ELIESER (painaa hänet lujasti rintaansa vasten). En kuule! En näe! Sinä
olet minun! Et Jehovan! Et Israelin -- Hagar, katso minua silmiin!
HAGAR. Minä pelkään, Elieser!
ELIESER. Sano. rakastan! Sen sanan minä tahdon tänä hetkenä sinun
huuliltasi kuulla!
HAGAR (kohottaa nopeasti kätensä hänen kaulalleen). Niin -- rakastan --
rakastan -- rakastan... (Peräytyy äkkiä) Oi kuule, Elieser!
ELIESER. Rakastan, rakastan! En kuule minä muuta! (Sulkee hänet
syliinsä.) Hagar! kohota kasvosi minun puoleeni!
HAGAR (hämmentyneenä). Mitä...?
ELIESER (lähentää hänen päätään). Hagar!!
HAGAR. Mitä, Elieser...?
ELIESER. Rakastan, rakastan!
(Aikoo suudella häntä, mutta Hagar painaa päänsä alas ja purskahtaa
itkuun. -- Elieser seisoo masentuneena. -- Pitkä äänettömyys.)
ELIESER (järkytettynä). Älä peitä kasvojasi, Hagar!
HAGAR (itkee yhä liikutuksesta väristen).
ELIESER. Miksi tämä kylmyys, Hagar...?
HAGAR (itkee yhä).
ELIESER (kiihtyen). Miksi tämä häväistys?
HAGAR. Elieser!
ELIESER. Sinä et rakasta minua, Hagar!
HAGAR (ojentaa kätensä). Oi Elieser, Elieser!
ELIESER. Sinä siis suostut...? Ah!
(Tarttuu kiihkeästi hänen käsiinsä.)
HAGAR. Ei niin, Elieser... Sinä väärin ymmärrät...
ELIESER (kuohahtaen). En ymmärrä minä väärin! Jehova taikka minä!
Ratkaise!
HAGAR. Elieser, Elieser!
ELIESER. Seuraatko minua, vai et?
HAGAR. Oi rakkain Elieser... Kuinka minä voin ... minun isäni
tähden... Israelin tähden...?
ELIESER (kiihtyen). Oikein! Sinun isäsi ja Israel ennemmin kuin minä...?
HAGAR. Ei ei ... ei niin...
ELIESER (yhä enemmän kiihtyen). Sinun isäsi, joka teki tyhmän lupauksen!
HAGAR. Elieser!
ELIESER. Sinä hänen heikko tyttärensä, jonka rakkaus on ollut ainoastaan
sanoja!
HAGAR. Elieser!
ELIESER. Viimeinen sana: seuraatko vai et?
(Äänettömyys.)
HAGAR (ankarasti liikutettuna). Minä -- en -- voi --. Mutta ymmärrä,
Elieser --
ELIESER (menee kuohuvana pois vasemmaista polkua). Kurja! Raukka! Ei ole
minun silmäni näkevä sinua tämän perästä!
HAGAR (seisoo pitkän hetken syvässä mielenliikutuksessa. Lähtee sitten
juoksemaan Elieserin jälkeen, mutta pysähtyy majan luona ojentaen
epätoivoisena kätensä hänen jälkeensä). Elieser... Elieser...?
(Hänen kätensä vaipuvat ja hän käy kuin unissaan kentän poikki
lehtimajan luo. Seisoo niin hetken haikeasti itkien, lankeaa
sitten polvilleen ruohopenkille. Äänettömyys.)
TOINEN VAIMO (tulee majasta). Oikeassa oli Hilkia...
ENSIM. VAIMO. Niin niin, kyllä minä Jeftan tunnen. -- No, Elieser on
hoitava asiansa. -- Mutta missä hän...? -- Kas... Hagar! (Riemuisesti)
Oo, onko nuorukainen siis jo --
TOINEN VAIMO. Mutta eikö hän rukoile...? -- (Lähenee.) Hagar!
HAGAR (ei vastaa).
ENSIM. VAIMO. Mitä on tapahtunut, Hagar?
HAGAR. Onnettomuus...
ENSIM. VAIMO. Mitä...?
TOINEN VAIMO. Rakas Hagar?
HAGAR. Kaikki, mikä on ollut kaunista minun elämässäni, on särkynyt...
ENSIM. VAIMO. Eikö Elieser olekaan...?
HAGAR. Ei.
TOINEN VAIMO. Sinä siis et ole suostunut...?
HAGAR. En...
ENSIM. VAIMO. Mitä oletkaan tehnyt!
HAGAR. Oi, älkää soimatko minua onnettomuuteni hetkenä!
TOINEN VAIMO. En suinkaan, päinvastoin sinua ylistän!
ENSIM. VAIMO. Missä on nuorukainen...?
HAGAR. Hän on mennyt...