
LIISA. Kolmekymmentä markkaa.
MIINA. Vai jo kihlarahoja... Ne saat pitää Liisa, eli anna isälle jos
tahdot.
LIISA. Mitäs minä kenenkään rahoja...
MIINA. Pidä vaan. Älä anna isälle, kyllä sillä rahaa on. Mutta lupaa
nyt, ettet anna hänen enää yli puhua itseäsi.
LIISA. Kyllähän minä nyt koetan.
MIINA. Pihaan ajettiin hevosella. Ota nyt Liisa ja siisti vähän tätä
kamaria, jos tulee vieraita, minä menen ja pidän heitä ulkona niin
kauan. (Menee.)
LIISA (Siistien huonetta vähän aikaa äänettömänä.) Siihen levisi sekin
morsianna olo kuin voi lämpimän leivän päältä! Mutta kuka mun käski
ruveta kurottelemaan komeain joukkoon... Siivoa sitte vaan huoneita ja
tee puhdasta kun rikkaat rypevät ja sulhasia odottavat... Melkeinpä
minulta tulee itku... Mutta jos ne antavat minun pitää edes sen
kolmekymmentä markkaa, niin taitaapa sitä Jumala Liisasta huolen pitää
tästä lähin niin kun tähänkin asti. (Poistun sivuovesta.)
JUHO, MIINA ja RIIKA (tulevat, Juho nauraen).
MIINA. Älä naura.
JUHO. Eihän sitä nyt itkemään ainakaan sovi ruveta silloin kun on
toivossa saada äitipuolen ja häät.
MIINA. Käy istumaan Riika. Ei minua paljon naurata, siliä ei se ole
vieläkään niin varmaa vaikka asiasta tulisi tosi.
JUHO. Noo, annahan tulla, kyllähän sinä äitipuolen tarvitset, sellainen
harakka.
MIINA. Itse olet harakka.
JUHO. Vaan minäpä otan mielellänikin äitipuolen.
MIINA. Mutta minä en ole päivääkään tässä talossa jos...
RIIKA. Olet varmaan! Pian sinä vihasi unohdat.
JUHO. Ja vedät äitipuolen kaulaa ja pyydät anteeksi.
MIINA. Ei tämän taivahan alla.
RIIKA. Mutta sitä minäkin ihmettelen että vaari tuohon Liisaan hyvänsä
katsoi, olisihan niitä nyt muitakin ollut.
JUHO. Mitä hulluja! Ne ovat narranneet Miinaa, isä ja Liisa.
MIINA. Älä usko, siitä on leikki kaukana.
JUHO. Taidat sinä olla paha isälle ja palvella häntä huonosti, kun
sellaisiin puuhiin ryhtyy.
MIINA. Mikä paha minä olen ollut?
JUHO. Tapaa isä valittaa, että sinä olet niin tottelematon ja
härkäpäinen.
MIINA. Narraat.
JUHO. Joskopahan olisi narria, mutta pelkään vaan että sinussa on ollut
suurin syy siihen, että isä akanottoa ajettelee.
MIINA (Itkussa suin.) Mennään tuonne ylikamariin, niin saadaan oikein
rauhassa puhua.