Matti Suorasilmä oli markkinoilla hukannut hevosensa Laukin sekä kaikki
rahansa. Oli joulu-aaton ilta ja Matti kulki surumielisenä kaupungin
katuja tyhjä haarapussi olalla ja ajatteli kotia, joka oli kaukana.
Kulkiessaan kaupungin tullinsuusta valtamaantielle tuli häntä vastaan
mies vanha, kerjäläisukko.
"Mihin sinä niin pahoilla mielin kuljet?, kysyi ukko.
"Kotiin päin kuljen, vaan sinne en illaksi ehdi, sillä hevoseni minä
hukkasin, sanoi Matti.
"Voi miestä, pyytäisin pennin puolta tai syötävän tapaista, pyysi ukko.
"Hukkasin rahanikin, sanoi Matti.
"Anna minulle tuo haarapussi, voisinhan sillä jotain tehdä?
"Kyllä sen saat, sanoi Matti ja katseli ukkoa suoraan silmiin kuten
hänen tapansa oli.
"Hyvä kiitos sinulle ja onnea matkallesi", toivotti ukko ja jatkoi
matkaansa haarapussi olalla.
Kulki Matti jonkun aikaa ja alkoi väsyä. Nälkäisenä ja uupuneena
istahti hän tiehaaran kivelle ja katseli tylsästi eteensä. Silloin
ilmestyi hänen eteensä mies pieni, kahden etusormen pituinen.
Hänellä oli polviin ulottuva parta ja viheriäinen pipolakki päässä,
ja naurellen heilutti hän haarapussia, sillä se oli sama mies, joka
kerjäläisenä oli tullut Mattia vastaan tullinsuussa.
"Terve miestä, sinä Matti Suorasilmä!" sanoi piipattimies naurellen,
"miksi sinä olet niin surullinen?"
"Kadotin kaikki, rahani, hevoseni enkä pääse jouluksi kotiin, sanoi
Matti.
"Ei hätää mitään, Matti Suorasilmä", sanoi kääpiömies, "sinä olet
kunnon mies, ahkera kyntömies sinä olet ja reima halonhakkaaja, sen
tiedän; sentähden minä pidän sinusta.
"Kunhan vain pääsisin kotiini, sanoi Matti.
"Katsos tätä!, sanoi se kahden etusormen pituinen mies ja näytti
haarapussia.
"Minun haarapussini!", huudahti Matti.
"Ota ristitieltä kolme kiveä suuhusi ja sano:
"Piu, pau, paukkaa,
haarapussi laukkaa
alitse kuun,
ylitse maan,
vie mua, vie mua
kotihin vaan!"
Niin neuvoi kääpiö ja katosi samassa.
Matti ihmetteli suuresti ja teki työtä käskettyä.
Haarapussi alkoi hypellä maantiellä kuin jänis, ja Matti juoksi
jälessä. Juoksi virstan ja juoksi kaksi ja kolmannen virstantolpan
kohdalla sai hän sen kiinni. Nyt se vikuroi kuin hevonen ikään ja
hyppeli Matin käsissä. Matti istui sen selkään ja toisteli pienen
miehen sanoja:
Piu, pau, palikkaa,
haarapussi laukkaa!
Ja Matti alkoi nousta, nousi yli puiden ja vuorien, metsät ja järvet
alhaalla näyttivät pieniltä pilkuilta. Matti vapisi ja pelkäsi tätä
hurjaa menoa. Jo kohosi hän pilvien yli, kun kuuli äänen selkänsä takaa:
"Älä ollenkaan pelkää!", sanoi pieni mies, joka istui haarapussin
selässä Matin takana.
"Sielläkös sinä hyvä mies oletkin!" sanoi Matti, "mihinkäs sitä nyt
mennään?"
"Kultapilven kievariin", sanoi kääpiö.
"Minun on nälkä", sanoi Matti.
"Siellä syödään", sanoi kääpiö.
Lensivät, lensivät. Pian kuulivat, miten silkkikarvainen halli haukkui
Kultapilven kievarissa. He lensivät veräjästä sisään, joka oli kullasta
tehty. Piha kimmelsi täynnä kummallisia kukkia ja he kulkivat kievarin
kultaiseen kartanoon. Katot ja seinät hohtivat helmissä ja jalokivissä,
pöydällä odotti valmis ateria eikä ketään näkynyt koko talossa.
Pöytä notkui herkkujen ja paistien alla. Matti söi ja ihmetteli
suuresti. Ravittuina nousivat he taas haarapussin selkään ja sanoivat
hallille hyvästit.
Ja he lensivät, lensivät ja heleä haukunta hiljeni pilvien taakse.
Matin mieli oli iloinen, nyt alkoivat he laskeutua alaspäin maata
kohden, näkyi kyliä ja lumipeitteisiä metsiä.
Matti katseli alaspäin ja sanoi:
"Mitä tulia sieltä alhaalta näkyy?"
"Joulukynttilät kirkoissa palavat, siellä soitellaan uruilla, rauha
on maassa, Jumalan rauha, ja kulkuset helähtävät kirkkoteillä", sanoi
kääpiömies.
"Koto näkyy, koto näkyy!", huusi Matti täyttä rintaa.
"Siellä kohta ollaan", sanoi se kahden etusormen pituinen pieni mies,
"mutta muista Matti Suorasilmä, ettes taaksesi katso, sillä silloin käy
hullusti! Sinä et saa tietää, kuka minä olen."
Ja he laskeutuivat yhä alemmaksi. He lensivät yli Velhovuoren, joka
haamoitti kirkon takaa kuin mustahameinen, suuri noita-akka. Matti näki
kotipirttinsä, näki pikkusiskojen ja veljien leikkivän joulupahnoilla,
ja isä, äiti, sukulaiset istuivat joulupöydän ääressä. Matti katseli
suoraan eteensä kuten hänen tapansa oli. Haarapussi läheni yhä maata ja
siinä samassa seisoi Matti tiellä, joka vei mäelle hänen kotitaloonsa.
Pieni mies oli kadonnut. Maantiellä näki hän Laukin, joka pää nuokkuen
seisoi rattaittensa edessä, ja rahapussinsa löysi hän rattaiden
pohjalta. Matti ihastui ikihyväksi, nousi rattaille ja ajoi kotiin
päin. Samassa kuului hänen takanansa hirveä pauke ikäänkuin kanuunalla
olisi ammuttu, ja Matti katsoi taaksensa. — Velhovuori aukeni räiskyen
tulisissa auringoissa, kultakruunu päässä ajoi se kahden etusormen
pituinen mies nyt pitkänä jättiläisenä hopeavaunuissa vuoresta sisään.
Matti tuijotti vuoreen niin, että valo häikäisi hänen silmänsä. Vuoren
tulet tanssivat hänen silmissään niin, että hän pelkäsi tulevansa
sokeaksi. Hän jäi katsomaan vuoren aukkoa kunnes se taas oli kuin
musta seinä. Ihmeissänsä ja silmiään hieroen ajoi Matti kotiin. Mutta
siitä ajasta asti katsoi hän kierosti ja häntä kutsutuinkin nyt "Matti
Kierosilmäksi".