PERÄKORPI (Katsahtaa taaksensa Miinan mentyä, heittää parranajon,
nousee leukaansa pyyhkien.) Nyt minä tahdon akan vaikka mistä! Tuo
tulee aina vaan yltäisemmäksi mitä enemmän häntä lahjon, silkkihuiveja
ja musliineja ostelen. Jumalauta! mun pistää kovin vihakseni kun ei ole
enää eheätä paitaa ottaa yllensä, vaikka tytär silkissä ja sametissa
prameilee. Haukkuu vaan sitte silmät täyteen jos joskus jotain tekemään
hänet vaadin, muutama kelvoton! (Miettii.) Mahtaisiko saada tuon
piika-Liisan suostumaan? Hän on tosin vähän ruma ja hiukan hassahtava,
mutta hyvä ja huolellinen työihminen niin että kyllä hän emännyyttä
hoitamaan kelpaisi (Katsottuaan kuvaansa isossa peilissä. Huokaisten:)
Kyllä en minäkään ole kaunis, eikä minullakaan liene enää valikoiman
varaa, sillä nuoret ja koreat ne katsovat aina enempi naamaa kuin
rahataskua... Se se oli saakelin hullua, etten jo kymmenen vuotta
takaperin nainut silloista piikaani, vaan annoin muiden johtaa itseäni.
Silloin oli vielä verevyyttä poskissani, tukkani oli kuin rohdin tortti
ja -- siinä tytössä olisi ollut emäntää joka taholle... (Sattuu
katsahtamaan saappaisiinsa.) Saamari kun ovat nuo saappaatkin ravassa,
täytyy niitäkin vähän mustata, jos tässä kosimaan pitää ruveta (Laittaa
paperitukon johon tahrii pesästä nokea. Keskeyttäen saappaitten,
mustaamisen:) Ja totta puhuen, kyllä Liisa ihmiseksi kelpaa, kun puetan
hänet. Saateipa raha puutu. Jääköön Miina tästälähin vähemmälle ja
syyttäköön itseänsä, kun ei vähääkään lapsen tavoin isäänsä kohtele.
Hän on aina niin kun olisi paholaisen niellyt, Jumala paratkoon! Ja jos
minulla on vielä elämänpäivä, niin ennen pitkää putoovat vaatteet
riepuina päältäni (Vie tupaan parranajovehkeet.) Ei minun tarvinnut
näitä tällaisia ennen kannella kun emäntä vainaja eli. (Istuu
tupakoimaan.)
Mutta mitenkähän helkkarissa minä osaisin sille Liisalle asian puhua
niin, ettei siinä kovin pitkiin juttuihin tarvitsisi ruveta? Hän on
vähän yksinkertainen (Nousee, ottaa verkatakin naulalta, ja pannessaan
sitä päälleen.) Panen tuon verkatakin päälleni, se kuitenkin antaa
vanhallekin miehelle vähän paremman ja juhlallisemman ulkomuodon
(Katsoo peiliin.) Noo, en minä vielä sentään niin kauhean vanhalle
näytä! (Istuutuu.) Perhana tietää, olisiko parempi vihkaista asiasta
Kylä-Maijalle, että se puhuisi Liisalle, vai puhunko itse ja nyt
kohta?... Tässä todellakin tarvitsee rohkoryypyn, sillä asiata en enää
lykkää, en! (Menee piirongin luo, ottaa sieltä pullon, josta ryyppää.
Katsoo sitten ulos ikkunasta.) Kas, mutta tuollahan se Kylä-Maija
meneekin, tpruu! (Hätäisesti liikkuen.) Huudankohan minä hänet tänne,
vai annanko olla? Jos se nyt jää, niin se jää ainaiseksi, sillä minä
olen, herra paratkoon, tällaisissa asioissa aika pelkopöksy... Jos
vasikan nahatkin saan, niin enpä ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään.
Menköön syteen taikka saveen! (Kiirehtii ulos. Vähän ajan kuluttua
palaa takaisin ja huutaa ovesta jälkeensä:) Tule tänne Maija!
KYLÄ-MAIJA (Astuu sisään reppuineen.) Kun oikein tuo isäntä vie mun
kamariin. Voi juutas kun teillä on komea tuolettipeilikin!
PERÄKORPI. Käy istumaan.
KYLÄ-MAIJA. Jotta oikein käsketään istumaan. Voi paikkaa kun se isäntä
on viimeaikoina kovin lihonut ja tullut pulskaksi. Oikeinpa mä nyt
vasta silmäni avajan, kun on kohta niin iso vatsa kun Mikin-tuvan
vaarilla. Te olette varmaankin ollut hyvin terve?
PERÄKORPI. Niin kun pukki.
KYLÄ-MAIJA. Päällekin päin sen toki näkee. Ja mitäpä tarvitsee olla
kipeä, enempää kuin laihakaan sellaisen, jolla on kyllä kädestälähtevää
ja aitankatot notkuvat sian- ja lehmänreisien painosta. Lihovatpa ne
köyhemmätkin! Tuokin Rantalaurilan Antti, sellainen kitukontti kun on
ollut koko elämänsä ja nyt on lihonut ja paisunut kuin rovasti. Ja
sillä on vielä velkaakin.
PERÄKORPI. Tuota, älä nyt huoli niistä veloista...
KYLÄ-MAIJA. Niin, kyllähän minä sen tiedän, ettei te kärsi ämmäin
juoruja, te kun olette niin kovin siivo ja rehti. Mutta sanon minä sen
vaikka kenelle, että velkainen talo se on Rantalaurila ja komeita vaan
ollaan, tyttäretkin niin ylöllisesti, etteivät enää nenäänsä niistä
ollenkaan paljain käsin, ei toki! Nenäliinat ja nästyykit pitää olla
niin tryykätyt ja stärkätyt jotta....
PERÄKORPI. Tuota noin, niistäköön nyt nenänsä kuinka itse parhaaksi
näkevät, mutta mulla oli aikomus sulle puhua...
KYLÄ-MAIJA. Noo, noo niin, puhukaa vain, ei suinkaan teillä olekaan
paljon ketään, jolle puhuisi sydämensä kipuja, kun Miinakin on niin
nuori ja emännän Jumala korjasi pois. Ja vaikka mä sen itse sanon, niin
kyllä mulle sopii puhua ja uskoa asiansa, ne ovat mulla niin kuin
haudassa, niin jus-tiin kun haudassa! Vaikka minua juoruämmäksi
sanotaan, niin kyllä yksi on joka tietää!
PERÄKORPI (Itsekseen tuskaisena.) Perhana kun saisi suunvuoroa, että
pääsis alkuun.
KYLÄ-MAIJA. Mulla on paljon sydänystäviä parempain ihmisten joukossa,
oikein pitäjään komeimpia emäntiä ja on isäntiäkin, vaikka mä sen itse
sanon. Köyhä minä olen ja kulkevainen, mutta on mulla, Jumalan kiitos,
oma mökki päälläni enkä ole ikänä saanut penniäkään vaivaishoidosta. Ja
jos minä kaikki sanon, kun kerran näin sattuu puheeksi tulemaan, niin
olisin minä sen jälkeen, kun Mikkivainajasta leskeksi jäin, saanut
montakin miestä, mutta Maija ei huoli kaikista vedentuomista. Kissa!
Minä elän kunniallisena leskenä niin kun pyhä Paavali. Minä sanoin
tässä tuonaan yhdellekin...
PERÄKORPI (Huutaen.) Ja minä sanon sinulle, jos kuulla maltat, että
minäkin olen nyt aikonut ottaa akan.
KYLÄ-MAIJA (Innokkaasti:) Tekö? Oikeinko itsellenne? No mikä on sen
onnellisen valitun nimi, joka saa (viittaa kädellään ympäri huonetta)
nämät kaikki ja päässee tähän emännäksi lyllyttelemään? Voi juutas, vai
jo te nyt viimeinkin... No kylläpä sille ihmiselle, joka pääsee kaiken
tämän tavaran ja komeuden päälle, kylläpä sille, mä sanon, Jumalan
siunaus vuotaa kuin viina leilistä, ha ha haa. Kuka se on, rakas
lautamies?
PERÄKORPI (Myhäillen.) Enhän minä ole lautamies.
KYLÄ-MAIJA. Noo, mitä sillä on väliä! Parempikin te olette kuin moni
lautamies, paljonkin parempi kun esimerkiksi tuo Järvensivun lautamies,
jolla on niin kauhea velka selässänsä. Kuinkahan ei teitä olekin pantu
lautamieheksi? Eivät ne ole, raukat, ymmärtäneet (Käsiä yhteen lyöden.)
Mutta taikkama! Teidän emäntä vainajan isä oli lautamies? Meikeinhän se
on sama jos te olisitte: (Vakuuttavasti.) Minä sanon teitä
lautamieheksi, vihastukaa jos tahdotte! Lautamies teistä kuitenkin
tulee kun te olette niin viisas, ja rikas, ja pulska (Yhä enempi
mielistellen:) Mutta mikä on sen kullannuppeloisen nimi, sen autuaan
lapsen, joka pääsee näiden tavarain haltiaksi?
PERÄKORPI. Minä meinasin sulle puhua...
KYLÄ-MAIJA (Käsiä yhteen lyöden.) Mulle puhua!? Ettäkö minua? Eihän te
leikkiä laske? Ei saa pilata köyhää! Meinaatteko oikein todella?