Edelliset. Heta.
HETA. Missä on se Hannu rakkari? Mitä sinulla on oikein tekeillä,
senkin porsas? Se Korpilahden äijä sanoi täällä hierottavan
naimiskauppoja!
HANNU (peräytyen). No, no, Heta! Älä unohda, ettei nyt olla "Kukkuvassa
kellossa"!
ARVO.. No, nyt saa Hannukin omansa! Nyt naitetaan Hannu!
HANNU. Kostaisitteko hyvän pahalla, hunsvotit?
HETA. Jos sinulla on jotain "kuuskapia", niin varo korviasi!
ARVO. Tehän olette tämän herran kanssa salakihloissa.
HETA (kiukkuisesti). Mitä se teihin kuuluu? Ja kuka te olette?
ARVO.. Tahtoisin vain auttaa teitä yhteen päin!
HETA (innostuen). Jestas tuota herraa! Suokaa anteeksi, herra! Mutta
näin yksinäisen naisihmisen täytyy olla miehiä kohtaan — kuinka nyt
sanoisin — hiukan ylpeähkö. Eihän sitä tiedä mitä niillä on mielessä!
ARVO. Onko se totta, että te asutte yhdessä tämän herran kanssa?
HETA. Kyllä se on totta, Jumala paratkoon! Ei siitä pääse ylös eikä
ympäri! Mutta syy ei ole minun. Minä olen pohjaltaan siveellinen
ihminen enkä tahtoisi olla silmätikkuna kenellekään elävälle sielulle.
ROUVA. Ja kummiinkin vietätte sellaista elämää!
HANNU. Kuulihan rouva, että hän on siveellinen ihminen... Vai
kuvitteletteko, että me olisimme vajonneet johonkin — sanokaamme —
helmasyntiin? Minä kummastelen teidän mielikuvitustanne, rouva!
ROUVA. Tahdotteko te uskotella, että tuo elämänne on niin viatonta!
HETA. No, enhän minä juuri sitäkään tarkoittanut! Liha on lihaa, herra
nähköön; varsinkin kun sitä on siunattu ihmiselle näin paljon. Sen kai
rouvakin tietää, kun menee vain omaan itseensä.
ROUVA. Oo, kelvottomat! Minkälaista elämää te elätte!
HETA. Sanokaas muuta, rouva! Minä olen sen aina sanonut hänelle! Mutta
saakos tuota raatoa tottelemaan! Puhukaa rouva sille haaskalle järkeä.
Minuakin tämä elämä tuskastuttaa; olen jo kääntynyt kirkkoraadinkin
puoleen ja lupasivat ne ottaa asiaan kiinni. Aivan tässä pitää pelätä
Jumalaa ja hävetä ihmisiä!
HANNU. Tulimmaista, vai kirkkoraadin puoleen! Niin tyhmä sinä et
ainakaan ollut, Heta!
HETA. Olin niinkin, ja lupasivat oikein poliisivoimalla ryhtyä asiaan!
HANNU. Aina ne kulkevat kirkko ja syntinen vaimo käsikädessä, kun on
joku kunnon mies hirtettävä, korkealentoinen ihmishenki kuristettava.
Oletkos miespolveen käynyt kirkossa, Heta? Tiedätkös, miltä kirkko
sisältäpäin näyttää?
HETA. Heittiö! Tiedätkö sinä mikä on miehen velvollisuus vieteltyään
turvattoman naisen? Vai vielä sinä rupeat tässä minua halveeraamaan!
ARVO. On parasta, että menette yhteen, niin ei tule mitään harmia.
HANNU. Sitten ne harmit vasta alkavatkin tavallisesti! Vaan jos te
tahdotte yhdistää synnynnäisen sivistyksen alkuperäiseen raakuuteen,
niin tässä seison enkä muuta voi. Mutta minä en takaa, tulenko minä
onnelliseksi. Ja minä pesen käteni, kuten kerran eräs minua paljon
tyhmempi mies töki.
HETA (mielistellen) No, mitä sinä Hannu turhaan juonittelet! Tee
niinkuin herrasväki sanooi. Kyllä minä sinut hoidan vanhoilla
päivilläsi eikä sinulta tule mitään puuttumaan. (Tarttuu Hannun käteen.)
HANNU. Minun täytyy kai alistua. Se on aina kaikkien suurten miesten
kohtalo.
ARVO. Oikein Hannu!... Nyt on kukin saanut leiviskänsä.
HANNU. Mutta minä sain liian suuren.
EDVIN. Kullekin mitataan ansionsa mukaan täällä maailmassa.
HANNU. Jos ansiot tulevat kysymykseen, niin olemmepa aika aaseja,
jollemme kata pöytää koreaksi tämän kolminkertaisen kihlauksen
johdosta. On sitä monasti ryypätty vähemmästäkin syystä.
ARVO. Oikein Hannu! Eläköön Paksu-Hannu! Eläköön!
KAIKKI. Eläköön Hannu! Eläköön!