teidän
L. Horace Holly.
P.S. Jos julkaisette kertomuksen ja kirjan menekki tuottaisi
voittoa, niin sitä saatte luonnollisesti käyttää miten parhaaksi
näette, mutta jos julkaisu aiheuttaisi teille tappiota, niin
kääntykää lakimiesteni, herrojen Geoffrey ja Jordanin puoleen.
Heille annan määräyksen korvata vahinkonne. Ruukunsirpaleen,
sinetin ja pergamentin uskon huostaanne, kunnes pyydän ne
takaisin. L.H.H.
Tämä kirje, kuten arvattaneenkin, hämmästytti minua melkoisesti,
mutta kun minulla oli juuri silloin toinen kiireellinen työ
valmistettavana, joudin vasta kahden viikon päästä lukemaan
käsikirjoituksen, jolloin hämmästyin vieläkin enemmän, kuten
lukijakin olisi varmaankin tehnyt, ja kiiruhdin heti panemaan työn
alulle. Kirjoitin siinä tarkoituksessa herra Hollylle, mutta viikkoa
myöhemmän sain kirjeen hänen lakimiehiltään, jotka, samalla kun
palauttivat kirjeeni, ilmoittivat, että heidän päämiehensä ja herra
Leo Vincey olivat jo matkustaneet Tibetiin eivätkä olleet vielä
ilmoittaneet heille tarkempaa osoitettaan.
Siinä kaikki, mitä minulla oli selitykseksi sanottavaa. Kertomuksesta
muodostakoon lukija itselleen oman mielipiteensä. Luovutan sen
nyt hänelle aivan samanlaisena kuin se joutui minun haltuuni,
lukuunottamatta muutamia pieniä poikkeuksia, joita olen tehnyt
salatakseni toimihenkilöt suurelta yleisöltä. Omasta puolestani en
tahdo tehdä mitään huomautuksia tai johtopäätöksiä kertomukseen
nähden. Ensin olin taipuvainen uskomaan, että tämä kuvaus naisesta,
jonka majesteettista olentoa lukemattomien vuosisatojen salaperäisyys
verhosi ja jonka yllä iäisyyden varjo häilyi kuin yön musta siipi,
oli jokin äärettömän lavea vertauskuva, jonka merkitystä en jaksanut
käsittää. Sitten ajattelin, että tässä ehkä piili jokin rohkea yritys
esittää kuolemattomuuskokeilujen mahdollisia tuloksia, kuvailla
eteemme sellainen inhimillinen olento, joka vieläkin uudistaa
elinvoimansa luonnon suurista, ehtymättömistä lähteistä, joista
kaikki elämä on kerran alkunsa saanut. Hänen povessaan sykkii elämä
ja riehuvat intohimojen taistelut yhtä kauan kuin häntä ympäröivässä
katoamattomassa maailmassa elämä sykkii, vedet virtaavat, vuoksi ja
luode vaihtuvat, tuulet myrskyksi kiihtyvät ja tyyntyvät jälleen.
Mutta luettuani pitemmälle ei tämäkään ajatus minua tyydyttänyt.
Minun mielestäni näyttää kertomus liian todenmukaiselta ollakseen
vain mielikuvituksen tuote. Selityksen luovutan kuitenkin toisten
tehtäväksi ja tämän lyhykäisen esipuheen jälkeen, joka erinäisten
seikkojen takia oli välttämätön, pyydän lukijoita tutustumaan
Ayeshaan ja Kôrin luoliin.
Julkaisija.
P.S. -- Luettuani kertomuksen uudelleen ja sitä tarkoin harkittuani
johtui mieleeni eräs seikka, johon en voi olla kiinnittämättä lukijan
huomiota. Hän on huomaava, ettei Leo Vinceyn luonteessa tämän
kertomuksen perusteella näytä olevan mitään erikoista ominaisuutta,
joka selittäisi Ayeshan suuren kiintymyksen häneen eikä hän minunkaan
mielestäni ole missään suhteessa mikään erittäin mielenkiintoinen
henkilö. On todellakin luultavampaa, että herra Holly olisi
tavallisissa oloissa helpostikin hänet syrjäyttänyt. Oliko asianlaita
ehkä niin, että Ayesha kaikessa selittämättömässä viisaudessaan
ja loistavassa nerokkuudessaan ihaili vain kaunista ulkomuotoa?
Oliko tuo muinaisina aikoina elänyt Kallikrates vain tavallinen,
lahjaton kuolevainen, jota rakastettiin vain hänen kreikkalaisen
kauneutensa tähden? Vai onko asian todellinen laita siten kuin minä
luulen sen olevan -- nimittäin, että Ayesha, joka näki kauemmaksi
tulevaisuuteen kuin me, oli huomannut rakastamansa miehen sieluun
kätketyn tulevaisen suuruuden taimen, jonka hän tiesi rakastetulleen
lahjoittamansa kuolemattomuuden vaikutuksesta, hänen nuoren
viisautensa vaalimana ja hänen läsnäolonsa elähyttämänä puhkeavan
ihanaan kukkaan, ilmestyvän loistavan tähden lailla täyttäen maailman
häikäisevällä loistollaan ja ihanalla tuoksullaan?
Kysymykseen en kykene vastaamaan, vaan annan lukijan luettuaan
herra Hollyn kertomuksen muodostaa itselleen oman mielipiteen siinä
selostetuista tapahtumista.