PERÄKORPI. Kuulitko sinä? Ota se peili mukaasi.
MIINA. Hyvä Jumala, minkälainen vanhus te olette! Silloin kuin lapsenne
lähtee kirkkoon saadakseen sielullensa ravintoa, silloin teidän
paatunut sydämmenne pakoittaa teitä nostamaan sodan paidoista. Jos te
otatte omantuntonne päälle sen, että minä nyt alan paikata teidän
paitojanne ja paikkaan koko kirkonajan, niin minä teen sen paikalla?
PERÄKORPI (Asettuen uudelleen parranajoasemaan ja nauraen
pisteliäästi.) Jos minä näkisin sen ihmeen, että sinä paikkaisit
minulle paidan, niin kyllä tohtisin sen synnin selkääni ottaa.
MIINA (Pettyneenä.) Sen minä kyllä uskon! (Juhlallisesti.) Älkää,
isä rakas, olko niin mammonan orja. Teidänkin olisi jo aika
sunnuntai-aamusin ajatella vahan muutakin kuin paitoja ja parran ajoa.
PERÄKORPI. Kyllä.
MIINA. "Kyllä" te aina sanotte.
PERÄKORPI. Onhan se kristillisempää edes myöntää kuin olla aina vastaan
niin kuin sinä.
MIINA. Kylläpä sitä käskisi aina olla teidän mielenne mukaan.
PERÄKORPI. Saisit sinä... Ai perhana! ... kun leikkasin taasen haavan
(Pyyhkielee verta.) Siinä sinä kanssa palpotat koko päivän! Mene jo
siitä tiehesi jos kerran menet.
MIINA (Ilkkuen.) Minunko syyni tuokin oli?