I.

Erikoisemmatta aiheetta tunsi Pierre äkkiä ruhtinas Andrein ja Natashan

kihlauksen jälkeen, ettei hän enää mitenkään saata jatkaa entistä

elämäänsä. Niin syvästi kuin hän uskoikin niihin totuuksiin, joita

näkemään hänen hyväntekijänsä oli avannut hänen silmänsä, niin

riemukkaana ja innostuneena kuin hän olikin antautunut sisäistä

ihmistään puhdistamaan ja uudesta synnyttämään -- kaikesta tästä

huolimatta tunsi hän nyt, Natashan kihlauksen ja hyväntekijän kuoleman

jälkeen, mikä sattui samoihin aikoihin, että tuon entisen elämän koko

hurma oli hetkessä hävinnyt. Elämästä oli jälellä vain tyhjä kuori:

talo ja loistava puoliso, joka siihen aikaan oli erään ylhäisen

henkilön suosiossa, suunnaton tuttavapiiri ja virka ikävystyttävine

muodollisuuksineen. Ja tämä tyhjä elämä tuntui nyt äkkiä Pierrestä

aivan ilettävältä. Hän lopetti päiväkirjan pidon, vältteli

vapaamuurarien seuraa, alkoi taas oleskella klubissa, mielistyi

väkeviin, liittyi nuortenmiesten seuraan ja vietti sanalla sanoen

sellaista elämää, että Helena Vasiljevna piti tarpeellisena häntä

ankarasti varoittaa. Pierre tunsi sydämessään, että vaimonsa oli

oikeassa, ja lähtikin sentähden Pietarista Moskovaan, jottei saattaisi

vaimoaan häpeään.

Saavuttuaan Moskovaan, suunnattoman suureen taloonsa, missä

näivettyneet ruhtinattaret hallitsivat suurta palvelijajoukkoa,

nähtyään kaupungilla ajellessaan Iveriläisen Jumalan äidin kappelin ja

sen pyhäinkuvain edessä tuikkivat tuhannet kynttilät, Kremlin torin

koskemattomat lumikinokset, issikat, Siftsevin rotkon kurjat hökkelit,

nuo aito moskovalaiset vanhukset, joilla ei ole mitään pyyteitä ja

jotka hätäilemättä elää retuuttavat aikansa, moskovalaiset akat ja

rouvat, moskovalaiset tanssiaiset ja Englantilaisen klubin, -- tämän

kaiken nähtyään Pierre tunsi taas olevansa kotona, hiljaisessa rauhan

satamassa. Hän tuli Moskovassa rauhalliseksi, hänen oli lämmin, tuntui

tutulta ja likaiselta kuin vanhassa yönutussa.

Moskovalaiset, vanhat ja nuoret ottivat Pierren vastaan kuin kauvan

odotetun vieraan, jonka paikka oli aina ollut valmiina, vaikkakin

täyttämättä. Moskovassa pidettiin häntä herttaisimpana, hyväsydämisenä,

viisaana, iloisena, jalomielisenä vanhan ajan venäläisenä ylimyksenä,

joka tosin oli jonkunverran hajamielinen ja kummallinen. Hänen

kukkaronsa oli aina tyhjä, sillä se oli avoinna kaikille.

Teatterien palkkionäytäntöihin, huonoihin tauluihin, kuvapatsaisiin,

hyväntekeväisyysseuroihin, mustalaisiin, kouluille, juhlapäivällisiin,

remuihin, vapaamuurareille, kirkoille, kirjoihin -- kaikkeen ja

kaikille oli hän aulis antamaan, ja jollei pari hyvää ystävää olisi

lainannut häneltä suuria summia varjellakseen hänen omaisuuttaan, olisi

hänestä tullut keppikerjäläinen. Klubissa ei ollut ainoitakaan

päivällisiä tai iltakemuja, joissa ei Pierre olisi ollut mukana. Heti

kun hän juotuaan pari pulloa punaviiniä oli raskaine ruhoineen

kierähtänyt tavalliselle paikalleen sohvaan, kokoontui hänen

ympärilleen ystäviä, ja alettiin jutella, riidellä tai laskea leikkiä.

Kun syttyi riita, niin pelkällä hyvänsuovalla hymyllään tai lyövällä

kokkapuheella Pierre sovitti riitelevät. Vapaamuurarien ateriat olivat

ikäviä ja pitkäveteisiä, jollei Pierre ollut mukana.

Kun hän nuorten miesten illallisten jälkeen lopulta suostui toverien

viettelyksiin ja hyvänsuovan herttaisesti hymyillen nousi sohvaltaan

seuratakseen kiusaajiansa, niin huusivat ja kiljuivat kumppanit ilosta

ja onnesta. Tanssiaisissa hän tanssi, kun oli puute nuorista miehistä.

Nuoret rouvat ja neitoset pitivät hänestä, sillä ketään erityisemmin

lähentelemättä hän oli kaikille yhtä ystävällinen, vallankin

illallisten jälkeen. "_Il est charmant, il n'a pas de séxe_",[70] --

puhuivat naiset hänestä.

Pierrestä oli tullut samallainen entinen, hyväsydäminen Moskovassa

elelevä kamariherra, jollaisia oli sadottain.

Miten olisikaan hän kauhistunut, jos joku seitsemän vuotta sitte, kun

hän juuri oli saapunut ulkomailta, olisi sanonut hänelle, että hänen on

turha etsiä ja ajatella maailmassa, että hänen elämänratansa jo aikoja

sitten on uurrettu, edeltäpäin määrätty, ja että hänen kohtalonsa

kaikista kiemurtelemisista huolimatta on oleva sama kuin kaikkien

muidenkin hänen asemassaan olevien ihmisten. Hän ei olisi voinut uskoa

näihin ennustuksiin! Olihan hän sydämensä pohjasta toivonut Venäjälle

tasavaltaista hallitusmuotoa, oli toivonut itsestään tulevan milloin

Napoleonin, milloin filosofin, milloin suuren sotapäällikön, joka

kukistaisi Napoleonin. Olihan hän pitänyt mahdollisena ja

intohimoisesti toivonutkin turmeltuneen ihmissuvun uudistumista ja

luullut voivansa itse kohota täydellisyyden huipulle. Olihan hän

perustanut kouluja ja sairaaloita ja vapauttanut orjatalonpoikansa.

Ja sittenkin oli hän nyt -- uskottoman vaimon rikas mies, entinen

kamariherra, joka mielellään herkutteli ja joi, kylläisen aterian

jälkeen varovaisesti haukkua nalkutteli hallitusta, oli Englantilaisen

klubin jäsen ja rakastettu seuramies moskovalaisissa piireissä. Kauvan

kaivelikin häntä ajatus, että hän nyt itse oli samallainen entinen

moskovalainen kamariherra, jollaisia hän seitsemän vuotta sitten oli

niin sydämensä pohjasta halveksinut.

Toisinaan lohdutteli hän itseään sillä, että kaikki muuttuu, kunhan hän

vain alkaa uuden elämän; mutta samassa kauhistui hän taas, kun muisti,

miten moni oli täysin hampain ja hiuksin siirtynyt tähän elämään ja

tähän Englantilaiseen klubiin ja lähtenyt sieltä hampaattomana ja

kiiltävin kaljuin.

Kun hän ylpeyden hetkinä ajatteli asemaansa ja tilaansa, niin tuntui

hänestä kuin olisi hän aivan toisellainen kuin nuo entiset

kamariherrat, joita oli ennen halveksinut. Ne olivat hänen mielestään

ilettäviä, typeriä, tyytyväisiä ja onnellisia asemassaan, "mutta minä

olen nytkin tyytymätön, ja yhä vieläkin tahdon tehdä jotain ihmiskunnan

hyväksi", ajatteli hän ylpeyden hetkinä. Mutta nöyryyden hetkinä puheli

hän itselleen: "Mutta kenties ovat kaikki nämä toverinikin, kuten

minäkin, etsineet ja taistelleet löytääkseen elämälleen jotain

omintakeista, uutta, ja ympäristön, yhteiskunnan ja rodun -- noiden

luonnon voimain, joita ihminen ei voi vastustaa -- vaikutuksesta

joutuneet samalle raiteelle kuin minäkin." Ja eleltyään jonkun aikaa

Moskovassa, hän ei enää kohtalotovereitaan halveksinut, vaan alkoi

heitä rakastaa, kunnioittaa ja sääliä kuten itseäänkin.

Pierrellä ei enää, kuten ennen oli ollut laita, ollut toivottomuuden,

ikävän eikä ällötyksen hetkiä; mutta sama sairaus, joka ennen oli

ilmaantunut raivoisina kohtauksina, oli nyt paennut sydämen syvimpiin

sopukkoihin eikä jättänyt enää hetkeksikään häntä rauhaan. "Miksi? Mitä

varten? Mitä oikeastaan tapahtuu maailmassa?" -- kyseli hän avuttomana

itseltään monet kerrat päivän kuluessa, tahtomattaankin aprikoiden

elämän ilmiöiden tarkoitusta. Mutta kokemuksesta hän tiesi, ettei saisi

vastausta näihin kysymyksiin, ja siksi hän kiireimmän kaupalla

tahtoikin niistä aina irtautua. Milloin tarttui hän kirjaan, milloin

riensi klubiin, milloin taas lähti Apollon Nikolajevitshin luo

jaarittelemaan kaupungin juoruista.

"Vaimoani, joka ei koskaan ole muuta rakastanut kuin omaa ruumistaan,

ja joka on maailman typerimpiä naisia", ajatteli Pierre, "pitävät

ihmiset järjen ja hienouden perikuvana ja kumartuvat maahan hänen

edessään. Napoleon Bonapartea kaikki halveksivat niin kauvan kun hän

oli suuri, mutta kun hänestä tuli surkuteltava narri, koettaa keisari

Frans kaikin tavoin tyrkyttää hänelle tytärtään laittomaksi

aviopuolisoksi. Espanjalaiset ylistävät Jumalaa katolilaisen papiston

välityksellä sen johdosta, että he kesäkuun 14 p:nä voittivat

ranskalaiset, mutta saman katolilaisen papiston välityksellä ylistävät

ranskalaisetkin Jumalaa sen johdosta, että he kesäkuun 14 p:nä

voittivat espanjalaiset. Vapaamuurari-veljeni vannovat veriin ja

henkiin olevansa valmiit uhraamaan kaikkensa lähimmäiselleen, mutta

köyhien almurahoihin ei heiltä riitä ruplaakaan; he yllyttävät

Astraeusta Mannan Etsijöitä vastaan ja hommailevat veljeskunnalle

alkuperäistä skotlantilaista mattoa ja asiakirjaa, josta ei ole

löytänyt järkeä sekään, joka sen laati, ja jota kukaan ei

todellisuudessa kaipaa. Kaikki olemme kristityitä ja tunnustamme

anteeksiannon ja lähimmäisen rakkauden lait, mutta eilen ruoskittiin

eräs karkuri sotilas, ja samojen rakkauden ja anteeksiannon lakien

palvelija, pappi tarjosi sotilaalle ristin suudeltavaksi ennen

mestausta." Näin Pierre ajatteli; ja tämä yleinen, kaikkien tunnustama

ja tietämä vale ihmetytti häntä yhä uudelleen, aivan kuin siinä olisi

ollut hänelle jotain uutta, ja vaikka hän siihen jo oli niin kovin

tottunut. "Käsitän tämän valeen ja vääryyden", hän ajatteli, "mutta

miten on minun ihmisille tämä sanottava? Olen koettanutkin ja aina olen

havainnut, että he sydämensä syvyydessä käsittävät asiat aivan samoin

kuin minäkin, mutta he koettavat olla mitään näkemättä. Siis on kai

niin tehtäväkin! Mutta minne joudun minä sitten, minä?" Pierre tunsi

onnettomuudekseen, että hän, samoin kuin niin monet muut, etenkin

venäläiset, oli herkkä näkemään ja uskomaan hyvän ja oikean

mahdollisuuteen, mutta näki samalla liian selvästi elämän pahuuden ja

valeen, voidakseen oikein todenteolla heittäytyä tämän elämän

pyörteisiin. Kaikilla toiminnan aloilla hän näki pahuuden ja petoksen

ylimmällä orrella. Meni hän minne tahansa ja ryhtyi hän mihin tahansa,

pahuus ja vale olivat kaikkialla vastassa ja sulkivat häneltä kaikki

toiminnan tiet. Ja elää ja toimia sentään täytyi. Kauheata oli olla

näiden ratkaisemattomien elämänkysymysten kalvamana, ja siksi

heittäytyikin hän ensimäisten viettelysten syliin, unohtaakseen nuo

ainaiset kysymykset. Hän seurusteli kaikissa mahdollisissa piireissä,

juopotteli mielellään, osteli tauluja, rakennutti, mutta enimmäkseen

sentään lueskeli.

Hän luki ja luki kaikki, mitä käteen sattui. Kun palvelijat iltasin

häntä vielä riisuivat, oli hänellä jo kirja kädessä, ja kirja käteen

hän nukkuikin. Herättyään lähti hän vieraskäynneille tai klubiin

jaarittelemaan, täältä remuille ja naikkosten luo, remuilta taas

jaarittelemaan, lukemaan, juomaan. Juopotteleminen kävi hänelle yhä

enemmän sekä ruumiilliseksi että sielulliseksi välttämättömyydeksi.

Vaikka lääkärit olivat sanoneet, että hänenlaiselleen lihavalle

miehelle juopotteleminen on vaarallista, niin joi hän sittenkin,

vieläpä julmasti. Hänen oli täysin hyvä olla vasta silloin, kun oli

suureen suuhunsa kaataa loiskauttanut muutaman juomalasin viiniä.

Silloin tunsi hän ruumiissaan miellyttävän lämmön kiertävän, mieli kävi

helläksi kaikkia lähimmäisiä kohtaan, ja järki oli valmis pintapuolin

arvostelemaan kaikkia kysymyksiä, koskematta sentään niiden ytimeen.

Vasta kun oli juonut pullon tai pari viiniä, tuntui hänestä ettei se

sekava ja kauhistava elämän arvoitus, joka häntä ennen niin oli

peloittanut, sentään ollutkaan niin kovin kauhea. Ollessaan pohmelossa,

jaaritellessaan, kuunnellessaan toisten keskustelua, lukiessaan

puolisten tai illallisen jälkeen -- aina tuli tuo arvoitus hänen

mieleensä jossakin muodossa. Mutta ainoastaan humalassa ollessaan

saattoi hän puhella itselleen; "Ei mitään hätää. Kyllä sen selvittelen.

Johan minulla onkin selvitys valmiina, mutta nyt ei ole aikaa, kyllähän

sitten kaikki harkitsen!" Mutta tämä _sitten_ ei tullut koskaan.

Mutta herättyään aamusin tunsi Pierre, että nuo kysymykset yhä olivat

ratkaisemattomat ja yhtä kauhistavat kuin ennenkin. Kiireesti tarttui

hän tällöin kirjaan ja riemastui, kun joku sattui tulemaan häntä

tapaamaan.

Toisinaan johtui Pierren mieleen kuulemansa juttu sotilaista, jotka

varaväessä ollessaan luotituiskussa etsivät kiihkeästi jotain tointa,

unohtaakseen helpommin vaaran. Ja Pierren mielestä olivat kaikki

ihmiset tällaisia sotilaita, jotka koettivat kukin tavallaan tukahuttaa

elämisen pelkoaan: mikä kunnianhimolla, mikä korteilla, mikä lakien

laadinnalla, mikä naisilla, mikä leluilla, mikä hevosilla, mikä

valtiollisilla asioilla, mikä metsästyksellä, mikä viinalla, mikä

valtion viralla. "Ei ole olemassa ei joutavaa eikä tärkeätä -- kaikki

on yhdentekevää elämässä: kunhan vain pelastuisi siitä jollakin

tavalla!" ajatteli Pierre. "Kunhan vain ei näkisi _sitä_, tuota

kauheata _sitä_."