Törkeästi häväisty asianajaja Nils Pehr Bums vaati viskaali Tujulinia
toimeenpanemaan ankaran tutkimuksen.
Sellainen pantiinkin toimeen.
Kaksi päivää sitä toimitettiin poliisikamarissa, niin ettei poliiseilla
ollut ensinkään tilaisuutta pelata Mustaa Pekkaa.
Kuulusteltiin koulun vahtimestaria vaimoineen, kuulusteltiin kaikkia
suuressa loppunäytöksessä läsnäolleita, kuulusteltiin koulun oppilaita,
ja erittäin ankarasti kuulusteltiin Markulaa. Saipa Markula epäluulon
alaisena olla yhden yön putkassakin.
Mutta kun Markulan oli onnistunut todistaa viattomuutensa näyttämällä
todistajain avulla toteen, että hän oli nukkunut koko rikosyön
kauppias Heikki Remeksen väentuvassa nurkassa, niin päästettiin hänet
vapaaksi, sitten kun viskaali Tujulin oli antanut hänelle ankaran
varoituksen epäsäännöllisistä elämäntavoista. Kaikkia kuulusteltiin
ja kuulustelusta laadittiin pitkä pöytäkirja, mutta mitään ei saatu
selville.
Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes eivät lausuneet mitään
otaksumisia salaperäisen tapahtuman johdosta. Mutta tavatessaan
toisensa loivat nämä vintiöt toisiinsa merkillisen silmäyksen.
Vihdoin julistettiin tutkinto päättyneeksi, ja poliisikamarissa
pääsivät konstaapelit taas rauhassa pelaamaan Mustaa Pekkaa. He
pelasivatkin sitä sitten kolme päivää yhteen kyytiin niin uutterasti,
että tuskin välillä syömään ehtivät.
Herra Nilsperi ei näyttäytynyt kadulla viikkokausiin. Hän murjotti
kotonaan syvän suuttumuksen vallassa, pesten kasvonsa viidesti päivässä
suovalla ja saippualla, ja vähitellen alkoivatkin ne jälleen saada
takaisin luonnollisen punasinertävän värinsä.
Mutta vaikka poliisitutkinto ei ollutkaan luonut asiaan toivottua
valaistusta, niin alkoi kaupungilla kuitenkin pian liikkua huhuja
siitä, että rouva Menlösin sormien oli täytynyt olla jollain tavoin
mukana tässä rumassa pelissä.
Kenenkäpä muun olisi ollut syytä tehdä niin suurta ilkeyttä herra
Nilsperille, ellei juuri rouva Menlösin? Olihan se huomattu
raastuvassakin, millä tavoin rouva Menlös joskus oli Nilsperiin
katsahtanut... varsinkin silloin, kun Nilsperi väitti rouva Menlösin
käskeneen Miinan heittämään hiiren kaivoon.
Entäs se hiiri, joka oli ollut sidottuna herra Nilsperin kaulaan!
Se oli kyllä tunnettu koulun kokoelmien hiireksi, mutta sen merkityshän
oli selvä.
Rouva Menlösin kätyrit olivat sitoneet hiiren herra Nilsperin kaulaan
kuin sanoakseen:
-- Siinä on sinulle sitten se hiiri, jota sinä sieltä Montosen kaivosta
harot!
Niin kaupungilla huhuiltiin, ja huhut levisivät talosta taloon ja
pukeutuivat päivä päivältä yhä täsmällisempään muotoon. Jopa alettiin
päästä perille rouva Menlösin kätyreistäkin, ja Markula-paran suureksi
suruksi ja syväksi suuttumukseksi kysyi yksi ja toinen häneltä aivan
suoraan:
-- Paljonkos sinä oikein sait rouva Menlösiltä?
Rouva Menlös nauroi sydämellisesti, kuultuaan asianajaja Nils Pehr
Bumsille tehdystä koirankujeesta. Hän nauroi niin, että vedet silmistä
tippuivat, ja huudahti tuon tuostakin:
-- Se oli sille oikein! Se oli sille oikein! Vai mitäs sanot, Menlös?
Ja taloustirehtööri Menlös imeskeli piippuaan hyvillä mielin muhoillen
ja myönsi:
-- Aivan niin, rakas Maria!
Keittiöönkin kiiruhti rouva Menlös hauskaa uutista Miinalle kertomaan.
Ja Miina hihitti ja ilkkui:
-- No sai se rietas viimeinkin sen pumpsin minkä tarvitsikin!
Mutta eipä tullut tämä ilo pitkäaikaiseksi.
Ne juorut, ne häpeälliset juorut rouva Menlösin osallisuudesta herra
Nils Pehr Bumsin tapaukseen, ne kiersivät kiertämistään ja ehtivät pian
rouva Menlösinkin korviin.
Ja kun rouva Menlös ne kuuli...
Emme voi jatkaa. Se on liian ikävä kohtaus. Taloustirehtööri pakeni
heti ensimmäistä puuskausta asekamariinsa.
Sanomme vain, että rouva Menlös menetti kokonaan henkisen tasapainonsa.
Hänkö tekemässä yön pimeydessä ilkivaltaa juopuneille miehille!
Alkoivat talossa ikävät päivät, ikävämmät kuin ennen.