suurimman osan omaisuudestaan, omisti sentään vielä jonkun
perintötilan, ja, niinkuin arveltiin, koskematta. Naimiskauppa
arveltiin senvuoksi hyvin onnelliseksi. Viola sai kreivin ja
senlaatuisen, ettei tarvinnut luulla, että hän hänet rahojensa vuoksi
nai.
Morsian ei näyttänyt aivan rakastavaiselta; mutta se ei kuulukaan
hyvään muotiin, ja mitä sulhaseen kuului, kantoi hän onneansa
järkähtämättömällä tyvenyydellä.
Kihlauspäivänä oli tukkukauppias Stenman keskustellut pitkän aikaa
tulevan vävynsä kanssa ja siinä selvittänyt ettei Viola saa
myötäjäisiä.
Luonnollisesti vakuutti kreivi, ettei hän niistä väliäkään pitänyt,
eikä hän myötäjäisten tähden nainut.
-- Se iloittaa minua! vastasi Stenman, että minun tyttäreni, joka on
tarpeeksi kaunis, hyvä ja rakastettava, tulee naiduksi itsensä tähden.
Kreivi ajatteli:
-- Että saada sinut kukkarosi aukasemaan, siitä minusta kyllä miestä
tulee, kun hän on vaimoni. Jälkeen kihlauksen tanssittiin. Näytti kuni
elämän ilo olisi hymyillyt hiljan kihlatuille. Moni tyttö kadehti
Violan onnea, ja nuorilla ystävillä oli paljon muistettavaa kreivin
kuluneesta elämästä ja tavoista.
Kihlauskemuja seurasi kutsumuksia sulhasen ja morsiamen ominaisiin.
Aika kului, kuin iloinen uni; se tahtoo sanoa: jos arvellaan ilon
eroamattomaksi kemuista ja huveista.
Eräänä iltana kevätpuoleen, tapahtui, että vapaaherratar Stenman
tyttärineen olivat yksinään kotona.
Vapaaherratar ei voinut oikein hyvin, hänellä oli ollut ikävä miehensä
kanssa, sillä, että vapaaherratar tahtoi viettää miehensä syntymäpäivää
suurella seuranäytelmällä, mutta mies taasen ei tahtonut antaa rahaa
kaikkiin niihin tarpeisiin. Hän vakuutti ei pitävänsä väliä kemuista,
kun vaan pääsi rahaa ulosantamasta.
Vapaaherrattaren hermot olivat sairastuneet, kun ei hän saanut
tahtoansa tyydytettyä, hän makasi aivan työttömänä sohvalla. Jos ei
hän, miestään peloittaakseen, olisi sanonut olevansa sairas, olisi hän
mennyt näyttelyyn; mutta nyt hänen täytyi tyytyä kärsimykseen, olla
kotona, ja vielä niin, ettei edes vieraita vastaan otettu.
Viola oli myös harmissaan. Hän oli mennyt sohvan päähän ja tuskitteli,
kun et isä myöntynyt seuranäytelmään, josta Viola toivoi suurta iloa.
Äiti ja tytär istuivat kumpikin päässään salissa. Ei heillä ollut
toinen toisilleen mitään juteltavaa.
-- Miks'etten anna kynttilöitä virittää? sanoi Stenman, kun tuli
sisään.
-- Senvuoksi että pimeys ja ikävyys paraiten soveltuu, vastasi Viola.
Mamma on sairas, ja minulla ei ole mitään ajateltavaa, kun ei isä suo
minulle iloa näytellä isän syntymäpäivänä.
-- Vai niin, joko taasen siinä ollaan, sanoi Stenman. Sitten soitti hän
ja käski tuomaan kynttilöitä.
Kun palvelia oli tehnyt tehtävänsä; juoksi Viola isänsä tykö, ympäröi
hänet käsivarsillaan ja pyysi rukoilevalla äänellä:
-- Rakas isä, jos pidät Violastasi, niin anna hänet toimittaa oikein
kauniit seuranäytelmät syntymäpäivänäsi! Minä tahtoisin että kaikki
ystävämme näkisi kuinka paljon äiti ja minä pidämme sinusta. Ah! siitä
tulisi niin jumalattoman hauskaa. Meidän tarvitsee antaa laittaa
ainoastaan kolmet kulissit, uuden ruunun isoon saliin niiden kahden
sijaan, jotka nyt siellä ovat, ja minä tyydyn kolmeen uuteen hameesen,
vähäisen kukkia ja pari koristusta. Kaikki tämä on niin turhaa ettei
sitä voi kieltää.
-- Minun täytyy tehdä se, minkä taidan, vastasi isä, Viola ei saa
pyytää enään, kun kolmasti olen kieltänyt.
Nyt tuli kreivi E. morsiantaan tervehtimään.
Hän löysi Violan itkevänä, vapaaherrattaren sairaana, tukkukauppiaan
kiukussaan. Yleinen kysymys, kellä oli oikein, tuli nyt.
Että kreivi meni asiassa morsiamensa puolelle, oli luonnollista.
Tukkukauppiasta kiusattiin esittelemisillä ja rukouksilla siksi, kunnes
hän tuli niin rauhattomaksi, että hän meni pois huoneesta sanoen:
-- Kun minä sanoin niin varman kiellon, oli minulla siihen syytä, ja se
tuskittaa minua ettei Viola välitä isänsä toivomuksista. Lapsi raukka,
sinun pitää jonakuna päivänä, ja kukaties aivan pian, muuttumaan vaikka
myöhäänkin. Kuinka hullu se sentään oli, kun on aina täyttänyt kaikki
toivomuksesi. Minä en sano mitään äidistäsi, sillä hänellä ei ole
koskaan ollut sydäntä miehelleen.
Hän meni.
Kun isä oli poissa, tuntui Violassa, kuin hän olisi katunut.
Hän tahtoi rientää isänsä perään, mutta estettiin kreiviltä, joka
samassa lausui miesten oikuista ja teki kovia muistutuksia isän
sivistymättömästä käytöksestä äitiä ja tytärtä kohtaan.
Viola hillitsi sisällisen äänen ja jäi äitin ja sulhasensa luo, vaikka
häntä kiusasi tuskallinen murhe. Hän olisi antanut hyvin paljon, jos
olisi saanut rientää isänsä perässä; mutta sille olisi sulhanen
nauranut ja äiti tullut esille pistävillä muistutuksilla, kuinka Violan
plebejinen veri valloitti hänet. Pääasia oli että turhuus esti hänet
seuraamaan luonnollisia tunteitaan.
Tunnin kuluttua nousi kreivi ylös. Hänen piti mennä äitinsä luo ja
täytyi, ehkä surulla, luopua viipymästä morsiamensa luona. Samassa
silmänräpäyksessä kun hän vei vapaaherrattaren kättä huulilleen, kuului
pistoolin laukaus huoneissa.
Viola, vapaaherratar ja kreivi katselivat pelästyneenä toisiaan.
-- Herra Jumala, se oli isän huoneesta! kiljasi Viola pelästyneenä.
Hän riensi läpi salin ja seisoi nyt isänsä oven vieressä. Se oli
sisäpuolelta suljettu, ja koko sali täyttyi ruutin savulta.
Viola kaatui pyörtyneenä kynnykselle.
* * * * *
Yllämainittujen tapauksien jälkeen kului viisi vuotta.
Oskari Klenkrona, joka oleskeli ulkomailla koko ajan, palasi nyt
Ruotsiin, siellä aloittaakseen lääkärin toimitusta.
Hän kulki G----n kautta ja viipyi siellä muutaman päivän.
Ensimmäisenä iltana lukee hän kaupungin sanomalehdistä että kulkeva
näyttelyseura, joka siellä näytteli, piti näyttämän sen kuusi vuotta
takaperin muodikkaan polkan.
-- Minun tekee mieleni mennä katselemaan sitä, ajatteli Oskari
surullisesti hymyillen. Mutta muistot nuoruudestani nämät turhuudet
sentään sisältävät.
Ilta tuli, Oskari otti paikkansa ja kiusaantui heti alkunäytännön
ajalla, se oli huononlainen ja toimitettiin perin kehnosti.
Kyllääntyneenä heitti Oskari katseensa affissiin, nähdäkseen kenenkä
piti esittelemän mamselli Högqvist'in rollin.
"Mamselli Violenta", niin oli naisen nimi.
-- Violenta, se on merkillinen nimi, sanoi Oskari, kääntyen
naapuriinsa, todellinen ihmettelijä seuran näytännöksistä ja sen
naisellisista osakkaista.
-- Nimi ei ole puoleksikaan niin kummallinen, kun se on kaunis ja
rakastettava, joka sitä kantaa. Teidän pitää tietämän, että hän on
italialainen ja tanssii niin ihanasti.
-- Italialainen, huusi Oskari, kuinka hän voi esitellä ruotsalaista
näyttelijää?
-- Hän puhuu meidän kieltämme, kuni se olisi hänen äitin kielensä.
Esirippu vedettiin ylös.
Oskari huomasi itsensä häiriöltä voitetuksi. Se olikin Viola, aivan
samanlainen kuin silloinkin, koska hän viimeksi näki hänen, Sama
vaatetus, sama jumalaton ja kiihtyvä luonne, sama sukkeluus liikunnossa
ja sama sointu äänessä. Ei löytynyt mitään kun olisi puuttunut. Myssy,
kultarimsuineen ja hepenineen, kaikki oli kun silloin, kun hän,
närkästyneenä, hänen kylmäkiskoisuudestaan, matkusti tiehensä.
Liikkumattomana kuni patsas, katseli Oskari mamselli Violentaa. Jos hän
esitteli hyvin tahi huonosti, sitä ei hän tiennyt. Hän ei kuullut
taputuksiakaan, hän vaan kysäsi itseltään lakkaamatta:
-- Onko senmukainen yhtäläisyys mahdollinen, eli vaivaako minua joku
noituminen?
Kun näyttely oli loppunut riensi Oskari ulos. Hänen täytyy nähdä sitä
nuorta naista. Hän pisti setelin vahtimestarin käteen ja päästettiin
sisälle teaatterille.
Oli suuri liikenne ja kauhea meteli kaikilla niillä, joilla oli toimena
kulissien ynnä muiden muutoksia. Hän kysyi eräältä mieheltä, vieläkö
mamselli Violenta oli siellä ja sai vastaukseksi:
-- Kyllä hän on, koska hänen rakastajansa vartoo häntä login oven
takana.
-- Hänen rakastajana, kuka se on? kysyi Oskari kauhistuen.
-- Noh! tuo herra ruunilla nutulla, tiedän mä!
Oskari vetääntyi kulissien taakse ja katseli miestä ruunilla nutulla.
Se oli vanha mies, hopeanvalkoisilla hiuksilla ja lempeillä kasvoilla.
Aika katsella ei ollut pitkä. Login ovi avattiin ja ulos tuli Violenta,
mutta ei samalla terveellä ja kukoistavalla katseella, kuni se hänestä
oli näyttämöllä, vaan kelmeellä hahmon näöllä, kuni valkoinen lilja.
-- Tule lapseni, sanoi vanha herra, kurottaen hänelle kättään.
-- Ah, se oli hyvä että nouditten minut! vastasi Violenta, ottaen
vanhan miehen käsivarren, eikä huomaten Oskaria.
Hänen sydämensä löi niin kovin, että hän tuskin voi hengittää.
Juuri kun hän ja vanha herra menivät ohitse, sanoi Oskari:
-- Hyvää iltaa, Viola Stenman!
Näyttelijä hypähti, tuli keltaisen kelmeeksi ja heitti pelästyneen
katseen kulissiin päin.
Oskari oli paljastanut päänsä ja seisoi aivan lampun vieressä, joka
antoi täyden valonsa hänen kasvoillensa. Kun sen nuoren naisen silmät
kääntyivät häneen, kauhistui hän, kiintyi vanhan miehen käsivarteen ja
änkytti liikutettuna.
-- Rientäkäämme pois täältä.
* * * * *
Päivää jälkeen oli mamselli Violenta jättänyt G----n, mutta mihinkä hän
oli mennyt, siitä ei kukaan tietänyt.
Oskari jätti kaupungin ja matkusti Tukholmaan.
Muutaman vuoden kuluttua oli hän suosittu lääkäri ja hänellä oli enempi
työtä, kun hän olisi joutunutkaan toimittaa.
Kymmenkunta vuotta oli kulunut viimeisestä tapauksesta, kun hän eräänä
päivänä sai kirjeen, sisältäen nämät sanat:
-- Kuolevainen Viola toivoisi sanoa viimeiset jäähyväiset Oskarille.
Seuraa lähettilästä. Minun tiimani ovat luetut.
Heti heitti Oskari takin päälleen ja seurasi pikkuista, kehnoin
vaatteisin puettua tyttöä Sibyllakadulle, josta hän vietiin matalaan ja
onnettomaan mökkiin.
Sängyssä, jonka ainoa ansio oli se, että lakanat olivat puhtaat, ehkä
paikatut, makasi kuolevainen nainen. Hän oli Viola.
Nähtyään Oskarin, kurotti hän molemmat kätensä hänelle sanoen:
-- Jumala on ollut armollinen minulle, hän antoi minun elää niin
kauvan, että sain nähdä sinun. Ah, Oskari! paljon olen rikkonut, mutta
paljon olen kanssa kärsinyt. Sano että olet anteeksi antanut, mitä
sinua vastaan olen rikkonut.
Mitä nyt seurasi on liiallista kertoa. Taivutettuna vuoteen yli, puhui
Oskari hänelle kristillisen rakkauden ja sovinnon sanoja.
Aamulla kun hän sieltä pois lähti, oli hän kiinnittänyt sen silmät,
jotka olivat olleet hänen ensimmäisen rakkautensa esine. Viola oli
antanut hänelle pienen mytyn, joka sisälsi kertomuksen hänen
viimeisistä kohtaloistaan. Me kerromme ne tässä lyhykäisesti:
Violan isän, pistoolilla itsensä lopetettuaan, huomattiin olleen vallan
hävinnyt ja että tuska siitä oli saattanut hänen tähän tekoon.
Luonnollinen seuraus tästä oli, että kreivi E. lähetti takaisin
kihlasormuksen, selittäen että hän, sukunsa kunnian vuoksi, katsoi
velvollisuudekseen katkaista yhteyden tyttären kanssa, ja semmoisen
miehen tyttären, joka itsemurhalla oli häväissyt nimensä.
Viola oli silloin sängyn oma ja heikkona sairaana.
Kun hän parantui oli se tietty että äiti ja hän olivat tuiki köyhiä.
Kaikki heidän ystävänsä olivat kadonneet.
Kun saamamiehet olivat myyttäneet kaikki, mitä voitiin myyttää, ja
tasaus tehty, ei niillä, ylelliseen elämään tottuneilla naisilla ollut
mitään eläkettä.
Työhön eivät olleet tottuneet -- ja myös häpesivät sitä tehdäkin.
Vapaaherratar kantoi onnettomuuden niinkuin muutkin senlaiset naiset
sitä kantaa, peräänajattelemattomuudella. Hän itki ja valitti päivät
läpi. Kun hän ja Viola muutti juhlallisesta asunnostaan pariin
vähäiseen kammariin Malmilla, oli se heikko nainen niin ylenannettu,
että hän tuli saamattomaksi jokaiseen viisaasen tekoon.
Viola oli aivan sorrettuna.
Vähän aikaa sen jälkeen, vaihetettiin se yksinkertainen asunto
vähäiseen juhlallisempaan. Tottunut suruttomaan ja työttömään elämään,
oli Viola langennut kelvottomuutensa uhriksi. Hän ostikin äitinsä
toimeentulon oman kunniansa kadottamisella.
Senlaatuisen hinta on niin kallis, ettei kukaan, jolla hahmokin omasta
tunnosta löytyy, tuntisi sitä polttohaavaa, häpyä.
Vapaaherratar, ilman oikeata naisarvoa, raukesi sen ylenkatseellisen
painon alle, mikä häntä ja tytärtä kohtasi.
Kun äiti kuoli, jätti Viola häpeällisen elämänsä, ja rupesi seuraamaan
kulkevaa näyttelijäjoukkoa, joutuaksensa pois pääkaupungista ja niistä
tuhansista harmista joita hän siellä häpeällisen elämänsä vuoksi sai
kärsiä.
Hän oli kulkenut ympäri Ruotsissa vuoden ajan, otetulla nimellä
Violenta, kunnes seura tuli G----n.
Eräänä iltana, vähää ennen kun Oskari näki hänen, oli vanha herra
suurella huomiolla katsellut häntä näyttämöllä. Näytelmän loputtua,
odotti hän häntä, kun hän meni teatterista ja tervehti, sanoen:
-- Hyvää iltaa, Viola! Kuinka Herran nimessä, lapsi, olet sinä
sekaantunut tänne ja tullut tämmöiselle radalle?
Viola rupesi itkemään. Hän tunsi vanhassa miehessä isänsä vanhimman
veljen, joka oli merikatteini.
Hän ei ollut nähnyt häntä sitte kun kaksi vuotta ennen isän kuolemaa ja
silloin ainoastaan pari kertaa, sillä vapaaherratar ei tahtonut tietää
sukulaisuudesta kipparin kanssa.
Kun Viola ukolle kyynelsilmin oli kertonut kohtaloitaan, selitti hän,
että Violan piti jättämän näyttelykansan ja seurata häntä; hänen piti
purjehtia G----stä viikon kuluttua.
Katteini Stenman osti Violan vapaaksi näyttelijätirehtööriltä. Se oli
viimeinen ilta kun hän oli näyttelyssä silloin koska Oskari näki hänen
polkassa.
Päivää jälkeen purjehti katteini Stenman ja vei veljensä tyttären
mukanaan.
Kahden vuoden kuluttua palasi Viola Ruotsiin, mutta yksinään. Hänen
kunniallinen ystävänsä oli kuollut, ja se vähäinen omaisuus mikä hänen
jälkeensä jäi, oli Violan, jonka ensimmäinen työ oli hakea itsensä
lailliseksi perilliseksi.
Säästäväisyydessä ja viisaudella olisi hän voinut elää hiljaista
elämää, mutta se ei ollut Violan tahdon mukaista. Hän muutti
maakaupunkiin, jossa pari äidin kaukaisista sukulaisista asuivat.
Siellä hän eli, setä-vainajan ainoa rikas perillinen. Hän tuhlasi
sydämen pohjasta ja osti anteliaisuudellaan ja koreilla vaatteillaan
muutaman ilon-hetken.
Vuosi kului hyvin. Mutta sitten tuli eräs Tukholmalainen kaupunkiin,
hän tunsi Violan ja kohta oli koko Violan elämä tunnettu kaupungissa.
Hänen sukulaisensa sanoivat hänelle selvään, että hän tekisi paraiten,
jos hän jättäisi koko paikkakunnan.
Viola teki sen ja tuli Tukholmaan. Hänen vähäinen perintönsä oli
supistunut niin, ettei hän voinut elää koroilla, vaan täyttyi ruveta
käyttämään pääomaa, joka kahden vuoden kuluttua vallan loppui.
Nyt vasta huomasi Viola, että hänen täytyi ruveta työtä tekemään, Mutta
juuri kun tämä tarpeellisuus hänelle selveni, rupesi rintatauti, joka
ennenkin häntä oli vaivannut, taasen vaivaamaan, että hänen täytyi
turvata vuoteesen.
Se ennen niin kaunis ja suosittu Viola kuoli onnettomuudessa
kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Hän oli ylellisyyden ja turhamaisen
kasvatuksen todellinen uhri.
LOPPU.