Saattaessani täten julkisuuteen seuraavat vain seikkailuilta
näyttävät tapaukset, jotka kuitenkin mielestäni ovat ihmeellisimpiä
ja salaperäisimpiä mitä kuolevainen on konsanaan kokenut, tunnen
velvollisuuteni olevan selittää, mistä olen saanut nämä näitä
seikkoja koskevat yksityiskohtaisen tarkat tietoni. Mutta ennenkuin
aloitan selitykseni, tahdon kertakaikkiaan huomauttaa, että minä olen
vain tämän merkillisen kertomuksen julkaisija, enkä suinkaan ole
ollut mukana sen salaperäisissä tapauksissa.
Muutamia vuosia sitten olin käymässä erään ystäväni luona eräässä
yliopistokaupungissa, jota voimme nimittää vaikkapa Cambridgeksi,
koska se soveltuu kertomukseeni. Kävellessäni eräänä päivänä
kadulla kiintyi huomioni erikoisesti kahteen henkilöön, jotka
kulkivat edelläni. Toinen oli pujottanut kätensä toisen kainaloon
ja oli liioittelematta sanoen kaunein nuorukainen mitä milloinkaan
olen nähnyt. Hän oli hyvin kookas ja leveäharteinen, ja hänen
käytöksessään ilmenevä voima ja sulo näyttivät olevan hänelle
yhtä synnynnäiset kuin erämaan kesyttömälle hirvelle sen uljas
muoto ja sulavat liikkeet. Hänen kasvonsa olivat hyvin kauniit ja
niissä kuvastui hyvä ja jalo luonne, ja kun hän kohotti hattunsa
tervehtiäkseen ohikulkiessaan erästä naishenkilöä, näin, että hänen
tukkansa oli kullankeltainen ja kiertynyt tiheille kiharoille.
"Herra varjelkoon!" huudahdin ystävälleni, joka oli mukanani, "tuo
nuorukainenhan on kuin ilmielävä Apollon kuvapatsas. Miten kaunis hän
onkaan!"
"Niin", vastasi seuralaiseni, "hän on yliopistomme kaunein ja myöskin
mallikelpoisin oppilas. Häntä sanotaan yleisesti kreikkalaiseksi
jumalaksi, mutta katsohan tuota toista. Hän on Vinceyn (jumalan nimi
oli siis Vincey) holhooja, jota pidetään hyvin oppineena miehenä.
Häntä sanotaan Charoniksi."
Noudatin kehoitusta ja huomasin vanhemman miehen olevan tavallaan
aivan yhtä mieltäkiinnittävän kuin hänen rinnallaan astelevan
nuorukaisenkin, joka todellakin oli huippuunsa kehittyneen miehisen
kauneuden loistoedustaja. Hänen seuralaisensa näytti olevan noin
neljänkymmenen vuoden ikäinen ja oli yhtä ruma kuin hänen kumppaninsa
oli kaunis. Hän oli ensinnäkin hyvin lyhyt ja vääräsäärinen, hänen
rintansa oli sisäänpainunut ja hänellä oli harvinaisen pitkät kädet.
Tukka oli musta ja kasvoi melkein otsan puoliväliin yhtyen ohimoille
ulottuvaan tuuheaan poskipartaan, niin ettei kasvoista jäänyt
paljoakaan näkyviin. Hän muistutti kauttaaltaan gorillaa, mutta
hänen katseessaan ilmeni tiedemiehen hengen terävyys ja hänen koko
olemuksessaan oli jotakin miellyttävää ja luottamusta herättävää.
Muistan sanoneeni ystävälleni, että tahtoisin tutustua häneen.
"Mikään ei ole sen helpompaa", vastasi hän. "Tunnen Vinceyn ennestään
ja minä esitän sinut ensin hänelle."
Muutamia minuutteja myöhemmin olimme syventyneet mieltäkiinnittävään
keskusteluun -- Zulu-kansasta, sillä olin juuri palannut matkaltani
Kap-maahan. Mutta puhelumme keskeytyi pian, sillä samaa katukäytävää
myöten, jolla me seisoimme, lähestyi meitä eräs vanhempi naishenkilö
ja kaunis, vaaleatukkainen tyttö, jotka Vincey näytti hyvin tuntevan,
sillä hän liittyi heti heidän seuraansa jättäen meidät. Muistan,
että naisten lähestyessä vanhemman miehen, jonka nimen kuulin olevan
Holly, kasvojen ilmeen muutos huvitti minua sangen suuresti. Hän
vaikeni äkkiä, katsahti nuhtelevasti kumppaniinsa ja murahtaen
itsekseen poistui samassa yksinään kadun poikki. Jälestäpäin kuulin,
että yleisesti tiedettiin hänen pelkäävän naisia yhtä paljon kuin
muut ihmiset pelkäävät hullua koiraa, ja siten oli selitettävissä
hänen äkkipikainen pakonsa. Kuitenkaan en voi sanoa, että nuori
Vincey olisi sillä hetkellä ilmaissut mitään vastenmielisyyttä
naisellista sukupuolta kohtaan. Muistanpa todellakin huomauttaneeni
nauraen ystävälleni, että nuorukainen oli mies, jota ei ollut hyvä
esittää morsiamelleen. Tuttavuus loppuisi melkein todennäköisesti
siten, että tytön rakkaus sulhastaan kohtaan kylmenisi ja hän
pihkaantuisi korviaan myöten uuteen ystäväänsä. Hän oli aivan liian
kaunis ja vieläkin enemmän merkitsi se, ettei hän näyttänyt siitä
lainkaan välittävän eikä käyttäytynyt vähintäkään teeskennellystä,
kuten kauniit miehet tavallisesti tekevät; minkä vuoksi heistä ei,
ansiosta kylläkin, tovereidensa keskuudessa pidetäkään.
Samana iltana matkustin ja tämän tapaamisen jälkeen en nähnyt enkä
kuullut "Charonista" ja "kreikkalaisesta jumalasta" hiiskaustakaan
pitkiin aikoihin. En ole todellakaan nähnyt kumpaakaan sen jälkeen
tähän mennessä ja todennäköisesti en heitä enää milloinkaan näekään.
Mutta kuukausi sitten sain kirjeen ja kaksi pakettia, joista toinen
sisälsi käsikirjoituksia, ja avattuani kirjeen huomasin, että sen
oli kirjoittanut eräs "Horace Holly", jota nimeä en sillä hetkellä
muistanut ennen kuulleeni. Kirje kuului:
Cambridge, toukokuun 1 p. 18--.
K.H. Ottaen huomioon sangen lyhytaikaisen tuttavuutemme,
kummastunette saadessanne kirjeen minulta. Sentähden lienee
paikallaan johtaa mieleenne, että muutamia vuosia sitten
kohtasimme toisemme Cambridgen kadulla, jolloin minut ja
holhottini Leo Vincey esiteltiin teille. Käyn nyt lyhykäisesti
asiaani. Olen juuri lukenut suurella mielenkiinnolla
erään julkaisemanne kirjan, jossa kerrotte seikkailuista
Keski-Afrikassa. Otaksun, että kirjassa esitetyt tapahtumat ovat
osaksi tosia ja osaksi kuviteltuja. Mutta olkoon sen asian laita
nyt miten hyvänsä. Kirja on joka tapauksessa johtanut mieleeni
erään ajatuksen. Kuten oheenliitetystä käsikirjoituksesta näette
(jonka ohella lähetän teille myöskin egyptiläisen sinetin,
jonka tunnusmerkit esittävät 'Auringon kuninkaan poikaa', sekä
ruukunsirpaleen), olemme minä ja holhottini tahi oikeammin
ottopoikani Leo Vincey olleet aivan äsken Afrikassa mukana
tapahtumissa, jotka ovat vieläkin merkillisemmät kuin mitä
olette kirjassanne kuvailleet. Olemme kokeneet niin uskomattomia
seikkoja, että totta puhuen pelkään teille olevan vaikeaa uskoa
kertomukseni todenperäisyyttä. Käsikirjoituksesta käy selville,
että minä tahi me olimme päättäneet olla saattamatta näitä
asioita kenenkään tietoon eläissämme, emmekä olisi tehneetkään
sitä, ellei eräs seikka olisi saanut meitä muuttamaan mieltämme.
Aiomme nimittäin lähteä jälleen matkoille, mikä teille selviää
luettuanne käsikirjoituksen, ja tällä kertaa on matkamme määrä
Keski-Aasia, sillä siellä, jos missään tässä maailmassa, ovat
viisauden todelliset lähteet salattuina, ja minä otaksun
oleskelumme siellä tulevan sangen pitkä-aikaiseksi. Ehkä emme
palaakaan enää takaisin. Nämä muuttuneet olosuhteet ovat saaneet
meidät ajattelemaan, olemmeko oikeutetut salaamaan tapahtumia
ja ihmeitä, jotka meidän mielestämme ovat ennenkuulumattoman
mielenkiintoisia, vain sentähden, että pelkäämme joutuvamme
naurunalaisiksi, koska yksityinen elämämme liittyy välittömästi
noihin seikkoihin, ja kertomukseni todenperäisyyttä epäiltäisiin.
Aluksi olimme Leon kanssa asiasta aivan eri mieltä, mutta monen
neuvottelun jälkeen olemme viimein tehneet sellaisen sopimuksen,
että lähetämme käsikirjoituksen teille ja annamme teille vapaan
vallan julkaista kertomuksen, jos se mielestänne on sen arvoinen.
Ainoa ehtomme on, että salaatte todelliset nimemme ja koetatte
muutenkin niin paljon kuin mahdollista välttää meidän tunnetuksi
tulemistamme kertomuksen todenperäisyyden siitä kärsimättä.
Siinäpä onkin jo melkein kaikki, mitä halusin teille sanoa.
Tahdon vain vielä kerran huomauttaa, että kaikki, mitä
käsikirjoituksessa kerrotaan, on sanasta sanaan totta.
Kertomuksen päähenkilöstä, "kuolemattomasta kuningattaresta",
en tiedä enempää kuin mitä tässä on kerrottu. Päivä päivältä
on meillä yhä suurempi syy katua, ettemme käyttäneet paremmin
tilaisuutta hyväksemme ja oppineet tuolta ihmeelliseltä ja
salaperäiseltä olennolta enemmän hänen syvää viisauttaan.
Kuka hän oikein oli? Miten hän oli joutunut asumaan Kôrin
luoliin ja mikä oli hänen todellinen uskontonsa? Sitä emme
saaneet milloinkaan tietää ja nyt se on ymmärrettävästi aivan
mahdotonta -- ainakin vielä. Nämä ja monet muut kysymykset ovat
alati mielessäni, mutta vastausta niihin en löydä. Kuka voisi
nämä asiat selittää? Siksipä on aivan turhaa näitä kysymyksiä
esittääkään.
Tahdotteko ajatella ehdotustani? Annamme teille vapaan vallan
menetellä kuten parhaaksi näette, mutta jos myönnytte tuumaani,
niin on vaivojenne palkkiona oleva tietoisuus siitä, että olette
saattaneet julkisuuteen mitä ihmeellisimmän kertomuksen. Sillä on
sitäpaitsi vielä se etu, että se on tosi. Lukekaa käsikirjoitus
(jonka olen tarkoin teitä varten jäljentänyt) ja ilmoittakaa
minulle päätöksestänne.