MIINA (Käy katsomassa peiliin.) Mitähän tuo nyt on noin pyntännyt
itsensä verkavaatteisiin? Jotain vehkeitä sillä mahtaa olla. Ja nuo
ikuisessa ravassa olevat saapaskohjaleensakin oli mustannut noella.
(Peilailee.) Mutta voi taivas kun minä olen nyt komea, kun tämä
röijykin sopii niin hyvin, enkä minä siltä isottele (Käsiä yhteen
lyöden.) Jos yksi tietäis, mitä minä nyt ajattelen!... Se on niin
pulska poika, se Mäki-Matin Hemppa, ettei koko maailmassa ole yhtään
muuta sinnepäinkään!... Ja minä tykkään siitä. -- Voi jos joku olisi
kuullut... Ainakin viisi kertaa se Hemppa katsoi minua kirkon käytävän
ylitse --
KYLÄ-MAIJA (Kurkistaa peloissaan peräovesta.) Onko Miina yksin?
MIINA. Ka Maija! Yksin minä olen, tulkaa vaan.
KYLÄ-MAIJA. Päivää kultani. (Ottaa kiini Miinan molempiin käsiin.)
Kuule, mulla on kiirettä... Kun ei vaan isäsi tulisi tänne. (Nyyhkien.)
Kun se äsken aikoi ruveta täällä minua hätyyttämään, kunniallista
leskeä.
MIINA (Ihmeissään.) Hätyyttämään?
KYLÄ-MAIJA. Niin, mutta herra pelasti oman piikansa, enkeli seisoi
sivullani välkkyvän miekan kanssa.
MIINA. Narraatte nyt, ihan varmaan.
KYLÄ-MAIJA. Koska minä olen, lapsi, sulle narrannut? Mutta kuule nyt:
Kun minä sitten hetken seisoin tuolla tallin nurkan takana, näin Liisan
tulevan tänne kamariin. Minä kohta ajattelin, että ei suinkaan mulla
nyt ole niin kiirettä. Ja mitäs ollakaan, hyvä lapsi, minä hiplasin
itseni tuonne ikkunan taakse... Mutta voi hyvä lapsi, kun mun polttaa
kovin rintojani, anna, kultani, yksi pikkuinen ryyppy, pikkuruinen
vaan.