KYLÄ-MAIJA. Voi taivas! Oikeinko todella?
PERÄKORPI. Niin tuota, älä nyt huuda, minä arvelin vaan että sinä
olisit tottunut --
KYLÄ-MAIJA. No niin! Kyllä minä sen sanon, vaikkapa kohta omalla,
syntisellä suullani, että jos minä tulen teille emännäksi, niin
heiluman täällä pitää joka paikka. Kamarin lattiankin minä pesen ja sen
pitää kumaata niin kuin pukaali kun me molemmat yhdessä veisaamme sitä
virttä, kuinka se nyt olikaan?... Maa ... maa...
PERÄKORPI (Syrjään.) Nyt se vietävä luulee, että minä aijon emännäkseni
häntä itseänsä! Mitähän lempoa tästä vielä tulee?
KYLÄ-MAIJA. Niin niin, näinpä se olikin (veisaten) Maa-aha-ha su-huur
jaa-ha-ha-havaraa, jaa ka-haik se-hen ta-havaraa... ["Maa suur' ja
avara ja kaikk' sen tavara."] Niin se oli. Eikös mulla ole vielä korea
äänikin kun mä taidan niin kauniisti lurajuttaa? Eivät ne tämän
aikaiset enää moni niin osaa, huutavat vaan ja mylvivät niin kun härät.
Mutta voi paikkaa jos meistä tulis vielä pari! Kukas sitä olisi uskonut
vielä äsken, kun minä tulin pitkin kylänraittia kantaen selässäni
tuollaista rumaa reppua! Mutta niin muuttuu maailma. Kuka, kuka olisi
äsken uskonut että Maijasta tulee yht'äkkiä morsian ja että täällä
ruvetaan kullaksumaan, ihan niin kun pyykkiä vain, hi hi hii!...
PERÄKORPI (Huutaen.) Pane nyt järveen se paasaaminen, että minä saan...
KYLÄ-MAIJA. No se joutaa kyllä järveen, mutta annahan nyt, rakas
yrkämies, mun vähän höhlytä enintä puhkuani menemään. Ymmärräthän sinä
sen, rakas Iisakki-paappa, -- vaikka et sinä siltä mikään paappa ole,
sinä olet pulska ja fiini kun pesty variksen poika, mutta mä nyt vaan
sanoin paapaksikin --
PERÄKORPI (Syrjään.) Heittäiskö tuon vietävän päällensä ulos?
KYLÄ-MAIJA. No tuota, kyllä minä sen nyt olen tässä moni kertaan
ajatellut pääni ympäri ja meinaan niin, että enköhän minä nyt sitte
tule teille emännäksi. Kyllähän minä muutenkin elän, vaikka sen itse
sanon, mutta kun tekin niin kipeästi tarvitsette emännän ja minä tässä
olen joutilas, ja -- kun tekin arvelette että minä olisin sopiva, niin
mitä siinä on muuta kun... Mutta kuule, mitähän meidän pitää tehdä mun
tupani kanssa, pitääkö sen myödä, vai annetaanko olla? Kuinka sinä sen
parhaaksi ajattelet? Sinun tahtoasi tässä nyt noudattaa täytyy, sillä
mies on vaimon pää.
PERÄKORPI. Koeta nyt, hyvä ihminen, pitää suusi kiini siunaaman aika,
sinä olet aivan erehtynyt.
KYLÄ-MAIJA. Noo niin, et suinkaan sinä nyt vielä olekaan minun pääni,
mutta siksi kuitenkin tulet.
PERÄKORPI. Ei ikänä, jumalauta!
KYLÄ-MAIJA. Tulet sinä, elä vanno väärin, se on synti. Vaikka kuinka
ajattelisitkin tasavaltaa, niin ei se menesty! Miehellä pitää talossa
olla ohjakset. Vaikka kyllä minäkin otan ohjakset kireelle siinä mikä
minulle kuuluu. Kuule, minä olen tässä ajatellut, että niin tyyni ei me
ikänä vie maitoa meijeriin ettei edes papinvoita saada omasta maidosta,
ilman ostamatta...
PERÄKORPI (Nousee kiivaasti ja lyö jalkaa lattiaan.) Pane hiiteen nuo
juttusi ja mene itse niin pitkälle kun maantietä riittää!
KYLÄ-MAIJA. Mitä se nyt sanoi? Narrannutko se onkin minua?
PERÄKORPI. Minähän, tuota, aijoin sinulle vaan kuppaamisesta puhua ja
sinä nostat sellaisen riemun.
KYLÄ-MAIJA (Istuu äänetönnä tuijottaen lattiaan. Nousee sitten
kiivaasti:) Sen minä sanon sinulle, muutama parkkiposki, klanipää,
kahju, että vielä sinä tätä kadut! (Lyö jalkaa lattiaan.) Minä olen
niin kunniallista sukua kuin sinäkin. Ei mun suvussani ole moneen
miespolveen ollut huoria ei varkaita, ei edes valehtelijoita: Ja
tuollaisen parkkiposkenko minä sitten ottaisin rikkaudelle, tuollaisen,
jonka leukakin on kun hallavuoden varileivän puolikas ja jonka
ensimmäinenkin emäntä kuoli niin että -- Jumalako sen tietää kuinka
kuoli. Vainaja tapasikin mulle vaivojansa valittaa ja sanoi aina, että
kun hän joutui sellaisen romun kanssa naimisiin ja parempiakin olisi
kyllä saanut. Tpyi! Häpeä silmät päästäsi! (Työntää oven auki ja huutaa
siitä ulos:) Hoi ihmiset! Tulkaa hätään! Joutukaa rakkaat ystävät, kun
tämä Peräkorven äijä hätyyttää täällä --
PERÄKORPI (Työntää hänet ulos.) Mene sinä riivatun ämmä!
KYLÄ-MAIJA. -- -- hätyyttää, hätyyttää täällä yhtä (eteisestä) yhtä
kunniallisen miehen kunniallista leskeä. Apua, apua, hoi, hoi! Tulkaa
rakkaat ihmiset pelastamaan edes henkii-ii!
PERÄKORPI (Neuvotonna.) Voi repaletta kun huutaa. Minä senkin pöllö kun
rupesin tuollaisen saatanan kanssa puhumaan ja luulin sitäkin
ihmiseksi. Kylläpä tästä nyt tulee korea juttu.
LIISA (Tulee.) Mikä hätä sillä Kylä-Maijalla oli?
PERÄKORPI (Ihastuneena.) No kuule hyvä ihminen, kun minä hullu kutsuin
hänet tänne ja meinasin pyytää kuppaamaan, niin tämä tolvana joka ei
ikänä malta kuulla niin kauan että hänelle asian selittäisi, alkoi
luulla että minä pyysin häntä akakseni.
LIISA (Lyöden käsiä yhteen.) Voi kaksi vanhaa karvalakkia!
PERÄKORPI. ja siitäkös se ilon nosti, ennen kuin sain hänelle
selitetyksi.
LIISA (Yhä nauraen.) Voi yhdeksäntoista!
PERÄKORPI. Ja sitten rupesi juutas huutamaan niin kuin eläin, että minä
muka häntä hätyytän. Voi jumalatonta ihmistä, minkälainen sappi ja sisu
sillä on.
LIISA. No tietääkin sen. Mutta kuka isännän käski tuomaan Kylä-Maijan
kamariin, kuka jo? Ha haa! Kuka käski! Minäkin nauran oikein koko
suulla, ha haa, kuka käski!
PERÄKORPI. Ethän sinä uskone, että minä hänen kanssaan mitään
vehkeilin?
LIISA. Kukahan nyt tuollaisen kanssa!...
PERÄKORPI. Vanha mies.
LIISA. Niin toki, vanha ja reiru mies.
PERÄKORPI. Aina ollut reiru mies, en milloinkaan puheitten alainen.
LIISA. Niin toki, en minä ole ainakaan koskaan kuullut.
PERÄKORPI. Vaikka olet oman kylän lapsia ja olet kaikki kuullut, kun
tässä palvellutkin olet toista kymmentä vuotta.
LIISA. Minä en uskoisi teistä sellaista vaikka itse näkisin.
PERÄKORPI (Hämillään, epävarmana.) Kuule Liisa, tuota, olis minulla
sullen puhumista.
LIISA. Minulleko?
PERÄKORPI. Niin sinulle.
LIISA. Mitähän puhumista isännällä mulle, piika-ihmiselle?
PERÄKORPI. Tuota ... tuota .. (korvan taustaa kynsien) se olis
sellaista asiaa, että...
LIISA. Sanokaa vaan, isäntä, kyllähän mulle sanoa sopii.
PERÄKORPI. Niin että, etkö sinä rupeaisi tähän emännäksi kun ... kun
tunnet jo kaikki talon tavat ja lehmätkin jo tuntevat sinun, tuota --
LIISA (Iloisesti.) Herra hallitkoon! -- mitä tuo isäntä nyt sanoo?...
Noo, kyllähän minä talon tavat tunnen ja lehmät kanssa, mutta.
PERÄKORPI. Mitä sinä siihen sanot?
LIISA. Niin mitäkö minä sanon? Voi mitä tuo isäntä nyt sanoi, olishan
sillä nyt parempiakin kun tällaisia.
PERÄKORPI. Minkälaisia?
LIISA. Rikkaampia ja komeampia.
PERÄKORPI. Sinä kelpaat.
LIISA. Minäkö?
PERÄKORPI. Minä olen sinun katsonut parhaaksi.
LIISA. Minunko?
PERÄKORPI. Sinun, sinun.
LIISA (Käsiänsä nyplien epävarman, vaan samalla tyytyväisen näköisenä.)
Voi kumminkin tuota isäntää?
PERÄKORPI. Noo.
LIISA. Mitähän Miinakin sanoisi jos te Liisaa hänelle äitipuoleksi...
Voi juteri hallitkoon, isäntä, en minä uskalla (Vaipuvalla epätoivon
äänellä:) Ja Korvalan Juho... (Itkuun pillahtaen.) Minä olen niin
halpa ja köyhä, ei-eikä Ju-jumala ole edes ko-komiaa ul-ulkomuotoa
an-antanut, y-hyy (Peittää kasvojaan esiliinalla.)
PERÄKORPI. Älä nyt, Liisa, saakeli tuota ... älä nyt huuda. Kuultele
nyt mitä sanon. Minä olen Juhollen maksanut äitinsä perinnön joka
pennin ja Miinalle maksan sen vaikka tänä päivänä. Ei sinun niistä
tarvitse välittää. Ja ... ja tuota, (lyö kättä polveen) me laitamme
itsemme komeiksi, Liisa!
LIISA (Hymyillen.) Tuota isäntää! Millä me komeiksi tulemme kun olemme
jo niin vanhojakin.
PERÄKORPI. Vanhoja? (Hyppää ylös.) Katso nyt näytänkö minä enää niin
vanhalta kun partani ajoin ja ... ja kun mulle on verkamekko ja
verkahousut? (Näyttelee itseään.)
LIISA (Katselee hymysuin Peräkorpea.) Kyliähän ne miehet aina kelpavat
vanhastakin, mutta --
PERÄKORPI. Mutta mitä?
LIISA. Sitä vain, että ei vaimoväki niin kelpaa, vaikka on mulle
ennenkin miestä kosittu.
PERÄKORPI. Älä joutavia, kun sinä mulle kelpaat, niin sillä hyvä. Ja
eikä sun tarvitse pitää emäntävainajan vaatteitakaan, sellaisia, vanhan
aikaisia, saat laittaa karttuunista ja musliinista (Näppiä lyöden.)
Perhana ollen, sinusta tulee niin komea emäntä että... Ja minä laitan
itselleni uudet trikoohousut ja mekon ja narusaappaat (näppiä lyöden)
niin että --. Mutta sanoppa, ketä sinulle on kosittu?
LIISA. En viitsi sanoa sitä, ja muuten niin, eihän me niin komeasti,
vanhat ihmiset?
PERÄKORPI. Miks'ei?
LIISA. Alkavat nauraa.
PERÄKORPI. Nauraa? Ähä hää, kuka rikkaille nauraa!
LIISA. Minä ole köyhä.
PERÄKORPI. Vaan kun tulet mun emännäkseni et ole enää köyhä.
LIISA. Mutta kyllä Miina ja Juho pitävät minua kuitenkin halpana ja
katsovat ylön kun minä olen niin köyhä.
PERÄKORPI. Siitä viis', minähän sinut emännäkseni otan.
LIISA. Noo, kyllähän se nyt niin on taas, että, vaikka mä sen itse
sanon, niin itse minä olen aina luttini pukenut omilla vaatteillani ja
joka kevät minä olen tehnyt kolme paitaa ja kahdet puolivillaiset
pukuvaatteet.
PERÄKORPI (Kopeloiden piirongilla.) No älä muuta kun ota pois
kihlarahat. Tästä saat nyt vähän aluksi, että sopii laittaa mitä tahdot
(Tarjoo setelitukkoa.)
LIISA (Epävarmana:) Voi rakas isäntä, kyllä minä ottaisin mutta ...
kyllä minä muuten mutta ... en minä oikein tiedä... (Itkun ja naurun
sekaisella äänellä). Kyllä minä vissiinkin taidan teitä rakastaa?
PERÄKORPI (Hämillään.) Rakastaa? (Kynsii korvallista.) Tuota, se nyt on
sillä tavalla, että kyllä minä ainakin rakastan sinua ja tykkään... Ja
kun ei minusta enää kukaan pidä mitään huolta ja kun minäkin tästä
vanhenemistani vanhenen niin ajattelin, että jos sinä tulisit tähän
emännäksi ja hoitaisit vähän minuakin (Liikutettuna.) Vaan kun sitä
tullaan vanhaksi, niin ei enää rakasta omaiset ei vieraat.
LIISA. Kyllähän minä... Mutta kun on se Miinakin, jos pitää ruveta
riitelemään ja --
PERÄKORPI. Minä olen isäntä meillä! Jos ei Miina ole ihmisten lailla,
niin saa mennä tiehensä. Sinä saat avaimet ja emännyyden. Kyllä minä
olen jo kärsinytkin. Katso, minkälainen pyhäpaita nytkin on päälläni.
(Ottaa takin päältään ja näyttää paitaa.)
LIISA. Monta kertaa olen sanonut Miinalle, että kuinka sinä pidät
tuosta isästäs niin huonon huolen ja paidoistakin on monta kertaa
puhuttu.
PERÄKORPI. Liisa tietää kaikki ja tiedäthän sinä todistaa, etten minä
ole kenellekään häjynkurinen?
LIISA. Joka sen sanoo, se valehtelee.
PERÄKORPI. Ota nyt tämä kihlaraha, äläkä enää mieti. Sen rakkaudenkin
kanssa on usein sillä tavalla, että se on paljasta hölynpölyä.
LIISA. Niin onkin, eikä se oikein kuuma rakkaus ole ikänä näyttänyt
olevan hyvän edellä.
PERÄKORPI. Eikä sitä vanhanpuolen ihmisiltä sovikaan vaatia niin
kuumaa --
LIISA. Kuumaa ja höyryävää.
PERÄKORPI. Justiin niin kun sanot, kuumaa ja höyryävää. Tuos on, ota
pois nuo rahat.
LIISA (Ottaa rahat, niiaa, kiertelee niitä tukulle kädessään ja on
vaiti vähän aikaa. Sitten:) Voi paikkaa kuitenkin! Ettäkö minä olen nyt
oikein morsian?
PERÄKORPI. Morsian sinä olet ja minä olen yrkämies.
LIISA. Ja minä olen aina ajatellut etten minä ikänä ota miestä ...
mutta kun tuo isäntä niin tahtoo.
PERÄKORPI. Etkä sinä kauppaasi tule katumaan. Leipää sulla on nyt
kuolinpäivääsi asti kun vaan äijästä pidät huolen.
LIISA. Parastani tahdon koettaa ja, Jumala tietää, etten minä aijo
Miinaltakaan päätä haukata, (nyyhkien) en ikänä, jos ei vaan hän
minulta ensin.
PERÄKORPI. Niin, mitä joutavia. Mutta eiköhän ole parasta että
ilmoitamme aikomuksestamme naapureillekin jo tänä iltana?
LIISA. Ettäkö tämä nyt sitten ainakin on oikein tosi?
PERÄKORPI. Saamari tuota, leikkiäkö me tässä laskimme? Laitetaan kahvia
vaan ja minä sanon naapurin isännille.
LIISA. Kuinka te vaan tahdotte. Mutta nyt pitää minun jo mennä, kun
kirkosta aletaan tulla (Aikoo lähteä.)
PERÄKORPI (Tarttuen käsivarteen. Hämillään:) Tuota, kun sinä nyt kerran
olet mun kihlattu morsiameni, niin ... ha, haa, minä meinaan sinua
suudella.
LIISA (Tempautuu irti.) En minä anna, en vaikka mikä olisi!
PERÄKORPI. Miks'ei?
LIISA. Ei? (Kiirehtien pois.) Hyvä isä, jos pyhävellipata olisi
kiehunut maahan!
PERÄKORPI (Mielissään, käsiään hieroen.) Saamarin siivo ihminen! Mutta
olisi se nyt saanut antaa... Noo, onhan se parempi näin, vanhokkojen
ihmisten kesken (Nappia lyöden.) Vaan on minussa vielä jälellä entistä
likkaa ja kuraassia! Ei sitä vain joka mies 60-ikäisenä noin vaan
sieppaa akaksensa parhaassa ijässä olevaa ihmistä... Peijakas, kukahan
se mahtaa olla, joka häntä on kosinut? Olis hauska tietää kuka sai
vasikannahan... Kun eivät nyt vaan nuoremmat alkaisi ryntäilemään, kun
kuulevat että minä, vanha mies olen iskenyt. Tosin hän on jo 40 ijässä,
mutta jos joku saisi tuon Kylä-Maija ryökäleen asiamieheksensä niin se
kiertää enkelinkin. (Päättävästi:) Kyllä minun pitää häntä vielä
varoittaa. (Rientää aikeessa mennä ulos.)