Ensimäinen kohtaus.
Kammari soitto-mestarin kodossa.
Miller nousee juuri tuolilta ylös ja asettaa suuren viulunsa
syrjään. Rouva Milleritär, vielä aamu-puvussa, juo kahvia.
Miller (kiireesti kävellen edes ja taas). Se on kerralla sanottu! Tämä
asia alkaa tuntua ilkeältä. Tyttäreni tulee pahaan huutoon. Huoneeni
joutuu maineen-alaiseksi. Presidenti pääsee jälille ja -- lyhykäisesti,
minä käsken nuoren herran ulos.
Rouva. Ethän sinä ole häntä huoneesesi vietellyt, etkä tytärtäsi
hänelle syötiksi asettanut.
Miller. En huoneeseni häntä vietellyt, enkä tytärtäni hänelle syötiksl
pannut; kuka sitä kysyy. -- Minä olin herra huoneessani. Minun olisi
pitänyt pitää tyttäreni paremmassa kurissa. Minun olisi ajoissa pitänyt
ajaa majuori ulos, -- tahi olisi minun heti pitänyt ilmoittaa koko
juttu hänen ylhäisyydellensä, herra papalle. Nuori paroni saa siitä
korkeimmakseen vähän nenällensä isältään, vaan tämän vihat lankeevat
soittaja-rievun päälle.
Rouva (juoden ulos kahvi-kupin). Vieläkö mitä! Mitä joutavata! Mikä
siitä voi sinulle tulla? Kuka sinulle voi mitään tehdä? Sinä teet
työtäsi, hankit oppilaita, mistä vaan saat.
Miller. Mutta sanoppa kumminkin, jos voinet, mitä hyvää tästä asiasta
voipi syntyä? Naida ei hän tyttöä voi. -- Naimisesta ei ole
puhumistakaan, ja hänen jalka -- Jumala varjelkoon! -- sepä siivoa
olisi! -- Vaan kuules ämmä, kuin tuommoinen herra _von_ on rehmänyt
siellä ja täällä, eleskellyt sen ja sen lutkan kanssa, niin se kyllä
maistuisi semmoisesta herrasta päästä oikein mesi-marjaan käsin.
Katsohan vaan, katsohan vaan! Jos sinulla olisi silmä joka
oksan-reiässä, ja vaikka jokaisen veri-pisaran edessä seisoisit
vahtina, lumoo se tytön nenäsi edessä, ja viettelee ja pettää, ja tyttö
on pilattu iäksensä, jääpi yksinänsä istumaan, eli jos leikki on
hänestä hyvää, jatkaa se sitä, (Kädellään lyöden otsaansa) Herra
Jeesus!
Rouva. Jumala varjele, rakas taivaallinen isä!
Miller. Kyllä siinä onkin varjelemista. Mitäs muuta se tuommoinen
tuulen-häntä sitten tarkoittaa juoksullaan? -- Lapsi on kaunis --
solakka -- sievä jalalta. Sisus-värkki saa olla millinen tahansa. Siitä
teissä vaimo-ihmisissä ei paljon pidetä lukua, kuinhan vaan on kaunis
kuori, kiiltävä nahka. Vaan jos herra juoksulainen vielä havaitsee,
että sisällyskin on hyvä tytössä, -- hoo, sitten se vasta oikein
ponnistaakin sen perään, -- enkä sitä ihmettelekään. Ihminen on aina
ihminen. Se on varmaa.
Rouva. Lukisitpa ne ihmeen-kauniit piljetit, joita se armollinen herra
alituisesti kirjoittaa tyttärellesi. Voi hyvä Jumala! Niistä se vasta
oikein selvästi näkyy, ett'ei hän rakasta mitään muuta kuin hänen
ihanata mieltänsä.
Miller. Kas niin, se se vasta oikea keino onkin! Puuta lyödään, oravata
tarkoitetaan. Kellä terveisiä on lähettää liha-kullalle, se käyttää
hyvää sydäntä sanan-saattajanansa. Kuinhan ensin mieli ja sydän on
voitettu, kyllä ruumis seuraa jälestä; palvelijat tekevät niinkuin
näkevät herras-väen tekevän, ja lopulla on se kumottava kun se, joka on
parittajana ollut.
Rouva. Katsohan nyt noita kauniita kirjojakin, jotka herra majuori on
hankkinut tänne. Tyttäresi pitääkin niistä rukouksia.
Miller (viheltää). Ho hoo! Vai rukouksia! Kyllä näyt tietävän!
Siveyden yksin-kertaiset opit ovat herra paronista liian suorat. Se
talon-poikainen liha-liemi on hänen armonsa sokuri-ydelmään tottuneesta
mahasta liian raskasta. Hänen pitää se ensin kauno-kirjoittajien
helvetillisessä kyökissä keitättää uudestaan. Tuleen semmoinen hapatus!
Niistä imee tyttö, Jumala tiesi mitä, ylen-taivaallisia ihanuuksia
mieleensä, jotka sitten menevät vereen kuin Hispanian kärpäset, ja
tukahduttavat sen rahtusen kristillisyyttä, jonka isä-rukka töin tuskin
on voinut kylvää hänen sydämeensä. Tuleen ne, sanon minä! Tytölle
nousee kaikki pahan hengen kummitukset päähän. se alin-omainen
romaanin-luku tekee, että hän ei viimein muista kotoansa, häpee ehkä
isäänsä, joka ei ole kuin viulunsoittaja Miller, ja lopuksi hylkää
kelvollisen ja kunniallisen kosio-miehen, joka olisi ollut minulle
apuina hankkimaan työtä ja ansiota. -- Et, Jumal' avita! (Hyppää ylös
vihassa.) Tämä asia pitää heti saada selvälle, ja majuorille, -- --
jaa, jaa, majuorille tahdon minä näyttää, mistä viisi hirttä on poikki.
(On lähtemässä ulos.)
Rouva. Elä toki niin julma ole, Miller! Onhan majuori lahjoittanut
monen kauniin markan arvon -- --
Miller (tulee takaisin ja seisattuu vaimonsa eteen). Se on mun lapseni
veren-hinta! Helvettiin sinä, mokoma hävitöin parittaja! Ennen minä
kerjään viuluineni ja soitan ihmisten ovien edessä ruoka-veron edestä,
-- ennen lyön minä suuren viuluni palasiksi ja vedän sontaa sen
kuvussa, ennenkuin herkuitsen sillä rahalla, jonka edestä ainoa lapseni
menettää kunniansa ja autuutensa. Jätä pois tuo lemmon kahvin-juominen
ja nuuskun-nuuskaaminen, niin ei tarvitse tyttäresi poskia kaupitella.
Olen minä ennenkin syönyt itseni kylläiseksi ja on mulla ennenkin aina
ollut muuttaa päälleni puhdas paita, ennenkuin tämä sakramentskatun
heilu-häntä joutui majaani.
Rouva. Kuinka sinä heti kiehahdat villiin ja vimmaan! Eihän asiassa
tarvitse niin suuta päätä rynnätä. Enhän minä muuta sano, kuin että
herra paronia ei pidä puulla päähän lyödä, sillä hän on presidentin
poika.
Miller. Sepä se juuri onkin pää-asia. Ja juuri sen tähden pitää asiasta
tulla selvä jo tänä päivänä. Presidentin täytyy kiittää minua, jos hän
oikea isä on. Ota sinä ja puhdista punainen sametti-takkini, ja minä
annan ilmoittaa itseni hänen ylhäisyydellensä. Minä tahdon sanoa hänen
ylhäisyydellensä: teidän poikanne pitää mun tytärtäni silmällä, minun
tyttäreni on liian halpa teidän herra poikanne vaimoksi, vaan liian
hyvä teidän herra poikanne kurvaksi, ja sillä hyvä! Nimeni on Miller.
Toinen kohtaus.
Sihtieri Wurm. Edelliset.
Rouva. Kah, hyvää huomenta, herra sihtieri! Toki kerran vielä saa taas
nähdä teitäkin.
Wurm. Kiitoksia, nöyrimpiä kiitoksia, hyvä täti! Missä armollisia
paronia oleksii vieraina, siinä ei meikäläisten käymiset tule
kysymykseenkään.
Rouva. Mitä sanotte, herra sihtieri! Herra majuori von Walter tekee
meille kyllä sen kunnian silloin tällöin; mutta emme me sen vuoksi
ketään ylen-katso.
Miller (tuskastuneena.) Tuo vieraalle tuoli, ämmä. Pankaa lakkinne
pois, hyvä ystävä!
Wurm (panee lakkinsa ja keppinsä pois ja istuutuu). No, kuinkas
morsiameni voipi, tuleva morsiameni eli ollutko? -- sitä en kumminkaan
toivoisi -- eikö häntä saa nähdä -- mamseli Loviisaa?
Rouva. Kiitoksia kysymästänne, herra sihtieri! Vaan ei tyttäreni ole
ensinkään ylpeä.
Miller (Vihassa, työttää häntä kyynäs-päällänsä). Ämmä!
Rouva. Se on oikein paha, ett'ei hän nyt ole herra sihtieriä
puhuttelemassa. Hän meni aamu-kirkkoon tyttö-parka.
Wurm. Se on iloista, oikein iloista! Minä olen hänestä saava jumalisen,
kristillisen vaimon!