Loviisa (alas-painaen vihaisen vastuun). Mikä on nyt asianne?
Wurm. Tulen lähetettynä isältänne.
Loviisa (hämmästyen). Minun isältäni? -- Missä on isäni?
Wurm. Jossa hän ei kernaasti olisi.
Loviisa. Jumalan tähden! Sukkelaan! Minua aavistuttaa pahoin -- Missä
on isäni?
Wurm. Vanki-huoneessa, koska sitä niin tietää tahdotte.
Loviisa (katsahtaen ylös-päin). Se vielä lisäksi! Se lisäksi! -- --
Vanki-huoneessa? Ja minkä tähden vanki-huoneessa?
Wurm. Herttuan käskystä.
Loviisa. Herttuan?
Wurm. Jonka majesteetti on loukattu hänen ensimäisessä ministerissänsä
ja --
Loviisa. Mitä? Kuinka? O, kaikki-valtias!
Wurm. Ja joka tämän loukkauksen tahtoo tuntuvasti rangaista.
Loviisa. Sitä vielä puutuimme! Sitä! -- Aivan oikein, minun sydämelläni
oli vielä paitse majuoria yksi kallis olento maa-ilmassa, -- niin
kuinka sitä voitiin jättää liikuttamatta! -- Majesteetin loukkaus --
Taivaallinen isä! Pelasta, pelasta uskoni, joka on vaipumassa -- Entä
Ferdinand?
Wurm. Ottaa lady Milfordin eli kirouksen ja perintönsä menetyksen.
Loviisa. Kauhea vapaus valita! -- Ja kuitenkin on hän onnellisempi.
Hänellä ei ole isää, jonka voi menettää. Vaikka se, ett'ei ole isää, jo
on kyllä suuri kirous, sekin! -- Isäni loukannut majesteetin --
sulhaseni saa ladyn eli kirouksen ja perintönsä menetyksen -- Tämä on
todella ihmeteltävää! Täydellinen konnuus on myös täydellisyys --
täydellisyys? Ei, tässä puuttuu vielä jotakin -- -- Missä äitini on?
Wurm. Kehruu-huoneessa.
Loviisa (surkeasti naurahtaen). Nyt on mitta täysi! -- Täysi, ja nythän
minä olen _vapaa_ -- Puhtaaksi kuorittu kaikista velvollisuuksista --
ja kyyneleistä -- ja riemuista -- vapautettu Jumalastakin -- Enhän minä
häntä enää tarvitse -- (hirmuinen äänettömyys.) Ehkä teillä on vielä
joku sanoma? Puhukaa suunne puhtaaksi. Nyt voin minä kuulla jos mitä.
Wurm. Mikä _tapahtunutta_ on, sen tiedätte.
Loviisa. Niin muodoin en vielä kaikkea, mikä _tulevaa on_? (Vai
äänettömyys, jolla ajalla hän katselee sihtieriä ylhäältä alas asti.)
Voi sinua mies-parka! Toimitat surkeata toimitusta, joka varmaan ei tee
sinua autuaaksi. Onnettomia _tekeminen on_ jo kyllä kauheata, vaan
_hirmuista_ on sen niille _kuuluttaminen_ -- korppina lonkkuminen ja
vieressä seisominen, kun sydän-parka verta vuotaen sykkää kovan onnen
vartaalla, ja kristityt ihmiset ahdistuksessansa epäilevät Jumalata. --
Jumala minua varjelkoon! Vaikka sinä joka hiki-tipusta, jonka näet
maahan putoovan, saisit tynnörin kultaa, niin en sittenkään minä
tahtoisi olla sinuna -- -- -- Mitä voipi vielä tapahtua?
Wurm. En minä tiedä.
Loviisa. Ette ole tietävinänne -- Tämä valoa karttava sanan-saattaja
pelkää sanojen sorinata, vaan näkönne kolkko hiljaisuus puhuu jo
onnettomuutta -- Mitä on vielä jälellä? Ikään sanoitte, että herttua
tahtoo _tuntuvasti_ rangaista. Mitä merkitsette tällä sanalla
_tuntuvasti_?
Wurm. Elkää kyselkö enempää.
Loviisa. Kuule mies! Teloittajan luona olet sinä käynyt koulua. Kuinka
muuten niin hyvästi ymmärtäisit sovitella raudat vanki-rukan väriseviin
jäseniin, ja hänen sykkävätä sydäntänsä onkin laupiuden kädellä
hivellä? Mikä odottaa isääni? -- Jo se, minkä myhäellen sanot, ennustaa
kuolemata; minkähän-näköistä se sitten on, jonka sisälläsi pidät
sanomatta? -- sano sekin ulos! Pane kerrassa koko se musertava paino
hartioilleni! Mika odottaa isääni?
Wurm. Hengen-asia!
Loviisa. Vaan mikäs se on? -- Minä olen viatoin, tietämätöin poloinen,
enkä ymmärrä teidän peljättäviä sanojanne. Mikä se on hengen-asia?
Wurm. Se on riita oikeudessa, jossa voipi pää mennä.
Loviisa (vakavasti). Niin kiitoksia sanomastanne!
(Juoksee kiireesti toiseen kammariin.)
Wurm (seisoo hämmästyneenä). Mitä tämä merkitsee? Eihän tuo hupakko
ottane --? -- Perkele! Ei se sitä tee -- Minä juoksen jälestä -- mun
täytyy vastata hänen hengestänsä.
(Lähtemässä hänen jälestänsä.)
Loviisa (tulee takaisin, päällys-vaate päällä). Suokaa anteeksi,
sihtieri, minun täytyy panna huoneet lukkoon.
Wurm. Ja minnekkä semmoisella kiireellä?
Loviisa. Herttuan tykö.
(Lähtee menemään.)
Wurm. Mitä? Minne?
(Hämmästyneenä pitelee hän häntä kiinni.)
Loviisa. Herttuan tykö. Ettenkö kuule? Juuri sen saman herttuan tykö,
joka isäni tahtoo hengeltä tuomituttaa -- Ei! ei tahdo, vaan jonka
täytyy tuomituttaa, sentähden että sitä muutamat konnat tahtovat; joka
koko majesteetinloukkaus-juttuun ei anna muuta kuin majesteettinsä
nimen ja ruhtinallisen alle-kirjoituksensa.
Wurm (nauraa kovasti). Herttuan tykö!
Loviisa. Arvaan, mille nauratte -- vaan enhän minä sieltä armoa haekaan
-- Jumala varjele! en, en muuta kuin inhoa huudostani. Minä olen
kuullut, että maa-ilman suuret eivät ole tulleet tuntemaan sitä, mikä
_kurjuus_ on -- eivät tahdo sitä tuntea. Minä tahdon hänelle sanoa,
mitä _kurjuus_ on -- tahdon hänelle kuvata kaikilla kuoleman
kouristuksilla, mikä kurjuus on -- tahdon hänelle luuta myöten ulvoa
hirmuisella huudolla, mitä kurjuus on -- ja silloin, kun kauhistus
nostaa hänen hiuksensa pystyyn, silloin tahdon vielä lopuksi hänen
korvaansa huutaa, että kuolon hetkenä ruhtinastenkin rinnan pitää
röhistä, ja että viimeisessä tuomiossa majesteettiä ja kerjäläisiä
seulotaan yhdellä seulalla.
(Lähtee menemään.)
Wurm (ilkeän-ystävällisesti.) Menkää, menkää, hyvä lapsi! Todella ette
viisaampaa voi tehdä. Minä oikein käsken ja kehoitan teitä, menkäte, ja
minä annan teille vakuutukseni, että herttua ottaa pyyntönne korviinsa.
Loviisa (seisattuu äkkiä). Mitä sanotte? -- Te itse se heitätte minua
menemään? (Tulee kiireesti takaisin.) Hm! Mitä teen, poloinen? Jotain
saatanallista siinä lienee, koska tuo mies siihen kehoittaa -- Mistä te
sen tiedätte, että ruhtinas ottaa valitukseni korviinsa?
Wurm. Kun hänelle armo-työstänsä on niin kaunis palkinto tarjona.
Loviisa. Palkintoko? Mitä palkintoa voi hän ihmisellisyydestänsä
vaatia?
Wurm. Kauniista anojasta on palkintoa kyllä.
Loviisa (seisoo liikahtamatta, sitten riutuvalla äänellä). O,
vanhurskas Jumala!
Wurm. Isällenne ette toivottavasti katsone tämän armollisen taksan
jälkeen pannuksi liian korkeata hintaa?
Loviisa (kävelee edes-takaisin, levottomasti). Jaa, jaa! Se on tosi!
Niitä suojelee totuudelta heidän oma kehnoutensa, niinkuin kerubimin
miekat -- Auttakoon kaikki-valtias sinua, isäni! Tyttäresi voipi kuolla
edestäsi, vaan ei syntiä tehdä!
Wurm. Tämä lienee hänelle, mies-paralle, aivan uutta -- "Loviisani,"
sanoi hän minulle, "on minut maahan langettanut! Loviisani nostaa minut
taas ylöskin!" -- Minä juoksen, mamseli, hänelle vastuunne saattamaan!
(On lähtevinänsä.)
Loviisa (juoksee hänen perästänsä ja pidättää hänet). Elkää menkö!
elkää menkö! Hiljaa! -- Kuinka nopea tämä kiro-henki on, kun missä
ihmisten hävittäminen on kysymyksessä! Minä olen hänet langettanut!
Minun pitää nostaa hänet taas ylöskin! Sanokaa jotakin! Antakaa neuvoa!
Mitä voin minä tehdä? Mitä pitää mun tehdä?
Wurm. Tässä ei ole kuin yksi ainoa keino!
Loviisa. Ja se on?